Tositapahtumiin pohjautuvassa draamasarjassa Invisible Heroes suomalaiset diplomaatit toimivat sankarillisesti oman moraalisen kompassinsa mukaisesti, perheensä turvallisuuden uhalla, Suomen valtion virallista linjaa vastaan. Miksi ohjaaja Mika Kurvisen mielestä tämä vuosikymmenten takainen tarina on tärkeä kertoa juuri nyt? Ja miltä aviopari Pelle ja Sophia Heikkilästä tuntui näytellä diplomaattipari Tapani ja Lysa Brotherusta?
On syyskuu vuonna 1973 ja Chilessä kuohuu. Sotilasvallankaappaus on käynnissä ja maa sisällissodan partaalla. Ihmisiä vangitaan, katoaa ja kuolee. Tapahtumien keskipisteeseen ovat tahtomattaan joutuneet suomalaiset diplomaatit Tapani Brotherus (Pelle Heikkilä) ja Ilkka Jaamala (Ilkka Villi) sekä Tapanin vaimo Lysa Brotherus (Sophia Heikkilä), kun heidät on lähetetty rakentamaan kauppayhteistyötä Suomen ja Chilen välille ennen poliittisen tilanteen kärjistymistä.
Diplomaattien jo rutinoituneen arjen Chilessä pysäyttää vallankaappaus, jonka seurauksena Brotherusten aidan yli takapihalle kiipeää hengenvaarassa olevia vainottuja chileläisiä. Suomen valtion virallisen linjan vastaisesti nämä näkymättömät sankarit päättävät tarttua toimeen ja tehdä kaikkensa vaaraan joutuneiden ihmisten pelastamiseksi. Yhdessä ruotsalaisen, kotimaansa tukea nauttivan diplomaatti Harald Edelstamin (Mikael Persbrandt) kanssa he aloittavat operaation, jonka seurauksena yli 2000 ihmistä pelastuu ja pääsee pakoon.
Mutta miksi tämä tarina kerrotaan juuri nyt, juuri meille, 2010-luvun lopun suomalaisille?
– Tällaisia tarinoita tarvitaan aina, sillä pohjimmillaan nämä ovat tarinoita vilpittömästä avunannosta ja inhimillisyydestä ilman rajoja, toteaa sarjan ohjaaja Mika Kurvinen.
Tai oikeastaan toinen ohjaajista, Kurvinen nimittäin jakoi kenttäohjaajan pestin chileläiskollegansa Alicia Schersonin kanssa. Vaikka heidän oli luontevinta ohjata kumpikin omalla äidinkielellään, eivät he halunneet päästää itseään ihan niin helpolla. Molemmat työskentelivät myös toistensa äidinkielellä ja näin tunnustelivat siltaa kahden eri kulttuurin välillä.
– Me yritettiin löytää synergiaetuja toistemme kulttuureista, ja yritettiin oppia sitä, että onko meissä itseasiassa yhtään mitään erilaisuutta. Aika pian projektin alkuvaiheilla selvisikin, että me ollaan kansallisuuksina, kansoina aivan samanlaisia, Kurvinen kertoo.
Helsingin ja Santiago de Chilen välillä on 13 500 kilometriä ja seitsemän aikavyöhykettä, miten kaksi niin kaukana toisistaan kasvanutta kansaa voi olla samankaltaisia?
– Vaikka olin matkustanut toiselle puolelle maapalloa niin huomasin, että chileläiset ovat luonteeltaan ihan samanlaisia kuin suomalaiset.
Kurvinen oppi, että Andien taakse eristyksiin jäänyt kansa tuntee melankoliaa samoissa määrin kuin suomalaiset, ja ymmärrys hiljaisten hetkien ja positiivisen puhumattomuuden arvosta on sama. Jää murtui, kun ohjaajat huomasivat, että kukaan ei vaivaantunutkaan hiljaisuudesta. Samalla löytyi yhteinen näkökulma koko sarjaan.
– Löydettiin sellainen hyvä melankolia, tietty surumielisyys millä me katsottiin tätä tarinaa. Löydettiin se kunnioittava tapa tehdä fiktiota tositarinasta, joka on niin traaginen ja joka jollain tavalla reflektoi tämän päivän tapahtumia ympäri maailmaa.
Tämä aikakausi tarvitsee inhimillisiä tarinoita toivosta.
Kurvisen mukaan yksi tärkeimmistä syistä Invisible Heroes -sarjan tarinan kertomiselle oli, unohdettujen sankaritarinoiden esiin nostamisen lisäksi, näyttää se, miten tapahtumat useamman vuosikymmenen takaa voisivat tapahtua täysin samoin juuri nyt. Polarisoitunut maahanmuuttopolitiikka, pakolaisten ahdinko ja muukalaisviha ovat koetelleet 2010-luvun Eurooppaa ja sarjaa katsoessa huomaa, miten vähän aika on lopulta asioita muuttanut.
– On hienoa näyttää jotain sellaista, jossa me voidaan katsoa asiaa että totta, eikö me oikeasti olla menty mihinkään 1970-luvusta? Ja samaan aikaan miettiä, missä ollaan menty eteenpäin, missä on kehitytty ja huomioida, pystyisimmekö olemaan vielä parempia joissain asioissa. Mutta lähtökohtaisesti luulen, että tämä aikakausi tarvitsee tällaisia inhimillisiä tarinoita toivosta – enemmänkin kuin synkkiä, Kurvinen toteaa.
– Tämähän on tarina, joka vetää nöyräksi jopa miehen suurella egolla, niin kuin minulla, diplomaatti Tapani Brotherusta esittävä Pelle Heikkilä heittää.
Viisi kuukautta perheensä kanssa Chilessä kuvausten aikana asunut Heikkilä kertoo lähteneensä sarjaan mukaan jo neljä vuotta sitten, kun häneen otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olisiko hän kiinnostunut projektista.
– Nopean infopläjäyksen jälkeen vastasin heti kyllä. Sen jälkeen luin Heikki Hiilamon kirjan Kuoleman listat ja aloin tehdä muuta taustatyötä. En voinut käsittää sitä, että on ollut niin rohkeita ihmisiä, jotka ovat välittäneet niin paljon muista. He ovat laittaneet jopa oman perheensä vaaraan, Heikkilä miettii.
Tarinaa suomalaisista unohdetuista sankareista lähti Pelle Heikkilän kanssa kertomaan myös hänen vaimonsa Sophia Heikkilä ottaessaan vastaan roolin aviomiehensä hahmon Tapani Brotheruksen vaimona Lysa Brotheruksena. Sophia Heikkilä myöntää, ettei ollut tietoinen 1970-luvun Chilen tapahtumista ennen projektin alkua. Miehensä touhuja projektin parissa seurannutta Heikkilää tarina kuitenkin alkoi puhutella, ja edellinen onnistunut yhteistyö ohjaaja Mika Kurvisen kanssa sinetöi päätöksen lähteä sarjaan mukaan – vaikka se tarkoittikin koko perheen muuttamista Chileen melkein puoleksi vuodeksi.
– Meillä on kolme lasta, mutta meillä on myös sellainen periaate, että kaikki järjestyy. Lähdetään vaan mukaan kaikkeen mahdolliseen ja sitten katsotaan miten asiat hoituu, Sophia Heikkilä kertoo.
Kolme nuorta tytärtään mukaan ottaneet Heikkilät viettivät siis koko kuvausten ajan yhdessä Santiagossa, Chilessä. Ajatuksen tasolla viisi kuukautta yhdessä Etelä-Amerikan kauneimmista kaupungeista kuulostaa hyvältä, mutta totuus ei ollut ainoastaan, jos ollenkaan, piknikejä puistossa.
– Oli se tietenkin seikkailu, mutta välillä aika raskasta. Me tiedettiin koko ajan, että Pellellä on töitä melkein joka päivä. Ja kun hänellä ei ole kuvauksia niin hän lukee reploja jossain, itsekin sarjassa neljällä eri kielellä näytellyt Sophia Heikkilä muistelee.
Heikkilät asuivat pienehkössä asunnossa, josta täytyi päästä ulos opiskellakseen repliikkejään tehokkaasti, joten kuusipäiväistä työviikkoa tekevää isää ei juuri kotona näkynyt. Sophialla itsellään oli kuvauksia kolmena päivänä viikossa, joten Suomesta mukaan otettua lastenhoitajaa ei tarvittu aivan jokaisena päivänä. Aviomiehen kanssa tuli vietettyä aikaa eniten kameran edessä.
– Musta oli ihanaa tehdä töitä, ja tehdä töitä Pellen kanssa, se oli niin turvallista. Ei tarvinnut näytellä sitä rakkautta, koska se nyt vaan on siinä.
Ei tarvinnut näytellä sitä rakkautta, koska se nyt vaan on siinä.
Ajankäyttöä ja kulttuurierojakin suuremman eron perheen elämään Santiagossa teki kuitenkin kaupungin suuruus – ja turvallisuus.
– Ollaan totuttu siihen, että Helsingissä voi jättää rattaat vaikka melkein kaupan ulkopuolelle ja käydä ostoksilla, mutta ei todellakaan Santiagossa. Siellä piti vahtia lapsia ihan koko ajan, Sophia Heikkilä kertoo.
Suomalaisena mieleen ei välttämättä ensimmäisenä tule, että lasten ei ole turvallista leikkiä puistossa, ei vaikka heidän kanssaan olisi aikuinen paikalla. Isänä kuvausmatkan haastavimpia asioita Pelle Heikkilän mukaan oli huoli perheen hyvinvoinnista.
– Siellä oli pieni kidnappausriski. Meitä varoiteltiin koko ajan. Kaupassa ihmiset tulivat sanomaan, että pidä kolmea blondia tyttöäsi silmällä. Lapset eivät saaneet mennä yksin ulos tai yhden aikuisen kanssa ei voinut mennä ulos leikkimään. Meitä oli aina kaksi aikuista, kun menimme puistoon, Pelle Heikkilä muistelee.
Ja juuri tämän omaan perheeseen ja sen turvallisuuteen kohdistuvan pelon takia Heikkilä ei usko, että olisi roolihahmonsa, diplomaatti Tapani Brotheruksen asemassa pystynyt tekemään samoja valintoja kuin tämä teki.
– Mä en ikinä pystyisi tekee mitään semmosta, mitä ne on tehnyt. Se on aivan, en nyt sanoisi tyhmänrohkeaa, mutta ne on vaan eri puusta veistetty kuin minä. Ja suuri hatunnosto heille.
Rohkeaa on myös myöntää, ettei usko pystyvänsä samoihin valintoihin kuin tuhansia ihmisiä pelastaneet näkymättömät sankarit. Ohjaaja Mika Kurvisen mukaan kyse ei kuitenkaan ollut valinnasta ollenkaan.
– Tuntuu jotenkin siltä, että he eivät tehneet valintaa, vaan tekivät juuri niinkuin heidän luonteelleen ja luonnolleen tuntuu juuri siinä hetkessä oikealta toimia. Ehkä mä itse ajattelen, että liiallisella politikoinnilla ja muulla meillä jää jalkoihin ne oikeat, inhimilliset tunteet. Miksi emme auta, jos joku tarvitsee apua hädän edessä, Kurvinen kysyy.
Ja hyvä kysymyshän se onkin. Mitä me sitten yksilöinä tai kansana voisimme ottaa opiksemme tästä unohdetusta sankaritarinasta?
– Mä jotenkin rakastuin sanaan kansalaistottelemattomuus. Se on mun uusi lempisana. Enkä puhu nyt siitä, että tägätään jotain seinään tai rikotaan muiden omaisuutta, vaan toimitaan asioiden puolesta, jotka oikeasti merkitsevät mulle jotain, Pelle Heikkilä miettii.
Ja seuratakseen kansalaistottelemattomien diplomaattien näyttämää inhimillisen avunannon esimerkkiä, täytyy vastaavanlaisia unohdettuja tarinoita kertoa lisää, löytää uusia sankareita vanhojen rinnalle.
– Suomalaiset ovat vaatimatonta kansaa, täällä ei huudella ja paukutella henkseleitä jokaisesta “pienestä” asiasta. Mä lupaan, että jos aletaan tutkia, niin me tullaan huomaamaan, että tällaisia tarinoita on niin paljon lisää.
Invisible Heroes Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 21.4.2019
Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diblomaatit itse kertovat vaiheistaan, lue juttu!
Sarjan pääosissa esiintyvät Pelle Heikkilä (Tapani Brotherus), Ilkka Villi (Ilkka Jaamala), Sophia Heikkilä (Lysa Brotherus), Mikael Persbrandt Ruotsin suurlähettiläänä Harald Edelstamina sekä saksalaista diplomaatti Andreas Vossia näyttelee Sönke Möhring. Keskeisiä chileläisiä henkilöitä esittävät Gaston Salgado, Cristian Carvajal, Marcial Tagle sekä Ingrid Isensee.
Yle Original Series -draaman Invisible heroes tuotanto käynnistyi kesäkuussa 2018 Santiago de Chilessä. Kuusiosasisen Invisible heroes sarjan tuottavat yhdessä suomalainen Kaiho Republic ja chileläinen Parox S.L.A. Chilessä sarjassa ovat mukana Chilevision TV kanava sekä CNTV-säätiö.
Sarjan ovat käsikirjoittaneet Tarja Kylmä ja Manuela Infante, sen ohjaavat Mika Kurvinen ja Alicia Scherson sekä tuottavat Pekka Ruohoranta Yle, Liisa Penttilä-Asikainen ja Pete Eklund Kaiho Republic sekä Leonora González ja Sergio Gándara Parox S.L.A.
