Hyppää pääsisältöön

Turun filharmonisen orkesterin Brahms-sarjan vahva päätös

Kapellimestari Leif Segestamin ja Turun filharmonisen orkesterin Brahms-sarja sulkeutuu. Sievästi valmistumisjärjestyksessä julkaistuista sinfonioista on vuorossa viimeinen neljäs sinfonia. Tutusti mukana on myös Leif Segerstamin omaa sävelistöä.

brahms äänitteen kansi
brahms äänitteen kansi Turun filharmoninen orkesteri

Segerstamin musiikin voi ajatella olevan kuin yksi suuri ja vuolaasti pärskivä sävelvirta, joka on liruteltu pienemmiksi teospuroiksi. Ajatus vahvistuu, kun vertailee uusinta äänitteellä olevaa sinfoniaa nro 295 vaikkapa aiempiin TFO:n kanssa tallennettuihin sinfonioihin nro 288, 289 ja 294. Voimallisesti ja enimmäkseen kovaäänisesti mylläävän härösävelistön vastapainoksi Segerstam sommittelee myös pieniä hiljentäviä suvantoja.

Keskiössä on tietenkin Brahmsin neljäs sinfonia. Se saa aiempien äänitteille tallennettujen sinfonioiden tavoin Turun filharmoniselta orkesterilta varman tulkinnan. Brahmsin sävelistö soi raikkaasti, mutta yksityiskohdiltaan huolitellusti. Orkesterin yhteissoitto on luontevaa, vaivatonta ja yhteen hitsautunutta. Soitinsektiot soivat puhtaasti ja keskenään tasapainoisesti. Yksilötason osaaminen puolestaan näkyy kantavissa soolo-osuuksissa. Segerstam tekee melodisen virran vasta- ja väliäänistä poimintoja pintatekstuuria rikastuttamaan. Neljännen sinfonian komea tulkinta summaa onnistuneen sarjan.

Tallennukset ovat hyvää jälkeä, mutta Turun konserttitalon vaatimatonta akustiikkaa ei parhainkaan ammattilainen pysty elvyttämään. Milloinkahan Turun kaupungin päättäjät heräävät tajuamaan, että kaupungissa toimii laadukas ammattiorkesteri, joka tarvitsee arvoisensa konserttisalin? Siitä orkesterin onnistunut Brahms-sarja on oiva osoitus.

Brahms & Segerstam IV. Tanja Nisonen, käyrätorvi, Turun Filharmoninen orkesteri, joht. Leif Segerstam. Alba (ABCD 420).

Kuuntele Uudet levyt 30.4.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.

  • Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe (laulajat Josefiina Vannesluoma, Riikka Keränen ja Selma Savolainen, sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivu) jatkaa oman ilmaisunsa laajentamista ja kehittämistä. Ryhmän debyytillä liikuttiin tyylillisesti etenkin jazzin maailmassa. Uusimmalla, kolmen albumin kokonaisuuden ensimmäisellä osalla yhtye kurottelee uusien teosten myötä kohti aiemmin kartoittamattomia ilmaisualueita.