Hyppää pääsisältöön

Eurovaalit käynnistyvät ja Yle haluaa selittää Euroopan ja EU:n merkityksen Suomelle paremmin

Susanna Turunen ja Matti Rönkä
Susanna Turunen ja Matti Rönkä analysoivat eurovaalien tulosta asiantuntijoiden ja studiovieraiden kanssa tulosillassa 26.5. Susanna Turunen ja Matti Rönkä Kuva: Jyrki Valkama / Yle EU-vaalit,Eurovaalit 2019,eurovaalit

Europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa sunnuntaina 26.5.2019. Ennakkoäänestys alkaa 15.5.

“Brexit, Suomen heinäkuussa alkava puheenjohtajuus, kansallismielisyyden nousu, informaatiovaikuttaminen, pakolaispolitiikka, politiikan rakenteiden muutos lähes kaikkialla Euroopassa, EU:n suhteet Venäjään, Yhdysvaltoihin tai Kiinaan… Eurooppa on muutoksessa ja tarjoaa nyt paljon uutisia. Jos joskus, EU-vaalien pitäisi nyt kiinnostaa”, sanoo Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

“Euroopan parlamentti käyttää valtaa Euroopan unionissa, ja siksi se on tärkeä myös Suomelle. Näissä vaaleissa tavoitteenamme on saada erityisesti nuorten 18–25-vuotiaiden äänestysaktiivisuus kasvuun. Edellisissä vaaleissa alle 25-vuotiaiden äänestysprosentti eurovaaleissa oli 10 prosenttia, vaikka sama ryhmä suhtautuu EU:hun kaikkein myönteisimmin”, sanoo Ylen vaalisisältöjen päätuottaja Petri Kejonen.

Vapun jälkeen suunnataan ohjelmistossa kohti EU-vaaleja

Puheenjohtajatentit televisiossa ja radiossa

Ylen aamu-tv:n ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun yhteiset eurovaalien puheenjohtajatentit nähdään ja kuullaan ajalla 2.5.–13.5. klo 8.10–8.30. Politiikan toimittaja Pirjo Auvisen tentattavaksi tulee joka aamu yksi eduskuntapuolueen puheenjohtaja.

Eurovaalit 2019: Vaalistartti Eurooppa-päivänä 9.5.

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Euroopan komissio, Eurooppalainen Suomi ja muutamat muut tahot järjestävät Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta koko kansan tapahtuman Narinkkatorilla Helsingissä. Torilla on ohjelmaa ja EU-tietoa tarjolla koko päivän. Tapahtumasta on suora lähetys TV1:ssä klo 19.00–20.30.

Tv-lähetyksessä liikutaan Eurooppa-päivän hengen mukaisesti maanosan eri puolilla. Kirjeenvaihtajien raportteja on luvassa ainakin Lontoosta, missä Brexit-vääntö jatkuu sekä Barcelonasta ja Roomasta. Studiovieraiden kanssa keskustellaan koko Eurooppaa puhuttavista aiheista kuten ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta sekä EU:n arvostuksesta ja yhtenäisyydestä. Niin ikään lähetyksessä tartutaan kiinni samana päivänä avattavan vaalikoneen teemoihin ja ehdokkaiden vastauksiin.

Lähetystä juontavat Annika Damström ja Sanna Savikko. Toimittajana on Sean Ricks.

Eurovaalit 2019: EU ja tulevaisuus 9.5.

TV1 klo 21.00–22.30

EU ja tulevaisuus -keskustelu tuo studioon meppiehdokkaita eli europarlamenttiin haluavia poliitikkoja. Ovatko unionin maat menossa kohti tiiviimpää yhteistyötä, jatkuvaa sekamelskaa vai kuluvatko tulevat vuodet Brexitin selvittelyyn?

Juontajina Seija Vaaherkumpu ja Janne Toivonen.

Ohjelma uusitaan tekstitettynä 10.5.

Eurovaalit 2019: Kuka johtaa Eurooppaa? 15.5.

TV1 klo 21.30–24.00 (uutiset ja urheilu klo 21.45–21.55)

Millaisia vaihtoehtoja Euroopan suunnaksi tarjoavat europarlamenttiryhmien kärkiehdokkaat, joista joku saattaa nousta Euroopan komission puheenjohtajaksi. Se nähdään Brysselistä koko Eurooppaan televisioitavassa tv-väittelyssä, jossa yhtenä kolmesta juontajasta on Ylen Annastiina Heikkilä. Pasilan studiossa EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen vieraineen pohjustaa tentin asetelmat ja analysoi sen annin.

Ohjelma simultaanitulkataan suomeksi ja ruotsiksi ja uusitaan tekstitettynä 16.5.

Eurovaalit 2019: Puheenjohtajakeskustelu

TV1 klo 21.00–22.00, 20.5. ja 21.5.

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat väittelevät Eurooppa-politiikasta. Peräkkäisinä iltoina studiossa neljän eduskuntapuolueen puheenjohtajat.

Juontajana Kirsi Heikel.

Ohjelma uusitaan tekstitettynä seuraavana päivänä.

Eurovaalit 2019: Pienpuolueet

Miltä näyttää Euroopan tulevaisuus ja mitä teemoja pienpuolueet nostavat esiin eurovaaleissa 2019? Pienpuolueiden ttentti nähdään keskiviikkona 22.5. TV1:ssä klo 21-23. Pienpuolueiden puheenjohtajia tenttaa Jari Niemelä.

Radio Suomessa Pienpuolueiden tentti kuullaan samana päivänä 22.5. klo 18.02–18.50. Myös radion puolella puhetta johtaa Jari Niemelä.

Eurovaalit 2019: Suuri puheenjohtajatentti 23.5.

Puoluejohtajat kohtaavat viimeisessä suorassa vaalikeskustelussa ennen eurovaaleja Yle TV1:ssä klo 21–23. Keskustelun juontavat Heli Suominen ja Robert Sundman.

EU-asiaa radiossa

Radio Suomen Päivässä on Eurooppa-päivänä 9.5. kaksi eurovaalitenttiä, ensimmäinen klo 11.30–12.00 ja toinen klo 12.15–12.45. Tentit tehdään Eurooppa-päivän lavalla elävän yleisön edessä Narinkkatorilla.

Kummassakin keskustelussa on mukana neljä eduskuntapuolueiden eurovaaliehdokasta. Tenttaajana Aki Laine.

Radion suuri vaalikeskustelu kuullaan Yle Radio Suomessa torstaina 9.5.

Yle Puheen Politiikkaradio kutsuu eurovaalitentteihin kaikki eduskuntapuolueet. Tentit lähetetään Yle Puheella kahden viikon aikana maanantaista perjantaihin 13.5.–24.5. Tenttijöinä Linda Pelkonen ja Tapio Pajunen.

Yle Radio 1:n Brysselin koneen eurovaalikeskustelut kuullaan keskiviikkona 15.5. ja 22.5. klo 10.05. Ensimmäisessä ohjelmassa keskustelemassa ovat Kansallinen Kokoomus, Perussuomalaiset, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Suomen Keskusta. Toisessa ohjelmassa keskustelijoina ovat Suomen Kristillisdemokraatit, Suomen ruotsalainen kansanpuolue, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto.

Eurovaalit huipentuvat tulosiltaan 26.5.

Tulosilta 26.5. Yle TV1:ssä klo 19.30 alkaen, Radio Suomi klo 19.50

Eurovaalien tulos ratkeaa suorassa tulosiltalähetyksessä, kun Eurooppa laskee ääniään ja uusien europarlamentaarikkojen nimet selviävät. Olemme mukana kotimaisten puolueiden vaalivalvojaisissa ja keräämme kommentit uusilta mepeiltä ja puolueiden puheenjohtajilta. Lisäksi Ylen kirjeenvaihtajat ja avustajat välittävät vaalitunnelmia eri puolilta Eurooppaa. Juontajat Matti Rönkä ja Susanna Turunen analysoivat eurovaalien tulosta asiantuntijoiden ja studiovieraiden kanssa.

Eurovaalien tulosilta Radio Suomessa klo 19.50–23.00. Juontajina Päivi Neitiniemi ja Aki Laine.

Eurooppa-uutiskirje

Kurkista kulissien taakse ja sukella pintaa syvemmälle Euroopassa Ylen uudessa uutiskirjeessä!

Tilaa toukokuun alusta alkaen viikoittainen Eurooppa-uutiskirje. Ylen Eurooppa-toimittajat kertovat joka perjantaiaamu kulissien takaisia tunnelmia Brysselistä ja Helsingistä sekä valottavat alkavaa viikkoa EU-päätöksenteossa. Samalla saat sähköpostiisi valikoidut suositukset viikon Eurooppa-sisällöistä. Kirjeen voit tilata osoitteesta yle.fi/kirjeet

Svenska Yle

Svenska Ylen tiedote vaaliohjelmasisällöistä tulossa 26.4.

Päivitetty 26.4., lisätty tieto Brysselin kone -ohjelman eurovaalikeskusteluista