Sinä yönä tuuli alkoi puhaltaa 50 metriä sekunnissa. Hetkessä se pyyhkäisi allensa kolme kuukautta vanhan Samiran kotikylän. Sitten seurasi vedenpaisumus. Mutta se oli vasta alkua.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Samira-vauvan kotitalon seinästä näkee, että hyökyaallon vesi nousi lähes kahteen metriin. Samiran äitiä Aquino Cassamoa se ulottui leukaan.
Aquino kahlasi Samira päänsä päällä turvaan kotikylänsä Buzin keskukseen, mistä löytyi vankkarakenteisempia taloja. Niiden katoilla saattoi odottaa hirmumyrskyn laantumista.
Odotus oli eloonjäämiskamppailua hirmumyrskyn pauhatessa ympärillä. Tuulen voimakkuudesta saa tuntuman, jos kuvittelee istuvansa 180 km/h kulkevan auton katolla.
Yksi eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen pahimmista hirmumyrskyistä oli iskenyt Kaakkois-Afrikkaan.
Sen kurimuksessa kamppailivat Mosambik, Zimbabwe ja Malawi. Trooppiselle hirmumyrskylle annettiin nimeksi Idai, joka tarkoittaa järjenvastaisesti shonan kielellä rakastaa.
Samira-vauvan kotikylä Buzi Mosambikissa oli yksi pahimmin vaurioituneista alueista.
Mosambik oli kohdannut historiansa tuhoisimman luonnonkatastrofin, joka sysäsi kaksi miljoonaa mosambikilaista äkilliseen ja hirvittävään hätään. Puolet heistä oli Samiran kohtalotovereita eli lapsia.
Jo ennen hirmumyrskyä Samira eli äärimmäisessä köyhyydessä, kuten 60 prosenttia mosambikilaisista. Mosambik on yksi maailman köyhimmistä maista, ja suurin osa sen köyhistä on lapsia.
Samiran eliniänodote on 53 vuotta, jos hän selviää viidestä ensimmäisestä vuodestaan. Ne ovat ne vaarallisimmat, sillä joka päivä Mosambikissa kuolee yli 200 alle viisivuotiasta lasta. (Suomessa kuolee yksi lapsi joka kolmas päivä.)
Usein juuri kaikkein köyhimmät maat ovat herkimpiä katastrofeille
Idai on lohduton esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun köyhyys ja ilmastokatastrofi kohtaavat.
Mosambikin hiilidioksidipäästöt asukasta kohden ovat yksi maailman pienimmistä (Mosambikissa 0,3 ja Suomessa 8,7 CO2-tonnia per asukas), mutta maa on erityisen altis ilmastonmuutoksen seurauksena syntyville katastrofeille.
Hirmumyrskyt näyttäisivät voimistuvan ja yleistyvän Intian valtamerellä. Syynä tähän on ilmastonmuutoksesta johtuva meriveden lämpeneminen. Myrskyt tuovat mukanaan myös entistä ankarampia rankkasateita.
Erityisen epäonnista oli, että Idai eteni hitaasti ja osui asutulle alueelle, joista yksi oli Mosambikin neljänneksi suurin kaupunki Beira, yli puolen miljoonan ihmisen satamakaupunki.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Aluksi luulin, että kyseessä on tavallinen sade. Kunnes ymmärsin, että olimme keskellä katastrofia. Pelkäsin,” kertoo Amelia Alberto, joka asuu viisivuotiaan Lurdes-tyttärensä kanssa slummissa Beiran sataman liepeillä.
“Onneksi pystyin pelastamaan lapseni. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita: naapurissani kuoli äiti ja poika.”
Beiran kaupunki muuttui saareksi ja pimeni, kun Idai vahingoitti tai tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Alkoi eloonjäämiskamppailu ilman puhdasta vettä, ruokaa tai toimivaa viemäröintiä.
Beiran keskussairaala oli alueen ainoa toiminnassa oleva sairaala, ja sekin lopulta ilman kattoa, veden vallassa ja vailla sähköä.
Suurimmalla hädän hetkellä sairaalan kapasiteetti romahti kolmannekseen, kun samaan aikaan potilaiden määrä räjähti moninkertaiseksi. Enimmillään sairaalassa hoidettiin yli viittäsataa Idain uhria.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Irronnut kattopelti oli repinyt eräältä potilaalta vatsan auki.” Dr. Quintino leikkasi läpi myrskyn, vaikka kirurgiselle osastolle tulvi vettä, ja katto oli romahtanut leikkaussalin viereiseltä käytävältä.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Sattuu,” vaikertaa yhdeksänvuotias Jeremias. Poika on orpo ja asuu enonsa luona.
Jeremiaksen uni katkesi julmalla tavalla yönä, jolloin hirmumyrsky Idai iski: kattoparru tipahti hänen päälle murtaen käden ja jalan useammasta kohdasta. Kipsin alla on kivuliaita haavoja.
Takaisin Idaihin
Hirmumyrskyn tiedettiin lähestyvän, mutta tulvat tulivat järkytyksenä, erityisesti niiden kokoluokka.
Idai puhalsi voimakkaimmillaan 50–60 metriä sekunnissa. Se on paljon; ihminen voi lähteä lentoon jo 40–50 m/s puhaltavan tuulen voimasta.
Idai toi myös mukanaan 4,5 metrin korkuisen hyökyaallon Beiran kaupunkiin ja sen lähialueille. Kyseessä oli ns. myrskyvuoksi, joka tarkoittaa merenpinnan nopeaa nousemista voimakkaan matalapaineen yhteydessä.
Sateet alkoivat jo ennen Idaita ja jatkuivat vielä pitkään sen jälkeen. Yhteensä sade kesti kaksi viikkoa, ja jokaisena päivänä satoi 200 mm.
Suomen historian suurin vuorokausisademäärä on 198,4 mm. Se mitattiin Espoon Lahnuksessa heinäkuussa 1944.
Yksi millimetri sadetta tarkoittaa litraa vettä yhden neliömetrin pinta-alalla. Sitä olisi millimetrin paksuinen kerros, jos vesi leviäisi tasaisesti.
Beiran lähijoet – Buzi ja Pungwe – tulvivat pahoin.
Vesi nousi useita metrejä, pahimmillaan kuusi, joidenkin lähteiden mukaan jopa kymmenen metriä.
Amelia Zacaria pakeni lastensa kanssa puuhun pienellä käsinveistetyllä kanootilla. “Olimme puussa viisi vuorokautta. Meillä ei ollut mitään – ei ruokaa, ei vettä”, kertoo Amelia.
Hänen perheensä oli onnekas. Heidät pelastettiin veneellä. “Menetimme kaiken. Meillä on vain nämä vaatteet yllämme. Lapseni kärsivät ja se särkee sydämeni.”
Alkoi pitkä ja epäinhimillinen odotus ilman ruokaa tai puhdasta vettä. Vettä oli kaikkialla, mutta sitä ei voinut juoda.
Moni menehtyi vammoihinsa tai nääntyi yli 30 asteen kuumuudessa janoon ja nälkään.
Tulvavesi saartoi satojatuhansia ihmisiä, vielä viikko myrskyn jälkeen 15 000 ihmisen arvioitiin olevan tulvaveden saartamina.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Vauvani on kipeä. Ainoa asia, jota voin hänelle antaa on rintamaito.” Julieta Enoquve ja hänen kolmen viikon ikäinen vauva asuvat hylätyllä koripallokentällä Buzissa.
Heillä ei ole minkäänlaista suojaa, ei edes vilttiä. Vauva on vielä niin nuori, että hänellä ei ole nimeä.
“Kaksi vanhempaa lastani evakuoitiin helikopterilla äitini kanssa Beiraan. Kaipaan heitä, mutta minun on mahdotonta huolehtia heistä, sillä menetin myrskyssä kaiken.”
Hylätyn koripallokentän asukkaat
Idai-hirmumyrskyn ja hyökyaallon iskiessä monet pakenivat kentän korkealle nousevaan katsomoon. Joillekin siitä tuli koti, kun kaikki muu oli tuhoutunut.
Alkoi taistelu aikaa vastaan.
Ihmisiä evakuoitiin helikoptereilla ja veneillä.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset vastaanottivat evakuoituja ihmisiä Beiran satamassa ja antoivat heille ensiapua.
Tiet olivat monin paikoin sortuneet tai tulvaveden valtaamia. Useita siltoja oli tuhoutunut. Kolme päivää Idain jälkeen iso pato murtui lähellä Beiraa, mikä pahensi tilannetta entisestään.
Avun perille saaminen oli vaikea, paikoin mahdotonta. Auttajien oli turvauduttava ilmapudotuksiin.
Hirmumyrskynmerkit
Idai runteli Mosambikin infrastruktuuria: kouluja, sairaaloita, voimalinjoja, teitä ja siltoja.
Viisi päivää Idain rantautumisen jälkeen Mosambikin presidentti Filipe Nyusi julisti kolmepäiväisen maansurun ja kansallisen hätätilan. Lisäksi hän pyysi kansainvälistä apua.
Beiran lentokentästä tulee avustusoperaation sydän. Kenttä täyttyy aluksi etsintä- ja pelastustöihin keskittyvistä helikoptereista, pian myös avustusjärjestöjen lentokoneista.
Tuhoalueita arvioimaan lähetetyt helikopterit todistivat järkyttävää näkyä: Beiran länsipuolelle oli muodostunut kaksi valtavaa vesialuetta.
Satelliittikuvista selvisi vielä tarkemmin katastrofin järisyttävä kokoluokka: veden valtaama alue oli kymmenen kertaa Helsingin maa-alueen kokoinen. Tulva-aluetta alettiin kutsua sisämaan mereksi.
Idai tuhosi kokonaan tai osittain yli 200 000 taloa. Dino Lambrozin koti oli yksi niistä. Kun sade alkoi iltakuudelta ja voimistui keskiyöllä, hän vei kaksi lasta ja vaimonsa turvaan anoppinsa luokse. Dino seisoo rakentamansa talon raunioilla.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Olen pohjattoman surullinen. Menetin koko omaisuuteni ja satoni, mutta kaikista surullisinta on, että isoäitini kuoli tulvissa. Yhteisössämme kuoli myös pieniä lapsia. Olen onnekas, että pystyin pelastamaan omani”, jatkaa maanviljelijä Dino Lambrozi.
Julkisista rakennuksista, erityisesti kouluista, tehtiin hätämajoituskeskuksia. Ne täyttyivät etupäässä naisista ja lapsista.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Sade alkoi aamupäivästä. Kävin markkinoilla, valmistin ruokaa perheelleni ja menin tyytyväisin mielin nukkumaan."
"Heräsin keskellä yötä, kun hirmumyrsky iski. Pakenimme, kun kotimme seinä kaatui. Otin Jossefan reppuselkääni ja pikku Anan syliini”, kertoo Elizabeth Muehanga.
Elizabethin talo tuhoutui täysin. Hänet ja lapset evakuoitiin Buzista helikopterilla, ja heidät sijoitettiin Escola Secundaria Samoran kouluun Beiran kaupunkiin.
“Kaikesta surusta huolimatta oloni on täällä turvallinen. Olen tosin huolissani Jossefasta, sillä hän on sairas.”
Koulussa on epäinhimilliset olosuhteet. Lasten itkua ja ihmiseritteiden löyhkää. Vessoissa vellova saasta antaa hyvän kasvualustan koleralle, joka on seuraava uhka myrskyn kourista pelastuneille.
Kouluun on sijoitettu valtava määrä ihmisiä, noin 1300 kotinsa menettänyttä, ja tilaa on aivan liian vähän. Joku tuo muovipussillisen patukoita, ja lapset hyökkäävät tuomisten kimppuun kuin pienet eläimet.
Kuukausi myrskyn jälkeen yhä yli 160 000 ihmistä asuu hätämajoituskeskuksissa.
Escola Secundaria Samoran koulun hätä
Kouluun on hätämajoitettu 1321 ihmistä, jotka ovat menettäneet kaiken.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Cleatina Xavier on saanut Parasetamolia vauvalleen.
“Minua pelottaa, että lapseni ei selviä. En pysty kuvaamaan epätoivoani. Minulla ei ole taloa, minulla ei ole mitään!" "
"Täällä on paljon hyttysiä, eikä yhtään verkkoja. Pelkään, että Xavier saa malarian”, tuskailee Matadoron kouluun väliaikaisesti sijoitettu Cleatina.
Malariatartuntoja on raportoitu Idain jälkimainingeissä jo yli 7000. Seisova tulvavesi on otollinen pesimäpaikka tautia levittäville hyttysille.
Matadoron äidit ja lapset
Äidinrakkaus kasvaa kaiken muun tuhoutuessa ympäriltä.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Pelkäsin, että hirmumyrsky vie minut mukanaan. En ole koskaan nähnyt näin paljon vettä ja tuhoutuneita taloja", kertoo Euridse, 11 vuotta.
"Ihmisiä kuoli paljon. Minua lohdutti, kun menimme mummille, sillä hänellä oli katto.”
Idai tuhosi yli 3300 luokkahuonetta. Osa niistä löytyy Escola Primaria Completa de Macutin ala-asteelta, joka sijaitsee Beirassa kivenheiton päässä merenrannasta. Peltiromun seasta pilkottaa pulpetteja ja liitutaulu.
“Koulu oli suljettuna viikon verran. Huolestuttavinta on, että kaikki oppilaat eivät ole vielä palanneet kouluun, eikä heidän olinpaikastaan ja voinnistaan ole mitään tietoa”, kertoo koulun johtajatar Isabel Vibancito Machoya.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Minulle oli kerrottu, että hirmumyrsky on lähestymässä. Kotini alkoi täyttyä vedestä, silloin tiesin, että minun lähdettävä. Onneksi lapseni olivat lähelläni”, kertoo Sonia Jose.
Idai-myrsky ja tulvat tuhosivat Sonian kodin täysin. Hän on asunut alle vuoden ikäisen Alfonso-poikansa ja yksivuotiaan Lucia-tyttärensä kanssa kotikylänsä Muaven koululla, joka on yksi sadoista hätämajoituskeskuksista.
Sonia sai Punaisen Ristin avunjakelussa hätämajoituspaketin: “Rakennan uuden talon. Olen onnellinen, että sain tämän paketin. Saan sen avulla uuden elämäni alkuun.”
Hätämajoituspaketti antaa uuden alun
Hätäavun tarve oli huutava. Avustusjärjestöt jakoivat ruokaa ja tarvikkeita suojan rakentamiseen sekä järjestivät puhdasta vettä ja vessoja.
Katastrofi katastrofin jälkeen: kolera
Ensimmäistä katastrofia seuraa toinen: koleraepidemia.
27. maaliskuuta, reilu viikko hirmumyrskyn jälkeen, Mosambikin hallitus vahvistaa ensimmäiset koleratapaukset. Tauti leviää nopeasti katastrofin jälkimainingeissa saastuneen veden ja ruoan välityksellä. Alkaa raivokas valistustyö ja rokotuskampanja. Kuusipäiväisellä hätärokotuskampanjalla tavoitettiin yli 800 000 ihmistä Idain tärvelemillä alueilla.
Mosambikin terveydenhuollon tila oli jo ennen Idaita onneton. Katastrofisssa vaurioitui tai tuhoutui lähes sata sairaalaa ja klinikkaa.
Suomen ja Kanadan Punaiset Ristit lähettävät yhdessä koleranhoitoyksiköllä varustetun kenttäsairaalan. Siinä voidaan hoitaa 100 kolerapotilasta kerrallaan. Kolerapotilaiden hoidon lisäksi avustustyöntekijät auttavat sairaalan synnytys- ja leikkausosastolla sekä kouluttavat paikallista henkilökuntaa.
Klinikka pystytettiin kolme viikkoa hirmumyrskyn jälkeen Nhamatandaan, jonka sairaala oli pahoin vaurioitunut.
Huhtikuun lopussa koleratartunnan saaneita oli jo lähes 7000, mutta uusia tapauksia ilmeni jo harvemmin.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Palataan vielä lopuksi Samira-vauvan luokse.
“Myrskyn ja tulvien jälkeen oli todella raskasta, kun meillä ei ollut mitään paikkaa missä nukkua", kertoo Samiran äiti Aquino.
"Tulvavesi ja sen jälkeen mutalieju oli vallannut talomme, ja katto oli tipotiessään”
Vuonna 2000 Mosambikia koetteli hirmumyrsky Leon-Eline. Silloin tuhot jäivät pienemmiksi: 700 ihmistä kuoli ja tuhannet jäivät kodittomiksi.
Samalla maan sisällissodan jälkien jälleenrakennus kärsi valtavan takaiskun. Myrsky syöksi monet juuri jalkeilleen päässeet mosambikilaiset takaisin äärimmäiseen köyhyyteen.
Yksi pahiten vaurioituneista alueista oli tuolloin Sofalan provinssi, missä on myös Samira-vauvan kotikylä Buzi.
Hänen isoäitinsä muistaa Leon-Elinen. “Ensin ajattelin, että tämähän on kuin se aiempi myrsky, mutta Idai olikin paljon pahempi. Se oli niin vaarallista! En ole eläissäni nähnyt mitään näin kamalaa!”
Nyt he joutuivat uudestaan uhreiksi.
Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
“Opin kärsimyksen kautta” toteaa Samiran isoäiti korjatessaan taloaan. Heidän perheensä oli niitä harvoja, joiden talo jäi pystyyn Buzin alueella.
“Olen kiitollinen, että myrsky ja tulvat eivät tuhonneet taloamme täysin, mutta riisisadon se tärveli.”
Idai tuhosi yli 715 000 hehtaaria viljelysmaata vain muutamaa viikkoa ennen sadonkorjuuta. Edessä siintää ruokapula, pahimmassa tapauksessa nälänhätä.
Luonnononnettomuuksia ei voi estää, mutta niihin voidaan varautua.
Paikallisen Punaisen Ristin vapaaehtoiset ehtivät varoittaa Samira-vauvan perhettä lähestyvästä myrskystä, joten he onnistuivat pelastamaan jonkin verran vaatimattomasta omaisuudestaan lähimoskeijaan.
Myrskyn jälkeiset massiiviset tulvat tulivat kuitenkin kaikille yllätyksenä, ja tuho oli suurta.
Samiran kotitalo pitäisi rakentaa tulvien kannalta turvallisemmalle alueelle ja hirmumyrskyjä kestävämmäksi. Mutta miten ihmeessä sen teet, kun jäljellä on vain vaatteet, jotka sinulla on ylläsi ja muutama astia?
Ja todennäköisesti Idain “tarina” toistuu, sillä ilmastonmuutos tekee Mosambikista hyvin katastrofialttiin.
Vain noin kuukausi Idain jälkeen Pohjois-Mosambikiin iski toinen hirmumyrsky, Kenneth, joka tuhosi kokonaan tai osittain lähes 3 500 kotia.
Toimittaja Viivi Berghem ja kuvaaja Benjamin Suomela kiertelivät viikon ajan hirmumyrsky Idain kourissa kamppailevassa Mosambikissa.
Toimittaja: Viivi Berghem
Still- ja drooni-kuvaaja: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
AD: Annukka Palmén-Väisänen
Koodaava toimittaja: Antti Saarenpää
Tuottaja: Ville Alijoki
Koleraklinikkakuvat: Luc Alary / Canadian Red Cross
Videokuvaaja: Denis Onyodi / Red Cross Red Crescent Climate Centre
EDIT: aikaisemmassa versiossa olleet %-merkit poistettiin virheellisinä kohdasta: "Mosambikin hiilidioksidipäästöt asukasta kohden ovat yksi maailman pienimmistä (Mosambikissa 0,3 ja Suomessa 8,7 CO2-tonnia per asukas), mutta maa on erityisen altis ilmastonmuutoksen seurauksena syntyville katastrofeille."
Viivi Berghem
Yle