Hyppää pääsisältöön

Parasta sirkuksessa on kaikki

Sirkustirehtööri Taina Kopra
Sirkustirehtööri Taina Kopra Sirkustirehtööri Taina Kopra Sorin Sirkus,Taina Kopra,sorin sirkus show 2018

“Mun elämä on yhtä sirkusta", sanoo Sorin sirkuksen sirkustirehtööri Taina Kopra. Hän ja puolisonsa Jouni Kivimäki perustivat 80-luvulla pienen sirkuskerhon, joka on vuosikymmenten varrella kasvanut monipuoliseksi sirkuskouluksi. Tänä päivänä se tarjoaa sadoille lapsille ja nuorille taiteen perusopetusta. Teemalla nähdään Sorin sirkuksen upea joulushow 2018.

"Glamouri on näiden 30 vuoden aikana kadonnut", sanoo Taina Kopra, jolla on työssään yksi maailman varmasti hienoimmista titteleistä: sirkustirehtööri. Hän taitaa vähän vähätellä, sillä tähtipölyä ja romantiikkaa sirkuksen ympärillä leijuu aina.

Mutta Taina Kopralle sirkus on arkista työtä. Vuonna 1985 hän oli järjestämässä Tampereen kaupungin nuorisosihteerin pyynnöstä sirkuskerhoa, josta on kasvanut 500 oppilaan sirkuskoulu, Sorin sirkus. Sen pyörittäminen on ollut hänelle täysipäiväistä vuosien ajan.

Alusta asti mukana on ollut myös Taina Kopran aviomies Jouni Kivimäki, palomiehenäkin työskennellyt nykyinen sirkuksen maneesimestari.

Maneesi muuten on avainsana: nykyaikainen sirkus on alkujaan ollut nimenomaan ratsastussirkus. Englantilainen ratsuväen vääpeli Philip Astley alkoi vuonna 1768 järjestää Lontoossa taitoratsastusnäytöksiä, joissa hän yhdessä vaimonsa kanssa ratsasti ympäri pyöreää maneesia huimia temppuja tehden ja tauoilla yleisöä viihdyttivät klovnit. Siitä sai alkunsa nykyaikainen sirkus, joka siis vuonna 2018 täytti 250 vuotta.

Nykyisin sirkus voi olla mitä vaan ja missä vaan

"Ennen vanhaan eläimet olivat sirkuksessa se pääasia, ja sitten oli se pakollinen paussiklovni, mutta nykysirkuksesta ne usein puuttuvat", sanoo Taina Kopra. "Nykyisin sirkus voi olla mitä vaan ja missä vaan. Teatterin tapaan se voi olla mustaan luukkuun luotu visuaalinen maailma ja tunnelma. Ja sitten tarvitaan yleisö. Taidemuoto siitä tulee vasta yleisön edessä."

Sorin sirkuksen vuoden 2018 joulushow haluttiin rakentaa perinteen ympärille. Lähtökohtana oli sirkuksen historia, Taina Kopra kertoo. "Siihen me ollaan tutustuttu yhdessä ja mietitty, halutaanko me mukaan friikkejä, parrakkaita naisia, hevosia tai muita eläimiä, jotka tietysti meillä tehdään ihmisvoimin."

Norsua rakennetaan Sorin sirkuksen työpajalla
Norsu valmistuu työpajalla Norsua rakennetaan Sorin sirkuksen työpajalla Sorin Sirkus,sorin sirkus show 2018

Showta suunnitellaan koko vuosi; työ alkaa heti, kun edellinen show on purettu. Keväällä, kesällä ja syksyllä treenataan, improvisoidaan, käsikirjoitetaan, valitaan temppuja ja suunnitellaan tarpeistoa. Lopulta show laitetaan kasaan nopeasti. "Ja sitten naps – taika tapahtuu."

En tiedä, ovatko entisajan sirkuslaiset todella tehneet niin kreisejä temppuja, että edes kiinalaiset eivät tee niitä nykypäivänä

"Melkein kaikki nykyään nähtävät temput on tehty jo aikoja sitten", sanoo Taina Kopra. "Vanhoissa puupiirroksista tehdyissä julisteissa näkee ihan uskomattomia temppuja. En tiedä, onko kuvittaja ottanut taiteellisia vapauksia vai ovatko ne silloiset sirkuslaiset todella tehneet niin kreisejä temppuja, että edes kiinalaiset eivät tee niitä nykypäivänä."

Sorin sirkuksessa ei tehdä hurjimpia temppuja, mutta tarkoituksena on saada esiin nuorten taidot. "Heidän parhaimpansa yritetään saada sinne lavalle."

Sirkustaiteen Taina Kopra ja Jouni Kivimäki ovat aikoinaan opetelleet omin päin. Sirkuskerhon vetäjiksi heidät nimittäin napattiin suoraan voimistelusalilta – molemmat olivat telinevoimistelijoita, mutta sirkustemput olivat heille vasta uusi harrastus. "Katsottiin hirveästi esityksiä ja kyseltiin vanhoilta artisteilta neuvoja, kierreltiin maailmalla ja opiskeltiin. Yrityksen ja erehdyksen kautta."

Sirkustirehtööri Taina Kopra seuraa Sorin sirkuksen shown ensi-iltaa katsomosta käsin
Taina Kopra seuraa shown ensi-iltaa katsomosta käsin Sirkustirehtööri Taina Kopra seuraa Sorin sirkuksen shown ensi-iltaa katsomosta käsin Sorin Sirkus,Taina Kopra,sorin sirkus show 2018
Sirkuskoulussa ei voi tinkiä turvallisuudesta

"Kaikki onnettomuudet pyritään minimoimaan. Eikä me haluta eikä voida mennä sellaisiin temppuihin, joissa riskit ovat suuret. Rakennetaan turvaa ja käytetään paljon apuköysiä ja patjoja." Maneesimestari Jouni Kivimäki pitelee kirjaimellisesti köysiä käsissään. Hänen työstään valtavan suuri osa on erilaisten temppujen mahdollisten vaarojen arviointia, turvalaitteiden käytön opettamista ja opettelua, siis riskinhallintaa. Erilaisia sertifikaatioita on hankittava. Palomiestausta ei siinä työssä varmasti ole huono koulu.

Maneesimestari Jouni Kivimäki valvoo nuorallakävelijän harjoittelua Sorin sirkuksessa
Maneesimestari Jouni Kivimäki valvoo harjoittelua Maneesimestari Jouni Kivimäki valvoo nuorallakävelijän harjoittelua Sorin sirkuksessa Sorin Sirkus,sorin sirkus show 2018

Sorin sirkuksessa on oltava tavallistakin tarkempi, koska ollaan tekemisissä lasten kanssa. "Pitää koko ajan muistuttaa itselle, että täällä pitää olla paljon varovaisempi kuin ammattilaisten kanssa."

Esityksen aikana Jouni Kivimäki pysyttelee verhon takana, mutta kaikki tapahtumat yleisön edessä ovat hänen syynäämiään ja hän valvoo tarkalla silmällä koko esitystä. Kulissien takana on tehtävä paljon näkymätöntä työtä, jotta yleisö voi haukkoa henkeään akrobaatin uhmatessa painovoimaa ja muita fysiikan lakeja. Vaaran huikaisevasta illuusiosta voidaan nykyään tosin jo tinkiä. "Jopa tuolla isossa sirkusmaailmassa ei välitetä, vaikka turvalaitteet näkyvät. Sama on täälläkin."

Parasta on onnistumisten näkeminen – ja aplodit, vaikkei itse lavalla olekaan

Kaikkea sirkuksen kalustoa ei osteta valmiina kaupasta. Paljon tehdään itse, mittojen mukaan. On kireän nuoran telineitä, erilaisia trapetseja, venäläisiä aisoja, kiinalaisia tolppia... Ja jokainen esitys tarvitsee uusia, ennennäkemättömiä rakenteita ja laitteita, joiden suunnittelu on myös Kivimäen heiniä. "Parasta on myös se, että näkee onnistumisia ja näkee, että ne itse suunnitellut ja rakennetut laitteet toimivat muiden kanssa. Sitten vielä esitykset, lopputulokset ja aplodit jotka tulee, vaikkei itse siellä lavalla olekaan."

Taina Kopra ja Jouni Kivimäki aloittivat sirkuslaisina sattumalta ja pikku hiljaa sirkuksesta tuli heille työ, jota on tehty jo yli kolme vuosikymmentä. Sirkustirehtööri suosittelee harrastusta lämpimästi kaikille ja kaikenikäisille. "Parasta sirkuksessa on kaikki", sanoo Taina Kopra. "Siitä voi löytää kivan treenimuodon, olla samalla kavereiden kanssa ja saada aikaan vaikka minkämoisia taide-elämyksiä."

Eläkkeellä minulla on ehkä mahdollisuus tehdä klovneriaa

Taina Kopra tuntee myös sirkustaiteen sosiaalisena työnä. "Olin just syyskuussa Lontoossa ohjaamassa esitystä, jossa kerrotaan muistisairaan tarina sirkuksen keinoin ─ tai kun sosiaalisen sirkuksen tunnilla vankilassa mies tekee elämänsä ensimmäisen kerran kuperkeikan tai heittää kolmea palloa."

Taina Kopra näyttää askelmallia klovnitreeneissä Sorin sirkuksessa
Ministry of silly walks? Taina Kopra näyttää askellusmallia klovnitreeneissä Taina Kopra näyttää askelmallia klovnitreeneissä Sorin sirkuksessa Sorin Sirkus,Taina Kopra

Taina Kopra sanoi glamourin kadonneen sirkuksesta päivätyönä. Mutta hänellä on yhä oma sirkushaave. "Olen opiskellut Tanskassa näyttelijäksi ja klovniksi ja aikaisemmin tehnyt klovneriaa. Se on ihanaa. Ohjatessa näkee koko vision ja se on hieno asia, mutta lavalla klovnina on vastuussa vain itsestään ja voi antaa mennä. Sitten kun olen eläkkeellä, minulla on ehkä mahdollisuus tehdä klovneriaa ja tehdä jopa oma sooloteos."

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa