Hyppää pääsisältöön

Että (ym.)

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Epäluuloisen näköinen, ilm. kaukaasialaista rotua oleva mieshenkilö Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Että (ym.)

Että olisi

Mukavampi ihminen, ja polvipussittomissa housuissa

Paremmat hermot ja parempi mieli (että älyäisi helpommin. Ja että olisi helpompi olla)

Koululuokkien takaosassa pakoaukko ja ulkona odottamassa pakoauto niille raukoille

Taas aina kesä kuten lapsena

Eläinasuhaalareita aikuisille - myös puolustusvoimilla

Ihmisen sisäelimet värikoodattu helpottaen kirur- ja gastroenterologeja

Ja verisuonet

Ja ne paremmat hermot värikoodatut myös

Konttoreissa vanhoista polku-singereistä rakennettuja generaattoreita, niin että konttoristit voisivat työn ohessa polkea ilmaista sähköä valtiolle

Jaksavuutta käydä ottamassa punkkirokotus itseen

Lääkäri tai kemisti, niin että voisi jo ropan sisällä värjätä virtsansa minkä väriseksi haluaakin sinä päivänä, tai vaikka raidallis-moniväriseksi kuin hammastahna

Kaikin puolin hyvä, aina

Että tulisi

Joku uusi, ällistyttävä aisti ja joku uusi kyky

Lisää erilaisia vetureita, ettei kaikki olisi niin samanmallisia. Ja siivet joissakin niissä!

Uusi koirarotu, jolla olisi kaikki muiden rotujen hyvät ominaisuudet, mutt'ei mitään huonoja kuten purenta ja räyhä

Taas joku tuttu vanha setä, joka kuorisi nauriin ja antaisi sen itselle, kuten lapsena

Joku uusi, antisaastuttava teollisuudenala, joka poistaisi saasteet ja liian lämmön mannerjäistä

Lisää mukavia sanoja kuten tundra, matikanopettaja ja Toivo Lyy

Helpommaksi tehdä sankaritekoja ilman että kolauttaa itsensä pahasti kulmaan

Että voisi

Että voisi liikkua kaltevilla pinnoilla sujuvasti

Että voisi ketjuttaa joukon ihmisiä nenänhuuteluletkuilla, niin että kun rivin ensimmäisen huudeltavan letkuttomaan sieraimeen kaataisi huuhtelukannusta vettä, niin siitä ihmisestä seuraavaan ja aina seuraavasta seuraavaan ketjutetut letkut kulkisivat kaikkien rivissä seisojien nenien kautta, ja täten nenänhuuhteluvesi valuisi hepusta toiseen ja lopulta lavoireen viimeisen huuhdeltavan letkuttomasta sieraimesta. Mutta deinfektiota tuliksi olla siinä seassa

Jo että voisi tulla kesä, jo!

Että voisi selittää mustekalalle joitakin ontologian ja logiikan yhteyksiä, ainakin alustavasti

Että voisi hinata itsen leijalla stratosfääriin ja ottaa maisemankuvan jossa olisi kaareva maapallon reuna, kuin appelsiinissa on, tai pyöreässä perunassa. Tahi tietysti vaikka pyöreässä banaanissa, jos olisi pallon muotoisia banaaneja tällä

Että voisi opettaa apinan golffaamaan hirmu hyvin ja sitten lähettää sen Master's turnamenttiin jonka se voittaisi ja nauraisi ikenet-naurua ja heittäisi voltteja takaperin, voittopokaali päässä ylösalaisin, irvokkaana "kypäränä"

Että voisi jaksaa hymyillä (edes itseä varten) vaikka olo olisi kuin lyijystä valetulla

Että ei ajaisi liian kovaa töyssyyn, niin että hampaat ltyö yhteen, unh!

Että kun joku vaikka syö hienostolounasta, ei voisi tulla itsen mieleen miten se syöjä kaaressa oksentaa makkaraperunoita, alkaen itseä naurattaa ”ilman syytä”

Että voisi piirtää sormella ilmaan kolmiulotteisesti (tai neli- ; animaationa siis) ja ne piirrokset ja animaatiot pysyisivät muistissa niin kauvan kuin haluaa ja voisi näyttää niitä muillekin, auttaen heitä ymmärtämään jotakin

Että voisi ymmärtää mitä ”synnissä rypeminen” tarkaan ottaen tarkoittaa, case by case, ja tekisi siitä kirjan ja siitä tulisi myyntimenestys ympäri maailman, mutta ei alkaisi silti käyttää kokaiinia, vaan tekisi hyviä tekoja, salaa

Että jaksaisi

Pitää muulia, jolle syöttäisi mm. lanttua ja muita flatulogeenejä, niin että se muuli ihan yhtenään piereskelisi ja lapsia naurattaisi se, ja naurattaisi muulia se, nostaen lasten ja muulin immunologista vastetta

Sietää melua ja tapahtuvuutta ja kirkkaita valoja

Hoitaa raskaita asioita ja purkittaa hunajaa taitavasti talven varalle

Abstrahoida hississä itsekseen, sen sijaan että puhuu tuntemattomille satunnaisista aiheista, pyytämättä, hämmentäen heidän mieltä

Kuvitella että kaikki esineet ympäristössä olisivatkin maalattua styroxia - ilman että kuvitelmassa ahdistuu niiden piilostyroksimaailman esineiden potentiaalisesta halkeamisesta, jos esmes. väkisin painaa kyynärpäällä pöydän reunaa ja murtuu reuna ja itse kaatuu silmälleen kanveesiin

Toivoo:

Yksi monten puolesta

= = P.S. = =

Kuulin tänään, kun ohikulkeva nainen sanoi toverilleen, että "Mitään muuta mä en elämältä pyydä, kuin - - ". Loppua en kuullut, siis sitä, mikä se pyyntö oli. Mutta mikä olisi teidän pyyntönne elämältä? Jos loppuelämänne olisi suklaatimuna, mitä toivoisitte sen sisältä löytyvän?

== /P.S: == ==

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat