Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

poutapilviä kesätaivaalla
poutapilviä kesätaivaalla taivas

Ihminen tavoittelee mielettömästi halunsa kohdetta, kunnes hän sen saa. Kun se on hänen hallussaan, hän on pian tyydytetty, mutta hänestä tulee aina uusien halujen ja uusien murheiden orja, eikä hän löydä rauhaa.

Näin sanotaan Mahabharatassa, muinaisessa intialaisessa runoeepoksessa. Mahabharatan vanhimmat tekstit ovat peräisin jopa 2800 vuoden takaa.

Mahabharatassa puhutaan - monien muiden asioiden lisäksi - joogeista. He ovat "filosofista mietiskelyä ja askeesia" eli joogaa harjoittavia henkilöitä.

Sana jooga on sanskriitin kieltä ja tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Periaatteessa asia siis on yksikertainen, mutta käytännössä melko lailla monitahoisempi.

Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla joogit pyrkivät tasapainon tilaan: kehon, mielen ja hengityksen hallintaan. Syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen.

Jooga on monituhatvuotisen historiansa aikana muuttunut ja kehittynyt, samalla kun se on hakenut omat muotonsa ja käytäntönsä ympäröivien kulttuurien mukana.

Sanotaan, että jooga ei anna valmiita vastauksia, vaan se ohjaa ihmisen itse tutkimaan, etsimään ja pohtimaan. Jooga tarjoaa ihmiselle välineitä, keinoja tasapainon löytämiseen.

Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla.

Tapani Rinteen albumi Radioton julkistettiin Mindscape Yoga -joogatapahtumassa, ja albumin musiikin voi hyvin sanoa olevan joogahenkistä. Se on musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

Jean Erik on kontrabasisti Janne Tuovisen kokoonpano, kvartetti, joka on olemukseltaan jazz-henkinen, mutta joka tuottaa myös muunkinlaisia ääniä:

Häviävän pieni osa on nimeltään Tom Lönnqvistin albumi, jonka musiikki on synnytetty syntesoijilla, pianolla ja rummuilla:

"Tein uuden teoksen, jonka ajattelin jakaa", kirjoittaa Juha Puuperä, joka tekee musiikkiaan nimellä Gruth. Lähtökohtana on turkkilaisen saz-mestarin Özgür Baban esitys Dertli Dolap:

Gruth-käsittelyn saaneena turkkilainen kansanmusiikkiesitys on hieman muuttunut. Gruth kertoo ottaneensa Özgür Baban alkuperäisen esityksen, äänittäneensä sen kasetille, lisänneensä kaikua ja soittaneensa "doomin" bassolinjan kaiken alle. Näin syntyi alkuperäisen tekijän itsensä hyväksymä Gruth Version:

AVARUUSROMUA 12.5.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:
TAPANI RINNE: Here - osa - (Radioton)
TAPANI RINNE: Installation (Radioton)
TAPANI RINNE: Iris (Radioton)
JEAN ERIK: Howling (This is Jean Erik)
TOM LÖNNQVIST: Häviävän pieni osa (Häviävän pieni osa)
METSURI: Hoarse (demo)
KUUPUU: Avaruusromua Live 2019
ÖZGÜR BABA: Dertli Dolap (Gruth version) - osa - (julkaisematon)

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.