Hyppää pääsisältöön

F taivuttaa popin kaavoja ja puhuu mielenterveysomaisten puolesta: “Kun pitää itsestään huolen, huolehtii myös toisesta”

Artisti F katsoo kameraan olkansa yli ja pitää farkkutakin kaulusta suunsa edessä.
F teki levyn käännekohdista elämänsä varrelta. Artisti F katsoo kameraan olkansa yli ja pitää farkkutakin kaulusta suunsa edessä. Kuva: Juuli Aschan / YleX YleX,popmusiikki,rap,F (Fanni Sjöholm)

F haluaa olla vaikeasti löydettävissä ja poistaa Instagram-sovelluksen aina julkaistuaan uuden kuvan, koska “häntä ei kiinnosta olla mikään influensseri”.

Tulokasartisti F (Fanni Sjöholm) saapuu ajoissa haastatteluun, tarkalleen viisi minuuttia ennen sovittua aikaa. Silti hän kertoo, kuinka hermoili bussissa, koska vihaa olla myöhässä.

Ajoissa on valmistunut myös hänen debyyttilevynsä Mä en oo vielä tarpeeks iso, joka julkaistiin pääsiäisviikolla. Haastattelun aikaan tuo hetki on vielä edessä.

Levyllä turkulaislähtöinen artisti käsittelee erilaisia elämänsä merkkipaaluja, jotka ovat ohjanneet kasvua lapsuudesta kohti aikuistumista. Merkkipaaluilla F tarkoittaa elämän ensimmäisiä kertoja, jotka jollain tavalla muuttavat ihmistä.

Sellaisia ovat olleet myrkylliset ihmissuhteet, joissa hän kokee tulleensa hyväksikäytetyksi tai on kohdellut huonosti jotain toista. Myös läheisen kuolema ja ensimmäinen seksikokemus ovat hetkiä, jotka pysäyttävät ihmisen tutkimaan itseään.

– Ne ovat olleet kokemuksia ja oivalluksia, jotka ovat jättäneet muhun jälkiä. Miltä maailma on näyttänyt ennen niitä ja niiden jälkeen, F sanoo.

Osa biiseistä jäi loppuvaiheilla ulos albumilta, koska ne eivät enää istuneet aikuisuuden ja lapsuuden leikkauspinnan tematiikkaan.

– Halusin, että se teema säilyy levyllä ja että se on eheä kokonaisuus. En halunnut tehdä tyypillistä poplevyä, joka on kokoelma singlejä.

F (Fanni Sjöholm) puolikuvassa ja käsi koholla kameraa kohti.
F (Fanni Sjöholm) puolikuvassa ja käsi koholla kameraa kohti. Kuva: Juuli Aschan / YleX F (Fanni Sjöholm),YleX,hip hop -musiikki,popmusiikki

F on ollut esillä muun muassa Dreamgirls-rapshow'ssa, mutta siitä huolimatta hän ei määrittelisi itseään räppäriksi. Artisti arvioi, että räpin ja poppimaisten vokaalien rajat hämärtyvät hänen omassa musiikissaan.

Hän haluaa taivuttaa räpin ja popin kaavoja itselleen istuvaan muotoon, mikä kuului jo artistin ensimmäisellä Ovikelloo-singlellä.

Pop on musiikkityyli, jota F rakastaa. Rap puolestaan tarjosi mahdollisuuden avartaa ilmaisua, erityisesti tekstin osalta.

– Räppi oli mulle portti musiikkiin ja kirjoittamiseen, jollaista nyt teen. Erinäisten vaiheiden kautta se muuntui sellaiseksi, millainen levy nyt on ja mihin suuntaan haluan jatkossa sukeltaa yhä syvemmin.

Mielenterveysomaisten ääni kuuluviin

Yksi pysäyttävimpiä muutoksia elämässä F:lle on ollut hänen läheisensä mielenterveysongelmat, joita hän on seurannut läheltä. Omaisena olemisen kokemuksista syntyi myös Hajoaa-kappale.

– Se on tosi kliseisesti sanottu, että tämä on mulle terapiaa, mutta ehkä se on sellaista omien ajatusten laittamista järjestykseen.

Musiikissaan F haluaa tuoda myös mielenterveysomaisten kokemukset kuuluviin. Siksi hän on lähtenyt mukaan Mielenterveysomaisten keskusliiton FinFamin toimintaan yhdistyksen suojelijana.

– Omaisilla on todella iso riski sairastua, koska läheinen muuttuu ja itse elää sen ympyrän keskellä.

Artisti toteaa, että myös mielenterveysomainen voi olla rikki tai jaksamisensa äärirajoilla. Sitä ei kuitenkaan aina ole helppo hyväksyä, koska omaa tilannetta peilataan läheisen mielenterveysongelmaan.

– Kun pitää itsestään huolen, huolehtii myös toisesta. Sillä on rumat seuraukset, jos omainen nielee pahaa oloaan, F sanoo.

“Ei mua kiinnosta olla mikään influensseri”

F:n kappaleet ovat hänelle henkilökohtaisia, koska niiden juuret ovat hänen omassa elämässään ja kokemuksissaan. Kappaleillaan hän haluaa olla raa’an avoin.

– Ei mua pelota laittaa omia ajatuksia ja kokemuksia likoon, koska se on se tapa, miten tavoittaa ihmiset.

Toisaalta hän haluaa myös varjella omaa yksityisyyttään. Esimerkiksi F-artistinimen käyttäminen on tietoista, vaikka se hankaloittaakin hänen löytämistään Googlen tai Spotifyn haulla.

F (Fanni Sjöholm) katsoo kameraan kädessä olevan peilinpalasen kautta, josta näkyy hänen kasvonsa.
F (Fanni Sjöholm) katsoo kameraan kädessä olevan peilinpalasen kautta, josta näkyy hänen kasvonsa. Kuva: Juuli Aschan / YleX F (Fanni Sjöholm),YleX,popmusiikki,hip hop -musiikki

Sosiaalisesta mediasta hän yrittää pitää itsensä mahdollisimman paljon irti. Henkilökohtaista Instagram-tiliä hän ei käytä. Lisättyään kuvan artistiprofiilinsa hän poistaa sovelluksen puhelimestaan. Seuraavalla kerralla hän lataa sen takaisin lisätäkseen uuden kuvan.

– En halua oikeuttaa olemassaoloani sen mukaan, paljonko seuraajia ja tykkäyksiä mulla on.

F:n mukaan puhutaan paljon siitä, miten Youtube-tähdistä tulee artisteja, vaikka usein sitä tapahtuu myös toiseen suuntaan. Nykypäivänä artistit ovat myös somevaikuttajia, jotka markkinoivat erilaisia asioista, koska muusikkojen tulonmuodostus on muuttunut. Hänelle musiikin tekeminen on kaiken keskiössä, eikä niinkään julkisuudessa esillä oleminen.

– Ei mua kiinnosta olla mikään influensseri.

Sosiaalisella medialla on myös hyvät puolensa, artisti toteaa. Erityisesti se on helpottanut yhteydenpitoa artistin ja kuuntelijoiden välillä. Kertomukset ihmisten omista kokemuksista palauttavat maanpinnalle silloin, kun “musiikkimaailman inhottava egoismi” alkaa ajaa artistia.

F:n mukaan nykypäivänä on helppoa seota kaikista mittareista, joita suosion määritellyyn on tarjolla. Erityisesti striimimaailma on hänen mielestään jopa myrkyllinen.

– Se on niin numeerista! Siksi yritän keskittää huomioni siihen palautteeseen, jota musiikista saan, koska se on jotain merkitsevää.