Audreya ei vain ihailla, häntä rakastetaan, kirjoittaa Anna Möttölä. "Hän on opettanut maailmassa olemisen taidon minulle ja lukemattomille nuorille naisille jo useassa sukupolvessa."
I have learned how to live. How to be in the world and of the world, and not just to stand aside and watch.”
“Olen oppinut elämään – kuinka olla maailmassa ja osa maailmaa, eikä vain katsella sivusta.”
Näin kirjoittaa nuori Sabrina isälleen Pariisista, kun hänen oppivuotensa kaupungissa ovat päättymässä ja kotiinpaluu New Yorkin Long Islandille odottaa. Juuri tämän on Sabrinaa näyttelevä Audrey Hepburn opettanut minulle ja lukemattomille nuorille naisille, jo useassa sukupolvessa: maailmassa olemisen taidon.
Audrey Hepburnin syntymästä tulee 4.5.2019 kuluneeksi 90 vuotta. Hänen aktiivinen elokuvauransa Hollywoodissa kesti vain noin 15 vuotta, 1950-luvun alusta 1960-luvun lopulle, mutta hänen lumovoimansa ei ole koskaan himmennyt. Hepburn kuoli syöpään vuonna 1993.
Teema juhlii tätä tähdistä hurmaavinta toukokuussa ohjelmistolla, jonka käynnistää Audrey Hepburnin kansainvälinen läpimurtotyö Loma Roomassa (1953) ja päättää hänen tunnetuin elokuvansa Aamiainen Tiffanylla (1961). Neljän elokuvan sarjassa nähdään myös Kaunis Sabrina (1954) ja Funny Face eli Rakastunut Pariisissa (1957).
Varaslähtö Audrey Hepburn -sarjaan otetaan jo 27.4. Cary Grant -teemaillassa elokuvalla Charade – vaarallinen peli (1963), jossa Grant ja Hepburn kohtasivat valkokankaalla ainoan kerran. Läheltä piti, etteivät he näytelleet yhdessä jo vuosikymmen aiemmin, sillä Grantille oli tarjottu Loma Roomassa -elokuvan miespääosaa, mutta hän kieltäytyi.
Helmikuussa 2019 kuolleen ohjaajalegenda Stanley Donenin Charade on sulava yhdistelmä romanttista komediaa ja vakoilujännäriä, Hollywoodin kultaisen studiokauden viimeinen kimallus. Lukuisten juonenkäänteiden tarinassa nuori leski Regina Lampert (Hepburn) ja salaperäinen herrasmies Peter Joshua (Grant) jahtaavat toisiaan, roistoja ja kadonneita rahoja pitkin Pariisia. Charade osoittaa, että valkokangasparien historiassa kenties vain Grant ja Hepburn vetivät toisilleen vertoja iättömässä charmissaan. Heidän katsomisensa on kuin eliksiiriä.
Olet ollut todellinen ystävä."
Audrey Hepburnin tähti syttyi keskelle toisen maailmansodan jälleenrakennusta, konservatismia ja toiveikkuutta. Hänen elokuvansa olivat sadunomaisia ja samalla moderneja, kepeitä, mutta omalla tavallaan kapinallisia kasvutarinoita. Hepburnista tuli naisten suosikki ja tyyli-ikoni. Hänen tähtikuvansa tarjosi erilaisen naiseuden mallin, jonka erityisesti uusi sukupolvi tyttöjä ja naisia otti innostuneena omakseen. Hän edusti – ja edustaa – tietynlaista valkoista naisihannetta, joka vetosi keskiluokkaisiin, kaupunkilaisiin katsojiin, mutta myös ylitti yhteiskunta- ja luokkarajoja.
Hepburnin elokuvien muodonmuutostarinat kertovat oman tyylin tekemisestä, oman paikan löytämisestä ja itsenäisyydenhalusta. Hepburn oli muotitähti, jonka paljon jäljitelty tyyli edusti persoonallisuutta, hienostuneisuutta ja älyä. Hänen modernista tyylistään on tullut klassisen eleganssin mittapuu, mutta nuo merkitykset ovat pysyneet. Audreya ei vain ihailla, häntä rakastetaan.
Prinsessa astuu maailmaan
Brysselissä englantilaisen diplomaatin ja hollantilaisen herttuattaren perheeseen vuonna 1929 syntynyt Audrey Hepburn kasvoi Hollannissa natsimiehityksen vuosina. Parikymppisenä hän muutti Lontooseen tähtäimessään balettitanssijan ura, mutta siirtyi pian näyttelemisen pariin.
Uransa alussa Hepburn esiintyi pienissä sivurooleissa useassa brittituotannossa. Kuvauksissa Monte Carlossa vuonna 1951 hän kohtasi ranskalaiskirjailija Coletten, joka ihastui nuoreen näyttelijään niin että antoi tälle nimiosan Gigi-näytelmässään Broadwaylla. Heti seuraavaksi tuli prinsessa Annin rooli, ja Hollywood kutsui.
Hepburn ei ollut ohjaaja William Wylerin ensimmäinen valinta karkulaisprinsessan rooliin, Elizabeth Tayloria ja Jean Simmonsia haviteltiin. Nopeasti kävi kuitenkin ilmeiseksi, että Hepburn oli Loma Roomassa -elokuvan suurin valttikortti. Vastanäyttelijä Gregory Peck, tuolloin jo vakiintunut tähti, ymmärsi nuoren tulokkaan erityislaadun heti ensikohtaamiselta ja vaati Hepburnin nimen nostamista omansa rinnalle elokuvan alkuteksteihin.
Prinsessa Annin roolissa on jo läsnä moni Hepburnin hahmoja yhdistävä piirre. Aitous ja välittömyys, jotka yhdistyvät valppauteen ja älyyn. Mannermainen eleganssi ja sen rinnalla uuden ajan uteliaisuus. Nuoruus ja vapaudentavoittelu, ilo ja häivähdys melankoliaa.
Näitä merkityksiä ilmentää prinsessan muodonmuutos – juonikuvio, joka toistuisi Hepburnin elokuvissa yhä uudelleen. Kuninkaallisia velvollisuuksiaan ikuisen kaupungin kaduille pakeneva Ann leikkauttaa pitkät kutrinsa lyhyeksi poikatukaksi, vaihtaa muodolliset asunsa heiluvahelmaiseen mekkoon ja patellavyöhön, pikkupaitaan ja huiviin. Vaikka paluu hoviin lopulta kutsuu, tapahtuu se aiempaa enemmän Annin omilla ehdoilla.
Audrey Hepburnillä on suunnattoman suuret harmaahaikaran silmät ja tummat kulmakarvat, viistossa kohti Kaukoitää."
Loma Roomassa sai ensi-iltansa syksyllä 1953, ja sen vaikutus oli välitön. Valokuvaaja, pukusuunnittelija ja kulttuurivaikuttaja Cecil Beaton, joka kuvasi Hepburnin useasti ja suunnitteli puvustuksen My Fair Ladyyn (1964), kirjoitti tuoreeltaan Audrey-ilmiöstä Vogue-lehteen tyypillisen osuvaan ja teräväkieliseen tapaansa:
”Kukaan ei näyttänyt häneltä ennen toista maailmansotaa, [nyt] tuhansia imitaatioita on ilmestynyt. Metsät ovat täynnä laihoja nuoria naisia kynittyine hiuksineen ja kuunkalpeine kasvoineen. Miltä heidän esikuvansa todella näyttää? Audrey Hepburnilla on suunnattoman suuret harmaahaikaran silmät ja tummat kulmakarvat, viistossa kohti Kaukoitää. Hänen kasvonpiirteensä ilmentävät pikemminkin luonnetta kuin sievyyttä. […] Hän on kuin Modiglianin muotokuva, jossa erinäiset vääntymät eivät ole vain itsessään kiinnostavia, vaan muodostavat täydellisen tyydyttävän kokonaisuuden.”
Voi, tulen ihan hulluksi kun katson tuota kuvaa! Ady on niin ihana.”
Vielä ytimekkäämmin Hepburnin lumoa kuvasi silloinen koulutyttö, nykyinen toimittaja ja kirjailija Satu Koskimies päiväkirjassaan 5.2.1954, joka vuonna 1992 julkaistiin teoksessa 50-luvun tytöt. Koskimies oli hurmioitunut Loma Roomassa -elokuvasta ja liimattuaan päiväkirjansa sivulle Hepburnin kuvan kirjoitti: ”Voi, tulen ihan hulluksi kun katson tuota kuvaa! Ady on niin ihana.”
Suomeen, kuten koko sodasta toipuvaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, 1950-luku toi uuden kulttuurisen ryhmän, teinit. Lapsuuden ja aikuisuuden väliin mahtui nyt aiempaa vapaampi ja pidempi elämänvaihe.
Hyvinvoinnin kasvaessa ja kaupungistumisen kiihtyessä teineistä tuli myös kuluttajaryhmä, jolla oli oma muotinsa ja omat esikuvansa. Samalla persoonallisuudesta ja yksilöllisyydestä tuli entistä tärkeämpiä kysymyksiä, kun nopeasti muuttuvassa maailmassa varmuutta omasta paikasta yhteiskunnassa ei enää aiempaan tapaan ollut.
Juuri tässä maailmassa Hepburnin hahmot ja hänen ihailijansa kasvoivat. Eurooppalaisen Hepburnin roolihahmot eivät olleet teinejä amerikkalaisessa mielessä vaan nuoria naisia aikuisuuden kynnyksellä. Erilaisuudessaan ja uutuudessaan Hepburn tarjosi innoitusta ja tukea.
Prinsessa Ann näytti mallia, kuinka oman tyylin tekeminen oli myös omaksi itseksi kasvamista. Hepburnin seuraava elokuva Kaunis Sabrina osoitti idean voiman.
Täydellinen muotiliitto
Loma Roomassa toi Audrey Hepburnille pääosa-Oscarin, ja vuonna 1954 ensi-iltansa saanut Kaunis Sabrina vakiinnutti hänen asemansa Hollywoodin naisnäyttelijöiden eturivissä. Nokkela ja urbaani romanttinen komedia on ohjaaja Billy Wilderin parhaita töitä, ja se saattoi yhteen Hepburnin ja Hubert de Givenchyn.
Näyttelijän ja muotisuunnittelijan kohtaamisesta on tullut osa Audrey Hepburn -myyttiä. Elokuvassa Hepburn näyttelee autonkuljettajan tytärtä Sabrinaa, joka on toivottomasti rakastunut rikkaan isäntäperheen raikulipoikaan Davidiin (William Holden). Sabrinan isä lähettää ujon tytön kokkikouluun Pariisiin, toiveenaan, että tämä unohtaisi samalla Davidin. Kotiin palaakin itsevarma nuori nainen, joka ei pelkää tavoitella haluamaansa.
Elokuvan tuottaneen Paramount-studion legendaarinen pukusuunnittelija Edith Head oli vastannut Loma Roomassa -elokuvan puvustuksesta. Hänen oli määrä suunnitella myös uuden elokuvan puvut. Hepburn, jolla oli luontainen ymmärrys muodin voimasta, ja ohjaaja Wilder kuitenkin vaativat, että kotiin palaava Sabrina puettaisiin aitoon pariisilaiseen haute coutureen. Hepburn ehdotti tehtävään nousevaa suunnittelijakykyä Hubert de Givenchya, ja tapaaminen järjestettiin.
Kertomansa mukaan Givenchy odotti tapaavansa toisen neiti Hepburnin, suuren Katherinen, ja yllättyi, kun ateljeehen saapuikin hänelle tuntematon, metsänolentomainen hahmo.
Pari ystävystyi välittömästi, mutta Givenchylla ei ollut aikaa suunnitella Hepburnille uusia asuja elokuvaan. Niinpä tämä valitsi kolme suunnittelijan valmiista kokoelmasta: kapealinjaisen mustan kävelypuvun, kirjaillun olkaimettoman iltapuvun runsaalla laahuksella ja mustan cocktailmekon, jonka venekaula-aukkoa koristaa kaksi pientä rusettia.
Edith Headin tehtäväksi jäi suunnitella muu puvustus. Tästä huolimatta Head vei kunnian elokuvan puvustuksesta, eikä Givenchya mainittu tekijätiedoissa. Totuus kuitenkin levisi nopeasti.
Oli ilmeistä, että Hepburn ja Givenchy olivat kuin luodut toisilleen. Tästä ensitapaamisesta lähtien he työskentelivät – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – yhdessä kaikissa Hepburnin elokuvissa.
Hän on paljon enemmän kuin couturier, hän on persoonallisuuden luoja."
Näyttelijä oli uskollinen Givenchylle myös valkokankaan ulkopuolella. ”Hänen vaatteensa ovat ainoita, joissa olen oma itseni. Hän on paljon enemmän kuin couturier, hän on persoonallisuuden luoja”, kertoi Hepburn toimittajille vuonna 1956. Kummastakaan tuskin olisi tullut alallaan yhtä suurta tähteä ilman toista. Hepburnin innoittamana Givenchyn kuuluisiin ihailijoihin lukeutui myöhemmin myös Jackie Kennedy.
Kaunis Sabrina ilmentää muodin muutosta 1950-luvun alussa. Givenchy oli ranskalainen aristokraatti ja muodin innovaattori, haute couturen kauhukakara, joka vuonna 1952 oli kohauttanut rohkean yksinkertaisella debyyttikokoelmallaan. Suuren Cristóbal Balenciagan ja avantgarde-suunnittelija Elsa Schiaparellin opissa ollut Givenchy oli viemässä länsimaista naistenmuotia toisen maailmansodan jälkeisestä romanttisesta, taaksepäin katsoneesta New Look -tyylistä kohti epämuodollisempia linjoja.
Hepburn ja Wilder tiesivät mitä Givenchyn valitessaan tekivät. Pariisista palaava Sabrina on spektaakkelimainen ilmestys. Givenchyn selkeälinjaiset, leikkisät vaatteet korostavat Hepburnin kasvoja, hoikkaa vartaloa ja tanssijan ryhtiä. Muodonmuutoksen tärkeänä osana on jälleen uusi hiustyyli, Sabrinan poninhäntä on pätkäisty pois.
Uusi look erottaa Sabrinan muista, sovinnaisempaan tyyliin puetuista naishahmoista. Se ilmentää hänen uutta itseymmärrystään – ja uutta aikaa. Sabrina on löytänyt oman tapansa olla maailmassa. ”On kuin ikkuna olisi avattu ja suloinen tuulenvire olisi pyyhkäissyt läpi tämän tunkkaisen talon”, kommentoi miljonääriperheen vanhempi poika Linus (Humphrey Bogart) Sabrinan ilmestymistä.
Audrey tuli, nähtiin ja voitti puolelleen kaikki!"
Audrey-kuume nousi edelleen, myös Suomessa. Kauniin Sabrinan saapuessa täkäläisiin teattereihin Suomi-Filmin elokuvalehti Uutisaitta julisti suurkilpailun 16–30-vuotiaille naisille Suomen Audrey Hepburnin löytämiseksi.
Uutisaitta kuvaili Hepburnin luoneen ”kokonaan uudentyyppisen naisihanteen, ’kissanaisen’, joka raikkaudessaan ja luonnollisuudessaan on vastustamaton. Audrey tuli, nähtiin ja voitti puolelleen kaikki! Ei siis ole ihme, että jo nyt ’Audrey Hepburn -tyyppi’ on vakiintunut käsite kaikkialla maailmassa. Tuhannet ihastuneet naiset ovat omaksuneet tähden aistikkaan pukeutumistyylin, hillityn make-upin ja pirteän kampauksen.”
Kilpailuun lähetettiin satoja nuorten naisten kuvia, ja yleisöääniä kertyi lähes 12 000.
Satu Koskimies kävi katsomassa Kauniin Sabrinan tuoreeltaan tammikuussa 1955 ja kirjoitti päiväkirjaansa: ”Eilen olin katsomassa Sabrinaa. En voi kuvata ihastustani. Kaikki oli kuin unta, ja Audreyn suloinen olemus oli kertakaikkiaan yliveto. Rakastan häntä yhä enemmän ja enemmän.”
Läpi elokuvan historian naistähtien ja -katsojien suhteeseen on liittynyt valkokankaan tyylien jäljittely samaistumisen keinona. Harva tähti on kuitenkaan herättänyt yhtä kiihkeää ja kestävää innostusta kuin Hepburn. Koskimiehen päiväkirjasta voi lukea, kuinka myös hän tunsi vahvaa yhteyttä Hepburniin ja pyrki jäljittelemään idolinsa hius- ja pukeutumistyyliä, innoissaan ja toisinaan turhautuen.
Lukemattomat suomalaistytöt jakoivat tuon pyrkimyksen. He tunnistivat Hepburnissa itsensä ja jotain tärkeää, ehkä vielä määrittelemätöntä omista toiveistaan, haluistaan ja epäilyksistään.
Uudenlainen tuhkimo
Audrey Hepburnin työnantaja Paramount ymmärsi nopeasti uuden tähtensä arvon, samoin kuin sen, miten Hepburnin erityistä suhdetta yleisönsä kanssa voitiin parhaiten hyödyntää. Hepburn teki urallaan muutamia epookkirooleja – hän oli eloisa ja herkkä Natasha Sodassa ja rauhassa (1956), koskettava sisar Luke Nunnan tarinassa (1959) ja valloittava kukkaistyttö Eliza Doolittle musikaalissa My Fair Lady – mutta omimmillaan hän oli urbaaneissa nykytarinoissa.
Juuri tällainen oli Stanley Donenin ohjaama Rakastunut Pariisissa. Vuonna 1957 ensi-iltansa saanut musikaali on Hepburnin tähtilaadun kiteytys ja muotielokuvien helmi, puhdasta katsomisnautintoa.
Tarinassa yhdistyvät romanttinen kaupunkisatu ja itseironinen komedia muotimaailmasta sääntöineen. Tasapaksuuteen kyllästyneet Quality-lehden päätoimittaja Maggie Prescott (Kay Thompson) ja valokuvaaja Dick Avery (Fred Astaire) etsivät jotain uutta ja törmäävät newyorkilaisen kirjakaupan suorasanaiseen älykkömyyjään Jo Stocktoniin (Hepburn). Erikoisessa nuoressa naisessa Avery näkee juuri etsimäänsä luonteikkuutta. Jo taas pitää muotia pinnallisena eikä pysty näkemään itseään mallina. Hän kuitenkin suostuu lähtemään kuvausmatkalle Pariisiin päästäkseen samalla osallistumaan ihailemansa filosofin luennoille.
Muoti on kirjoitettu elokuvan DNA:han. Lehteään itsevaltiaan ottein johtavan Prescottin hahmon esikuva oli Harper’s Bazaar -lehden legendaarinen päätoimittaja Diana Vreeland. Prescottin avausnumero Think Pink on niin mainio, että sitä katsoessa tekee mieli aplodeerata. Averyn mallina puolestaan oli 1950-luvun keskeinen muotikuvaaja Richard Avedon, joka myös toimi elokuvan neuvonantajana.
Technicolor-väreissä hehkuvat couture-asut Hepburnille suunnitteli tietenkin Hubert de Givenchy, kun Edith Headin osalle jäivät jälleen elokuvan arkivaatteet. Rakastunut Pariisissa todisti näin lopullisesti, että sodan jaloissa kärsinyt Pariisi oli voimalla palannut muodin suunnannäyttäjäksi. Hollywoodin pukusuunnittelijat saivat tyytyä seuraajan ja popularisoijan rooliin.
Muotileikissä Josta ei kuoriudu perhosta vaan jotain erityisempää: paratiisilintu. Elokuvan kohokohta on pitkä muotikuvauskohtaus Pariisin kaduilla, puistoissa ja tunnetuissa kulttuurikohteissa. Averyn opastamana Jo eläytyy junalaiturilla traagiseksi Anna Kareninaksi, oopperassa temperamenttiseksi Isoldeksi, öisellä suihkulähteellä satuprinsessaksi. Pian oppilas ohittaa mestarin, ja hienoimman kuvan ideoi Jo itse: punaisessa iltapuvussa, huivi siipinään, hän liitää alas Louvren portaita, voitonjumalatar Niken patsas taustallaan. Jo, kuten Hepburn, on samanaikaisesti taiteilija ja taidetta, tekijä ja katseen kohde.
Rakastunut Pariisissa vakiinnutti Hepburn-tyylin tunnusmerkit. Siinä yhdistyvät taidokas ja kallis haute couture sekä rento nuorisomuoti, kuten Hepburnin persoonassa yhdistyvät kuninkaallisuus ja keijukaismainen kesyttömyys, naisellinen ja androgyyni. Kokonaisvaikutelma on raikas ja vaivattoman elegantti. Vaatteissa tärkeintä on persoona niiden sisällä.
Givenchyn luomusten lisäksi Hepburn / Jo nähdään pukeutuneena Kauniista Sabrinasta tuttuun opiskelijatyyliin, mustiin kapeisiin housuihin, poolokauluspaitaan ja ballerinoihin. Hän sulautuu täydellisesti joukkoon hämyisessä boheemikahvilassa. Asuvalinta on merkitsevä, sillä tämä vasemman rannan nuoren älymystön omaksuma univormu symboloi sovinnaisten arvojen halveksuntaa. Hepburnin kautta tyyli kesyyntyi osaksi nuorisomuotia, menettämättä kuitenkaan kapinallisia merkityksiään.
You've got all the qualities of Peter Pan
I'd go far before I'd find a sweeter pan
I love your funny face
your sunny, funny face
for you’re a cutie, with more than beauty
you’ve got a lot of personality, for me
you fill the air with smiles
for miles and miles and miles”
Kuten Loma Roomassa ja Kaunis Sabrina sekä myöhemmin Arianen lemmentarina, Aamiainen Tiffanylla ja My Fair Lady myös Rakastunut Pariisissa on tuhkimotarina. Noiden muiden elokuvien tavoin se muuntelee tuttua juonta kiinnostavasti. Jon uusi rooli muotitähtenä ei asetu hänen älykköpersoonansa – tai vanhan tyylinsä – vastakohdaksi vaan täydentää sitä. Eikä muodonmuutos tapahdu satuprinssiä vaan Jota varten.
Tuhkimotarinan perinteiden mukaisesti Rakastunut Pariisissa on romanssi, mutta romanttisen rakkauden sijaan sen sydämessä on Jon kasvu omaksi itsekseen ja astuminen ulos maailmaan. Kuusikymppisen Fred Astairen esittämä Avery on tyypillinen Hepburnin prinssi: charmikas vanhempi mies, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea elämää, mutta ei ehkä perinteistä perheonnea.
Rakastunut Pariisissa pilkkaa yhtä lailla muotiväkeä kuin älykköboheemeja, mutta ei koskaan Jon viattomuutta tai idealismia. On kuin elokuva itsessään olisi häneen rakastunut. George ja Ira Gershwinin säveltämässä tunnuslaulussa Funny Face lauletaan:
”Omaat kaikki Peter Panin piirteet / saisin matkata kauas ennen kuin löytäisin suloisemman faunin / Rakastan hassuja kasvojasi / aurinkoisia, hassuja kasvojasi / Sinä olet söpöläinen, jolla on enemmän kuin kauneutta / Sinulla on paljon persoonallisuutta / Täytät ilman hymyillä / mailien ja mailien ja mailien päähän.”
Ballerinan urasta haaveilleelle Hepburnille tanssirooli Astairen parina oli toiveiden täyttymys. Pääparin yhteisissä tanssikohtauksissa onkin taianomaista suloa. Samalla musikaali tuo esille Hepburnin liikkeenlaadun tanssijamaisen huolettomuuden, jossa Cecil Beatonin sanoin on kulmikasta samankaltaisuutta kurkien ja haikaroiden kanssa. Tuntuu kuin Hepburn voisi milloin vain pyrähtää kankaalta lentoon.
Muotitähden elokuva
Aamiainen Tiffanylla on Audrey Hepburnin elokuvista tunnetuin ja lähtemätön osa länsimaista muotikuvastoa. Hepburn esittää Holly Golightlya, newyorkilaista seurapiiriperhosta ja – yrittääpä elokuva sitä miten peitellä – maksettua seuralaista. Draamakomedia perustuu Truman Capoten pienoisromaaniin. Kirjailija oli kaavaillut päärooliin Marilyn Monroeta, Hepburnin lähes täydellistä vastakohtaa, eikä ollut aluksi innostunut Hepburnistä Hollyna.
Hepburn itsekin epäröi näytellä Hollyn moraalisesti epäilyttävää, jopa kylmäveristä hahmoa, ja sensuurin vaatimukset tuottivat nekin ongelmia. Niinpä tarinaa pehmennettiin.
Kuuluisa alkukohtaus määrittelee elokuvan sävyn. Holly nousee aamuvarhaisella taksista New Yorkin autiolla 5th Avenuella pukeutuneena mustaan iltapukuun, aurinkolaseihin ja kaulassaan monta nauhaa helmiä. Kahvimuki ja viineri kädessään hän jää katselemaan jalokiviliike Tiffanyn näyteikkunaa. Tästä Hollysta ei voi ajatella mitään pahaa. Hän on rakastettava kujeilija ja hätkähdyttävän tyylikäs haaveilija, jonka tunnuslauluna soi Henry Mancinin ja Johnny Mercerin haikea Moon River.
Vuosien myötä on käynyt yhä selvemmäksi, että alkuperäisistä epäilyksistä huolimatta juuri Hepburn on tämän elokuvan pitkän suosion salaisuus. Filmatisointi ei kaikilta osin ole kestänyt aikaa – Mickey Rooneyn Mr. Yunioshi saa kiemurtelemaan –, mutta Hepburnin lumous pysyy. Jännite näyttelijän ja roolin välillä kääntyi lopulta eduksi.
Asiaa auttoi Hubert de Givenchyn suunnittelema puvusto, joka vetää huomion puoleensa. Vaatteiden jopa liioiteltu glamour ja Hepburnin vilpitön olemus ikään kuin suojelevat Hollyn hahmoa.
Hollyn myötä Hepburn ja Givenchy tarjosivat myös pettämättömän vastauksen pukeutumispulmiin: pikkumustan. Elokuvassa mekko muuntaa päiväuniltaan heräävän Hollyn hetkessä vastustamattoman tyylikkääksi leidiksi. Uusi naapuri Paul Varjak (George Peppard) ei voi kuin seurata ihaillen sivusta. Jo ennestään suositun vaatteen hohto kasvoi elokuvan myötä mittaamattomaksi.
Aamiainen Tiffanylla osoittaakin, kuinka hyvin Hepburnin ja Givenchyn luoma tyyli on kestänyt aikaa. Jos saisi pukea päälleen lähes minkä tahansa Hollyn tai Hepburnin muiden sankaritarten asuista, vaikutelma olisi täydellisen moderni.
Monelle nuorelle naiselle Hepburnista tuli eräänlainen suojeluspyhimys."
Muotiteema liitti elokuvan Hepburnin tuhkimotarinoiden jatkumoon: maalaistyttö Lula Mae on luonut itsestään urbaanin Holly Golightlyn. Elokuvassa on vahvimmin läsnä myös Hepburnin tuhkimotarinoihin sisältyvä uhrautumisen elementti. Muodonmuutos ja oman identiteetin etsintä ovat positiivisia mutta eivät ongelmattomia kokemuksia. Miten sovittaa yhteen urbaani tyylikkyys, itsenäisyys ja yritys rakentaa perinteistä kotia? Nämä olivat muuttuvan maailman kysymyksiä, jotka Hepburn ja hänen ihailijansa 1950- ja 60-luvuilla jakoivat.
Hepburn oli originelli, jonka kaltaista toista ei tule. Hänen elokuvansa kertovat ajasta, jossa naisten roolit ja mahdollisuudet yhteiskunnassa olivat murroksessa. Ne kertovat rohkeudesta hypätä maailmaan ja tehdä siitä omansa. Hepburnin tyylin jäljittely tarjosi tavan olla naisellinen ja samalla määritellä sen rajoja uudelleen.
Monelle nuorelle naiselle Hepburnista tuli eräänlainen suojeluspyhimys – ja sitä hän on yhä tänä päivänä. Parhaan mahdollisen tyylitajun omaava ystävä, joka inspiroi, ymmärtää ja antaa toivoa.
Kukapa ei sellaista rinnalleen kaipaisi.
Artikkelin pohjana on tutkimusartikkeli ”Hän on ihmeellinen” – Audrey Hepburnin muotitähteys 1950-luvulla (Anna Möttölä, Lähikuva 1/2010). Muut lähteet: 50-luvun tytöt: Päiväkirjat 1951–1956 (toim. Katarina Eskola ja Satu Marttila, 1992); Audrey Style (Pamela Clarke Keogh, 1999); Audrey: Her Real Story (Alexander Walker, 1994); Growing up with Audrey Hepburn: Text, audience, resonance (Rachel Moseley, 2002); Cecil Beaton: Portraits and Profiles (toim. Hugo Vickers, 2014).
Lue lisää: Charade – The Last Spakle of Hollywood (The Guardian, englanniksi)
Kuuntele: Kirja vs. leffa: Aamiainen Tiffanylla (Yle Areena)
Audrey Hepburn 90 Teemalla
27.4. klo 21.30
Charade – vaarallinen peli Areena 30 vrk
(Charade, USA 1963) Pariisiin sijoittuvassa romanttisessa jännityskomediassa nuori leskinainen joutuu toistuvasti vaaroihin kohdattuaan komean muukalaisen ja pelottavia rahantavoittelijoita. Pääosissa Audrey Hepburn, Cary Grant, Walter Matthau, James Coburn ja George Kennedy. Ohjaus Stanley Donen.
Elokuva esitetään Cary Grantille omistetussa Teemalauantaissa, jota jatkaa dokumenttielokuva Cary Grantin tarina (Becoming Cary Grant, Ranska 2016). Ohjaus Mark Kidel.
9.5 klo 21.00
Loma Roomassa Areena 14 vrk
(Roman Holiday, USA 1953) Audrey Hepburnin elokuvien sarjan käynnistävä romanttinen komedia prinsessasta, joka karkaa Roomassa omille teilleen ja kohtaa jymyjuttua metsästävän lehtimiehen (Gregory Peck). Ohjaus William Wyler.
16.5 klo 21.00
Kaunis Sabrina Areena 14 vrk
(Sabrina, USA 1954) Romanttisessa komediassa rahasuvun luonteiltaan täysin erilaiset veljekset rakastuvat autonkuljettajan tyttäreen. Pääosissa Audrey Hepburn, Humphrey Bogart ja William Holden. Ohjaus Billy Wilder.
23.5 klo 21.00
Rakastunut Pariisissa Areena 14 vrk
(Funny Face, USA 1957) Säkenöivässä musiikkikomediassa valokuvaaja vie kirjakaupan ujon tytön Pariisiin ja alkaa muokata hänestä uutta huippumallia. Pääosissa Audrey Hepburn ja Fred Astaire. Ohjaus Stanley Donen.
30.5 klo 21.00
Aamiainen Tiffanylla Areena 14 vrk
(Breakfast at Tiffany's, USA 1961) Audrey Hepburn säteilee Truman Capoten romaaniin perustuvassa romanttisessa komediassa juhlissa viihtyvänä kaunottarena, joka saa uuden, vakavamman naapurin nuoresta kirjailijasta. Ohjaus Blake Edwards.
Artikkeliin on lisätty 29.4. Areena-klippi Suomen Audrey Hepburn -kilpailusta.
