Muovin pienimpiä hiukkasia eli mikromuovia on löydetty pullovesistä, maaperästä, sadepisaroista ja jopa hengitysilmastakin. Mutta se, mihin kaikkialle alle viiden millimetrin muovipartikkelit kulkeutuvat ja miten ne meihin vaikuttavat, on tieteelle vielä iso arvoitus.
– Ongelma on siinä, että mikromuovien ja muoviroskien määrä lisääntyy vähitellen emmekä vielä osaa arvioida niiden mahdollisesti aiheuttamia ympäristö- ja terveyshaittoja, sanoo tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta.
Merenpohjaan uppoava muovi on käytännössä ikuista
Meribiologi Pinja Näkki tekee uranuurtavaa tutkimustyötä mikromuovien parissa. Tutkimusaihe on vienyt hänet kirjaimellisesti Itämeren pohjamutiin.
Meren pohjassa ei ole paljon happea eikä UV-säteilyä, ja siellä on kylmä. Tällaisissa olosuhteissa muovi ei hajoa. Pohjalla elävä eläimistö vaikuttaa siihen, mihin muoviroskasta peräisin oleva mikromuovi kulkeutuu.
– Muutamat nimekkäät tutkijat maailmalla ovat ehdottaneet, että merenpohjat olisivat globaaleja mikromuovinieluja, koska suuri osa meressä olevasta mikromuovista uppoaa arvioiden mukaan pohjaan.
Mikromuovitutkimusala on vielä suhteellisen uusi. Sen vuoksi suuri työ on kehittää aivan perusmenetelmät tutkimustyöhön. Apuna näytteenotossa on merentutkimusalus Aranda, jolta on kerätty vesi-, eläin- ja pohjanäytteitä Viikin laboratorioon.
– Tiedän maailmaltakin vain yhden tutkijan, joka tekee työtä tämän saman aiheen parissa, sanoo Näkki.
Pohjaeläimet kaivavat mikromuovia syvälle sedimenttiin
Meribiologi Pinja Näkki tutkii, miten Itämeren selkärangattomat pohjaeläimet hautaavat meren pohjaan uponnutta mikromuovia syvemmälle sedimenttiin.
– Tarkoituksena on selvittää, voivatko Itämeren pohjasedimentit toimia mikromuovinieluina.
Mikromuoviksi lasketaan alle viiden millimetrin partikkelien kokoluokka. Mitä pienempää muovi on, sitä vaikeampaa sen kerääminen ja tunnistaminenkin on. Tällä hetkellä alaraja kulkee noin 20 mikrometrin kokoluokassa – silloin kappaleesta pystytään vielä tunnistamaan, onko kyse muovista.
Kun muovi uppoaa merenpohjaan, se voi hautautua useammalla eri tavalla. Kuollutta planktonia ja muuta ainesta laskeutuu sen päälle, mutta toisaalta merenpohjassa elävät simpukat ja monisukasmadot vaikuttavat muovipartikkelien liikkeeseen.
– Pohjaeläinten kaivautuminen, sedimentin mylläys ja ruokailu hautaavat tehokkaasti mikromuovia.
Iso kysymys on, pystyvätkö ne samat eläimet tuomaan muovia takaisin sedimentin pinnalle, kun ne kerran ovat pystyneet hautaamaan mikromuovin sedimenttiin.
Albatrossit syöttävät poikasilleen muovia
Meribiologi Jessica Haapkylä on kiertänyt tutkimustyössä maailman meriä Gotlannista Havaijille ja Indonesiaan saakka. Sukeltaessa näkee meren niin päältä kuin syvältäkin.
– Ensimmäinen herätys muoviin tuli Havaijin saarilla, kun olin tutkimassa koralleja. Turkoosinsininen meri ja upea hiekkaranta… mutta täynnä muovia.
Haapkylä ei unohda sitä, kun hän näki satojentuhansien lintujen paratiisisaarella, kuinka linnut ruokkivat muovilla poikasiaan. Tai Indonesian rantoja, joilla hän kirjoitti väitöskirjaansa koralleista. Rannoilta kerättiin päivittäin valtaisa määrä muovipulloja ja muuta muoviroskaa, korkkeja, sandaaleja, kun piti saada maksavia asiakkaita rannoille.
– Uskomattomalta tuntui sekin, että 2000 hengen risteilyalukselta heitettiin yhden illan aikana kymmeniä mustia jätesäkkejä mereen. Siitä tuli todella epätoivoinen olo.
Mitä terveysvaikutuksia mikromuoveilla on?
Mikromuovi ei ole vain merten ongelma. Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat löytäneet mikromuovia myös suomalaisesta järvivedestä.
– Kallavedestä on löytynyt vaihtelevia määriä mikromuovia sijainnista riippuen, kertoo tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta.
Mikromuovien lähteellä on selvästi merkitystä. Lumenkaatopaikan läheltä ja jätevedenpuhdistamon purkuputken läheltä on löydetty pienikokoista mikromuovia, kun taas satamasta isokokoisempaa mikromuovia.
Itä-Suomen yliopistossa farmasian laitoksella tutkitaan sitä, millaisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia mikromuoveilla on.
– Tutkittavia ja testattavia muovipolymeerejä lisäaineineen ja pitoisuuksineen on kymmeniä tuhansia yhdistelmiä. Myös niiden pieni koko ja koon vaihtelu itsessään tekee niiden ympäristö- ja terveysvaikutusten tutkimuksen solutasolla erittäin hankalaksi, Hartikainen selittää.
– Siksi molekyylimallinnus tarjoaa hyvän työkalun, kun halutaan selvittää mikro- ja nanomuovien vaikutuksia solukalvoilla. Tulokset mikro- ja nanomuovien käyttäytymisestä solukalvoilla täytyy vielä varmistaa oikeilla solukasvatuksilla ja toksikologisilla testeillä, Hartikainen lisää.
Voiko tutkija olla ruokakaupassa ihan tavallinen kuluttaja?
Pinja Näkki on nähnyt omassa tutkimustyössään roskaamisen vaikutuksia meriin ja mikromuovia merenpohjassa. Siksi hän kiinnittää ostoksissaan erityistä huomiota pakkauksiin ja kierrätettävyyteen.
– On vaikea verrata pakkausten ympäristöystävällisyyttä. Haluanko minimoida muovin käyttöä ja mitkä ovat tuotteen ilmastovaikutukset sekä näiden kahden suhde, pohtii Pinja Näkki.
Näkki on ratkaissut asian niin, että hän vähentää muovista valmistettujen tai siihen pakattujen tuotteiden ostoa. Hän suosii luonnonkuituisia tekstiilejä ja pakkaa hedelmät esimerkiksi omaan verkkopussiin.
Myös Jessica Haapkylän kokemukset vaikuttavat hänen elämäänsä Suomessa.
– Olen tosi varovainen pakkausten kanssa ja kierrätän kaikki muovit. Jo ennen ostopäätöstä mietin, tarvitsenko tuotetta vai en. Käytän kestopusseja ja kuljetan kaikki pakkaukset kierrätykseen.
Teksti: Helena Rautio
Juttu on julkaistu alunperin I love muovi -kampanjan yhteydessä keväällä 2019.
