”Jos minulla olisi pedagogista tajua ja lasiliike ja sika…” Miksi ei olisi? Miksi Markus Kajo on suuri sanataiteilija? Tervetuloa nauramattoman Naurun paikkaan.
Koulukiusaajani näytti Markus Kajolta. Vuosituhat vaihtui. Ikämme puolesta olisimme voineet olla vuonna 1957 syntyneen kirjailija-toimittaja-pakinoitsijan lapsia. Tiesin, ettei kiusaajani ollut, mutta erotin hänen silmistään Kajon koiramaisen alakulon. Hän töni minua ja varasteli omaisuuttani. Kun kiusaaja nauroi hädälleni, kasvot tulivat lähelle. Kajon silmät ja posket helvetistä.
Yhdennäköisyys oli ja on häiritsevä. Itse kiusaamisesta käyttäisin toisia sanoja kuten ”piina” tai ”luonnonlaki”. Sorto olisi voinut olla yksiselitteistä. Miksi kohtalo sekoitti Markus Kajon tähän? Hän ja öykkäri edustavat liian vastakkaisia voimia.
Kiusaaja toteutti kohdallani yleisen järjestyksen käskyjä. Eipäs yritetä siellä! Olin urheileva ja sorja seurakuntanuori. Pidin äidinkielentunnilla kiitetyn esitelmän John Lennonista. Annoin ymmärtää, että valitsemani kohdat maailmasta – esimerkiksi Lennonin hiuskasvu vuosina 1965–1970 – olivat huomionarvoisia ja jännittäviä. Kiusaajani tehtävä oli leikata siivet ja talloa minut sopivaksi aikuisten (miesten) (työ)elämään.
Jos paljasti preferenssin, muun kuin mopot ja farkkuperseet, ansaitsi kidutuksen.
Markus Kajon teosten ja televisio-ohjelmien maailmankuva on antiteesi tällaiselle kovuudelle. Kajo huokaisee, että kaikkea erikoista on. Voi miettiä, ”mitähän mahtaa miettiä myyrä”. Voi fantasioida pallomereen sukeltamisesta, täysikasvuisena. ”Joskus tuntuu siltä, että olisi hyvin kiusallista mennä ihotautilääkärin kanssa saunaan”.
Satuin Kajon monologien kohdalle 1990-luvun puolivälissä eli noin kymmenvuotiaana. Naurun paikkaa esitettiin TV2:lla perjantai-iltaisin. Hänen seuraamisestaan muotoutui perheen yhteinen rituaali.
Söimme jauhelihapizzaa ja odotimme, koska videokooste taukoaisi ja kamera suuntautuisi Kajoon. Hyvät herrat olisi vaatinut politiikan ja Bumtsibum finnhits-ajan tuntemista. Naurun paikka sopi vaivattomammin myös lapsille.
Konseptihan on lyömätön: näytetään pääosin amerikkalaisia kotivideoita, joita tuolilleen nukahtavalta vaikuttava Kajo kommentoi. Useat hänen puheenvuoroistaan eivät liity videoihin vaan etenevät vapaana assosiaationa. Kajon apea pose on yhtä tärkeä kuin sanat: hänen henkselinsä ja kirkkaat kauluspaitansa.
Esittävä taiteilija, ehdottomasti. Naurun paikka edustaa myös sananmukaista keittiöfilosofiaa. Kajo rönöttää keittiöksi lavastetussa studiotilassa, hörppii kahvia ja kääntyy itsekin katsomaan videokoosteita pikkukuvaputkitelevisiosta.
Kajomaisen sivujuonteen sallien: tällainen oli 1990-luku – miniatyyritelevisioita joka huoneessa. Luokkakaverini kotona oli vastaanotin jopa vessassa.
Kajon alter ego ”Kettunen” esiteltiin suomalaisille jo Koiviston kaudella. TV-ohjelma Kettusen (1988–1992) aavistuksen nuorempi ja laihempi Kajo tekee samaa kuin Naurun paikassa, mutta kuvasto on antikvaarista. Pakinan, miniesseen ja fragmentin tyylikeinoja sekoittavat teokset Kettusen kirja, Kettusen toinen tuleminen ja Kettusen kolmas ilmestyivät laman molemmin puolin ja sen aikana.
Tutustuin kirjailija Kajoon Kettusen koottujen (1996) avulla. Olin jo jättänyt Blytonin mutta Beckettiin upottautuminen siinsi vasta muutaman vuoden päässä. Kajon täsmäiskut, korkeintaan sivun mittaiset ajatelmat, olivat minulle kirjallisuutta kirjallisuudettomassa jälkipoikuudessa.
En osannut sanoa, mitä Kajo teki. Osasivatko aikuisetkaan? Niinkin esseistinen mutta esseemuotoa pakoileva kirjailija kuin Kajo on vaikea sorhia lokeroon.
Vuosia myöhemmin tuhosin varhaistuotantoni, kolmosluokkalaisen protoesseet, mitä kadun. Ainoa muistamani katkelma käsitteli kielen oppimista wc:n patterin varoitustekstin ”Må ikke tildekkes” avulla.
Markus Kajo on myös ensimmäinen kirjailija, jota olen imitoinut. Käytössäni oli Amiga 500 -tietokone. Yleensä pelasin Rick Dangerousia, mutta Kettusen koottujen myötä halusin ihmetellä. Vuosia myöhemmin tuhosin varhaistuotantoni, kolmosluokkalaisen protoesseet, mitä kadun. Ainoa muistamani katkelma käsitteli kielen oppimista wc:n patterin varoitustekstin ”Må ikke tildekkes” avulla.
Amigan tekstinkäsittelyohjelman nimi oli KindWords. Markus Kajon vaikutuspiirissä tulee kirjoittaneeksi nimenomaan ystävällisiä, myötämielisiä sanoja.
Ajattelen esimerkiksi hänen neljän virkkeen fragmenttiaan ”Lanttutuoli”. Kajo ehdottaa, koska se on mahdollista, että ”lantusta voisi veistää tuolin nukkekotiin”. Hän painottaa, että jäljen pitäisi olla kirurgisen tarkkaa. Nahistuessaan lanttutuoli vääjäämättä muuttuisi ”kieroksi ja lenkkuisi epätasapainossa”.
Huipennukseen tarvitaan KindWordsia:
"Mutta lapset pitäisivät eniten juuri siitä lenkkuvasta kierosta kuivasta lanttutuolista."
Mielikuva on riemastuttava ja haikea. Näen tuntikausia veistetyn mutta tummuneen lanttutuolin Markus Kajon suurella kämmenellä. Maailman utelias tarkkailu altistaa kylmäävälle surulle. Yksityiskohtien arvokkuuden tavoittaminen luo ympärilleen kosmista hyminää, aavistusta kaiken romahtamisesta. Jos käteen jääkin pelkkä pala lanttua. Kajo on sanonut haastattelussa, että huumori tarvitsee melankoliaa.
Välillä Naurun paikan jenkkikotivideosykliä rikottiin suomalaisella materiaalilla. Näinkin on saattanut puhua perjantai-illan parhaaseen katseluaikaan:
"Mikähän siinä on, että minulle tulee joskus kotimaisista videoista epätodellinen ja surumielinen olo? Vähän samalla tavalla kuin joskus kun kulkee erityisen aurinkoisena päivänä bingon ohi niin tulee surullinen mieli. No, kyllä kai tämä tästä."
Viimeisen virkkeen aikana Kajon pää painuu alas. Bingon ja lantun on riitettävä.
Kajo on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla mutta varttunut Joensuussa. 50-vuotishaastattelussaan hän korostaa kasvuympäristönsä vaikutusta:
"Jos Pohjois-Karjalassa menee torikahvilaan ja kuulee kertomuksen pieleen menneestä autokatsastuksesta, se on valmista komediaa ja pakinaa."
Karjalaisten sukujuurteni vuoksi tunnen genreä. Huoltoasemaukot ovat riemastuttavia, mutta harva Käsämän Teboilin vakioasiakas ymmärtää absurdia – ymmärryksen ulkopuolista – samalla tavalla kuin Markus Kajo. Jos ”Lanttutuolin” kertoisi tupakkaringissä, saisi aikaan kiusallisen tunnelman. Kajon kansanomaisuus on litterääriä ja lymyilevää. Paradoksaalisesti hänen nuottinsa kuulostaa tutulta, koska hän on poikkeus.
Kajo kaipaa usein vanhoja aikoja – kun vielä tehtiin steariinikuvia! Nykynäkökulmasta hänen 90-luvun kirjoitustensa voi nähdä ennakoivan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-hahmoa.
Vauva.fi-sivustolta löytyykin keskustelu otsikolla ”Tuomas Kyrö on matkinut Markus Kajoa”. Osallistun tässä ja huomautan, että Mielensäpahoittaja on vähemmän eklektinen ja enemmän aggressiivinen luomus kuin Kettunen. Kyrön voittokulun ymmärtää: kaikki yli kaksikymmentävuotiaat suomalaiset tuntevat suunnilleen hänen luomansa kaltaisen jäärän, ainakin maakunnissa. Mielensäpahoittaja on yksi Teboilin ukoista, joka tuhahtaa ”Lanttutuolille”.
Mielensäpahoittaja-teosten nyt jo ikonisissa kansikuvissa ei näy kasvoja vaan karvahattu, ruutupaita tai ruumisarkku. Antti Litjaan ja Heikki Kinnuseen personoitumisesta huolimatta Kyrön hahmo on keskimääräinen. Mielensäpahoittajan (2010) takakansi julistaakin, kuinka Kyrö antaa äänen ”sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut”.
Markus Kajon sanataiteesta tunnistaa kyllä sukupolven: sotien jälkeen ja Helsingin ulkopuolella syntymisen. Ajatuskulut ovat kuitenkin niin himmeitä, että Dome Karukosken ohjaamaa Kettunen-elokuvaa olisi vaikea saada Tennispalatsin suurimpaan saliin.
Veikko Huovisen luulisi merkitsevän Kajolle paljon. Häntäkin lähemmäksi verrokiksi asettaisin Franz Kafkan (1883–1924).
Naurun paikan pohdinnat koirana elämisestä lienevät suoria viittauksia ”Erään koiran tutkimuksia” -novelliin. Kafka ja Kajo kirjoittavat muutenkin paljon eläinnäkökulmasta.
Kafkan maailmankuva on ahdistavampi kuin Kajon. Vaan eikö olisi jännä herätä joskus sunnattomana syöpäläisenä? Kafka, kuten Kajo, on lyhyen, usein vain muutaman virkkeen mittaisen katkelman mestari. ”Jätä sikseen!” huudahtava konstaapeli voisi olla Kajon luoma. Kafka puolestaan olisi voinut jatkaa siitä, mihin Kajon ”Emasculatio”-pakina jää. Viisivuotias häpäistiin pakottamalla käyttämään ”kirottuja sinisiä sukkahousuja”.
Molemmat ovat yliherkkiä. Kafka ei sietänyt naapurien ja perheenjäsentensä meteliä, Kajolla on autistiset piirteensä. Kummankin pokka on myös pettänyt. Tarinan mukaan Kafka nauroi hysteerisesti lukiessaan ensi kertaa julkisesti Oikeusjuttua. Kajon naurusta on jopa todisteita internetissä. Jotenkin pelottavalta ne tuntuvat.
Jos koulukiusaajani elää, hänkin täyttää tänä vuonna 33 vuotta. Iässämme Markus Kajolta oli juuri ilmestynyt esikoisteos Kettusen kirja. Televisiossa hän käveli ikkunalle, mietti ääneen ja keräsi paljon katsojia. Olisi häiritsevää kohdata Kajo-lookalike-kiusaaja nyt, suunnilleen julkisen Kajon mitoissa, ehkä perheellistyneenä pienyrittäjänä.
En antaisi anteeksi. Kind words, niihin en yllä. Olen merkittävästi kyynisempi ihminen ja kirjoittaja kuin varhaisidolini.
Ettekö huomaa, te rationaaliset aikuiset, että Naurun paikan lupsakalla juontajalla on keskisormi pystyssä?
Kajo summaa Anna-lehden tuoreessa haastattelussa: ”Mutta niin se on, että elämässä tapahtuu asioita, jotka eivät ole kivoja”.
Viime vuosina hänellä on ollut vaikeampaa kuin minulla missään puberteetin vaiheessa. Isä, äitipuoli ja pitkäaikainen puoliso ovat kuolleet. Aivoinfarkti oli viedä Kajon itsensäkin. Uusimman teoksensa Tandem-Kentauri (2018) alkusanoissa Kajo painottaa, että vaikka ”asioilla on taipumus järjestyä”, ne eivät järjesty halutusti ”vaan jollain muulla tavalla parhain päin”:
"(Mutta ei aina ihan heti.) (Eikä heti sen jälkeenkään, aina.)"
Bingon ohi kulkevaa optimismia. Kunhan asioita ylipäätään on, ja triviaaleimmissa niistä lasti merkityksiä. Kajon ihannemaailma on tehoton ja lapsellinen. Paikka jossa ötväillä. Siis ainoa vaalimisen arvoinen. Ettekö huomaa, te rationaaliset aikuiset, että Naurun paikan lupsakalla juontajalla on keskisormi pystyssä? Hän nauraa teille, vaikka ilme ei värähdä.
Te olette kotivideo.
Entä mitä tapahtuisi, jos Kajolla olisi alussa mainitsemaani pedagogista tajua, lasiliike ja sika? Hän käyttäisi houkuttimena suklaata ja sanoisi sialle: ”Kasimir hop!” Kärsä painuisi litteäksi lasilevyä vasten. Kun sika hengittäisi, lasi imeytyisi alipaineella sen kärsään. Kasimir kuljettaisi lasin asiakkaalle, vapauttaisi paineen ja hakisi palkkioksi lisää suklaata.
Teboililla ja välitunnilla tivataan: mitä järkeä tuossa on? Tietäjät tietävät.
Antti Hurskainen
Kirjoittaja on kirjailija, joka on julkaissut mm. useita esseekokoelmia ja valmistelee romaania.
Lähteet:
Ahonen, Anneli: Viihdyttäjä ihmettelee ja ötväilee. Markus Kajo 50. Helsingin Sanomat 7.12.2007.
Kafka, Franz: Kootut kertomukset. Otava 1997.
Kajo, Markus: Kettusen kootut. WSOY, 1996.
Kajo, Markus: Tandem-Kentauri. Docendo, 2018.
Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja. WSOY 2010.
Siistonen, Miia: Muistatko vielä rakastetun tv-humoristi Markus Kajon? ”Ihmisen tärkein varanto ei ole aika vaan mielenrauha.” Anna 8.12.2018.
