Nana Heikkilä, 36, hurahti fitness-treenaamiseen ja harjoitteli äärirajoilla, kunnes vakavat oireet pakottivat lopettamaan. Liian tiukka treeni tai kuormitus arjessa uhkaa terveyttä, mutta erityisesti vaarassa on hormonitoiminta.
Syksyllä 2013 Nana Heikkilä huomasi, ettei kaikki ollut niin kuin piti.
Väsymys, sairastelu ja kummallisen apea olo eivät ottaneet talttuakseen.
Lipaston päällä komeili tuore hopeamitali ensimmäisistä fitnesskisoista. Kisojen jälkeen treenit olivat keventyneet roimasti, eikä jokaista suupalaa enää tarvinnut punnita vaa’alla.
Vointi oli kuitenkin kaikkea muuta kuin voittajalla.
Äärimmäistä treeniä ja täydellisyyden tavoittelua
Kilpailuvietti on kulkenut yrittäjä Nana Heikkilän matkassa lapsesta lähtien.
– Varmaan olen hakenut perfektionismilla jonkinlaista hyväksyntää, Nana pohtii.
Rakkaus liikuntaan syttyi jo lapsena, mutta 27 ikävuoden paikkeilla treenikärpänen puraisi toden teolla.
– Rupesin treenaamaan hulluna ja imin vaikutteita fitnesslehdistä. Noudatin lehdistä löytyneitä tiukkoja kisadieettiohjeita – ei niissä sanottu, ettei dieettejä ole tarkoitettu taviksille, Nana puistelee päätään.
Fitness tuli Nanan elämään ystävien kautta.
– En ollut koskaan aiemmin haaveillut lavalle kiipeämisestä, mutta kaverit saivat houkuteltua mukaansa kisaamaan ulkomaille.
Edessä oli tiukka rutistus. Roomassa järjestettäviin fitnesskisoihin oli aikaa alle puoli vuotta.
– Tarkoitus oli vähän kuin testata, pystynkö siihen, Nana kertoo.
Ja Nana oli päätöksensä tehnyt. Hänhän pystyisi.
Liikunnalla myönteisiä vaikutuksia hormonitoimintaamme – ongelmat syntyvät liiallisesta rääkistä
Liikkuminen tekee hyvää, se tiedetään lukuisista ja lukuisista tutkimuksista. Liikunta lievittää stressiä, edistää sydämen terveyttä ja auttaa painonhallinnassa. Lisäksi sillä on myönteisiä vaikutuksia hormonitoimintaan.
Tätä korostaa myös urheilijoiden hormonihäiriöitä hoitanut naistentautien ja lisääntymislääketieteen erikoislääkäri Tiina Koskela-Koivisto.
– Pääasiassa liikunta vaikuttaa hormonitoimintaan positiivisesti. Tärkein hormonaalinen vaikutus liittyy sokeriaineenvaihduntaan, sillä liikunta parantaa elimistön insuliiniherkkyyttä ja pitää verensokerin paremmin tasaisena.
– Esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen riski vähenee, Koskela-Koivisto kertoo.

Kehon lisäksi liikunta tekee ihmeitä myös mielelle. Se vaikuttaa myönteisesti mielihyvähormonien: esimerkiksi oksitosiinin, dopamiinin ja endorfiinien, eritykseen.
– Siksi liikunta on myös koukuttavaa. Säännöllisesti liikkuvat ihmiset ovat tutkimusten mukaan myös vähemmän ahdistuneita ja sosiaalisempia kuin ihmiset jotka eivät harrasta liikuntaa.
Ongelmiin saatetaan ajautua, jos elämään ei mahdu muuta kuin treeniä.
– Nykyään vallalla on taipumus pyrkiä täydellisyyten asioissa, joihin ryhdymme. Lähdetään mukaan johonkin treeni- tai ravitsemusjuttuun niin täysillä, että unohdetaan kaikki muu, Koskela-Koivisto pohtii.
Silloin hormonitoimintakaan ei enää välttämättä pelaa kuten sen kuuluisi.
Positiiviset muutokset toivat iloa ja ylpeyttä
Nana aloitti fitnesskisoihin valmistautumisen heti toden teolla. Hän palkkasi itselleen valmentajan, jolle luovutti käytännössä kaikki valtuudet määrätä treenistään ja ravitsemuksestaan.
Treenikertoja mahtui viikkoon yhdeksästä yhteentoista, ja jokainen suupala kulki keittiövaa’an kautta. Kun kehitystä ei tapahtunut odotetussa aikataulussa, päivittäistä kalorimäärää pudotettiin aina vain alemmas.
Tiukan treenin ohella Nana opiskeli liikunta-alaa ja työskenteli täyspäiväisesti myynnin ja markkinoinnin toimistotehtävissä.
– Esimerkiksi yöunille ei jäänyt tarpeeksi aikaa, vaan viiden tai kuuden tunnin unet olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kasaantuva kuormitus alkoi olla liikaa. Väsymyksestä huolimatta Nana puski sinnikkäästi eteenpäin.
Näin jälkikäteen olisin toivonut, että joku olisi sanonut mulle, että katsotaan kisoja vaikka vasta vuoden päästä.
Pian kehitystä alkoi kuitenkin tapahtua.
– Aloitin aamun kurkkaamalla paidan alle, että joko vatsalihakset näkyvät paremmin. Ja kun tuloksia alkoi näkyä, olin ihan että jee, vihdoin, Nana muistelee.
Uupumusta, sairastelua ja hormonaalisia ongelmia
Kisojen lähestyessä Nanan terveys alkoi rakoilla.
– Oli vähän väliä lämpöä ja flunssaa, väsytti jatkuvasti ja oli uupunut olo. Taistelutahtokin alkoi horjua väsyneimpinä päivinä.
Kuukautta ennen h-hetkeä Nana huomasi, että kuukautiset olivat jääneet tulematta.
– Totta kai huolestuin ja raportoin valmentajalle. Tiesin kuitenkin, ettei kuukautisten poisjääminen ole tavatonta urheilijoiden keskuudessa, Nana pohtii.
Terveyden oikkuilusta huolimatta Nana jatkoi sinnikkäästi kohti päivä päivältä lähempänä häämöttävää päämäärää.
– Pahimpina ja väsyneimpinä päivinä saatoin saada ekstrabanaanin tai ekstra-annoksen riisiä, mutta muuten jatkettiin vanhaan malliin.
Liika kuormitus voi laittaa lisääntymistoiminnot jäihin
Liian vähän ruokaa ja liikaa treeniä. Yhtälö on Koskela-Koiviston mukaan tyyppiesimerkki tilanteesta, joka johtaa helposti kielteisiin hormonaalisiin muutoksiin.
– Kun keho on energiavajeessa, aivot pyrkivät säästämään meitä lisäkuormitukselta. Ensimmäisenä tauolle laitetaan lisääntymistoiminnot, Koskela-Koivisto valottaa.
Miehillä hormonitoiminnan häiriöistä saattavat kertoa esimerkiksi libidon lasku ja yleinen uupumus. Naisilla ongelmia saattaa esiintyä kuukautiskierrossa, mutta aina varhaisia hormonaalisia muutoksia ei huomaa.
– Yleensä ensimmäisenä häiriintyy keltarauhashormonin eritys. Tämä kertoo häiriöstä ovulaatiossa. Tällaisia ongelmia on myös naisilla, joiden kuukautiset tulevat vielä suhteellisen säännöllisesti.
Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään, jos kuukautisia ei näy.
– Silloin keltarauhashormonin tuotanto on usein mennyt niin nollille, että sitä on saatava keinotekoisesti lisää, jotta kuukautiset saadaan taas tulemaan.
– Myös toisen tärkeän naishormonin, estrogeenin, tuotanto heikkenee, jos tilanteeseen ei puututa. Mitä kauemmin häiriöt kestävät, sitä hankalampi niitä on hoitaa, Koskela-Koivisto jatkaa.
Kuukautiskierto on hyvä mittari naisen yleistä terveydentilaa ajatellen. Erityisen ongelmallisia kuukautishäiriöt ovat luonnollisesti tilanteessa, jossa aletaan haaveilla lapsista.
Nämä merkit saattavat kertoa liian kovasta treenistä
Liian kova kokonaiskuormitus voi kuukautiskierron ongelmien lisäksi aiheuttaa pulmia stressinsäätelyssä.
– Liian rasituksen yhteydessä stressihormoni kortisoli on koholla, Koskela-Koivisto kertoo.
Myös luusto voi kärsiä hormonitoiminnan muutoksista, sillä etenkin estrogeenilla on tärkeä merkitys luuston hyvinvoinnille.
8 hälytysmerkkiä, jotka voivat kieliä liiallisesta kokonaiskuormituksesta
1. Kuukautiskierron häiriöt
2. Rasitusvammat
3. Vastustuskyvyn lasku
4. Treeni ei tuo mielihyvän tunnetta, vaan on pakonomaista suorittamista
5. Yleinen väsymys
6. Tulokset eivät kehity
7. Ruokailu on pakonomaista, kontrolloitua, eikä siihen ei liity nautintoa tai mielihyvän tunnetta
8. Seksuaalisen halukkuuden lasku
Miehillä kuukautiskierron kaltaista selkeää merkkiä ei ole, mutta heidän kohdallaan liiallisesta kuormituksesta voivat kertoa libidon laskun tai yleisen vetämättömyyden lisäksi esimerkiksi jatkuva sairastelu.
– Kestävyysurheilijamiehillä on todettu testosteronipitoisuuden laskua, ja tutkimuksissa häiriön on nähty vaikuttavan myös siemennesteen laatuun, Koskela-Koivisto toteaa.
Ulkonäön arvostelu tuntui pahalta hopeasta huolimatta
Roomassa Nana asteli lavalle itsevarmana ja hyvillä fiiliksillä.
– Kuitenkin jo silloin huomasin, että pienissä bikineissä muiden arvosteltavana oleminen ei tuntunut hyvältä. Tuli vähän sellainen olo, kuin olisi jossain karjamarkkinoilla, Nana pohtii.
Ristiriitaisista tunnelmista huolimatta kisat sujuivat loistavasti. Nana kuulutettiin lavalle hopeamitalistina sekä bikinifitness- että fitness model -sarjoissa.
Pian Nana alkoi kuulla kysymyksiä jatkosta. Aikoiko hän jatkaa fitnessin parissa?
– Seurasin Suomessa järjestettyjä kisoja ja sitä jatkuvaa arvostelua, ettei tuo ja tuo ole tarpeeksi kireä. Se oli viimeinen niitti päätökselle, etten halua jatkaa, Nana kertoo.
Liikuntaharrastus jatkui, mutta pian sekin piti jättää tauolle.
– Olin jatkuvasti kipeänä, oli kolotuksia ja muutenkin tosi väsynyt olo.
Suunta tuntui kulkevan vain alaspäin. Sängystä nouseminen alkoi olla hankalaa, töissä hermo oli jatkuvasti kireällä ja itku tuli silmään aiempaa herkemmin.
– Purskahdin itkuun töissä, vaikka olin juuri palannut lomalta. Silloin tajusin, ettei kaikki ole ok, ja pyysin, voisinko tehdä lyhennettyä työaikaa. Siihen ei kuitenkaan suostuttu.
Kilpirauhasesta löytynyt vika oli väliaikainen helpotus
Nana alkoi kaivata syytä jatkuvalle sairastelulleen.
– Ramppasin lääkäreiden vastaanotoilla, ja jossakin vaiheessa minulla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka lääkitys aloitettiin heti.
Nanalle diagnoosi oli helpotus.
– Pystyin diagnoosilla kuittaamaan koko jutun, että tästä kaikki ongelmat olivat johtuneet.
Pian olo helpottikin, mutta ei silti palautunut normaaliksi.
Loppukesästä 2014 olo oli niin ahdistunut, ettei Nana enää voinut jättää asiaa sikseen. Elämää oli pakko järjestellä uudelleen.
– Irtisanouduin, koska koin, ettei muuta ulospääsyä ollut. Kasvanut mielenkiinto kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan työnsi minua kohti uusia opintoja ja uutta ammattia.
– Koin, että minulla oli enemmän paloa ihmisten auttamiseen ja ihmisten parissa työskentelyyn.
Syksyllä Nana aloitti työt yrittäjänä.
Näillä kolmella vinkillä vältät pahimmat sudenkuopat
Vaikka haluaisi treenata kovaa ja tavoitteellisesti, se ei väistämättä tarkoita edessä häämöttäviä terveysongelmia ja häiriöitä hormonitoiminnassa.
Huolehdi levosta ja energiansaannista
Paras teho harjoittelusta saavutetaan, kun elimistö saa palautua rasituksesta kunnolla treenin jälkeen. Myös energiaa on saatava riittävästi.
– Puutteellinen energiansaanti on ensisijainen syy hormonihäiriöihin, Koskela-Koivisto valottaa.
Syy hormonitoiminnan ongelmiin ei siis yleensä ole yksin treenissä.
– Tutkimuksissa on havaittu, että nimenomaan harjoittelu liian niukalla energiansaannilla aiheuttaa kuukautishäiriöitä.
Suhteuta treeni muuhun elämään
Jos yhdistää esimerkiksi kiireisen työn, täyteen pakatun arjen ja tavoitteellisen treenin, arjen kuormitus saattaa kasvaa liian suureksi.
– Täyttä työpäivää tekevä aktiivikuntoilija ei voi treenata kuin tavoitteellinen urheilija ilman että palautuminen kärsii, Koskela-Koivisto muistuttaa.
Harjoittelun tavoite on hyvä pitää mielessä, mutta tärkeää on myös pohtia, millainen treeni sopii omaan elämään.
Liikunnan pitää tuntua hyvältä
Suurin osa kuntoilijoista tavoittelee liikkumisellaan terveysvaikutuksia, mutta myös hyvää oloa.
– Jos harjoittelu alkaa tuntua pakkopullalta tai sosiaaliset suhteet rajoittuvat treenien vuoksi, on hyvä pysähtyä, Koskela-Koivisto sanoo.
Muutos rennompaan vaati totuttelua
Hiljalleen Nanan elämä alkoi kehittyä rennompaan suuntaan. Muutokset eivät kuitenkaan tuntuneet pelkästään helpottavilta.
– Aluksi oli epäonnistunut fiilis siitä, etten pystynytkään treenaamaan niin täysillä kuin olin ajatellut.
Myös kehon muuttuminen tiukasta kisakropasta pehmeämpään suuntaan hämmensi. Vanhat tavat istuivat edelleen tiukassa.
– Kisojen jälkeen ajattelin kaiken edelleen kaloreissa. Että jos juon viinilasin, se tarkottaa tämän mittaista juoksulenkkiä. Meni noin vuosi, että pääsin kokonaan eroon tällaisesta ajattelusta.
Nyt, keväällä 2019 Nana on löytänyt tasapainon ja rennon otteen treeniä ja ravintoa kohtaan.
– Silloin tällöin olen innostunut taas liikaa kivoista työjutuista. Mun innostuminen on vähän sellainen kirosana, Nana naurahtaa.

Terveelliset elämäntavat tulevat yhä selkärangasta, mutta nykyään Nana ei kiellä itseltään edes herkuttelua. Kiireistä arkea tasapainottaa luonnossa lenkkeily omien koirien kanssa.
Nanan hormonitoiminta on palautunut lähes entiselleen. Kuukautisongelmia ei ole ollut enää vuosiin, ja kilpirauhanenkin on näyttänyt toipumisen merkkejä.
– Vuonna 2017 sain lopettaa kilpirauhaslääkityksen. Lukuni eivät edelleenkään ole optimaaliset, mutta pärjään hyvin.
Mitä Nana sitten toivoo tulevaisuudelta?
– Elän aika onnellista elämää juuri nyt. Näiden kokemusten kautta olen löytänyt kutsumusammattini ja ymmärtänyt kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen.
– Tulevaisuudessa haluaisin pysyä terveenä ja toki haluaisin löytää vielä paremman tasapainon levon, oman ajan ja työn välille, Nana hymyilee.
Lue lisää:
4 syytä miksi sinunkin kannattaisi harrastaa poseerausta – Ryhdin lisäksi kohenee myös mieli
Kuuntele myös: Ei ole helppoa taistella liikeratoja ja mieltä vastaan – Mikko Virtanen tähtää tapaturmasta huolimatta Men´s Physique kisoihin
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
Katso jakso "Bikinifitness – ihanaa itsekuria? Areenassa:"
Bikinifitness-kilpailijat näyttävät tietä täydelliseen kehoon. Mitä sen saavuttaminen vaatii? Nana Heikkilä, 35, sairastui kisadieetin vuoksi, Pernilla Böckerman, 18, valmistautuu ensimmäiseen SM-kisaansa.