Johanna Vehkoo
Yle
Eduskuntavaaliehdokkaat eivät voi enää vapaasti päästellä sammakoita suustaan, sillä faktantarkistajat ovat vaalien alla tarkkana. Poliitikkojen väitteiden faktantarkistuksesta on tullut yleisöllekin tuttua. Lue tästä Valheenpaljastajan viime hetken tarkistukset ennen 2019 eduskuntavaalien äänestyksen päättymistä.
Faktantarkistus soveltuu ainoastaan väitteiden tarkistamiseen. Mielipiteitä ei voi tarkistaa.
Niin kutsuttu politiikan faktantarkistus tarkoittaa poliitikkojen väitteiden todenperäisyyden tarkistamista. Siinä etsitään olennaiset lähteet ja asiantuntijat sekä arvioidaan, pitääkö poliitikon esittämä väite paikkansa vai ei.
Kyseessä on vasta muutama vuosi sitten Suomeen rantautunut journalistinen käytäntö, joka on yleistynyt huomattavasti presidentinvaalien ja nyt käytävien eduskuntavaalien alla.
Vaaliväitteitä on tarkistettu monella taholla, työ jatkuu eurovaaleissa
Tämän kevään 2019 eduskuntavaaleissa faktantarkistusta ovat tehneet ainakin Faktabaari, Yle Uutiset ja Helsingin Sanomien Nyt-liite, joka on arvioinut puolueiden puheenjohtajien väitteitä televisiotenteissä.
Valheenpaljastaja pyysi lukijoitaan ilmoittamaan poliitikkojen väitteitä tarkistettavaksi. Yllä mainitut tahot ehtivät jo tarkistaa useita myös Valheenpaljastajalle ilmoitettuja väitteitä, kuten Ylen puheenjohtajatentin keskustelut lihansyönnin ympäristövaikutuksista ja perussuomalaisten Matti Putkosen väitteen turveteollisuuden työpaikoista Ylen ilmastotentissä.
Näin ollen Valheenpaljastaja kehottaa lukemaan muiden faktantarkistajien työtä. Muiden ahkeran työn jälkeen Valheenpaljastajalle jäi vähemmän tarkistettavaa, mutta tässä kahden tarkistuksen tulokset.
Seuraavassa käydään läpi kahden valtakunnallisesti tunnetun poliitikon väitteet. Käytämme viisiportaista asteikkoa, joiden ääripäissä on täysin paikkansapitävä väite (totta) ja täysin virheellinen väite (väärin). Niiden väliin mahtuu runsaasti hajontaa: usein väite voi sisältää virheitä tai harhaanjohtavaa tietoa, mutta se on silti enimmäkseen totta – tai sitten merkittäviltä osin virheellisessä väitteessä voi olla myös totuuden siemen.
Kaikkia väitteitä ei myöskään voi lopullisella varmuudella tarkistaa. Silloin tuomio voi olla, että väite on tulkinnanvarainen tai että sitä ei voi luotettavasti tarkistaa.
Toukokuun lopussa pidettävien europarlamenttivaalien alla väitteitä aikovat tarkistaa ainakin edellä mainittu Faktabaari ja opiskelijoiden kansainvälinen yhteistyöprojekti EU Fact Check. Sivustot seurantaan, jos haluat pysyä kärryillä eurovaalien teemoista!
Väite 1: Johtuuko luonnon monimuotoisuuden hupeneminen hakkuista?
Poliitikko: Kansanedustaja Emma Kari, Vihreät
Väite: ”Viime vuonna hakattiin metsiä enemmän tässä maassa kuin koskaan aikaisemmin, samaan aikaan kun meidän luonnon monimuotoisuus on kääntynyt selkeästi huonompaan kehitykseen. Suomi oli sitoutunut siihen, että me pysäytetään luonnon monimuotoisuuden hupeneminen tänä vuonna – tänä vuonna – ja juuri tuli uudet uhanalaisuusarviot, jotka näyttää että Suomen luonnolla menee aikaisempaakin huonommin.”
Missä väite on esitetty: Ylen ilmastotentissä 4. huhtikuuta. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.
Emma Karin väite voidaan purkaa osiin ja tarkastella niitä kahden pääkysymyksen avulla: Hakattiinko metsiä viime vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin? Onko metsähakkuilla osuutta uhanalaisten lajien hupenemiseen?
Ensin metsähakkuiden määrä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava tutkija Kari T. Korhonen kertoo, että kun metsähakkuita mitataan kuutiometreissä, Karin väite pitää kutinsa. Luken tilastojen mukaan hakkuiden määrä kuutiometreissä oli jo vuonna 2017 suurempi kuin koskaan.
“Määrä nousi jo kolmantena vuonna peräkkäin yli kaksi miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin”, kerrotaan Luken katsauksessa vuodelta 2018. Vuoden 2018 suoritetut hakkuut olivat vielä suuremmat kuin 2017, joten ne tosiaan olivat suurimmat koskaan.
Asia menee kuitenkin monimutkaisemmaksi, mikäli hakkuiden kokoa aletaan suhteuttaa puuston määrään – eli tuhoavatko hakkuut enemmän puuta kuin sitä kasvaa.
Korhosen mukaan ei ole mieltä puhua pinta-alasta, vaan nimen omaan puuston määrästä.
– Kasvuun verrattaessa on hakkuisiin lisättävä puiden luontainen kuoleminen, jotta vertailu olisi järkevä. Hakkuut ja luonnonpoistuma yhdessä ovat alle 90 prosenttia puuston kasvusta kuutiometreissä mitaten, Korhonen sanoo.
Kuitenkin koska Emma Kari sanoi kirjaimellisesti vain, että ”viime vuonna hakattiin metsiä enemmän tässä maassa kuin koskaan aikaisemmin”, hänen lausuntonsa on tältä osin tuomittava totuudenmukaiseksi.
Sitten lausunnon toinen puoli, eli hakkuiden yhdistäminen uhanlaisten lajien tilanteeseen. Kari viittaa maaliskuussa julkaistuun Punaiseen kirjaan eli uhanalaisuusarviointiin, jossa Suomen lajien uhanalaisuutta arvioi ympäristöministeriön alaisuudessa 180 lajiasiantuntijaa. Arviointityötä koordinoi Suomen ympäristökeskus (Syke).
– Pelkistettynä asia on näin, kuten Kari sanoo. Uhanalaisista lajeista suurin osa on metsälajeja ja metsiä myös on pinta-alaisesti eniten, sanoo Syken vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko. Hän on yksi Punaisen kirjan toimittajista.
– Sitten kun katsoo, mikä on uhanalaisuuden syy näillä lajeilla, niin ehdottamasti eniten metsätalouteen ja metsien käyttöön liittyvät syyt. Siihen sisältyy paljon erilaista, mutta kyllä pääsyy on johdettavissa metsätaloudesta, kun etsii suurimman yksittäisen tekijän ja sen seuraukset eri tavoin.
Pelkästään hakkuista puhuminen on Liukon mukaan yleistävää, mutta ”toki metsätalouden toimintamuoto on suurelta osin hakkuu”.
– Hakkuita voidaan tietenkin tehdä usealla tavalla. Kaiken kaikkiaan metsätalous muuttaa varttuneempien metsien määrää ja rakennetta. Karin lausunto on siis ehkä yksinkertaistettu ja pelkistetty, mutta ei väärin, Liukko sanoo.
Punaisessa kirjassa on asiaa valaiseva taulukko sivulla 32. Sen mukaan ensisijainen syy yhteensä 733:n uhanalaisen lajin uhanalaisuuteen ovat metsien talouskäytöstä johtuvat metsäelinympäristöjen muutokset.
Kun pääväitteiden taustat ovat selvillä, Karin lausunnosta voidaan tarkistaa pari muutakin faktaa. Pitikö Suomen tänä vuonna pysäyttää luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, kuten Kari sanoo?
– No tänä vuonnahan se lankeaa, Liukko sanoo.
Näillä näytöillä tilanne on edelleen huono ja huononemaan päin, kun lajeista puhutaan.
Suomi on sitoutunut biodiversiteettiohjelmaan, joka tavoittelee luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen vuoteen 2020 mennessä. Tässäkin Kari on puhunut siis totta.
No entä sitten Karin sivulause, jossa hän sanoo, että “luonnon monimuotoisuus on kääntynyt selkeästi huonompaan kehitykseen”?
Ulla-Maija Liukon mukaan Suomen ympäristökeskuksella ei ole sellaista seurantatietoa, jonka perusteella voisimme ottaa kantaa siihen, onko kehitys jyrkempää vai loivempaa kuin aiemmin.
– En itse sanoisi, että se on kääntynyt mitenkään jyrkästi vaan että se kehitys on jatkunut. Näillä näytöillä tilanne on edelleen huono ja huononemaan päin, kun lajeista puhutaan. Uhanalaisten lajien osuus on suurempi kuin kymmenen vuotta sitten.
Tuomio: Enimmäkseen totta.
Väite 2: Onko Suomessa Euroopan toiseksi suurin puoluetuki?
Poliitikko: Kansanedustaja Harry Harkimo, Liike Nyt
Väite: ”Tiesittekö, että meillä maksetaan puoluetukea toiseksi eniten Euroopassa?”
Missä väite on esitetty: Harkimo esittää sen Liike Nytin vaalivideolla, joka on julkaistu muun muassa Facebookissa.
Harkimo vaikuttaisi saaneen tietonsa Helsingin Sanomien uutisesta, joka on julkaistu huhtikuussa 2012. Helsingin Sanomat referoi uutisessaan saksalaista talouslehteä nimeltä Wirtschaftswoche.
”Listan ykkösenä komeilee Luxemburg, jossa puolueet saivat 21,05 euroa jokaisesta äänestäjästä”, kirjoittaa HS.
Saksalaislehden niin ikään huhtikuussa 2012 julkaistu juttu löytyy edelleen verkosta.
Artikkeli käsittelee pitkälti Kreikan tilannetta. Puoluetukien vertailu näyttää lähteneen kreikkalaispuolueiden saaman julkisen tuen herättämästä närkästyksestä.
Informaatio on jo seitsemän vuoden takaa, joten siihen viittaaminen totena on arpapeliä.
Artikkeli sisältää diagrammin, jossa eri maiden julkisista varoista maksettuja puoluetukia on listattu suuruusjärjestykseen. Kuvan yläpää on leikkautunut pois, eikä kärkipäätä pysty enää tarkistamaan. Kuvan lähteeksi on merkitty vain Wirtschaftswoche-lehti, eikä mistään selviä, mistä data varsinaisesti on peräisin.
Joka tapauksessa informaatio on jo seitsemän vuoden takaa, joten siihen viittaaminen totena on arpapeliä.
Saksalaislehden kuvaaja esittää, miten suuren tuen puolueet saavat per äänestäjä. Tällaisen taulukon tekeminen on vaikeaa siitäkin syystä, että eri Euroopan maissa puoluetukia maksetaan vaihtelevin perustein. Kaikissa maissa tuen määrä ei perustu parlamenttipaikkojen määrään.
Valheenpaljastaja kaiveli asiaa, eikä vaikuta siltä, että aiheesta olisi tehty tuoreempaa journalistista selvitystä tai akateemista tutkimusta. (Mikäli joku lukija tietää tällaisesta tutkimuksesta, ota yhteyttä. Artikkelia päivitetään, jos uutta tietoa ilmenee.)
Euroopan maiden puolueiden julkiseen rahoituksiin liittyvästä sääntelystä ja esimerkiksi läpinäkyvyyssäännöistä sen sijaan on tehty melko tuorettakin vertailevaa tutkimusta. Nämä vain eivät sisällä puoluetukeen käytettyjen summien vertailuja.
Suomessa valtioneuvosto myönsi vuodelle 2018 puolueavustuksia yhteensä 29,6 miljoonaa euroa. Summassa on mukana myös Ahvenanmaan maakuntahallituksen tuki.
Tuomio: Ajantasaista luotettavaa lähdettä ei löydy, joten väitettä ei pystytä näillä tiedoilla tarkistamaan. Väite on näin ollen tulkinnanvarainen.
Näin poliitikkojen väitteitä tarkistetaan
- Ensin valitaan tarkistettava väite. Esimerkiksi numeroita tai muita suhteellisen helposti todennettavia asioita sisältävää informaatiota sisältävät väitteet ovat sopivia. ”Väite on lause tai useamman lauseen kokonaisuus, joka ilmaisee jotain totta tai epätotta todellisuuteen liittyen. Väitteitä eivät ole esimerkiksi kysymykset, arvaukset, mielipiteet, toiveet, käskyt, kehotukset, lupaukset tai valat”, kertoo Faktabaarin käsikirja.
- Faktantarkistaja erottaa väitteestä yksityiskohdat, jotka on mahdollista tarkistaa, eli niille pitäisi löytyä vastine todellisuudesta. Seuraavaksi faktantarkistaja etsii luotettavia lähteitä, joiden perusteella väitteen todenperäisyyttä voi arvioida. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tutkimukset, raportit, selvitykset, oikeuslähteet, tilastot ja eri alojen asiantuntijat.
- Kun olennaiset lähteet on tunnistettu ja käyty läpi, faktantarkistaja peilaa niitä esitettyyn väitteeseen ja arvioi väitteen paikkansapitävyyden tarkistetun tiedon pohjalta. Faktantarkistus ei välttämättä ole lopullinen totuus, vaan prosessiin kuuluu myös tietojen täydentäminen ja korjaaminen, mikäli uutta olennaista tietoa ilmenee julkaisun jälkeen.
Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Onko sinulla juttuvinkki? Lähetä se osoitteeseen valheenpaljastaja@gmail.com.
Kommentteja julkaistaan arkisin päiväaikaan. Kommentointi on avoinna kuukauden ajan artikkelin julkaisusta.
