Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

Nosteessa sooloartisteina tunnetut Satu, Tiia Karoliina ja Lehmä, joiden rap-bändi on enemmän kuin osiensa summa

Kolme naista seisoo punaisen seinän edessä kameraan katsoen. Kaikilla ulkovaatteet päällä ja vakavamielisen viileä poseeraus.
Kolme naista seisoo punaisen seinän edessä kameraan katsoen. Kaikilla ulkovaatteet päällä ja vakavamielisen viileä poseeraus. Kuva: Hanna Halko Nosteessa (YleX)

Uuden musiikin X -ohjelman Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa ovat Satu, Tiia Karoliina ja Lehmä.

Satu, Tiia Karoliina ja Lehmä tekevät popahtavaa räppiä.

Ida Karimaa ja Anne Lainto kommentoivat:

– Omilla tahoillaan musiikkia eri yhteyksissä tehneet Satu, Tiia Karoliina ja Lehmä tuntuvat löytäneen toisistaan draivin, joka tekee 1+1+1:stä enemmän kuin kolme. Trion meininki on letkeä, leikkisä ja ironinen, mutta räpit tulevat kuin tykin suusta soljuen mainiosti osaksi kekseliäitä biittejä. Mimmien meiningissä hurmaa rentous ja pakottomuus, joten toivottavasti Satu, Tiia Karoliina ja Lehmä jatkavat raikkaan yhteistyönsä hedelmien tiputtelua kotimaiselle räppikentälle jatkossakin.

Mikä sai teidät aloittamaan musiikin tekemisen?

– Innostuin jo lapsena runoista, riimeistä ja rytmistä. Kirjoittaminen oli hyvä tapa toteuttaa itseään ja saada ajatuksia ulos, Tiia Karoliina kertoo.

– Teimme jo lapsena räppibiisejä pikkuveljeni kanssa, ja nuorena soitin muun muassa koulubändeissä kitaraa, rumpuja ja bassoa. Olen myös kirjoittanut aina, joten oman musiikin tekeminen tuntui luontevalta, Lehmä sanoo.

– Musan tekeminen kaikissa muodoissaan on aina kiinnostanut. Suomenkielinen räppi kolahti teininä, ja räppitekstien tekeminen tuntui luontevalta. Kuitenkin vasta muutama vuosi sitten aloin tosissani opettelemaan tuottamista ja tekemään omia biisejä, Satu kommentoi.

– Tämä yhteinen musiikkiproggiksemme taas alkoi, kun Lehmä laittoi Tiialle viestiä, että nyt pitäisi perustaa rap-trio ja tehdä oikeasti douppia musaa. Tiia ehdotti Satua mukaan kolmanneksi, ja homma lähti heti rullaamaan vauhdilla. Tuottajaa ei tarvittu, koska meillä on Satu omasta takaa.

Minkälainen musiikillinen menneisyys teillä on?

– Julkaisin soolo-EP:n vuonna 2016. Sen jälkeen olen tehnyt musiikkia ja keikkaillut ahkerasti Sitku-yhtyeen kanssa. Satun ja Lehmän olen tuntenut jo pitkään ja olemme vuosia puhuneet, että olisi kiva tehdä jotain yhdessä. Ennen omia keikkojani kiersin Lehmän tuplaajana muutamilla keikoilla ja kerrytin sitä kautta lavakokemusta. Kävin alkuaikoina myös jonkin verran freestyle- ja battleilloissa, mutta ne ovat sittemmin jääneet vähemmälle, Tiia Karoliina sanoo.

– Olen osa Yhdentekevää-yhtyettä, joka on nyt pidemmällä tauolla. Olemme julkaisseet yhden levyn ja keikkailleet paljon. Lisäksi olen julkaissut soololevyn Monsp Recordsilla ja tehnyt tiiviisti yhteistyötä Rauhatätin kanssa keikkaillen ympäri Suomea klubeilla, pubeissa, festareilla ja tapahtumissa, Lehmä kertoo.

– Mun perheenjäseneni ovat ammattimuusikoita ja omakin taustani on klassisessa: aloin lapsena soittaa viulua ja sittemmin alttoviulua. Rapin ja popin tekeminen kuitenkin vei mennessään, Satu sanoo.

Miten kuvailette musiikkianne?

– Rentoa, uutta, erilaista ja hauskaakin jopa, ainakin meille tekijöille. Tämä on sellainen kolmen erilaisen taiteilijan sekasoppa, jossa kaikkien tyylit ja persoonat pääsevät esiin. Yhdistelemme räppiä, poppia, trapia, ikivihreitä ja suomalaista ranssitunnelmaa. Satu tuottaa ja tekee biitit, biisit kirjoitamme ja ideoimme yhdessä.

Mitkä ovat tähänastisen uranne suurimmat saavutukset?

– Ainakin yksi mukavimmista ja ikimuistoisimmista saavutuksista on keikka Provinssirockissa Rauhatätin kanssa. Pääsin myös fiittaamaan häntä Flow-festareille ja Ilosaareen ihan rap-urani alussa, se tuntui siistiltä saavutukselta silloin, Lehmä kertoo.

– Varmaan se, että ollaan saatu julkaistua nämä pari biisiä, ja positiivinen vastaanotto kuulijoilta, Satu sanoo.

– Päästiin Sitkun kanssa lämppäämään Haloo Helsinki! -yhtyettä Hulluuden Highway -kiertueelle. Siinä näki, mitä hommat voi isoimmillaan Suomessa olla. Se oli hieno kokemus, sanoo Tiia Karoliina.

Mitä keikkaa jännititte eniten?

Gasellien lämppäys On the Rocksissa viime helmikuussa. Tupa oli aivan täynnä, ja yleisö istui tuoleilla, joten tunnelma oli intiimimpi ja erilainen, mihin olemme aiemmin keikoillamme tottuneet. Se oli myös bändimme ensimmäinen yhteinen keikka.

Mistä sanoituksesta olette erityisen ylpeitä ja miksi?

Ma-ti-ke-to-pe-la-su
fakin kello delaan just!

– Jokainen tavu rimmaa, ja lause kuvastaa omassa elämässänikin vellovaa tasaisen monotonista kiirettä, Lehmä kommentoi.

Jos Maki soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Kolme mustiin pukeutunutta ja nopeisiin aurinkolaiseihin sonnustautunutta coolia naista matkustaa bussilla aamutuimaan sateisessa Helsingissä, maisema on harmaa ja maanantaisen ankea. Vain muutama väsynyt töihin matkustaja könöttää kyydissä kännyköihinsä uppoutuneina. Naiset jauhavat purkkaa, maisemat vilisevät vauhdilla ohi. Naiset ovat matkalla suorittamaan tärkeää tehtävää, joka pelastaa kenties koko maanantain. He katsovat toisiaan ja nyökkäävät päitään itsevarman viileästi, nousevat ylös ja jäävät bussista pois. Tehtävä on alkanut.

Miten kappale syntyi?

– Tiia Karoliina oli kirjoittanut etukäteen oman säkeistönsä, jonka hän räppäsi acapellana Satulle ja Lehmälle studiolla. Satulla taas oli eräs trap-biitti -idea valmiina, ja Tiian verse sopi siihen hyvin. Myöhemmin studiolla Satu sai idean Maki Kolehmaisesta ja Aikakoneesta, minkä pohjalta hän alkoi tehdä kertsiä. Samana iltana äänitetty demokertsi jäi lopulliseen biisiin. Lehmä taas kirjoitti omat läppänsä samoissa sessioissa hetken improvisoituaan. Biisi tuli aika nopeasti valmiiksi ja lähti Tommi Langenille masteroitavaksi.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia teillä on?

– Julkistamme bändimme nimen kevään aikana. Tulossa on myös paljon uutta musiikkia, jota kuullaan hyvin pian. Meillä on hyvä höyry päällä ja rattaat pyörimässä, aika näyttää mitä edessä on!

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!