Hyppää pääsisältöön

Elämä chileläispakolaisena Suomessa oli sopeutumista, kaipuuta ja kipeitä muistoja

Syyskuun 11. päivä vuonna 1973 Chilessä alkoi vallankaappaus, jonka seurauksena tuhansia ihmisiä lähti maasta pakoon. Osa pakolaisista tuli myös Suomeen. Chileläissyntyisen ohjaajan Angelina Vasquezin ohjaama Kaksi vuotta Suomessa (1975) ja Matti Ijäksen ohjaama Vieras poika (1974) kertovat chileläispakolaisista Suomessa ja heidän lähtönsä syistä sekä taustoista.

Tositapahtumiin pohjautuva Invisible Heroes -draamasarja on katsottavissa Areenassa. Elävä arkisto avaa koosteessaan todellisia tapahtumia sarjan taustalla.

Sisäpoliittinen kuohunta oli alkanut Chilessä jo vuonna 1972, kun oppositio oli ollut tyytymätön sosialistipresidentti Salvador Allenden harjoittamaan politiikkaan. Kesäkuussa 1973 maassa tehtiin ensimmäinen vallankaappausyritys, joka kukistettiin nopeasti. Syyskuussa Chilen sotilas- ja poliisivoimat ryhtyivät armeijan komentajan kenraali Augusto Pinochetin johdolla kapinaan ja vaativat Allendea eroamaan. Tämän kieltäydyttyä Chilessä alkoi sotilasvallankaappaus, jonka tiimellyksessä presidentti Allende kuoli.

Chilen vallankaappaus ja sen uhrit

Armeija yritti yhden panssarirykmentin voimin vallankaappausta ensimmäisen kerran jo kesällä, 29.6.1973. Se saatiin kuitenkin torjutuksi muutamassa tunnissa.

Syyskuun 11. päivänä ilmavoimien koneet alkoivat pommittaa presidentin palatsia La Monedaa. Presidentti Allende oli palavassa palatsissa ja ilmoittanut jo aikaisemmin lähtevänsä sieltä vain "puupyjamassa". Kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.

Palatsiin linnoittautunut Allende piti viimeisen kuuluisan radiopuheensa, jossa hän ilmoitti "taistelevansa Chilen työväen ja kansan puolesta viimeiseen hengenvetoon". Pian puheen jälkeen armeija valtasi palatsin ja Allende sai surmansa. Virallisen tiedon mukaan mukaan Allenden olisi surmannut nuori armeijan kapteeni. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että Allende teki itsemurhan ampumalla itseään polvien välissä pitämällään aseella.

CIA:n tukema juntta kielsi valtaan päästyään puolueet ja ilmoitti, että kaikesta uuden hallituksen vastaisesta toiminnasta rangaistiin kuolemalla. Juntta pyrki järjestelmällisesti saamaan käsiinsä kaikki Allenden hallintoa aktiivisesti kannattaneet. Suurin yksittäinen vankileiri perustettiin Chilen kansallisstadionille, jonne sijoitettiin peräti 40 000 vankia. Kuulustelujen jälkeen noin 3 000 vankia surmattiin. Seuranneina kuukausina eri puolille maata sijoitettiin keskitysleirejä, joissa noin 28 000 vangin tiedetään tulleen kidutetuiksi.

Kaappaus aloitti 15 vuotta kestäneen diktatuurin, jonka aikana Chilestä muodostui yksi maailman eriarvoisimmista kansoista. Noin 130 000 chileläistä pakeni maastaan ulkomaille.


Vallan maassa otti kenraali Pinochetin johtama sotilashallitus, joka päätti vaientaa poliittiset vastustajansa. Tuhansia ihmisiä surmattiin, kidutettiin ja sadattuhannet joutuivat lähtemään maanpakoon vuosina 1973–1990. Chilessä toimi vainojen aikaan 1132 kidutuskeskusta. Chileen perustettiin sotilasjuntta, joka kielsi puolueet sekä ammattiyhdistysliikkeet. Lisäksi sensuuri astui voimaan.

Kaksi vuotta Suomessa – dokumentti sopeutumisesta ja muistoista

Chileläissyntyinen ohjaaja Angelina Vásquez saapui Suomeen pakolaisena hieman yli 20-vuotiaana vuonna 1973. Hänen Yleisradiolle ohjaamansa dokumentti Kaksi vuotta Suomessa (1975) on Vasquezin ensimmäinen ohjaustyö maanpaossa. Angelina Vásquezia on haastateltu Tomi Brotheruksen ohjaamassa dokumentissa Salattua diplomatiaa (2013).

Chileläiset kertovat ohjelmassa Vásquezille avoimesti elämästään uudessa kotimaassaan, johon tärkeänä osana kuuluu suomen kielen opiskelu. Osa on saanut samankaltaista työtä kuin Chilessä, mutta toisille suomen kielen taidon puute oli ollut työnsaannin rajoitteena.

Elämä Suomessa oli kuitenkin monella tapaa sujuvaa. Oli ystäviä ja mielekästä tekemistä, mutta toisaalta oli myös huoli kotimaahan jääneistä sukulaisista, koti-ikävä ja kipeät muístot koettelemuksista. Moni oli joutunut vangituksi ja kidutetuksi tai he olivat todistamassa toisten kokemaa raakaa kohtelua. Kidutukset saattoivat kestää useita päiviä eivätkä edes pikkulapset säästyneet niiltä.

Suomalaiset ottivat chileläiset lämpimästi vastaan. Suomessa tunnettiin suurta myötätuntoa heitä kohtaan ja se näkyi esimerkiksi voimakkaana solidaarisuusliikkeenä. Solidaarisuus ilmeni monin tavoin. Vásquezin dokumentissa kerrotaan, miten Harjavallan terästehtaan kuin Outokummunkin työntekijät kieltäytyivät koskemasta Chilestä Suomeen tulleeseen kuparirikasteeseen. Heidän lisäkseen satatyöntekijät kieltäyivät purkamasta kuparilastia laivasta. Työntekijöiden mukaan kupari oli chileläisten työläisten verellä tahrittu.

Ohjaaja Angelina Vásquez kuvittaa kokemuksiaan filmille

Angelina Vasquez (1950–) on chileläissyntyinen elokuvaohjaaja, joka pakeni vuonna 1973 Chilestä Suomeen, jossa hän asui vuoteen 1983. Hän on ensimmäisiä naispuolisia chileläisohjaajia, joka aloitti jo 1970-luvun alussa mutta teki suuren osan ohjaustöistään maanpaossa. Vasquezin töissä on vahvasti mukana synnyinmaa Chile mutta myös toiseus ja vieraantumisen kokemus.

Vasquezin ohjaustöitä Suomessa:

Näin katoaa ihminen (1978) -elokuvan tavoite on auttaa kansainvälisen painostuksen lisäämisessä Chilen sotilasjunttaa vastaan Chilen yli 2500 kadonneen vangitun ihmisen kohtalon selvittämiseksi.

Gracias a la vida – Elämälle kiitos (1980) Puhutteleva tarina nuoren chileläisen pakolaisnaisen elämänkohtaloista. Sepitteellisen, mutta tosiasioihin perustuvan filmin päähenkilö on Silvia, yksi niistä, jotka vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen joutuivat vankilaan ja sitten maanpakoon.

Etäällä ja läsnä (1982) on dokumentaarinen kärsimyskertomus siitä, kuinka Argentiinasta luvatusta maasta tuli tuntematon hauta. Elokuva on suomalaisen 66-vuotiaana Argentiinassa kadonneen Hanna Hietalan elämäntarina vieraassa maassa.

Muistiinpanoja Nicaraguasta (1982) kertoo nicaragualaisten luku- ja kirjoitustaitoprojektista. Elokuva on myös joukko muistiinpanoja, eräänlaisia päiväkirjamerkintöjä, jotka useasta eri näkökulmasta ja monella suulla kertovat elämästä nykypäivän Nicaraguassa. Anita Mikkonen, elokuvan prikaatilainen, toimi luku- ja kirjoitustaidon opettajana Nicaraguan maaseudulla viisi kuukautta vuonna 1980.

Otteita keskenjääneestä päiväkirjasta (1983) Elokuva kuvaa kansalaisten elämää sotilashallituksen valvonnan alla Chilessä, jossa diktatuuri ja poliittinen sorto olivat arkipäivää 1980-luvulla.


Suomessa kieltäydyttiin "verikuparista"

Suomi-Chile–seuran aktiivi Cay Sévon muistelee Veikko Koivusalon ja Timo Kallisen toimittamassa kirjassa Pitkä 70-luku (2000), miten Chilen vallankaappaus vaikutti suomalaisiin ja millaisiin vastatoimiin ryhdyttiin puolesta. Sévon kuvailee järkytystä, mikä valtasi monen suomalaisen mielen. "Kun kenraali Pinochet, sukupolveni inhoama mustalasinen tappaja, kaappasi vallan Chilessä syyskuun 11. päivänä 1973, muistan raitiovaunussa matkalla töihin nähneeni Tarmo Mannin seisovan itkien Vanhan ylioppilastalon edessä. Kaikki me itkimme, ’kaikki’ itkivät", Sévon muistelee.

Järkytys vaihtui kuitenkin nopeasti toiminnaksi aina lentolehtisten jakamisesta erilaisiin mielenosoituksiin. Myös ammattiyhdistysliikkeen toiminta chileläisten puolesta oli huomattavaa. Sévonin mukaan juuri työläisten solidaarisuus maapallon toisella puolella asuvia työtä tekeviä kohtaan oli niin voimakasta, että he olivat valmiita vaarantamaan oman työpaikkansa heidän vuokseen.

Kun lokakuussa kuparilastissa ollut alus saapui Helsinkiin, työläiset kieltäytyivät purkamasta lastia ja laivan oli lähdettävä Suomesta. Kupariesiintymät olivat olleet Allenden aikana valtion omaisuutta. "Nostre Cobre" eli "Meidän kuparimme" oli yhteiskunnallisen muutoksen ja tasa-arvon mahdollisuuden symboli. Sen myyminen ulkomaille kuten Suomessa Outokummulle teki siitä "verikuparia". "Kuparin käsittelyboikotti kertoo ehkä enemmän 1970-luvun solidaarisuusliikkeestä Suomessa kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma", Cay Sévon toteaa.

Vieras poika – erinäköinen mutta kuitenkin samanlainen

Vieras poika (1974) on Matti Ijäksen suunnittelema ja ohjaama lyhytfilmi kymmenvuotiaasta Luisista, joka asuu ja käy koulua Turussa. Ohjelma kertoo myös siitä, miksi Luisin on ollut pakko jättää kotimaansa ja miten hän viihtyy Suomessa.

Filmissä korostetaan Luisin erilaista ulkonäköä mutta samalla muistetaan, että hän kyllä ihan samanlainen kuin muutkin turkulaiskoulun oppilaat. Luis ei kuitenkaan ole koulun ainoa chileläislapsi. Luisin ääntä eivät katsojat kuule, mutta filmin selostaja kertoo pojan mietteistä ja kokemuksista. Samalla selostaja esittää myös Luisin koulukaveria, jonka kanssa hän leikkii myös koulun jälkeen.

Kun Luis tuli Suomeen, hän ei osannut yhtään suomea eikä siksi ymmärtänytkään, mitä muut oppilaat hänelle sanoivat. Nyt hän ja muut koulun chileläislapset opiskelevat suomea ja kommunikointikin on jo sujuvampaa. Ujosta pojasta on orastavan kielitaidon myötä tullut hymyilevä ja leikkeihin osallistuva koululainen.


Ohjelmassa kerrotaan köyhistä mutta iloisista chileläisistä, joilla vielä muutama vuosi sitten asiat olivat hyvin kotimaassaan ja miten lapsilla oli ollut ruokaa ja isät saivat tehdä työtä ja rikkaudet jaettiin kaikkien kesken. Luis kertoo, miten kaikki oli ollut hyvin, kunnes sotilaat tulivat kivääreineen. He ampuivat ihmisiä, jotka ajattelivat eri tavalla. Kansa eli pelossa, sillä sotilaat saattoivat tulla kenen tahansa kotiin. Siksi Luis lähti siskonsa ja vanhempiensa kanssa pois Chilestä Suomeen.

Koti-ikävästä huolimatta elämä oli alkanut hymyillä Luisillekin. Hän on saanut kavereita, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista vaikka kutsua heitä kotiin leikkimään. Vaikka kouluunkin on useimmiten kiva mennä, joku päivä hän pääsee palaamaan kotiinsa Chileen, sillä sotilaat eivät voi hallita aseilla ikuisesti.

Invisible Heroes

Kuusiosainen vuonna 2019 valmistunut Invisible Heroes on tositapahtumiin pohjautuva draamasarja Suomen suurlähetystön toiminnasta Chilessä vuoden 1973 sotilaskaappauksen jälkeisinä kuukausina. Sarjan keskushenkilöitä ovat asiainhoitaja Tapani Brotherus ja varakonsuli Ilkka Jaamala sekä Ruotsin Santiagon-suurlähettiläs Harald Enestam. Diplomaatit pelastivat tuhansia ihmisiä sotilasjuntan vainolta.

Tuhannet chileläiset pakenivat sotilasjunttaa eri maiden suurlähetystöihin mm. Suomen ja Ruotsin. Tapani Brotherus puolisonsa Lysan kanssa majoittivat salaa ilman ulkoministeriön hyväksyntää kymmeniä pakolaisia ja auttoivat pakenemaan maasta noin kaksituhatta chileläistä. Heistä Suomeen päätyi 182.

Kuusiosainen sarja on ollut suomalais-chileläistä yhteistyötä. Sarja perustuu Heikki Hiilamon kirjoittamaan kirjaan Kuoleman listat – Suomalaisten salainen apu Chilen vainotuille.

Lähteet: Heinonen Linda, Chilen kansa ei ole yksin. Suomalaisen Chile-solidaarisuusliikkeen nousu Chilen vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen. Historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 2013; El Mercurio de Valparaíso 2010; Elonet; Koivusalo Veikko & Kallinen Timo, Pitkä 70-luku: Valokuvia ja muistikuvia.TA-tieto 2000.

Lue lisää:

Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Lue lisää:

Chileläismies tupakoi lehtikioskin edessä (1971).

Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

Chilen sotilasvallankaappaus vaikutti Suomessakin

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto