Hyppää pääsisältöön

Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

Kati Raitinen / The world is (y)ours
Kati Raitinen / The world is (y)ours Uudet levyt

Levyn säveltäjistä Anna Clyne, Dai Fujikura ja Johan Ullén edustavat suunnilleen Raitisen sukupolvea, ja säveltävät kukin omalla tavallaan intensiivistä mutta sointuisaa nykymusiikkia. Mukana on myös Einojuhani Rautavaaran soolosonaatti sekä Sibeliuksen harvoin soitettu Teema ja muunnelmia. Raitisen tasosta kertoo, että mokoman nuoruudensynnin persoonaton virtuositeetti tuntuu levyllä modernilta, melankoliselta ja henkevältä. Fujikuran perkussiivinen paatos, Clynen orientaalinen tunnelmointi ja Ullénin tangoluotaukset sujuvat kikkailematta ja musiikin ehdoilla, mutta tuntuvat läpieletyiltä. Rautavaaran sonaatin ajoittaiset puhtausongelmat jäävät levyn kauneuspilkuksi, mutta siinäkin teoksessa Raitinen pärjää syvyydellä ja sävyillä Tanja Tetzlaffin hiljattaisen levytyksen vilkkaalle suoraviivaisuudelle.

Raitisen levy on myös äänitetty uskomattoman kauniisti. Vahva ja fokusoitu sellopörinä on hyvässä tasapainossa inhimillisen, pehmeän särinän kanssa, ja levyn jaksaa hyvin kuunnella läpi kokonaan.

"The world is (y)ours", säv. Anna Clyne, Jean Sibelius, Dai Fujikura, Einojuhani Rautavaara ja Johan Ullén. - Kati Raitinen, sello. (Arcantus, ARC 19012)

Kuuntele Uudet levyt 7.5.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua