Hyppää pääsisältöön

Näyttelijä-äidin ja muusikkopojan syvä yhteys: ”Tiedän, miten Jannella menee”

Tuija Vuolle, Anne Flinkkilä & Jaan Wessman
Tuija Vuolle, Anne Flinkkilä & Jaan Wessman Kuva: Yle / Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

Äiti ja sen poika. Näyttelijä Tuija Vuolle on parin sadan roolin nainen, mutta elämän tärkein rooli on kuitenkin ollut äitiys. Muusikko Jaan Wessman tietää, että äiti aistii pojan fiilikset matkankin päästä.

Yleisön rakastama näyttelijä Tuija Vuolle kertoo lähestulkoon telepaattisesta yhteydestä poikaansa, muusikko Jaan ”Janne” Wessmaniin.

- Kun Janne alkoi teinipoikana olla iltaisin myöhään ulkona, sain hänet ajatuksen voimalla kotiin. Janne sanoi, että sä vedit mut takaisin.

Herkkyys on yhteinen piirre, etiäiset ja enneunet ovat tuttuja molemmille.

- Jokaista pelkoa ja huolta en pojalle raportoi, toisen salaisuuksia pitää kunnioittaa, Tuija sanoo.

Jannen dramaattisimmat tuntemukset ovat sattuneet isän, Tuijan puolison, toimittaja Erkki Wessmanin vakavan sairauden aikana. Janne kertoo vahvasta etiäisestä, jonka mukaan isä kuolee viiden päivän kuluttua.

- Tunne ei ollut pelottava, se oli oikeastaan toteamus, Janne sanoo.

Tuija ei uskonut ollenkaan puolison kuolevan, olihan monta kiperää tilannetta selätetty aikaisemminkin, mutta niin vain kävi, että Jannen etiäinen toteutui. Erkin kuoleman jälkeen äiti ja poika viettivät yön muistelemalla ja suremalla ja tyhjensivät siinä samalla muutamankin viinipullon ja muuta alkoholia.

- En yleensä juo ja olin ilmeisesti niin shokissa, että aamullakin olin ihan selvä ja kunnossa, Tuija naurahtaa.

Kaoottinen lapsuus ja tahto tulla näyttelijäksi

Tuijan lapsuus oli turvaton ja arvaamaton ja välillä hän itsekin ihmettelee, että selvisi aikuisuuteen täysjärkisenä. Äiti oli työlleen omistautunut parturi, isä puolestaan näyttelijä, jonka ura kaatui liialliseen juopotteluun. Äiti otti eron, mutta myös Tuijan uusi isäpuoli käytti reippaasti alkoholia.

- Isäpuoli oli väkivaltainen. Huoli äidistä oli jatkuva, ja kapusin jatkuvasti heidän makuutilaansa ullakolle varmistamaan, että äidillä on kaikki hyvin, Tuija muistelee.

Tuija oli kahdeksanvuotias, kun paikkakunnalla tunnettu pedofiili yritti raiskata hänet. Tuija sanoo, että siinä oli tosi kysymyksessä, kyseinen mies oli ollut vankilassakin lapseen sekaantumisesta.

- Siitä jäi pelkoja, pelkäsin pimeitä paikkoja ja rappusia pitkään.

Mutta sen Tuija tiesi pienestä pitäen, että hänestä tulee isona näyttelijä. Rooleja on sitten riittänytkin, parin sadan roolin vaiheilla mennään, eikä loppua näy.

- Minulla on aina ollut voimakas tunne siitä, että yksin pitää pärjätä. Siksi olen useimmat roolitkin ajatellut nimenomaan naisen yksinäisyyden kautta. Ja niitä lapsuuden pelkoja, niitähän olen sitten käyttänyt hyväksi rooleja tehdessä.

Multi-instrumentalisti on äidin poika

Janne oli toivottu ja kaivattu lapsi, mutta koki silti monen teatterilapsen kohtalon: äiti ei ollut laittamassa nukkumaan iltaisin, vaan teki töitä näyttämöllä. Mutta kaipasiko pieni poika äitiä?

- En muista, että olisin sitä iltanukuttajaa kaivannut. Tiesin, että äiti tulee kuitenkin aina tiettyyn aikaan kotiin. Se riitti, Janne sanoo.

Janne osoitti jo pienenä musiikillisia kykyjä. Tuija muistelee, että ensin saivat kyytiä padat ja pannut ja sitten oli ostettava rummut. Multi-instrumentalistina tunnettu Janne ei kuitenkaan ihan joka pelistä saa ääntä.

- Jos kädessäni näkee puhallinsoittimen, voi pyytää erikoisryhmän paikalle rauhoittamaan tilannetta, Janne nauraa.

Erota vai eikö erota, siinäpä pulma

Tuijan puoliso Erkki Wessman oli toimittaja ja kirjailija, legendaarisen Hymy-lehden kantavia voimia. Puoliso oli perso alkoholille, ja Tuija pisti eron vireille. Tosin hän muistaa, että itse asiassa Janne oli eron alkuunpanija.

- Oli taas joku joulu ja riitaa. Sanoin, että eikö olisi parempi erota, kun koko ajan riitelette.

Tuija noudatti ainoan lapsensa neuvoa. Mutta eihän siitä mitään tullut, Erkki-puoliso heittäytyi avuttomaksi ja Tuija vietti yhden yön poissa kotoa.

- Ihmeellistä kyllä, välit paranivat sen ns. eron jälkeen. Juominen rauhoittui, ja elämä ylipäänsä muuttui rauhallisemmaksi, Tuija kertoo.

Samaa sanoo Janne.

- Yleensäkin ajattelen niin, että avioliittohan on vain muodollisuus. Ei se rakkaus mihinkään katoa, jos sitä on ollut riittävästi.

Äidin uutinen pysäytti

Jannen elämän kovin uutinen tarjottiin lettujen avustuksella, kun Tuija-äiti kutsui pojan syömään.

- Äiti pamautti uutisen. Rintasyöpä. Sillä hetkellä tuntui, että koko maailma romahtaa, että ensin meni isä ja nyt äiti on vakavasti sairas.

Janne sanoo, että äiti oli jo ennen kertomista päättänyt selviytyä, mutta hän itse putosi mustaan kuoppaan, itsetuhoisissakin tunnelmissa.

Tuijan reaktio syöpään oli huomattavasti käytännöllisempi. Leikkaus piti ajoittaa näytöskauden tauolle, vaikka lääkäri pitikin näyttelijää hulluna. Että kestääkö hermot odottamista.

- Itselleni järkyttävintä on kuulla Jannen itsetuhoisuudesta. Että hän otti asian niin raskaasti. Itse en voi sanoa pelkääväni kuolemaa, kipua kyllä, paljonkin.

Entäs sitten jos ja kun tulee se päivä, että Janne paistaakin lettuja äidille ja osat ovat vaihtuneet?

- Lupaan pitää äidistä huolen, haluan katsoa loppuun asti tämän kauniin tarinan, mikä meillä on.

Eikä mitään etiäisiä tällä kertaa, pelkkää rakkautta ja hyväksyntää.

Flinkkilä & Tastula, TV 1 lauantaina 11.5. kello 17.10 ja sunnuntaina 12.5. kello 9.05 sekä Yle Areena.