Hyppää pääsisältöön

Erik T. Tawaststjernan satutunti

Pianisti ja professori Erik T. Tawaststjerna on merkittävä hahmo Suomen musiikkielämässä, mutta levyltä hänet tunnetaan lähinnä Sibeliuksen pianotuotannon kokonaislevytyksestä. Toissa vuonna hän kuitenkin rakensi Chopinin balladien ympärille konserttiohjelman, jonka katsoi levyttämisen arvoiseksi. Tawaststjerna ympäröi Chopinin balladit suomalaisella nykymusiikilla, joka jatkaa balladien eli kertovien runojen perinnettä.

Ballades and Other Stories
Ballades and Other Stories Uudet levyt

Kaija Saariahon Balladi kuuluu itseoikeutetusti mukaan; Einojuhani Rautavaaran toisessa pianosonaatissa järjestys ottaa kaaoksesta mittaa hyvinkin tarinallisesti; ja Magnus Lindbergin Piano Jubilees ja Matthew Whittallin Leaves of Grass ovat suomalaisen pianokirjallisuuden nykyklassikoita ja ilmaisultaan puhuttelevia. Mikä parasta, vuoropuhelu Chopinin balladien kanssa toimii. Nykymusiikki tuntuu ymmärrettävämmältä, kun sen retoriset keinot rinnastuvat Chopinin käyttämiin, ja Chopinin balladit tuntuvat ilmavammilta, kun romanttisen kerronnan välissä kuullaan moniulotteisempaa ilmaisua.

Tawaststjerna ei pianistina ole ketteräsormisimmasta päästä, mutta puuroutuminen haittaa kokonaiselämystä lähinnä pikku yksityiskohdissa, kuten kolmannen Piano Jubileen hankalassa teemassa. Enemmän minua kiusaa hiljaisen ja pehmeän ilmaisun rajoittuneisuus. Taianomaisia, sieluunkäypiä pianissimoita ja utuisenpehmeitä tekstuureita ei Tawaststjernan Chopinissä ole minun makuuni tarpeeksi, ja ero vaikkapa Polliniin on raju. Whittallin Leaves of Grassin yötunnelmat Risto-Matti Marin tavoittaa herkemmin ja silti intensiivisemmin kuin Tawaststjerna. Asiaan saattaa vaikuttaa myös varsin täyteläinen äänikuva. Enno Mäemetsin ja Alban normaalista laadusta poiketen äänitykseen on valitettavasti jäänyt digisäröjä (esimerkiksi raita 9: 2'40 ja raita 11: 2'36).

Tulkintojen toimivuus hahmottuu vasta levykokonaisuuden kautta. Tawaststjerna kertoo tarinoita omalla, juurevan romanttisella tyylillään, ylettömyyksiä kaihtaen, niin että asia tulee selväksi, jos kuulija haluaa. Tämän levyn tarinat muistuttavat Grimmin tyylittelemiä kansansatuja, eivät elokuvia tai keijukaisrunoja. Ja kun lähtökohtana ovat Chopinin balladit, lähestymistapa saattaa olla perusteltu.

"Ballades & Other Stories". Frédéric Chopin: Balladit nro 1-4. Einojuhani Rautavaara: Pianosonaatti nro 2. Magnus Lindberg: Osia kok. Piano Jubilees. Kaija Saariaho: Ballade. Matthew Whittall: Osia kok. Leaves of Grass. - Erik T. Tawaststjerna, piano. (Alba, ABCD 437)

Kuuntele Uudet levyt 23.4.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Yle Klassisessa yli 40 konserttia BBC Proms -festivaalilta

    Maailman mittavin klassisen musiikin festivaali

    Maailman mittavin klassisen musiikin festivaali BBC Proms viettää tänä vuonna 125-vuotisjuhlaansa. Samalla promien perustajan Sir Henry Woodin syntymästä on kulunut 150 vuotta. BBC Proms 2019 on juhlavuonna konserttitarjonnaltaan ylenpalttisen runsas. Esiintyjinä maailman huippuorkestereita, artisteja ja kapellimestareita sekä runsaasti uusia tuttavuuksia.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua