Hyppää pääsisältöön

Suomalaisen ilmastogurun väitteet ihmetyttävät tutkijoita – onko niille tieteellisiä perusteita?

Petteri Taalas on Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteeri – kenties vaikutusvaltaisin suomalainen kansainvälisen ilmastokeskustelun näkökulmasta. Taalasta on tituleerattu suomalaisessa mediassa jopa ilmastoguruksi. Myös Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n sihteeristö toimii Taalaksen alaisuudessa.

Taalaksen merkittävän yhteiskunnallisen aseman vuoksi jotkin hänen ilmastotoimiin liittyvät lausuntonsa ovat herättäneet kummastusta tiedeyhteisössä. Asian nosti maaliskuussa esiin Bios-tutkimusyksikkö. Sen mukaan aina ei ole ollut selvää, milloin Taalas puhuu ilmastotieteessä yleisesti hyväksytyistä tosiasioista, milloin taas esittää oman arvionsa tutkijana tai yksityishenkilönä. Erityisen ongelmalliseksi koettiin, että lausunnoista ei aina käy ilmi, mihin Taalaksen esittämät arviot perustuvat.

Taalaksen lausunnot ovat herättäneet kannatusta etenkin metsäteollisuuden edustajissa.

Skip Twitter post


Skip Twitter post

Yle päätti haastatella Taalasta sekä Suomen johtavia asiantuntijoita ilmasto- ja metsäkysymyksissä ja selvittää suomalaisessa ilmastokeskustelussa esitettyjen väittämien tieteellistä pohjaa.

Juttuun on haastateltu Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen professori, Ilmakehätieteiden keskuksen yliopistotutkija, Ilmatieteen laitoksen johtaja ja erikoistutkija, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskuksen luonnonvarojen kestävän käytön ryhmäpäällikkö sekä Suomen Ilmastopaneeli, joka vastasi Ylen kysymyksiin sähköpostitse.

Onko hiilinielujen tehostamisella kiire?

Yhdestä asiasta kaikki haastatellut ovat samaa mieltä: keskeisin toimi ilmastonmuutoksen torjunnassa on fossiilisten päästöjen vähentäminen.

Näin toteaa myös IPCC:n lokakuinen ilmastoraportti, jonka mukaan nettopäästöt tulisi pudottaa nollaan seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiskunta ei vapauttaisi ilmakehään enempää hiilidioksidia kuin se pystyy sieltä poistamaan luonnollisten hiilinielujen kuten merien, maaperän ja metsien kautta tai luomalla keinotekoisia hiilinieluja.

Pariisin ilmastosopimuksessa valtiot sitoutuivat alle kahden asteen lämpenemistavoitteeseen. Se vaatisi nopeita toimia niin päästöjen vähennysten kuin hiilen sidonnan suhteen.

Ilmatieteen laitoksen johtaja Juhani Damski tiivistää suurimmaksi ongelmaksi sen, että ilmakehässä on liikaa hiilidioksidia. Sen määrä pitäisi nopeasti saada pienemmäksi.

– Tarvitaan päästövähennyksiä ja nettonegatiivista hiilitasetta globaalisti, toisin sanoen hiilidioksidin poistamista. Siihen parhaiten tunnettu – jos tällaista hassua termiä käyttää – “teknologia” on metsän kasvattaminen.

Suomessa on merkittävä määrä tätä “teknologiaa” eli metsää, joka toimii hiilinieluna ja tasapainottaa päästöjen vaikutusta. Tämän vuoksi etenkin vaalien alla kiisteltiin siitä, onko Suomella varaa lisätä metsien hakkuita, jotka pienentävät metsien hiilinielua eli metsien hiilivaraston kasvua.

Petteri Taalaksen mukaan Suomella ei ole kiirettä hiilinielujen tehostamisessa.

– On hyvä pitää mielessä, että hiilidioksidin vaikutusaika ilmakehässä on tuhansia vuosia. Hiilinielua voidaan tehostaa sitten pidemmälläkin aikavälillä, hän toteaa Ylen haastattelussa.

Näkemys on ristiriidassa Ylen haastattelemien tutkijoiden näkemysten kanssa. Heidän mukaansa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa keskeistä on aikajänne. Ilmastotoimilla on kiire, eikä pelkkä päästöjen vähentäminen riitä.

– Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tulkintaa, jonka mukaan riittäisi, että nieluja aletaan kasvattamaan joskus myöhemmin. Se ei ole linjassa IPCC:n viestin kanssa. Nielujen kasvattamisen pitäisi alkaa heti, ja niitä tarvitaan jatkuvasti lisää, sanoo Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio.

Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksen yliopistotutkija Tuomo Kalliokoski on samoilla linjoilla:

– Kun katsoo jäljellä olevaa hiilibudjettia kahden asteen tavoitteeseen, sekä tämän hetkisiä päästötasoja, ei ole mahdollista ajatella, että hiilinielut voivat olla voimissaan joskus vuosikymmenien päästä. Meidän täytyy ylläpitää myös Suomessa voimassa olevia hiilinieluja ja mielellään kasvattaa niitä hyvin suunnitelluilla toimilla.

Riittääkö sadan vuoden perspektiivi?

Taalas perustelee näkemystään sillä, että Suomessa metsä uusiutuu, kun hakattujen puiden tilalle istutetaan uusia. Siksi hän ei pidä myöskään mahdollisia hakkuulisäyksiä ongelmallisina:

– Hakkuut heikentävät Suomen päästövähennyksiä lähivuosikymmeninä, mutta pitkällä tähtäimellä metsät sitovat hiilen uudestaan ilmakehästä, mikä on ilmastonmuutoksen kannalta ihan riittävää.

Taalas toteaa asian olevan aikajännekysymys ja puiden sitovan hiilen ilmakehästä 50–100 vuoden aikana.

Hakkuut heikentävät Suomen päästövähennyksiä lähivuosikymmeninä, mutta pitkällä tähtäimellä metsät sitovat hiilen uudestaan ilmakehästä, mikä on ilmastonmuutoksen kannalta ihan riittävää.
― Petteri Taalas

Ylen haastattelemat tutkijat lähestyvät asiaa toisin.

Suomen metsien käytöstä tehtyjen skenaarioiden mukaan hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ainakin vuoteen 2050. Tuolloin metsästä puuttuu hakkuiden lisäyksen seurauksena kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin mitä hakkuiden mukana metsästä viedään hiiltä pois. Toisin sanoen puun päästökerroin on tällä aikajänteellä noin kaksi kertaa kivihiilen veroinen.

Suomen ympäristökeskuksen Soimakallio tyrmää skenaarioiden pohjalta ajatuksen siitä, nielu palautuisi ennalleen myöhemmin.

– Sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei ole mitään näyttöä siitä, että nielu palautuisi välttämättä koskaan, eli voi olla, että meidän hiilivarasto jää pysyvästi alhaisemmalle tasolle! Jos pysyvästi siirrytään tilanteeseen, jossa hakataan enemmän, meille ei tule tilannetta, jolloin voidaan sanoa “nyt se palautui”.

Soimakallio sanoo, että vaikka nielu palautuisikin esimerkiksi 100:n tai 200:n vuoden aikajänteellä, olisi jo aiheutettu merkittävä ilmastovaikutus “oikeastaan millä tahansa ilmastometriikalla, jolla ilmaston vaikutuksia selvitetään”. Niin merkittävä, että se on samassa suuruusluokassa fossiilisten päästöjen kanssa Pariisin sopimuksen tavoitteita ajatellen.

Kalliokoski selittää, että yksittäisen metsikön tapauksessa voi ajatella, että hakattu metsikkö kasvaa takaisin ja saavuttaa hakkuuta ennen olleen hiilivaraston Taalaksen esittämällä aikajänteellä. Ajatus ei kuitenkaan toimi maatasolla.

– Jos hakkuut nousevat esimerkiksi 70:stä miljoonasta kuutiometristä 80:een miljoonaan kuutiometriin vuosittain, Suomen hiilivarasto ei ole 50–100 vuoden päästä mallilaskelmien perusteella yhtä suuri kuin matalammalla hakkuutasolla.

Tämä tarkoittaisi sitä, että ilmakehään päätyy hiilivarastojen eron verran enemmän hiiltä, poislukien puutuotteisiin sitoutuva hiilimäärä.

Myös Suomen Ilmastopaneelin vastaus asiaan on selkeä:

– Nykytilanteen haaste on vähentää fossiilisia hiilidioksidipäästöjä riittävän nopeasti 1,5-2 asteen lämpötilanousun estämiseksi 30–40 vuodessa. Emme voi siis tuijottaa tässä tilanteessa hillintätoimien vaikuttavuutta vain sadan vuoden näkökulmasta. Eri metsämallien laskelmat osoittavat aikajänteen osalta, että lisähakkuut vaikuttavat nielua laskevasti vuosisadan loppuun saakka.

Luonnonvarakeskuksen luonnonvarojen kestävän käytön tutkimusprofessori Raisa Mäkipää toteaa, että Suomen pitäisi ehdottomasti panostaa paljon enemmän päästöjen vähentämiseen kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla nyt.

– En haluaisi lykätä ongelmia pelkästään tulevaisuuteen lastemme ratkaistavaksi. Fossiilisten päästöjen vähentämisen lisäksi kannattaa huolehtia maankäyttösektorin päästöjen vähentämisestä ja nielujen vahvistamisesta, ennen kuin ekosysteemien toiminnassa tapahtuu palautumattomia muutoksia.

Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen professori Annikki Mäkelä ei ymmärrä, miksi hiilinielun pienenemisellä – vaikka sitten väliaikaisella – ei olisi merkitystä, mikäli tavoitteena on lämpenemisen pysäyttäminen.

– Jos maapallo lämpenee kaksi astetta, se voi johtaa kehään, jolloin lämpeneminen lisää lämpenemistä. Sitten ei välttämättä pystytä enää palauttamaan tilannetta siihen, mistä lähdettiin. Sen takia aikavälillä on merkitystä, Mäkelä sanoo.

Voiko hakkuita lisätä ilman huolta?

Keskustelu hakkuiden vähentämistä herättää helposti vahvoja tunteita. Tutkijat muistuttavat, että tiedeyhteisön suunnalta ei ole tullut esityksiä, joiden mukaan hakkuut tulisi lopettaa kokonaan.

– Eihän tässä ole kyse siitä, että pitäisi kokonaan lopettaa hakkuut. Vähentäminen riittäisi. Tai että pysyttäisiin edes sillä tasolla, missä oltiin vähän aikaa sitten. Nythän hakkuut ovat lisääntyneet nopeasti viime vuosina, kun on tullut uusia tehtaita ja bioenergian tuotantoa, Mäkelä summaa.

Ilmastokestävä hakkuutaso riippuu muilla sektoreilla tehtävistä toimista. Tutkijoiden arvioiden mukaan hakkuutasoa tulisi ilmastotavoitteiden näkökulmasta mieluummin laskea esimerkiksi 60–65 miljoonaan kuutiometriin vuodessa kuin nostaa nykytasosta.

– Meillä on varaa mennä muutaman vuoden takaiseen hakkuutasoon. Hiilinielu kehittyy silloin erittäin suotuisasti, eikä se missään nimessä tarkoita teollisuuden alasajoa, toteaa Kalliokoski.

Hakkuutason säätämisen lisäksi tutkijat tarjoilevat maankäyttösektorin nielun kasvattamiseksi keinoiksi harvennushakkuiden lieventämistä ja metsien kasvattamista vanhemmiksi.

Mäkipää muistuttaa, että maankäyttösektori tuottaa myös päästöjä. Pelloiksi muokattujen soiden vuosittaiset päästöt ovat samaa suuruusluokkaa kuin henkilöautojen aiheuttamat päästöt. Myös viljelymaiden päästöt kasvavat, kun metsää muutetaan maatalousmaaksi.

– Erityisesti turvepeltojen muuttaminen maatalousmaaksi on ilmastokatastrofi. Pitäisi saada kunnon kurinpalautus myös maankäyttösektorilla. Jos fossiilisten päästöjen vähentämisessä onnistutaan ja maankäyttösektorillakin päästöt saataisiin kuriin, hiilinielut saattaisivat riittää siihen, että olisimme hiilineutraaleja 2040, professori pohtii.

Miksi hiilinieluista pitää keskustella?

Hiilinielukeskustelu ei ole Petteri Taalaksen mieleen, koska fossiilisista polttoaineista luopuminen on keskeisempi ratkaisu ilmastonmuutoksen suhteen.

Petteri Taalas.
Petteri Taalas. Kuva: Milla Vahtila / Yle Petteri Taalas

– Metsänieluilla ei koskaan pystytä kompensoimaan semmoista määrää hiilidioksidia, mitä tällä hetkellä pusketaan ilmakehään öljyn, kaasun ja kivihiilen käytön ja osin tietysti Suomessa turpeen käytön myötä, Taalas sanoo.

– Jos hiilinielut pienenevät sen seurauksena, että fossiilisista on siirrytty biopolttoaineisiin, päästövähennysten positiivinen vaikuttavuus hukataan saman tien. Silloin päästöjen vähentäminen olikin hölmöläisten peiton paikkausta koko homma. Siksi on merkitystä ja puhutaan siitä, mitä hiilinieluille tapahtuu, Mäkipää sanoo.

Entä jos asiaa kysytään vielä toisella tavalla.

Mikäli hakkuita ei vähennetä, voiko Suomi saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet pelkästään päästövähennyksillä?

Tuomo Kalliokoski vastaa:

– En pidä sitä realistisena vaihtoehtona. Tutkimuskirjallisuuden perusteella uskon vahvasti siihen, että tarvitaan sekä päästövähennyksiä että riittäviä nieluja. Jos aiotaan pysyä Pariisin sopimuksen tavoiteuralla, meillä ei ole varaa antaa nielujen pienentyä, koska muuten käy niin, että muilla sektoreilla tehtävät päästövähennykset tulevat niin haastaviksi, että niissä on erittäin vaikeaa onnistua.

Yrittääkö Suomi lykätä fossiilisista luopumista?

Petteri Taalas seisoo tiukasti hiilinieluväitteidensä takana. Hän pitää niistä keskustelua vain fossiilisesta energiasta luopumisen viivyttelynä ja pelaamisena.

Hiilinieluilla halutaan viivyttää fossiilisesta polttoaineesta luopumista.
― Petteri Taalas

– Pelkillä hiilinieluilla me ei tulla tätä asiaa ratkaisemaan. Se on suomalaisen keskustelun erityispiirre, jolla halutaan viivyttää fossiilisesta polttoaineesta luopumista. Suomi joutuu kuitenkin pitkällä tähtäimellä luopumaan fossiilisista, koska muu maailmakin niin tekee.

Ainakin julkisesti keskustelusta on vaikea löytää perusteita Taalaksen viivyttelyväitteelle. Useimmiten ne tahot, jotka vaativat hiilinielujen kasvattamista, ovat myös tiukimpia fossiilisten polttoaineiden vastustajia.

Ilmakehätieteiden laitoksen Kalliokoski sanoo, että ajattelutapaa ei ole esiintynyt ainakaan tieteilijöiden suunnalta:

– Tiedeyhteisöjen julkaisemissa raporteissa ei käy ilmi sellaista ajattelua, että ei ymmärrettäisi, että meidän täytyy samaan aikaan saada päästöt fossiilisella puolella alas ja nielut ylös. Muuten ei tulla alle kahden asteen lämpenemisessä onnistumaan. Siinä mielessä Taalaksen ajatus menee ristiin sen kanssa, mitä julkinen keskustelu nieluista on ollut.

Hiilinieluilla “pelaamisen” pitäisi olla myös mahdotonta Euroopan unionissa. EU on sitoutunut siihen, että hiilinielut liitetään ilmastopoliittisiin tavoitteisiin vuoteen 2020 mennessä. EU-lainsäädännön kautta on luotu mekanismi, jonka tarkoituksena on varmistaa, että päästöjen vähennykset eivät johda toisaalla hiilinielujen pienenemiseen.

– Ei tässä ole millään tavalla ollut suurta huijausta, jossa kiinnitettäisiin huomio pois fossiilisista päästöistä, vaan on rakennettu järjestelmä, jolla varmistetaan että tällaista vilppiä ei pääse tapahtumaan, Luonnonvarakeskuksen Mäkipää toteaa.

Kalliokoski varoittaa kuitenkin sinisilmäisyydestä:

– Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuottaja voi nähdä hiilinielujen roolin sen kautta, että niiden myötä voidaan jättää joitakin toimia myöhemmäksi tai lieventää päästövähennyksiä.

Ovatko vanhat metsät hiilinieluja?

Petteri Taalas on kerta toisensa jälkeen tuonut hakkuukeskusteluun vanhojen metsien roolin. Ylen haastattelussa hän toistaa väitteensä:

– Ilmatieteen laitos on tehnyt mittauksia, joiden mukaan vanhat metsät eivät ole enää niin hyviä hiilinieluja kuin kasvavat metsät. Esimerkiksi Kanadassa on runsaasti vanhoja metsiä. Siellä on saatu metsäpalojen myötä koko Kanadan hiilidioksidipäästöjä vastaava päästö ilmakehään, kun ne vanhat metsät ovat alkaneet palaa.

Vanhat metsät eivät ole enää niin hyviä hiilinieluja kuin kasvavat metsät.
― Petteri Taalas

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Juhani Damski ei osaa vastata, mihin mittauksiin Taalas viittaa. Hänellä ei ole selkeää käsitystä vanhojen metsien hiilensidontakyvystä.

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Antti-Ilari Partanen kommentoi:

– Ymmärtääkseni laajassa mittakaavassa vanhatkin metsät kuitenkin toimivat edelleen hiilinieluina. Keskustelussa helposti hämärtyy hiilinielun ja -varaston ero. Ilmaston kannalta tärkeintä on se, miten paljon metsiin on varastoitunut hiiltä, eikä se kuinka monta tonnia se vuodessa sitä imee itseensä.

Luonnonvarakeskuksen Mäkipään mukaan vanhojen metsien yhdistäminen hiilinielukeskusteluun vie keskustelua sivuraiteille, koska vanhoja metsiä on niin vähän, että niiden merkitys on pieni – vaikka ne ovat hiilinieluja.

– Suomen mittakaavassa luonnontilaisia vanhoja metsiä on lähinnä suojelualueilla ja hyvin vähän enää suojelualueiden ulkopuolella. Ne eivät ole keskeinen osa Suomessa nyt käytävää hiilinielukeskustelua. Se, suojellaanko ne piskuiset osat luonnontilaista metsää, ei muuta Suomen hiilinielukeskustelua, vaikka merkityksellistä onkin, Mäkipää selittää.

Tutkimustulokset vanhoista metsistä merkittävänä hiilivarastona ovat selkeät. Siitä, toimivatko ne hiilinieluina vai -lähteinä, on näyttöjä molempiin suuntiin. Se on metsäkohtaista, eikä asia ole yksiselitteinen.

– Ei ole mitään näyttöä siitä, että tietyn ikärajan jälkeen boreaaliset metsät olisivat automaattisesti hiilen lähteitä. Jos joku tällaista esittää, käsitys ei vastaa nykyistä tieteellistä käsitystä, Kalliokoski toteaa.

Metsänhoitotieteen professori Mäkelä vahvistaa, että olivatpa vanhat metsät sitten neutraaleja tai jommalla kummalla puolella, niiden hakkaaminen vähentää hiilivarastoa saman tien. Tiede ei ole vielä pystynyt selvittämään, mistä erot metsien välillä johtuvat.

Kysyttäessä myös Taalas myöntää, että asia ei ole Suomessa merkittävä.

– Sehän ei ole Suomelle iso kysymys. Meillä on tietysti näitä luonnonsuojelualuemetsiä, joissa hakkuita sitten ei toteuteta, että pääosa näistä vanhoista metsistähän on tän tyyppisiä, jotka on jo nykysellään suojeltuja.

Missä sellu tehtäisiin, jos ei Suomessa?

Taalas on aiemmin todennut: “Suomen metsätalouden ja -teollisuuden kilpailukyky ja hyvinvointiamme ylläpitävä vaikutus painavat vaakakupissa paljon”.

Talouden kilpailukykyä ovat tutkineet myös Suomen Akatemian rahoittamat strategisen tutkimuksen hankkeet IBC-Carbon, Sompa ja WISE, joiden helmikuussa julkaistussa julkilausumassa todettiin:

– Jos Suomi toteuttaa biotaloussuunnitelmansa ja supistaa hiilinielujaan tuottamalla lyhytikäisiä puunjalostustuotteita, on kansantalouden muilla sektoreilla vastaavasti leikattava hiilipäästöjä sitäkin rajummin. Leikkaus olisi niin suuri, että se käytännössä pysäyttäisi Suomen kansantalouden.

Taalas ei halua kommentoida julkilausumaa.

– En ole taloustieteilijä taustaltani, että pystyisin ottamaan kantaa tuohon asiaan.

Onko muualla tehtävä työ ilmaston tai muuten ympäristön kannalta parempaa?
― Petteri Taalas

Hän pohtii kuitenkin Suomen metsäteollisuuden tilannetta kysynnän näkökulmasta.

– Vähentäisikö se paperin ja sellun ja kartongin kysyntää maailmassa, jos Suomi tuottaisi vähemmän metsäteollisuuden tuotteita? Todennäköisesti ei, silloin joku muu tuottaisi enemmän. Tällöin kysymys on, onko muualla tehtävä työ ilmaston tai muuten ympäristön kannalta parempaa.

Taalaksen mukaan metsäteollisuuden standardit ovat Suomessa hyviä sekä energiankäytössä että vesistöongelmien hoidossa.

– Voi olla muitakin maita, joissa tätä hoidetaan hyvin, mutta ei automaattisesti. Jos Suomi tätä toimintaa vähentäisi, lopputulos voisi olla maailman mittakaavassa huonompi.

Onko siitä tutkittua tietoa, että muualla sellun tai paperin tuottaminen olisi hiilitaseen näkökulmasta huonompaa kuin Suomessa?

– Suomen metsäteollisuushan käyttää jäteliemensä ja hakkuutähteet energiakäyttöön, se on varsin energiatehokasta. Samoin se, miten myöskin hiilineutraliuden kannalta myönteisesti hoidetaan näitä asioita, Taalas vastaa.

Suomen ympäristökeskuksen Sampo Soimakallion mukaan asia ei ole näin yksiselitteinen.

– En ole sellaista laskennallista näyttöä nähnyt, jossa osoitettaisiin selkeästi, että muualla sellun tai paperin tuottaminen pienentää hiilinielua enemmän kuin Suomessa. Voihan tietysti jossain tilanteessa näin olla – tai sitten ei.

Soimakallion mukaan väite on ilmaston kannalta ongelmallinen, koska se on “täysin irrallaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä”.

– Jos puu korvaa puuta, se ei korvaa fossiilisia polttoaineita, joita sen pitäisi korvata, jotta se kytkeytyisi ilmastonmuutoksen hillintään, Soimakallio sanoo.

– Kun metsäteollisuutta on, ja sen tuotteista syntyy sivujakeita, niiden hyötykäyttö on tietysti järkevää tai se ei itsessään enää monesti juurikaan aiheuta sitä haittavaikutusta, jonka se ainespuukorjuu jo ehti aiheuttaa. Sen sijaan ajatus siitä, että puun kysynnän pitäisi kasvaa ja tuotetaan vaan lisää ja lisää sellua, jotta saadaan sivutuotteita energiakäyttöön, ei ole ratkaisu ilmastokysymykseen.

Puutuotteet lisäävät hiilivarastoa, jos hiiltä sitoutuu enemmän tuotteisiin kuin sitä purkautuu hakkuissa. Tällöin puutuotteet toimivat myös hiilinieluna. Ilmastopaneeli toteaa, että nykyisin Suomessa hakatusta puusta vain noin 20 % kohdistuu pitkäikäisiin tuotteisiin ja useimpien metsätuotteiden, kuten sellun ja paperin, hyödyt fossiilisten polttoaineiden vähentämisessä ovat alhaiset. Siksi puutuotteiden hiilivaraston kasvun ja hiilidioksidin korvausvaikutusten kautta syntyvät vältetyt päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin lisähakkuilla aiheutetut päästöt.

– Pitkäaikaiset mallisimulaatiot osoittavat, että metsän hiilivelka jatkuu vuosisadan loppuun. Kiihdytämme siten lisähakkuilla ilmaston lämpenemistä ainakin tämän vuosisadan ajan, ellei puun hyödyntäminen löydä ilmaston kannalta merkittävästi nykyistä parempia käyttökohteita Ilmastopaneeli kirjoittaa.

Professori Mäkelä summaa:

– Tietenkin pitkällä tähtäimellä on parempi, jos käytetään energiaa, joka on uusiutuvaa. Mutta kun tässä on kyse siitä, että pitäisi nopeasti tehdä ratkaisuja, jotta vältytään kahden asteen lämpenemiseltä. Silloin metsäenergian käyttö ei käy, koska se lyhyellä aikavälillä päinvastoin lisää ilmakehään joutuvaa hiiltä.

Mitä puusta kannattaisi tehdä?

Kalliokoski penää metsäteollisuuden kokonaisvaltaista rakennemuutosta:

– Metsäteollisuuden ja rakennusteollisuuden rakenteen ja puutuotteiden jakauman pitäisi muuttua erittäin radikaalisti, jotta voimakas metsäbiomassan lisääntyminen olisi perusteltua ilmaston näkökulmasta.

Myös Taalas viittaa tuotteisiin ja rakennusmateriaaleihin:

– Metsäkysymykseen liittyvät myös rakennusmateriaalit ja muut tuotteet, joita voidaan puusta tuottaa. Puurakenteilla kyetään korvaamaan betoni- ja teräsrakentamista. Se on myönteinen tapa varastoida hiiltä. Tämä on se iso kuva.

Tutkijoita perustelu ei vakuuta, sillä lyhytikäisten puutuotteiden osuus on edelleen lisääntynyt 2000-luvun alusta.

– Ei olla edes siirrytty siihen suuntaan, että hakkuissa korjatusta puusta suurempi osa menisi pitkäikäisempiin tuotteisiin kuin aikaisemmin. Meillä on onnistuneesti tehty investointeja biojalostamoihin ja sellun tekemiseen, jonka tuotteet on hyvin lyhytikäisiä, Mäkipää toteaa.

Myös metsänhoito-ohjeet ja -neuvonta ohjaavat lyhyeen kiertoaikaan ja puiden hakkuuseen suhteellisen nuorina. Silloin tuotetaan kuitupuuta vanhemman iän tukkipuun sijaan. Pidempi kiertoaika johtaisi isompaan hiilinieluun, mutta silloin tulisi vähemmän kuitupuuta markkinoille.

Puurakenteilla kyetään korvaamaan betoni- ja teräsrakentamista. Se on myönteinen tapa varastoida hiiltä.
― Petteri Taalas

– Esimerkiksi Äänekosken uusimman tehtaan päätuote ovat kaikkinensa hyvin lyhytkestoiset kuitutuotteet, Kalliokoski sanoo.

– Teoriassa sellusta tiedetään potentiaalisia ominaisuuksia, joilla voidaan saada korvattua tulevaisuudessa esimerkiksi terästä tai vaateteollisuutta. Tuolloin niillä on potentiaalisesti merkitystä myös ilmastokeskustelussa. Mutta kun palataan aikajänteeseen: kestää tyypillisesti 15–30 vuotta, ennen kuin ne asiat, jotka ovat nyt tutkimuksen alla ja suunnittelupöydällä, saadaan tuotteistettua. Osasta ei tietenkään koskaan tule teollisen tai kaupallisen mittakaavan ratkaisuja, Kalliokoski selittää.

Ajaako talous ilmaston edelle?

Taalaksen mukaan kyse on muustakin kuin ilmastosta: hän on sanonut, että metsässä on kyse myös siitä, miten Suomi rahoittaa hyvinvoinnin jatkossa.

Kalliokoskea perustelu ei vakuuta.

– Tämä perustelu sopii kaikille sektoreille ja kaikkiin maailman maihin. Joka ikisestä maasta löytyy toimiala, joka on vahva juuri kyseisessä maassa. Jos kaikki maat suhtautuvat siihen toimialaan, että tätä kysymystä ei voida käsitellä ilmastokysymyksenä, silloin tiedetään, miten meille ilmastonmuutoksen kanssa käy. Ja sehän on ollut ongelma tähän mennessä, että taloudelliset intressit ovat aina ajaneet ilmastointressien edelle.

Kysymystä ei hänen mukaansa voi perustella myöskään taloudellisilla seikoilla.

– On jo tutkimusnäytön kautta tiedossa, että jos me ei onnistuta ilmastonmuutoksen torjunnassa, kustannukset tulevat olemaan taloudellisestikin huomattavasti suuremmat kuin jos tehdään hallittu rakennemuutos.