Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

Laulajatar Aulikki Rautawaara oli ihailtu tähti – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros laulajatar Aulikki Rautawaarasta.
Lassi Rajamaan piirros laulajatar Aulikki Rautawaarasta. Lassi Rajamaan piirros laulajatar Aulikki Rautawaarasta. Kuva: Lassi Rajamaa Aulikki Rautawaara,Lassi Rajamaa

Aulikki Rautawaara oli häikäisevä kaunotar ja kansainvälinen sopraano, jota ihailivat kaikki, huippukapellimestareista aina marsalkka Mannerheimiin. Die Rautawaara liikkui 1930–1940-luvulla eurooppalaisissa kulttuurisalongeissa kuin kotonaan, ja hänestä kiinnostuivat niin äänilevyteollisuus kuin elokuvatuottajatkin.

Aulikki Rautawaara syntyi Vaasassa 2. toukokuuta 1906 musiikkitirehtööri Wäinö Rautawaaran ja puolisonsa Wenny von Essenin esikoisena.

Rautawaarat

Aulikin vanhemmat pitivät Vaasassa musiikkikoulua, äiti opetti pianonsoittoa ja isä laulua. Aulikki oli 5-vuotias, kun hän sai pikkuveljen, Pentin. – Pentti Rautawaara (1911–1965) oli 1940-1950-luvuilla yksi huomattavimpia suomalaisia sellotaiteilijoita.

Aulikin isän veli, Eino Rautawaara (1876–1939) toimi Helsingissä Kallion kirkon kanttorina ja lauloi 1910–1920-luvuilla Kotimaisessa Oopperassa suuria baritonirooleja. Einon pojasta, Aulikin serkusta Einojuhani Rautavaarasta (1928–2016) tuli merkittävä kansainvälinen säveltäjä.

Aulikki ryhtyi soittamaan pianoa äitinsä johdolla, kun sormet tuskin yltivät koskettimille. Hän oli 9-vuotias, kun isän lauluoppilas sairastui ennen esiintymistä. Aulikki pyysi saada laulaa oppilaan tilalla. Tämä ensimmäinen julkinen esiintyminen laulajana teki suuren vaikutuksen mm. Eino-setään.

Rautawaarat muuttivat Helsinkiin 1918, ja 12-vuotias Aulikki jatkoi piano-opintojaan yksityisesti mm. Kosti Vehasen ja Elli Rängman-Björlinin johdolla. Helsingin Konservatorioon hän kirjautui 16-vuotiaana 1922 ja sai piano-opettajakseen Ingeborg Hymanderin. Pitkälle edenneiden piano-opintojen pohjalle Aulikki rakensi myöhemmin uransa lied-laulajana.

Tulevaisuuden suunnitelmat pianistina saivat äkillisen lopun, kun tyttö 17-vuotiaana mursi pallopelissä sormensa. Sormi parani hitaasti, ja isä lausui ratkaisevat sanat:

– Mitäs muuta kuin alat laulaa.

Wäinö Rautawaaran perhe kodissaan helmikuussa 1931.
Rautawaaran perhe taiteilijakodissaan helmikuussa 1931, vasemmalta isä Wäinö, Aulikki, äiti Wenny ja Pentti. Wäinö Rautawaaran perhe kodissaan helmikuussa 1931. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Aulikki Rautawaara,Pentti Rautawaara

Ensikonsertti Helsingissä 1927

Aulikki opiskeli laulua Konservatoriossa ensin isänsä ja sitten Alexandra Ahngerin johdolla. Seuraavaksi tyttärensä lahjoista vakuuttunut isä lähetti 19-vuotiaan Kööpenhaminaan tutun suomalaisen laulunopettajan Signe Liljeqvistin luo.

Aulikki Rautawaaran ensikonsertti yliopiston juhlasalissa 1927 oli tapaus Helsingin musiikkielämässä. Säestäjänä oli Tauno Hannikainen. Arvostelijat kiittivät nuoren taiteilijan poikkeuksellista lahjakkuutta ja jalosointista ääntä.

Seuraavana vuonna 22-vuotias Aulikki solmi avioliiton samanikäisen Reino Palmrothin kanssa. – Reino Palmroth eli Reino Hirviseppä eli Palle tultiin myöhemmin tuntemaan kirjailijana, oikeistolaisena poliittisesti kantaaottavana kirjoittajana sekä kuplettien ja iskelmien sanoittajana.

Furtwängler ihastuu Berliinissä 1929

Vuonna 1929 Aulikki matkusti Berliiniin, kävi konserteissa ja seurasi orkesteriharjoituksia. Kapellimestari Wilhelm Furtwängler kiinnitti huomiota harjoituksissa istuvaan tummaan, uljasryhtiseen kaunottareen, otti selvää kuka tämä oli ja tuli kysymään:

– Was, kann sie auch singen?

Aulikille avautui ovi koelauluun Furtwänglerin salonkiin, minkä jälkeen kapellimestari oli valmis kiinnittämään hänet Berliinin valtionoopperaan. Suomalainen sopraano oli kuitenkin vielä kovin nuori päärooleihin, eikä kapellimestari halunnut käyttää häntä sivuosissa, joten Aulikki lähetettiin Hampuriin.

Hampurin oopperatalo tarjosi hänelle kolmen vuoden sopimusta. Aulikki palasi Berliiniin itku kurkussa ja pahoitteli Furtwänglerille, ettei hän voinut ajatella olevansa niin kauan poissa Suomesta.

Aulikki ja Reino Palmroth päätyivät eroon kolmen vuoden avioliiton jälkeen 1931.

Pikavisiitti Suomalaisessa Oopperassa 1932-33

Kun Armas Järnefelt aloitti Suomalaisen Oopperan taiteellisena johtajana ja kapellimestarina 1932, hän kiinnitti Aulikki Rautawaaran oitis talon solistiksi näytäntökaudeksi 1932–33.

Aulikki lauloi Oskar Merikannon Elinan surman nimiroolin ja oli mukana Johann Straussin operetissa Wieniläisverta.

Oskar Merikannon Elinan surma -ooppera Suomalaisessa Oopperassa 1933.
Oskar Merikannon Elinan surma Suomalaisessa Oopperassa 1933. Oskar Merikannon Elinan surma -ooppera Suomalaisessa Oopperassa 1933. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Aulikki Rautawaara,Wäinö Sola
Oskar Merikannon Elinan surma -ooppera Suomalaisessa Oopperassa 1933.
Rooleissa Oiva Soini, Wäinö Sola, Greta von Haartman ja Aulikki Rautawaara (vaalea peruukki). Oskar Merikannon Elinan surma -ooppera Suomalaisessa Oopperassa 1933. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Aulikki Rautawaara,Wäinö Sola

Levytyssopimus kymmeneksi vuodeksi 1933-44

Vuonna 1933 Aulikki matkusti jälleen Berliiniin ja jatkoi lauluopintojaan Olga Eisnerin johdolla.

Berliinissä levy-yhtiö Telefunken kiinnostui laulajattaresta ja teki tämän kanssa sopimuksen vuosiksi 1933–1944. Seuraavina vuosina Rautawaara levytti kymmeniä äänilevyjä; Sibeliusta, Brahmsia, Schubertia, Griegiä, operettiklassikkoita Lehária ja Kálmánia. Lisäksi hän levytti iskelmiä salanimellä Terttu Raija.

Elokuvamaailma houkuttaa

Myös elokuvamaailma kiinnostui kauniista Aulikista. Koska äänilevyjä tehtiin vain 3-4 kertaa kuukaudessa, laulajatar ehti esiintyä muutamissa saksalaisissa elokuvissa.

Kuuluisa elokuvaohjaaja Josef von Sternberg, Sinisen enkelin –ohjaaja - ja mies, joka teki Marlene Dietrichistä tähden - kiinnostui Aulikista ja koetti houkutella tätä Hollywoodiin. Sternbergin ehdotus tuntui laulajattaresta kuitenkin liian pelottavalta.

Elokuva kiehtoi silti Aulikkia, ja hän teki sopimuksen koekuvauksista Gaumont-British -yhtiön kanssa. Hän muutti 1936–37 asumaan äitinsä ja veljensä kanssa Englantiin ja ryhtyi opiskelemaan englannin kieltä. Brittilehdet kuuluttivat jo uudesta filmilöydöstä. Aulikin herkät silmät eivät kuitenkaan kestäneet studioiden voimakkaita valoja, ja lopullinen sopimus jäi solmimatta.

Glyndebourne ja Mozart-roolit 1934-38

Jo 1934 oli kykyjen metsästäjä herra Engel ilmestynyt Berliiniin ja vaatinut Aulikkia laulamaan Mozartin Figaron häiden kreivittären aarian neljä kertaa. Parin päivän päästä oli Englannista tullut sähke; Glyndebournen oopperajuhlat tarjosivat Aulikille kreivittären roolia.

Aulikki Rautawaara Mozartin Figaron häiden kreivittärenä Clyndebournessa 1930-luvulla.
Aulikki Rautawaara Mozartin Figaron häiden kreivittärenä Clyndebournessa. Aulikki Rautawaara Mozartin Figaron häiden kreivittärenä Clyndebournessa 1930-luvulla. Kuva: Clyndebourne Opera Festival Aulikki Rautawaara

Glyndebourne merkitsi kansainvälistä läpilyöntiä. Aulikki Rautawaara ihastutti yleisöä ja arvostelijoita Glyndebournessa viitenä peräkkäisenä kesänä 1934–38. Kreivittären lisäksi hänen toinen roolinsa oli Mozartin Taikahuilun Pamina. Aulikkiin ihastui myös vanha kuningas Yrjö V, joka lähetti laulajattarelle kamariherransa välityksellä henkilökohtaisen tervehdyksen ja kiitoskortin:

– Maailman täydellisimmälle Paminalle!

Glyndebourne tarjosi Aulikille kiinnitystä vielä kuudenneksikin kesäksi 1939. Laulajatar asetti kuitenkin yksityiselämän Mozartin Don Giovannin Donna Elviran roolin edelle; hän oli solminut juuri avioliitton tilanomistaja, kreivi Gunnar Aminoffin kanssa.

Hukkareissu New Yorkiin 1936

Aulikki Rautavaaran maine kiiri maailmalla, ja joulukuussa 1936 hän matkusti koelauluun New Yorkin Metropolitaniin.

Takana oli työntäyteinen syksy ja vaikea umpisuolileikkaus. Metropolitanin harjoitushuoneessa, ensimmäisen kerran elämässään, Aulikki pyörtyi. Syynä oli liikarasitus.

Esiintyminen Metropolitanissa jäi. Laulajatar passitettiin muutamaksi kuukaudeksi sairaalaan. Seuraavan kerran hän esiintyi oopperalavalla jälleen Glyndebournissa kesällä 1937.

Kreivitär ihastuttaa Salzburgissa 1937

Kesällä 1937 Die Rautawaara esiintyi ensimmäisen kerran myös Salzburgin musiikkijuhlilla. Kuultuaan Aulikkia ensimmäisen kerran kapellimestari Bruno Walter huudahti:

– Was hab´ ich für ein Glück, solch eine Gräfin!

Walter kutsui tämän jälkeen laulajattaren lukuisia kertoja solistikseen eripuolille Eurooppaa. Kun äänilevyille alettiin tallentaa kokonaisia oopperoita, Aulikki levytti lempiroolinsa Figaron häiden kreivittären kahdesti; Glyndebournessa 1935 Fritz Buschin johdolla ja Salzburgissa 1937 Bruno Walterin johdolla.

1930-luvun lopulla Aulikki Rautawaara konsertoi laajasti Euroopassa, Englannin, Saksan, Itävallan lisäksi Sveitsissä, Jugoslaviassa, Kroatiassa, Turkissa, Unkarissa ja Kreikassa.

"Munan ja paahtoleivän välissä saattoi levätä kallisarvoinen kaulakoru..."

Aulikki kuului Eleonora von Mendelssohnin lähipiiriin ja vieraili usein esiintymässä ystävättärensä Schloss Kammerin linnassa. Serkulleen Einojuhanille Aulikki kuvaili 1930-luvun eurooppalaista kulttuurisalonkia:

– Sen musiikki-illoissa saattoi nähdä Toscaninin istuvan tyynyillä keskellä laajaa parkettia, ympärillään ihailijattarien parvi. Siellä saattoi tavata melankolisen Windsorin herttuan, sarkastisen Marlene Dietrichin, suuriruhtinatar Marian, nuoren Hofmannsthalin tai Stefan Zweigin, jonka pieni ruma olemus säkenöi peloittavaa intelligenssin sähköä. Aamiaistarjottimella saattoi munan ja paahtoleivän välissä levätä kallisarvoinen kaulakoru – pienenä aamutervehdyksenä.

Mannerheim halusi tietää esiintymisasun värin

Aulikki Rautawaaraa ihailtiin sielukkaana, syvästi kultivoituneena ja aidon musikaalisena taiteilijana. Yksi hänen suurimmista ihailijoistaan oli Carl Gustaf Mannerheim.

Mannerheimin, täydellisen herrasmiehen ihailua kuvastaa, että ennen konserttia hän laittoi adjutanttinsa tiedustelemaan laulajattaren puvun väriä - jotta voisi valita pukuun oikean väriset kukat.

Kerran Mannerheim oli kuunnellut radiosta Aulikin konserttia Berliinistä ja ajatellut:

– Jos hän tietäisi minun kuuntelevan, hän varmasti laulaisi Säf, säf susa’n.

Sibeliuksen laulu Säv, säv susa ei ollut konsertin ohjelmassa, mutta sen nuotit olivat joutuneet vahingossa toisten nuottien tilalle, ja niin Mannerheim sai kuin saikin kuulla radiosta lempilaulunsa.

Sota-ajan hyväntekeväisyyskonsertit

Toisen maailmansodan aikana Aulikki Rautawaara kiersi esiintymässä sotasairaaloissa ja antoi hyväntekeväisyyskonsertteja. Hän konsertoi myös ulkomailla, Tanskassa ja Ruotsissa ja herätti toiminnallaan paljon good williä Suomea kohtaan.

Mannerheim antoi valokuvansa Aulikille ja varusti sen omistuskirjoituksella:

– Till Aulikki Rautawaara, som med sin charm och sin sång vinner vänner åt vårt land.

40 tulipunaista ruusua

Mozart-roolien lisäksi Aulikki Rautawaaran 30-vuotisen uran tärkeintä ohjelmistoa olivat Sibeliuksen yksinlaulut, joita hän teki tunnetuksi Euroopassa 1930–1940-luvulla.

Kun Aulikki saapui Berliinistä Sibelius-konserttinsa jälkeen kotimaahan, häntä odotti 40 tulipunaista ruusua ja mestarin valokuva omistuskirjoituksella:

– Aulikki Rautawaaralle, verrattomalle laulujeni tulkitsijalle.

Sibeliuksen arvostuksesta laulajatarta kohtaan kertoo myös laulun Hymn to Thais omistaminen Aulikille.

Vuonna 1945 Aulikki piti Helsingissä viisi loppuunmyytyä Sibelius-konserttia eri ohjelmin.

Sibeliuksen kaulaliina

Sibelius kutsui laulajattaren myös vierailuille kotiinsa Ainolaan. Einojuhani Rautavaara kuvaa eron hetkeä:

– Monet oli ne kerrat, jolloin vanheneva mestari kutsui suuren henkensä suuren tulkitsijan luokseen – kunnes koitti ilta, jolloin portailla hyvästiksi viittaava hahmo oli jäävä viimeiseksi rakkaaksi muistoksi. Viimeisessä eleessäänkin läheiseksi käyneelle vieraalleen osoitti vanha gentleman huomaavaisuuttaan ja kietoi tämän kaulaan oman kaulaliinansa suojaksi Tuusulajärven yli puhaltavaa viimaa vastaan.

Sopraano Aulikki Rautawaara, toimittaja Cay Idström
"Hänet on ollut helppo tavata koirien, kirssojen, hevosten, jopa kilpikonnien ympäröimänä. Usein on hänestä tuntunut, että näiden mykkien ystävien seura saattoi olla itsekästä inhimillistä ympäristöä turvallisempi", Einojuhani on kertonut serkustaan Aulikista. Sopraano Aulikki Rautawaara, toimittaja Cay Idström Kuva: Yle/Kuusla cay idström

Aulikki Rautawaaran toinen avioliitto purkautui vuonna 1954. Kolmannen kerran hän oli naimisissa säveltäjä Erik Bergmanin kanssa 1956–1958. Aulikki Rautawaara kuoli Helsingissä 29. joulukuuta 1990.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Lähteet ja linkit
Hirvensalo, Eeva: Rautawaara, Aulikki (1906-1990). Kansallisbiografia 6.9.2001.
Jegorow, Sirpa: Sopraano Aulikki Rautawaara oli kansainvälinen Sibelius-tulkitsija. Yle Elävä arkisto 27.8.2009.
Rautavaara, Einojuhani: Aulikki Rautawaara. Suomalaisia musiikin taitajia. Toimittanut Maire Pulkkinen. Fazer. Helsinki 1958.
Wikipedia: Aulikki Rautawaara.

Katso ja kuuntele
Aulikki Rautawaara. TV-henkilökuva. Toimittaja Lauri Ikonen. Yle TV 2 Dokumenttitoimitus 1983.

Aulikki Rautawaara toimittaja Markus Similän radiohaastattelussa 1966 aiheena mm. käynti Sibeliuksen luona Ainolassa.

Aulikki Rautawaara toimittaja Markus Similän radiohaastattelussa 1966 aiheena mm. Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto.