TV1 maanantaina 6.5.2019 klo 19.00 - 19.55, uusinta lauantaina 11.5. klo 8.05, Areenassa
Toista maailmansotaa edeltäneen sadan vuoden ajan länsimaihin tuotiin eksoottisten kulttuurien edustajia. Miehiä, naisia ja lapsia esiteltiin kummallisina otuksina varta vasten järjestetyissä ihmisnäyttelyissä 1800-luvun alkuvuosilta asti.
Länsimaisittain eksoottisia ihmisiä esiteltiin eläinten rinnalla messuilla, eläintarhoissa, sirkuksissa sekä siirtomaa- ja maailmannäyttelyissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Rotujen eriarvoisuuden ja kolonialismin oikeuttamiseksi järjestetyt ihmisnäyttelyt arkipäiväistivät rasismia.
Jälkipolvet käsittelevät surullisia kokemuksia
Ranskalainen historiadokumentti Ihmistarhat tuo ensimmäistä kertaa päivänvaloon tämän vaietun vaiheen ihmiskunnan historiassa. Ohjelmassa nähdään harvinaista kuvamateriaalia ja kuullaan tarinoita ihmisnäyttelyihin joutuneista ja heidän uskomattomista kohtaloistaan.
Kongolaista pygmiä Ota Bengaa esiteltiin Yhdysvalloissa. Australian aboriginaali Tambo oli mukana amerikkalaisessa Barnumin sirkuksessa, joka kiersi yli 130 kaupungissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Euroopassa muun muassa Berliinissä ja Pietarissa. Uuden-Kaledonian kanakki Marius Kaloïe joutui ihmisnäyttelyyn Pariisissa.
Dokumentissa haastatellaan Tambon sukulaista Walter Palm Islandia. Ihmistarhaan pakotetun Guyanan kali’na-intiaanin Molikon jälkeläiset kertovat, kuinka tapahtumat heijastuvat pitkälle suvun historiaan. Marius Kaloïen tytär Sylvette Kaloïe kertoo isänsä kohtelusta ja vierailee pariisilaisessa puistossa, jossa tämä oli näytteillä.
Ihmistarhat imperiumien palveluksessa
Ihmisnäyttelyillä rikastuneet viihdeyrittäjät eivät olleet ainoita, jotka käyttivät hyväkseen kaikkeen vieraaseen ja eksoottiseen kohdistunutta kiinnostusta. Siirtomaaisännät halusivat ihmisnäyttelyiden avulla esitellä siirtomaitaan ja samalla vahvistaa siirtomaapolitiikkaansa.
1800-luvun lopulla nousi uusi kolonialismin aalto, kun Euroopan suurvallat, Yhdysvallat ja Japani jakoivat keskenään maailman viimeisimmät vapaat alueet. Niistä tärkeimmät sijaitsivat Afrikassa.
Sivistyneeksi itseään kutsuneet valtiot hallitsivat pian koko maapalloa. Samaan aikaan siirtomaavaltaa pönkittämään järjestettiin yhä enemmän ihmissnäyttelyitä.
”Vain tutkimalla menneisyyttä, voimme ymmärtää nykyhetkeä"
Ensimmäinen maailmansota muutti suhtautumista siirtomaiden asukkaisiin ja ihmistarhoihin. Ranska ja Britannia alkoivat taloudellisten ja sotilaallisten syiden takia värvätä sotilaiksi ja työväeksi siirtomaiden asukkaita. Alkuperäisväestöä alettiin pitää hyödyllisenä – kunhan se oli isäntien valvonnassa.
Ihmistarhoja alettiin 1930-luvulla arvostella joka puolella maailmaa. Suurta kohua aiheuttanut siirtomaanäyttely Pariisissa vuonna 1931 oli yksi Euroopan viimeisiä ihmisnäyttelyitä. Siirtomaavalta alkoi murentua.
”Haluamme muistaa, emme syyttää. Haluamme muistaa voidaksemme ymmärtää tapahtunutta, sillä me olemme tämän menneisyyden synnyttämiä”, sanoo dokumentissa haastateltava ihmisoikeusaktivisti Lilian Thuram.
”Vain tutkimalla menneisyyttä, voimme ymmärtää nykyhetkeä. Jos haluamme ymmärtää, miksi yhteiskunnassamme on rasismia, meidän täytyy tutkia ihmistarhoja. Meidän täytyy tutkia kolonisaation historiaa sekä tietenkin orjuutta. – Niin voimme alkaa ymmärtää, miksi ihmisiä alistetaan vielä nykyäänkin.”
Inside Human Zoos. Ohjaus: Bruno Victor-Bujebe ja Pascal Blanchard. Tuotanto: Bonne Pioche, Ranska, 2018. Lukijana on Juhani Rajalin.
