Hyppää pääsisältöön

Chilen pakolaiset saivat Suomessa lämpimän vastaanoton ja voimistivat entisestään suomalaisten vahvaa halua auttaa

Chileläismies lapsensa kanssa Seutulassa 9.12.1973.
Chileläismies kiittää suomalaisten avusta Seutulassa 9.12.1973. Chileläismies lapsensa kanssa Seutulassa 9.12.1973. Kuva: Yle kuvanauha. Chilen sotilasvallankaappaus 1973

Tiedot Chilen sotilasjuntan jatkamista väkivallanteoista järkyttivät sekä suomalaisia että virallista Suomea syys–lokakuussa 1973. Syntyi vahva halu auttaa juntan vainon kohteiksi joutuneita henkilöitä konkreettisesti. Ensimmäisen kerran historiansa aikana Suomi otti poliittisella päätöksellä vastaan ulkomaalaisia pakolaisia. Heistä ensimmäiset saapuivat Suomeen 19.11.1973. Pakkasesta huolimatta vastaanotto Suomessa oli lämmin.

Tositapahtumiin pohjautuva Invisible Heroes -draamasarja on katsottavissa Areenassa.

Chilen pääkaupungissa Santiagossa tilanne oli eskaloitunut nopeasti. Jo muutama päivä vallankaappauksen jälkeen oli suomalaisdiplomaatti Tapani Brotherus majoittanut kotiinsa kymmeniä residenssiin saapuneita pakolaisia luvatta. Koska Suomi ei tunnustanut diplomaattista turvapaikkaoikeutta, Brotherus oli saanut ohjeen ohjata tulijat "muualle". Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan alkoi etsiä keinoja, joilla saisi pakolaiset turvallisesti pois maasta. Lokakuun alussa alkanut yhteistyö DDR:n kanssa ratkaisi tilanteen, ja myös Suomen ulkoministeriö sai tarkempia tietoja suomalaisten Santiagossa suojeluunsa ottamista pakolaisista.

Chilen vallankaappaus ja sen uhrit

Armeija yritti yhden panssarirykmentin voimin vallankaappausta ensimmäisen kerran jo kesällä, 29.6.1973. Se saatiin kuitenkin torjutuksi muutamassa tunnissa.

Syyskuun 11. päivänä ilmavoimien koneet alkoivat pommittaa presidentin palatsia La Monedaa. Presidentti Allende oli palavassa palatsissa ja ilmoittanut jo aikaisemmin lähtevänsä sieltä vain "puupyjamassa". Kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.

Palatsiin linnoittautunut Allende piti viimeisen kuuluisan radiopuheensa, jossa hän ilmoitti "taistelevansa Chilen työväen ja kansan puolesta viimeiseen hengenvetoon". Pian puheen jälkeen armeija valtasi palatsin ja Allende sai surmansa. Virallisen tiedon mukaan mukaan Allenden olisi surmannut nuori armeijan kapteeni. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että Allende teki itsemurhan ampumalla itseään polvien välissä pitämällään aseella.

CIA:n tukema juntta kielsi valtaan päästyään puolueet ja ilmoitti, että kaikesta uuden hallituksen vastaisesta toiminnasta rangaistiin kuolemalla. Juntta pyrki järjestelmällisesti saamaan käsiinsä kaikki Allenden hallintoa aktiivisesti kannattaneet. Suurin yksittäinen vankileiri perustettiin Chilen kansallisstadionille, jonne sijoitettiin peräti 40 000 vankia. Kuulustelujen jälkeen noin 3 000 vankia surmattiin. Seuranneina kuukausina eri puolille maata sijoitettiin keskitysleirejä, joissa noin 28 000 vangin tiedetään tulleen kidutetuiksi.

Kaappaus aloitti 15 vuotta kestäneen diktatuurin, jonka aikana Chilestä muodostui yksi maailman eriarvoisimmista kansoista. Noin 130 000 chileläistä pakeni maastaan ulkomaille.


Salaa alkanut operaatio tuotti hienon tuloksen

Brotherus ilmoitti Suomen ulkoministeriöön edustustoon saapuneista hakijoista ja kysyi toimintaohjetta. Vastaus oli, että tulijat oli siirrettävä muihin lähetystöihin. Koska tämä oli mahdotonta, Brotherukset jatkoivat pakenijoiden majoittamista kotonaan. Tapani Brotherus tiesi, ettei Suomi tunnustanut diplomaattista turvapaikkaoikeutta ja päätti toimia ohjeiden vastaisesti. Hän ei raportoinut tilanteen todellista laitaa Suomeen. Kun ulkoministeriö tiedusteli sitä, Brotherus lähetti vastauskirjeensä meriteitse, mikä tarkoitti muutaman kuukauden postimatkaa. Seuraavan kuukauden ajan Brotherukset majoittivat useita kymmeniä chileläisiä luonaan salaa. Myös Suomen varakonsuli Ilkka Jaamala auttoi operaatiossa. Brotherukset maksoivat pakolaisten ylläpidon omasta pussistaan.

Tilanne muuttui lokakuun alussa, jolloin Suomesta tuli DDR:n suojeluvaltio Chilessä. Yhteistyö muodostui molempien maiden kannalta ratkaisevaksi. Uusi tilanne toi akuutin käytännön ratkaisun: Brotherusten luona asuvat pakolaiset siirrettiin DDR:n hallinnassa olleeseen koulurakennukseen, eikä heidän todellinen määränsä ehtinyt selvitä Brotheruksen esimiehille Suomessa. Siirrosta huolimatta Brotheruksille saapui yhä uusia pakolaisia. He majoittivat pakolaisia kotonaan aina helmikuuhun 1974 saakka.

Lokakuun aikana pakolaislinjaus muuttui Suomessa toivottuun suuntaan, ja ulkoministeriö ilmoitti, että myös Suomi olisi monen muun maan tapaan valmis ottamaan vastaan poliittisia pakolaisia Chilestä.

Tapani Brotherus ja Ilkka Jaamala aloittivat Itä-Saksan asiainhoitajan Arnold Voigtin kanssa järjestelmällisen toiminnan pakolaisten saamiseksi maasta. Yhteistyön tuloksena Chilestä pääsi vajaan kolmen vuoden aikana poistumaan noin 2 500 pakolaista. Heistä noin 1 800 päätyi Itä-Saksaan, 182 Suomeen ja arviolta 500 muihin maihin.

Suomessa suunniteltiin parlamentaarisen valtuuskunnan lähettämistä Chileen jo pian kaappauksen jälkeen syyskuussa. Ulkoministeriö tiedusteli asiassa Brotheruksen mielipidettä. Hän ei heti kannattanut ajatusta, mutta DDR:n järjestämä vastaava, onnistunut visiitti muutti hänen mielensä. Lokakuun alussa Brotherus viestitti, että käynti olisi järjestettävissä. Lars Lindemanin johtama yhdeksänhenkinen, kaikkia puolueita edustanut valtuuskunta lähti Chileen 16. lokakuuta. Ryhmä korosti, että tarkoituksena oli vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen Chilessä, ei ottaa kantaa maan politiikkaan.

Santiagossa valtuuskunta tapasi sekä juntan edustajia että lakkautettujen ja kiellettyjen puolueiden edustajia. Puolueettomimmat keskustelut käytiin eri kirkkokuntien edustajien ja pakolaisasiantuntijoiden kanssa. Valtuuskunta yritti myös edistää Alfonso Padillan vapauttamista. Padillan vaimo oli suomalainen ja Suomen edustustossa töissä.

Valtuuskunta palasi Helsinkiin 23.10.1973. Toimittaja Sinikka Artevan haastattelussa kokoomuksen edustaja Jouni Mykkänen vakuuttaa, että valtuuskunta oli ottanut huomioon juntan painostusyritykset ja että Chilestä saatu kokonaiskuva vastasi todellisuutta. SKDL:n edustajan Osmo Kockin vastaukset ovat omakohtaisempia. Hän kertoo, että Chilen tilanne oli näyttäytynyt hänelle suurena henkilökohtaisena järkytyksenä. Käynnit vankien luona stadionilla, sairaalassa ja pakolaisten tapaaminen olivat vakuuttaneet hänet siitä, että turvaa hakevilla oli aito syy pelätä henkensä puolesta.

Saimme keskustella sekä Suomen asiainhoitajan kodissa että lukuisissa muissa lähetystöissä olevien pakolaisten kanssa.― Kansanedustaja Osmo Kock (23.10.1973)

Suomi ottaa ensimmäiset pakolaisensa

Hallitus teki historiallisen pakolaispäätöksensä heti valtuuskunnan palattua, 24. lokakuuta. Suomi ottaisi Chilestä 100 pakolaista. Heistä valtaosa oli tulossa YK:n ylläpitämältä leiriltä. Tapani Brotherus halusi, että joukkoon mahdutetaan myös hänen suojeluksessaan olevia chileläispakolaisia, jotka olivat suuremmassa hädässä kuin ei-chileläiset pakolaiset. Marraskuun alussa ilmoitettiin, että Brotherus sai harkintansa mukaan liittää mukaan myös "hätätapauksia".

Pakolaiset ovat tulleet siis jäädäkseen Suomeen.― Toimittaja Mikko Alatalo (18.11.1973)

Marraskuun 18:ntena tiedettiin Suomessa uutisoida, että ensimmäiset pakolaiset olivat lähdössä Santiagosta kohti Helsinkiä. Käytännön järjestelyistä Suomessa vastasi Suomen Punainen Risti. Järjestön pääjohtajan Gunnar Rosénin mukaan tulijoista huolehditaan niin pitkään, että jokaiselle löytyy työpaikka ja pysyvä asunto. Oletuksen mukaan osa tulijoista pääsi töihin heti. Suurelle osalle odotettiin kuitenkin kertyvän muutaman viikon tai kuukauden mittainen odotus. Pakolaisille oli luvassa myös tarpeenmukaista koulutusta.

Ensimmäinen pakolaisryhmä saapui Suomeen seuraavan päivän iltana 19.11.1973. Tulijoita oli kolmisenkymmentä, valtaosa heistä oli chileläisiä. Joukossa oli myös muiden Latinalaisen Amerikan maiden kansalaisia. Kaikkiaan Suomeen oli määrä saapua noin 70 pakolaista.

Punainen risti antaa heille kaikenpuolisen huollon, asunnon, ruuan, vaatetuksenkin sekä vastaa ns. pienemmistä tupakkakuluista.― Gunnar Rosén, SPR:n pääjohtaja (18.11.1973)

Joulukuun alussa Suomessa syntyi kohu, joka koski pakolaisten valintaperusteita. Helsingin Sanomissa julkaistiin laaja artikkeli, jonka mukaan Suomen Chilen-edustajat jarruttivat ns. YK-pakolaisten pääsyä Chilestä Suomeen. Brotheruksen mukaan kyse oli väärinkäsityksestä ja puutteellisesta tiedosta: Suomesta käsin oli vaikea nähdä eroa kahdenlaisten – chileläisten ja ei-chileläisten – pakolaisten välillä. Hänen kokemuksensa mukaan suurimmassa hengenvaarassa olivat omassa maassaan vainon kohteeksi joutuneet chileläiset.

Chilessä asuneet ei-chileläiset pakolaiset kerättiin YK-leireille, joissa heillä oli itsellään mahdollisuus toivoa kohdemaata. Esimerkiksi Sveitsi ja Ranska houkuttivat heitä enemmän kuin Suomi. Chilen kansalainen puolestaan ei voinut olla omassa maassaan pakolainen, eikä siten päässyt YK-leirille. Heidän osakseen jäi hakea turvaa lähetystöistä, joissa olot olivat huonommat ja mahdollisuudet suppeammat kuin organisoiduilla leireillä. YK-leirit tunnettiin julkisuudessa paremmin, koska toimittajat pääsivät käymään niillä. Toimittajat eivät päässeet haastattelemaan lähetystöissä, juntan leireillä saati vankiloissa olleita pakolaisia.

Toimittaja Reijo Nikkilä haastatteli aiheesta pakolaisia Käyrän koulukodissa 3.12.1973. Paikalla olleista 23 pakolaisesta valtaosa oli ei-chileläisiä. He kertovat korkeasti koulutetuista pakolaisista, joita ei ollut valittu Suomeen.

Euroopan maiden edustajat hakivat selvästi halpaa työvoimaa.
― Suomeen saapunut pakolainen kertoo perusteista, joilla heitä valittiin YK-leiriltä. (3.12.1973)

Joulukuun 9. päivänä Nikkilä haastatteli Seutulassa uusia pakolaisia. Manuel Valdes vastaa kysymyksiin perusteellisesti ja kertaa Chilen vallankaappauksen vaiheita. Hän sanoo epähuomiossa, että kenraali Carlos Prats olisi murhattu painostuskeinona ennen Allenden valintaa presidentiksi vuonna 1970. Valdes tarkoittaa kuitenkin kenraalia René Schneideria. Prats nimitettiin asevoimien komentajaksi murhatun Schneiderin tilalle. Myös Prats murhattiin, mutta vasta vuonna 1974 hänen paettuaan Argentiinaan.

Valdes ohjaa haastattelemaan myös Luis Herreraa, jonka hän kertoo olevan yksi Chilen sosialisten puolueen johtohahmoista. Herrera muistuttaa, että fasisteja vastaan on taisteltava kaikkialla maailmassa, ei vain Chilessä.

Haluaisin kiittää Suomen lähettilästä ja suomalaisia kaikesta, mitä meidän hyväksemme on tehty.― Chileläismies Seutulassa (9.12.1973)

Solidaarisuusliike voimistui entisestään

Toisella pallonpuoliskolla sijaitsevan Chilen tilannetta oli seurattu Suomessa tarkasti jo Allenden presidenttikauden ajan. Vallankaappauksen jälkeen valtaosalla suomalaisista oli vahva mielipide tapahtuneesta, vaikka se ei suoraan Suomea koskettanutkaan. Huomattavan moni halusi osoittaa julkisesti olevansa "Chilen kansan puolella" junttaa vastaan.

Vuonna 2013 vallankaappauksesta oli kulunut 40 vuotta ja Aamu-tv haastatteli aiheesta suomentaja Jyrki Lappi-Seppälää sekä musiikkitieteen dosenttia Alfonso Padillaa. Vallankaappaus kosketti Padillaa konkreettisesti: juntta vangitsi poliittisesti aktiivisen miehen lokakuussa 1973. Vankeusaika kesti liki kaksi vuotta, jonka jälkeen hän pääsi SYL:n rahoittaman lakimiehen ansiosta vapaaksi ja muuttamaan puolisonsa Seija Paakkunaisen kotimaahan.

Suomi–Chile-seuran silloinen pääsihteeri Jyrki Lappi-Seppälä muistaa hyvin, miten Suomessa alettiin toimia jo vallankaappausta seuranneena päivänä. "Alkoi ennennäkemätön solidaarisuusliike." Itse seura oli perustettu jo ennen vallankaappausta, elokuussa. Myös Padilla kertoo hämmästyneensä laajuutta, millä liike Suomessa toimi. "Koko poliittinen kenttä oli mukana, mm. kokoomusnuoret olivat hyvin aktiivisia."

Silloin Suomessa oli vielä mahdollisuus jopa naiiviin, massiiviseen innostukseen jonkun asian puolesta. Enää vastaavat tapahtumat eivät ikävä kyllä sytytä tai raavi ihmisten omaatuntoa.― Jyrki Lappi-Seppälä, Suomi–Chile-seuran entinen pääsihteeri (2013)
Alfonso Padilla (1970-luku).
Alfonso Padilla Helsingissä vuonna 1975. Alfonso Padilla (1970-luku). Kuva: Alfonso Padilla. Chilen sotilasvallankaappaus 1973

Alfonso Padilla kertoi vaiheistaan tarkemmin Tuuli Saksalalle toukokuussa 2019. Runsaasti musiikkia sisältävä radio-ohjelma antaa erinomaisen käsityksen siitä, millaisista lähtökohdista ja miten hän ponnisti musiikkitieteen keskiöön Suomessa. Kuulemme myös, miten hän suhtautuu keväällä 2019 valmistuneeseen Invisible Heroes -sarjaan, joka kertoo muunnellusti, mutta tunnistettavasti myös hänen tarinansa.

Mun todellinen konservatorioni on ollut vankila. Piti tehdä asioita.― Alfonso Padilla (2019)

Ritva Enebäck haastatteli toukokuussa 1975 chileläistä sisätautilääkäriä, joka oli saapunut Suomeen perheensä kanssa pakolaisena puolitoista vuotta aiemmin. Kautta haastattelun käy ilmi syvä kiitollisuus Suomen antamaa apua kohtaan. Elämä ei ole ongelmatonta, mutta pulmat eivät ole suomalaisten aiheuttamia. Kansanluonne, ilmasto ja kieli vain ovat erilaisia. Suurimman ongelman aiheuttaa tietoisuus siitä, että sukulaisilla ystävillä Chilessä on vaikeaa.

Perhe oli hakenut Santiagossa turvaa Suomen lähetystöstä. "Menimme sinne kun meille ilmoitettiin, milloin oli sopiva hetki saapua." Haastateltava tarkentaa, etteivät he olleet Suomen lähetystön tiloissa vaan DDR:n omistamassa "sivurakennuksessa". He olivat saaneet maastapoistumisluvan noin kuukauden odottelun jälkeen.

On selvää, että pakolaisten elämä ei ole iloista. Me ajattelemme jatkuvasti isänmaatamme ja sitä päivää, jolloin voimme palata takaisin.― Chileläinen pakolaislääkäri (1975)

Perhe Vera saapui Suomeen marraskuussa 1973 ja asettui muiden tavoin ensin Käyrän koulukodin tiloihin Turun seudulle. Sieltä perhe muutti isän työpaikan perässä Helsinkiin. Tilastotieteen professori oli saanut tutkijan paikan alkoholipoliittisella tutkimuslaitoksella. Kun perhe oli ollut Suomessa vuoden, A-studio haastatteli heitä. Santiagossa perhe oli viettänyt Suomen lähetystössä kuukauden verran. Perheen isä kertoo heidän sopeutuneen Suomeen hyvin, erityisen ilahtunut hän on siitä, että lapset on otettu hyvin vastaan koulussa. Perheen vanhin poika Miguel Vera on jo telakalla töissä. Valitettavasti haastattelussa ei ole tekstitystä, eikä Veran perheen jälkeen haastateltavan chileläisnaisen nimi ole tiedossa. Hän kertoo, miten vaikeaa suomen kielen oppiminen on etenkin perheenäideille, jotka ovat paljon kotona.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2013, Miguel käy Käyrän pihassa ja muistelee siellä vietettyä aikaa. Dokumentissa tavataan myös hänen veljensä Adolfo Vera sekä heidät Suomeen auttanut diplomaatti Tapani Brotherus. Hyväntuuliset veljekset kertovat elämästään Suomessa. Ilmenee, että kaikesta Suomessa koetusta hyvästä huolimatta heidän perheensä hajosi 1970-luvun puolivälissä. Muutto Suomeen oli osoittautunut raskaaksi etenkin perheen äidille. "Mutta äiti ei ikinä valittanut sitä, että olimme täällä", Adolfo Vera sanoo.

Chilen solidaarisuusliike tempaisi Miguelin mukaansa sekä töissä että vapaalla Esiintymisiä oli milloin missäkin: työmaaruokaloissa, rakennustyömailla... Iltaisin kokoonnuttiin Vanhan kuppilaan. "Täällä oli radikaalien Mekka! Täällä kehiteltiin hieno maailma."

Mä opin ne tanssit vasta täällä! Poncho päälle ja menoks!― Miguel Vera muistelee, miten esiintyi Chilen solidaarisuusliikkeen tilaisuuksissa (2013)

Näkymättömät sankarit näkyviksi

Vuonna 2019 valmistunut sarja Invisible Heroes tuo vallankaappauksen jälkeisille Santiagon ja Helsingin tapahtumille kansainvälistä näkyvyyttä draaman kautta. Tositapahtumiin pohjautuvan draaman keskiössä on Tapani Brotheruksen ja ruotsalaisdiplomaatti Harald Edelstamin toiminta pakolaisten hyväksi. Kuusiosainen sarja valmistui suomalais-chileläisenä yhteistyönä.

Lue lisää:

Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

Lue lisää:

Chile-aiheinen mielenosoitus Helsingin Senaatintorilla vuonna 1974.

"Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa" – Chilen kansainvälinen solidaarisuusliike alkoi Helsingistä 1973

Presidentti Salvador Allenden hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen reagoitiin voimakkaasti pohjoismaissa ja etenkin Suomessa. Chilen vallankaappaus 11.9.1973 järkytti suuresti ja sai suomalaiset osoittamaan tukeaan Chilen kansalle välittömästi. Suomalaisten aktiivisuuden ansiosta kansainvälinen solidaarisuusliike järjestäytyi Helsingissä jo syyskuun lopussa 1973. Artikkeliin on koottu televisio- ja radioreportaaseja vallankaappauksen jälkeisien kuukausien ajalta.

Lue lisää:

Chileläismies tupakoi lehtikioskin edessä (1971).

Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

Lue lisää:

Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Artikkelin kirjallisena lähteenä on käytetty Heikki Hiilamon teosta Näkymättömät sankarit. Suomalaisten salainen apu Chilen vallankaappauksen uhreille. Into 2019.

Keskustele
  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

  • Hard Rock Hallelujah! – Lordi rokkasi Suomelle euroviisuvoiton 2006

    Lordi toi Suomelle historiallisen euroviisuvoiton 2006.

    Finland twelve points! Suomi 12 pistettä! Kolme sanaa, joita harvoin on Euroviisuissa kuultu, mutta vuonna 2006 ne lausuttiin peräti kahdeksan kertaa. Lordi pokkasi Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton kaikkien aikojen piste-ennätyksellä ja viisuhistorian ensimmäisenä hard rock -yhtyeenä. Elävän arkiston koosteessa muistellaan Lordin matkaa karsinnoista aina Kauppatorin yleisöennätyksen keränneisiin voitonjuhliin asti.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

  • Hard Rock Hallelujah! – Lordi rokkasi Suomelle euroviisuvoiton 2006

    Lordi toi Suomelle historiallisen euroviisuvoiton 2006.

    Finland twelve points! Suomi 12 pistettä! Kolme sanaa, joita harvoin on Euroviisuissa kuultu, mutta vuonna 2006 ne lausuttiin peräti kahdeksan kertaa. Lordi pokkasi Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton kaikkien aikojen piste-ennätyksellä ja viisuhistorian ensimmäisenä hard rock -yhtyeenä. Elävän arkiston koosteessa muistellaan Lordin matkaa karsinnoista aina Kauppatorin yleisöennätyksen keränneisiin voitonjuhliin asti.

  • Elämä chileläispakolaisena Suomessa oli sopeutumista, kaipuuta ja kipeitä muistoja

    Chilen pakolaiset Suomessa 1970-luvulla.

    Syyskuun 11. päivä vuonna 1973 Chilessä alkoi vallankaappaus, jonka seurauksena tuhansia ihmisiä lähti maasta pakoon. Osa pakolaisista tuli myös Suomeen. Chileläissyntyisen ohjaajan Angelina Vasquezin ohjaama Kaksi vuotta Suomessa (1975) ja Matti Ijäksen ohjaama Vieras poika (1974) kertovat chileläispakolaisista Suomessa ja heidän lähtönsä syistä sekä taustoista.

  • Ystävyyttä ja hämäräbisneksiä Areenassa – kuusi asiaa, jotka yhdistävät kasarin ja ysärin seikkailusarjoja

    Kuusikko ja kuoleman varjot sekä muut sarjat Areenassa.

    Kalakukkoreseptin ryöväävät rosvot, huumerahojen perässä oleva prätkäjengi ja muut hämäräbisnekset houkuttelevat lapsia ja nuoria selvittämään rikoksia. Yhdeksän kesäistä jännitysohjelmaa on julkaistu nyt Areenaan ja ne ovat katsottavissa vähintään vuoden ajan. Listasimme kuusi asiaa, jotka yhdistävät näitä seikkailuja.

  • Laulajatar Aulikki Rautawaara oli ihailtu tähti – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 2. toukokuuta.

    Aulikki Rautawaara oli häikäisevä kaunotar ja kansainvälinen sopraano, jota ihailivat kaikki, huippukapellimestareista aina marsalkka Mannerheimiin. Die Rautawaara liikkui 1930–1940-luvulla eurooppalaisissa kulttuurisalongeissa kuin kotonaan, ja hänestä kiinnostuivat niin äänilevyteollisuus kuin elokuvatuottajatkin.

  • "Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa" – Chilen kansainvälinen solidaarisuusliike alkoi Helsingistä 1973

    Suomessa reagoitiin voimakkaasti Chilen verisiin tapahtumiin

    Presidentti Salvador Allenden hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen reagoitiin voimakkaasti pohjoismaissa ja etenkin Suomessa. Chilen vallankaappaus 11.9.1973 järkytti suuresti ja sai suomalaiset osoittamaan tukeaan Chilen kansalle välittömästi. Suomalaisten aktiivisuuden ansiosta kansainvälinen solidaarisuusliike järjestäytyi Helsingissä jo syyskuun lopussa 1973. Artikkeliin on koottu televisio- ja radioreportaaseja vallankaappauksen jälkeisien kuukausien ajalta.

  • Outi Nyytäjän kuunnelmat kuvaavat luonnikkaasti vallan ytimiä

    Outi Nyytäjän radiodraamoja nyt Areenassa

    Dramaturgi, käsikirjoittaja ja ohjaaja Outi Nyytäjä meni päin väkeviä aiheita. Huhtikuun 25. päivä 2017 kuolleen Nyytäjän radiotuotanto tarjoaa sarjoja, pistekuunnelmia ja kulttikirjojen dramatisointeja. Teksteissä punnitaan usein ihmisten välillä olevaa valtaa. Kuka saa tilaa – kuka ottaa tilan. Ja mitä siitä seuraa? Kieli ja valta ovat keskiössä Nyytäjän radiodraamoissa.

  • Chilen pakolaiset saivat Suomessa lämpimän vastaanoton ja voimistivat entisestään suomalaisten vahvaa halua auttaa

    Ensimmäiset pakolaiset saapuivat Chilestä 19.11.1973.

    Tiedot Chilen sotilasjuntan jatkamista väkivallanteoista järkyttivät sekä suomalaisia että virallista Suomea syys–lokakuussa 1973. Syntyi vahva halu auttaa juntan vainon kohteiksi joutuneita henkilöitä konkreettisesti. Ensimmäisen kerran historiansa aikana Suomi otti poliittisella päätöksellä vastaan ulkomaalaisia pakolaisia. Heistä ensimmäiset saapuivat Suomeen 19.11.1973.

  • Kansallisbaritoni Matti Lehtisen ura ei lopu koskaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 24. huhtikuuta!

    Kun Ylen äänitearkistossa tekee haun Matti Lehtinen, saa tulokseksi yli tuhat osumaa. Huhtikuun 24. päivänä syntyneen Matti Lehtisen (s. 1922) lyyrinen ääni soi Yle Radio 1:n ohjelmistossa säännöllisesti ja näin luontaiset laulajanlahjat omaava baritoni jatkaa vuosikymmenestä toiseen yhtenä yleisön ehdottomista suosikkilaulajista.

  • Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 23. huhtikuuta.

    Oopperalaulaja Aino Ackté oli kansainvälisen uransa huipulla, kun hän kesällä 1906 pääsi seuraamaan Richard Straussin johtaman Salomen harjoituksia. Juuri kantaesityksensä saanut Salome oli sensaatiomainen menestys ja aiheutti kulttuuriskandaalin. Aino päätti, että Salomesta tulisi hänen roolinsa, olivat vaikeudet mitkä tahansa.