Hyppää pääsisältöön

Viitasen Piia vie kohti kuilua tosissaan ja vihaisena - pistettä vailla täydellinen biisi

Aili Ikonen, Ilja Teppo ja Susanna Vainiola seisomassa
Aili Ikonen, Ilja Teppo ja Susanna Vainiola seisomassa Kuva: Yle/ Olli Koski Susanna Vainiola,Levylautakunta,Aili Ikonen,Ilja Teppo

Moni-ilmeistä, mielenkiintoista ja rohkeaakin löytyy viikon levyuutuuksista, joita kuuntelivat ja arvioivat muusikot Aili Ikonen ja Ilja Teppo sekä musiikkitoimittaja Susanna Vainiola.

Tulos

1. Viitasen Piia: Meidän jälkeemme hiljaisuus (P.Viitanen) 29 pistettä

Uutisten tuoma ahdistus purkautuu kohtalokkaana lauluna. Viitasen Piia on laulajansa nimeä kantava yhtye, joka on nousemassa laulelmafolkin vakavaan sarjaan, syksyllä tulossa neljäs albumi. Tässä kappaleessa oli musiikillinen dramaturgia kohdallaan, tempaisi matkalle kohti kuilua, jännite säilyi, hieno teksti ja kova laulaja. 'NO NYT!', kiljahti raati.

2. Hot Heros & Janne Laurila: Anna vähän siimaa (J.Laurila) 26 pistettä

Psykedeelistä folkjatsia Tampereelta jatsitrion ja laulajan sattumasta syntyneestä yhteistyöstä. Hot Heros on ollut Emma-ehdokkaana ja Janne Laurilalla on takana uraa sekä bändisolistina että sooloartistina. Vanhan liiton meininkiä ja virtuoosimaista soittoa mielenhäiriöisellä kompilla ja siihen kontrastina lakooninen ja pelkistetty laulu. Tässä oli aito meininki, joka oli hyvällä tavalla sekopäinen.

3. Rebound: Kateus ja katkeruus (Rebound) 24 pistettä

Rockabillytaustaista juurimusiikkia pääkaupunkiseudulta tekee Rebound. Kontrabasisti Repa Nurmen (Melrose) projekti on jo pari vuotta tehnyt kappaleensa suomeksi. Läppäävä pystybasso ja koko soitinvalikoima ilahduttavat, kaikilla soittimilla vahvat roolit. Tekstikään ei latteimmasta päästä, tässä oli osaamisen meininki.

4. Louis Capaldi: Hold me while you wait (L.Capaldi, J.Hartman, J.N.Commons) 23 pistettä

Uusi herkkä balladimies englanninkielisille pop-markkinoille. Lewis Capaldi on skotlantilainen 22-vuotias tulokas, jonka single on keikkunut brittilistan ykkösenä ja ensimmäinen albumi ilmestyy juuri. Taitava laulaja, joka saa paljon tilaa, väkevää osaamista ja ihania sointuja, mutta onko samankaltaisia artisteja nyt jo liikaa markkinoilla.

4. Madonna: I rise (Madonna, J.Evigan, B.Hazzard) 23 pistettä

Popin kuningatar on vähemmistöjen asialla. Kesäkuussa 14. levynsä julkaiseva Madonna tiputtelee kappaleitaan julki viikon välein ja tämä on omistettu 50 vuotta sitten ensimmäisillä homoseksuaalien marsseilla oikeuksiaan puolustaneille. Lauluääni on käsitelty koneilla niin, että Madonnaa ei edes tunnista, kappaleessa hyvä pulssi, mutta melodia ei aiheuta suurta tunnemyrskyä. Kyllähän tässä popkultuurin keskiössä oltiin.

5. Jontte Valosaari: Yksin, mutten yksinäinen (J.Valosaari, H.N.Paalanen, T.Kirjonen) 22 pistettä

Kesämieheksi tunnustautuva artisti on tehnyt tyylikkään kesähitin. Jontte Valosaari on tehnyt omaa musiikkia jo kuusi vuotta ja hänen biiseillään ovat vierailleet mm. Elastinen ja Cheek. Hyvää sykettä ja aitoa energiaa huokuva biisi on tehty tyylikkäästi ja bassojumputuksen vastapainona oli oivaltavasti sovitettu lattarihenkinen kitara.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi