Hyppää pääsisältöön

Rakastettu runoilija, 91-vuotias Eeva Kilpi pohtii vanhenemista ja kaipaa luontoon: "Mie näen unta metsästä."

Kolmen lapsen äiti Eeva Kilpi ryhtyi kirjailijaksi vasta keski-iällä, mutta on ehtinyt elämässään kirjoittaa kymmeniä teoksia: runoja, romaaneja, novelleja sekä muistelmia. Kirjailija Eeva Kilpi tunnetaan ennen kaikkea naiseuden ja luonnon puolestapuhujana.

Toimittaja Minna Pyykkö haastatteli Eeva Kilpeä hänen luontosuhteestaan ja siitä, miltä vanheneminen tuntuu ikinuoresta kirjailijasta.

Kilpi kertoo olevansa aina huolissaan jostakin; lapsista, lapsenlapsista, luonnosta, vanhasta talostaan... mutta ehkä kaikkein vähiten omasta vanhuudestaan.

– Pitkä ikä on ilmeisesti ongelma, Kilpi pohtii. Mie en tiedä mitä tehdä tälle iälle.

– Välillä tunnen olevani vanha, mutta en aina. Eivät vanhat tunne olevansa vanhoja, muut siitä huomauttavat.

Vanhuutta ei ole ratkaistu. Kilvellä on vahva usko siitä, että olemassa monipuolisempaa vanhuutta, johon sisältyy myös luonto. Eikä vanhuksia saisi sulkea koppeihin.

– Ehkä vanhat voisivat itse keksiä jotain jännittävää ja kiinnostavaa, Eeva Kilpi innostuu.

“Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: – Miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän..."

– Eeva Kilpi "Ennen kuolemaa"

Eeva Kilpi syntyi Hiitolassa Laatokan Karjalassa, joka pakkoluovutettiin talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle. Kotoa oli lähdettävä. Rakkaat lapsuudenmuistot Karjalasta näkyvät myös Kilven tuotannossa evakkoaiheina.

Rakkaus luontoon ja metsään juontaa juurensa Kilven lapsuuteen, mistä varhaisimmat muistikuvat ovat metsäretkiltä isän kanssa.

– Mie katson metsää isän silmin. Isältä on periytynyt taito katsella ja tunnustella puita – että ovatko ne terveitä ja miten ne voivat, varmaan olen niille jutellutkin... Puut elävät minussa isän kautta.

"Isä on kuollut taas.
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.
Isättöminä seisovat kuuset
risti latvassaan.

Kun epätoivo tulee
ovat kuuset.
Kun toivo menee
ovat kuuset.

Minä pitelen niistä kiinni."

– Eeva Kilpi "Ennen kuolemaa"

Eeva Kilven huoli luonnosta on syntynyt hänen kesämökillään Mikkelin metsiköissä. Sinne hän kaipaa nyt eniten – tyhjään taloon, sielunmaisemaansa keskelle villikukkaniittyjä, poluille ja metsään... Kilpi on perustanut Mikkelin maisemiin myös kaksi luonnonsuojelualuetta.

– Osaan ulkoa polkuni talolta saunarantaan. Sen varrelle on haudattu myös koirani ja kilpikonnani.

Eeva Kilpi kertoo, että hän on kirjoittanut siellä kaikki kirjansa vanhalla Facit-kirjoituskoneella tai käsin. Hän uskoo, että muistiinpanot ovat yhä tallella, elleivät sitten hiiret ole käyttäneet niitä illallisekseen.

Talolle on kaikki vuodet vienyt vain kapea polku, mutta nyt sinne on rakennettu tie, mikä oli kirjailijalle iso järkytys.

– Mie olen aina kulkenut sinne polkua pitkin, pienen puron yli ja kahlannut talolle kukkaniityn läpi. Se tie on aivan kamala asia.

Tällä hetkellä Kilpi pääsee talolleen vain unissaan. Onneksi unet huolehtivat ihmisestä.

– Mie näen metsästä ja puista usein unta, vaeltelen niissä lähimetsässä ja kallioilla.

– Jos vielä pääsisin rakkaalle talolleni, niin lähtisin sinne, katselemaan kalliolta purolle. Mutta ei sinne istahtaa voi, kun on niin paljon hyttysiä.

“Minä en ole ihminen.
En ole koskaan ollut enkä haluaisi olla.

Olen runo leikkaamattoman nurmen yllä,
katkomattomien kuusten latvoissa.
Ne ilmaisevat itsensä minun kauttani.

Joskus olen perhosen muotoinen,
joskus käärme.
Joskus olen huojunta vain,
liike joka ei vie tilaa, ei jätä jälkeä..."

– Eeva Kilpi "Animalia"

Eeva Kilven uusin teos "Sininen muistikirja" pitää sisällään sukuun ja läheisyyteen liittyviä päiväkirjamerkintöjä.
"Mie olen tuntenut tarvetta merkitä muistiin jotakin, joka on sillä hetkellä tuntunut tärkeältä. Jotakin, joka ei ole saanut unohtua..."

Minna Pyykkö haastattelee runoilija Eeva Kilpeä.
Minna Pyykkö haastattelee runoilija Eeva Kilpeä. Kuva: Minna Pyykkö Minna Pyykkö

Kuuntele lisää Eeva Kilven mietteitä Yle Areenasta:

Akvarellimaalaukset: Minna Pyykkö