Hyppää pääsisältöön

Kirjautumalla enemmän irti Yle Areenasta

Nainen istuu ja selaa tablettitietokonetta.
Nainen istuu ja selaa tablettitietokonetta. Kuva: Jussi Nahkuri / Yle Yle Tunnus

Areenaa on jo jonkin aikaa muutettu ohjelmakirjastosta henkilökohtaisesti jokaista käyttäjää palvelevaksi video- ja audiopalveluksi. Henkilökohtaisuus toteutuu erityisesti silloin, kun käyttäjä kirjautuu Areenaan.

Yle Tunnus on monissa Ylen palveluissa käytössä oleva kirjautumispalvelu, jonka avulla käyttäjä voi tunnistautua ja saada parempaa henkilökohtaista palvelua. Yle Tunnuksia on luotu jo yli miljoona kappaletta.

Areenassa kirjautumisesta on monenlaista hyötyä. Ensinnäkin käyttäjä voi merkitä ohjelmia suosikiksi, jolloin mieliohjelmat löytyvät helposti kaikilla laitteilla, joilla Areenaa käytetään. Toinen merkittävä hyöty on mahdollisuus jatkaa kesken jääneen ohjelman katsomista tai kuuntelua lopetuskohdasta. Katselun tai kuuntelun jatkaminen onnistuu myös toisella laitteella: voit siis aloittaa vaikkapa Aamu-tv:n katsomisen kännykällä ja jatkaa katselua lopetuskohdasta äly-tv:n Areena-sovelluksella.

Kolmas merkittävä hyöty on mahdollisuus katsoa ja kuunnella kaikkea Areenan sisältöä EU-alueella Areenan mobiilisovelluksilla. Käyttö EU-alueella vaatii Yle Tunnuksen lisäksi kotipaikan vahvistamisen, jonka voi tehdä esimerkiksi pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla. Kotipaikan vahvistaminen täytyy tehdä vain kerran. Jo yli 100 000 Yle Tunnus -käyttäjää on vahvistanut kotipaikkansa.

Kirjautuneet käyttäjät näyttävät myös olevan tyytyväisiä Areenaan. Käyttäjätilastojen mukaan kirjautuneet käyttäjät jatkavat kesken jääneiden ohjelmien katselua ja kuuntelua muita useammin ja käyttävät Areenaa pidempiä aikoja.

Kevään ja alkukesän aikana tulemme tuomaan kirjautumismahdollisuutta näkyviin monella tavalla Ylen eri palveluissa. Tästä päivästä lähtien Tunnus-kehote on mukana kaikissa tv-ohjelmissa. Kirjautumiskehote on lyhyt animaatio, joka pyörähtää tv-ruudun kulmassa ohjelman alkaessa. Areenan selain-, mobiili- ja äly-tv-sovellukset tuovat nekin esiin kirjautumismahdollisuutta eri tavoin tulevien viikkojen aikana.

Areenaa voi edelleen käyttää kirjautumattakin. Kirjautunut käyttäjä saa kuitenkin paljon etuja ja haluamme, että kaikki suomalaiset ovat tietoisia kirjautumismahdollisuuden tuomista hyödyistä. Rekisteröityminen on ilmaista ja helppoa ja vie vain muutaman minuutin.

  • Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan käyttö äly-tv-laitteilla kasvoi vuoden 2020 aikana 100%. Aiemmat eri päätelaitteille tehdyt äly-tv-sovellukset on tehty vuosien varrella eri kumppaneiden kanssa. Vuoden 2021 aikana julkaistavat sovellukset tehdään Yle Areenan omassa tiimissä. Uudistuksen myötä sovelluksen käyttökokemus paranee ja sisällöt löytyvät paremmin. Meille sovellusten jatkokehitys on helpompaa.

  • Näin käytät Yle Areenaa autossa

    Yle Areenan käyttö autoissa helpottuu.

    Yle Areenaa voi nyt käyttää entistä kätevämmin ja turvallisemmin autoissa, kun Yle Areena tuodaan autojen viihdejärjestelmiin. Kyseessä on Ylen kuunneltavat sisällöt – videosisältöä ei voi toistaiseksi käyttää näiden autoviihdejärjestelmien avulla.