Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä palkinto jaetaan Kajaanin Runoviikolla 3.7.2019. Tanssiva karhu on Ylen vuodesta 1994 lähtien runoteokselle jakama palkinto.
Tämän vuoden Tanssiva karhu -palkintoehdokkaita ovat Silene Lehto, Miira Luhtavaara, Tuukka Pietarinen, Nelli Ruotsalainen, Stina Saari ja Jere Vartiainen. Palkintosumma on 4 000 euroa.
Tämänkertaisessa karhuraadissa ovat mukana puheenjohtajana runoilija Anja Erämaja, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä, tuottaja Erja Manto.
Tanssiva karhu -raati sai luettavakseen ennätyksellisen määrän runoutta. Yleensä raati lukee noin 80 runoteosta, Nyt runokirjoja tuli noin 180 kappaletta.
25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi haastamme myös kaikki tutustumaan nykyrunouteen ja jakamaan oman lukukokemuksensa sosiaalisessa mediassa #tanssivakarhu25 tai #dendansandebjörnen25 -tunnisteilla.
Palkintoehdokkaat 2019
Lehto Silene: Kultapoika, kuplapoika (WSOY)
Millaista on olla poika, joka joutuu elämään kuplan sisällä? Miksi pienten lasten äiti lähtee kiipeämään Mount Everestille ja kuolee? Entä millaista on elää, kun on antanut lapsensa pois? Silene Lehto tutkii kokoelmansa Kultapoika, kuplapoika roolirunoissa elämää ja erityisesti äitiyttä poikkeuksellisista näkökulmista. Hän tarttuu uutisvirrasta tai historian kirjoista löytämiinsä ihmiskohtaloihin ja kääntelee niitä kuin kaleidoskooppia. Jokainen näkökulman muutos on nykäys yllättävään suuntaan, mahdollisuus ymmärtää enemmän. Lehto luo kirkkauden hetkiä, joissa runon minän pienoiskosmos ja ihmistä suurempi mittakaava näkyvät yhtä aikaa.
Luhtavaara Miira: Sinusta roikkuu valoa (Teos)
Perhe etsii muotoaan Miira Luhtavaaran teoksessa Sinusta roikkuu valoa. Äitiys on ristiriitaista, lapsi on muuttanut seksuaalisuuden olemusta, miten se löydetään uudestaan? Lapselle kehollisuus on yksinkertainen asia, mutta aikuisten on vaikeampi piirtää kadonneita ääriviivojaan uudelleen. Tekijä sanoittaa avoimesti ja ajattomasti lähisuhteiden intiimiyttä, ja tekee hahmojensa kautta tuoreita havaintoja erilaisista tavoista koskettaa. "Nainen kahvilassa rasvaa omia käsiään väkivaltaisesti, kuin kädet olisivat jotakin, mikä täytyy laittaa kuriin. Kurinpito onnistuu. Rasvauksen jälkeen toinen käsi lepää liikkumattomana naisen sylissä, toinen nostaa hallitusti kahvikupin huulille.”
Pietarinen Tuukka: Yksin ja toisin (WSOY)
Tuukka Pietarinen on kuorinut ilmaisunsa kirkkaimpaan ytimeen, minimalistiseen ja tarkkaan. Aikaa ei ole. Rinnakkaistodellisuudessa outo kansa elää elämää, jossa kaikki katoaa ja korvautuu, mikä on poissa, on olemassa jossain muualla. Lukija ilahtuu aina uudesta koukusta, syvien ja mystisten tapahtumien omalaatuisesta keveydestä. Väkivaltaisetkaan kuvat eivät ole tuomitsevia vaan toteavia. Teos luo rauhallisen tilan ajatuskokeille, jotka kieli mahdollistaa. "Samaan aikaa toinen kulkee rantaviivaa kunnes maata tai vettä ei ole, kunnes rantaviiva on. Hän etenee kuin nuorallatanssija tasapainottaen pitkällä kepillä jokaista askeltaan: aivan kuin pelkäisi, että tyhjään voi pudota.”
Ruotsalainen Nelli: Täällä en pyydä anteeksi (Pesä Kustannus)
Nelli Ruotsalaisen runoteos etenee asenne edellä, se on suorapuheinen kuvaus sukupuolisuudesta, sen omaelämäkerrallisuus muuttuu poliittiseksi, kun runoilija kertoo tyttönä kasvamisesta Espoossa, teinipohdinnoista – bi vai queer, feministisestä tiedostamisesta, sukupuolentutkimuksen opinnoista Yhdysvalloissa, ylisukupolvisista traumoista, häpeästä ja huolehtimisesta. Teinitytön epävarmuus kelpaamisesta on sitkeässä, aikuisenakin kysymys hiertää: miten pätevä pitää olla, saanko alisuorittaa, olenko luuseri. Puhuja havainnoi myös itseään kirjoittajana, miettii miten reagoida kun mies sanoo: "nää sun runothan ei oo runorunoja". Kirjoittaminen on teko ja Ruotsalaisen teos sekä täräyttävä tilitys että melkoinen show, joka raivaa runouden avulla itselle ja tuleville sukupolville tilaa ja oikeuden olla omansalainen. Se on osa kansainvälistä keskustelua, osin englanninkielinen, kaikkinensa anteeksipyytelemätön.
Saari Stina : Änimling (Teos)
Stina Saaren teoksen puhuja "erittää meille jotain tämmöistä hhhopeaista tahtoa tai tämmöistä mitälietä." Änimling on äänteellinen elämys, sen omalakinen, pitelemätön kieli pärisee ja hihkuu, singahtelee, helähtää ja venyy kannesta kanteen. Hämmentäessäänkin se kurottaa lukijaa kohti täysin ja siekailematta. Ja kesken riehakkaan leikin pudottaa meidät hankalien asioiden äärelle; lapsekkuus ja seksuaalinen hyväksikäyttö kohtaavat samassa tilassa. Väkivallan kokemus voi mykistää, mutta Saaren kokonaisvaltainen teos tarjoaa vaihtoehdon, lempeyttä ja iloa. Änimlingin vapaus tarttuu. "Mennäänkö Kuuhun? / Eikö me muka pystytä siihen?"
Jere Vartiainen: Minuus|miinus (Kolera)
Jere Vartiaisen teoksessa Minuus|miinus aikuisen miehen ironisen, vihaisen ilmaisun alta kuuluu pojan hiljainen avunpyyntö. Vartiainen etsii runoilla nuorille miehille myötätuntoa ja tukea. Hän käyttää sanomisen pakossaan ison arsenaalin kertomisen keinoja: on mielenterveyspotilaan puhetta ja terapeutin analyysiä lomittain asemoituna, on runon pohjaksi muutettuja TE-toimiston lomakkeita, on aforismeja, ensyklopediamaisuutta, tehtäviä lukijalle. Välillä Vartiainen tuudittaa runojensa poikaa kehtolaulumaisella hellyydellä, ja kääntyy sitten huutamaan yhteiskunnan korvaan mustaa huutoa megafonilla. Tehokeinoilla rymistelyn läpi mies ja poika tulevat kumpikin kuulluiksi.
