Juho Keskitalo
Yle
Yotton, Axel Thesleffin ja Above & Beyondin pitäisi olla suomalaisille yhtä tuttuja nimiä kuin HIM ja Apocalyptica. Kotimaiset elektroartistit ovat tähtiä maailmalla, mutta tuntemattomia Suomessa.
Sandstorm on heittämällä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kappale. Se on elektronista musiikkia ja vaikka niin väitetään, biisin esittäjä Darude ei ole yhden hitin ihme.
Suomalainen DJ Yotto striimaa kuukausittain saman verran kuin Nightwish, mutta kuka hänestä tietää?
Axel Thesleffin Bad Karma -kappaletta on striimattu Youtubessa enemmän kuin HIMin biisejä Join Me, Right Here In My Arms ja In Joy and Sorrow yhteensä.
Esimerkkejä riittää: Suomessa ei arvosteta elektronisen musiikin menestystä läheskään yhtä paljon kuin muiden genrejen.
Elektroninen musiikki soi Suomessa urheilutapahtumissa, klubeilla ja keikoilla – osa kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista artisteista ovat nimenomaan elektronisen musiikin edustajia.
Siitä huolimatta yhdessä Suomen tärkeimmistä musiikkialan tapahtumista, Emma-gaalassa, ei edes ole omaa kategoriaa elektroniselle musiikille, mutta jazzille on.
Miltä se tuntuu, Darude?
– Jossain kohtaa se on harmittanut, mutta olen aika kauan sitten päässyt siitä yli. Nykyään se dissaus, aliarvostaminen tai ihan vaan alitietoisuus, ei mun tekemisiä haittaa.
Kun artistin Euroviisu-ehdokkuus julkistettiin, reaktio oli yllättynyt. Monelle Darude eli 43-vuotias Ville Virtanen, on has been ja ehtinyt unohtua Sandstormin ja Euroviisujen välissä. Artisti on kuitenkin ollut koko tämän ajan ollut kansainvälisesti aktiivinen. Suurin osa Daruden keikoista ja urasta tapahtuu Suomen ulkopuolella, jonka vuoksi ura kyllä etenee hyvää vauhtia, vaikkei sitä kotimaassa huomattaisi.
Henkilökohtaisella tasolla vähättely oman musiikkigenren ja nyt Euroviisujen kohdalla on kuitenkin ihmetyttänyt artistia.
– En jaksa ymmärtää, miten ihmisillä on energiaa varta vasten käydä levittämässä sitä negaa jossain. Täytyykö sitä paskaa käydä ihan urheiluna heittämässä? Jengi puhuu siitä, että eihän Darude edes laula, miksi se on siellä?
– Tuollaiset asiat eivät minua kuitenkaan loukkaa, koska enemmän ne osoittavat kysyjän vähätietoisuutta.
Täytyykö sitä paskaa käydä ihan urheiluna heittämässä?
Samoilla linjoilla vähätietoisuudesta on DJ, lauluntekijä ja tuottaja Yotto eli Otto Yliperttula. Puhtaasti Spotifyn striimilukujen mukaan Yotto on tuplasti suositumpi kuin JVG, selkeästi kuunnellumpi kuin Apocalyptica ja miljoonalla kuukausittaisella striimillä suunnilleen tasoissa Nightwishin kanssa.
Artistin viimeaikainen keikkailu-cv on vaikuttava.
– Olin juuri Coachellassa keikalla viimeset pari viikonloppua. Veikkaan, että jos kyseessä olisi ollu joku suomalainen bändi, joka olisi päässyt samaan, niin se olisi kyllä fanfaareilla uutisoitu.
Coachella on Kaliforniassa vuonna 1999 ensimmäisen kerran järjestetty festivaali, jota pidetään yhtenä Yhdysvaltojen merkittävimmistä festareista. Esimerkiksi vuonna 2017 festarille osallistui 250 000 kävijää ja se tuotti melkein 103 miljoonaa euroa. Esiintyjinä on nähty vuosien varrella muun muassa Beyoncé, Coldplay, Paul McCartney ja Jay-Z.
Uutisia Yotton keikasta ei näkynyt otsikoissa. Ei edes siitä, kun Coldplay pyysi Yottoa tekemään virallisen remixin heidän Adventure of a Lifetime -kappaleestaan.
Onko Suomessa siis heikko arvostus elektron tekijöitä kohtaan vai eikö heidän saavutuksistaan vain tiedetä?
Daruden mukaan yksi syy vähättelyyn on se, että elektronisen musiikin tekemisen askeleita ja haastavuutta ei ymmärretä. Artisti kokee, ettei kuulija vieläkään aina ymmärrä, että DJ:stä puhuttaessa tarkoitetaan usein myös musiikintekijää eli säveltäjää, sanoittajaa ja tuottajaa.
– Suuri yleisö luulee, että teknoa sävelletään yhtä nappia painamalla, Darude summaa.
Toisaalta on huomioitava radioystävällisyys. Kokonaan instrumentaalisten, kuusi minuuttia kestävien kappaleiden, on vaikeampaa päästä radioiden rotaatioon ja soittolistoille. Sen vuoksi elektronista musiikkia edustavat levy-yhtiöt motivoituvat jo lähtökohtaisesti huonosti edes tähtäämään siihen.
– Kun radiosoitosta kilpailemassa on isoja artisteja kuten Sanni tai sellaisia, jotka ovat käyneet television reality-ohjelmissa, jää elektromusiikki jalkoihin.
Suomalaisissa radioissa soittoaikaa saavat elektroartistit ovatkin usein lähempänä poppia kuin elektronista musiikkia, kuten Calvin Harris ja David Guetta. Lavean genren sisällä rajanveto on vaikeaa.
Kun jenkkisarjassa vilahtaa on suomalainen sivuhahmo tai tuotemerkki, kansa hurraa. Miksi emme fiilistele samalla tavalla suomalaisia elektroartisteja? Osasyy voi olla DJ-kulttuurin kasvottomuudessa, jossa artisteihin sitoutuminen ja henkilöbrändittäminen ovat verrattain uusia ilmiöitä.
Aikoinaan DJ on voinut olla henkilö tanssilattian nurkassa kannettavan tietokoneen kanssa – eli ei itsessään visuaalisesti yhtä lailla kiinnostava, kuin räväkästi pukeutunut, meikattu ja kitaran kaulasta tultasyöksevä rokkibändi. Keikkojen normina oli, että yleisö tanssii keskenään, eikä rintamasuunnan pitäminen artistia kohti ollut yhtä olennaista kuin muiden musiikkityylien keikoilla.
Vasta kun DJ:t alkoivat panostaa visuaalisuuteen ja kokonaisvaltaisen show’n luomiseen, syntyi supersuosittuja, kasvoiltaan tunnettuja elektronisen musiikin tekijöitä.
– Henkilöiden fanittaminen on tullut mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toki on ollut ikonisia DJ:tä aina, mutta hirveän vähän suhteessa nykypäivään, Yotto pohtii.
Eikö elektroninen musiikki ole ansainnut omaa kategoriaa Emma-gaalassa?
Yhdysvaltalaisessa Grammy-gaalassa jaettiin parhaan dancen tai elektronisen albumin palkinto ensimmäistä kertaa jo 14 vuotta sitten. Palkintogaalat ovat konkreettinen esimerkki arvostuksesta tyylilajia kohtaan, ja kategorian puute taas viestii päinvastaista.
Emma-gaalan järjestämisestä vastaavan Musiikkituottajat ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrän mukaan elektronisen musiikin julkaisuja ei ole Suomessa vuosittain tarpeeksi oman kategorian perustelemiseen. Toisaalta Kyyrä kannustaa miettimään musiikkia laajemmin sen sijaan, että genrerajoja tiukennettaisiin.
– Vaikka elektronisen musiikin kategoriaa ei ole, se ei tarkoita, että elektronisen musiikin artisteja ei näkyisi Emmoissa. He ovat vain eri kategorioiden alla. Parhaan kappaleen puolellahan ei ole mitään genresarjoja, vaan ehdokkaana voi olla kuka vain, Tommi Kyyrä muistuttaa.
Kun katsoo listaa Emma-voittajista menneiltä vuosilta, elektronisen musiikin edustus loistaa poissaolollaan – ellei lasketa Daruden kahta voittoa 19 vuoden takaa.
Kyyrä ei myöskään tahdo lähteä mukaan genrejen väliseen vastakkainasetteluun, koska tilaa ei hänen mukaansa yksinkertaisesti ole kaikille.
– Mikä se olisi sitten se sarja, joka sieltä tippuisi pois, jos sinne nostettaisiin joku uusi tilalle? Kyyrä kysyy.
On totta, että pelkkä kategorioiden lisääminen muuttaisi palkintogaalaa kokonaisuutena. Emma-gaalassa kategorioita oli viime vuonna 23 – Grammyissä taas 84.
Keskustelua Emma-gaalan kategorioista käydään joka vuosi pohtimalla, miltä kuluneen vuoden musiikkitarjonta on Suomessa näyttänyt ja heijastelevatko gaalan musiikkikategoriat sitä markkinatilannetta. Toistaiseksi ei ole nähty tarpeelliseksi sitä, että luotaisiin uusi sarja.
Juuri tähän oman maan rajojen sisällä tapahtuvien trendien seuraamiseen Emma-gaala pyrkii päätöksensä pitkälti perustamaan. Muiden maiden malleja ei voi noin vain kopioida.
– Norjassa on ollut monena vuonna vuoden country albumi -kategoria, mitä ei vissiin hirveästi muissa maissa Jenkkien ulkopuolella ole. Mutta sekin on vain osoituksena siitä, että kun markkinoilla on erityispiirteitä, ne huomioidaan, Kyyrä alleviivaa.
Norjan Emma-gaalaa vastaavassa Spellemannprisenissä elektroninen musiikki on ollut omana kategoriana vuodesta 2001 lähtien.
Pitäkää tunkkinne: kansainvälinen menestys odottaa
Kysyttäessä miltä Darudesta tuntuu, että omalle musiikille ei löydy omaa kategoriaa, on vastaus suora.
– No mitä sä luulet et miltä se tuntuu? Mulla on itselläni muun muassa Emma, joissa lukee hiphop-dance-tulokas. Mulla ei ole mitään hiphoppia vastaan, mutta se on aika kaukana mun jutusta.
Darudella on arvostuksen puutteeseen kuitenkin yllättävä näkökulma: suomalainen vähättely ei välttämättä ole huono asia. Artisti sanoo, että kotimaisen asenteen vuoksi tekijät suuntaavat suoraan kansainväliseen menestykseen.
Mulla on itselläni muun muassa Emma, joissa lukee hiphop-dance-tulokas. Mulla ei ole mitään hiphoppia vastaan, mutta se on aika kaukana mun jutusta.
– Nuoret eivät ajattele, että pitää ensin täällä kotona tehdä ja mennään sitten vasta ulkomaille. Digitaalinen tiedon valtatie on auki ulospäin ja sitten tehdään.
On kuitenkin perin epäsuomalaista olla fiilistelemättä kotimaisten tekijöiden menestystä. Esimerkiksi seuraavia tapauksia voisimme kansana juhlia.
Suomalainen tranceduo Super8 & Tab kiertää maailmalla, soitti Abu Dhabissa F1-kilpailun jatkoilla ja Soulin olympiastadionilla musiikkifestivaaleilla noin 30 000 ihmiselle.
Paavo Siljamäki on yksi kolmesta Above & Beyond -tranceyhtyeen muusikosta – ja esiintynyt loppuunmyydylle Madison Square Gardenille, sekä muille areenoille Jenkeissä, Japanissa, Englannissa ja Euroopassa.
Darude kisaa paikasta Euroviisu-finaalissa tiistaina 14. toukokuuta.
Nyt torille.
