Hyppää pääsisältöön

Leshnoff laatii hallittuja kokonaisuuksia

Yhdysvaltalaisen Jonathan Leshnoffin (s. 1973) kiinnostava tuotanto rakentuu pitkälti näyttävästi laaditun orkesterimusiikin ja suurten lajityyppien varaan. Nyt niistä päivänvalonsa saavat viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistuneet kitarakonsertto, neljäs sinfonia sekä orkesteriteos Starburts.

Leshnoff äänitteen kansi
Leshnoff äänitteen kansi Jonathan Leshnoff

Leshnoffin kymmenestä konsertosta mukaan valikoitunut Konsertto kitaralle ja orkesterille (2013) on hyvin laadittu kokonaisuus. Sen kolme osaa kiepsahtelevat vähän liiankin tunnistettavasti etenkin espanjalaisen kitararepertuaarin klassikkojen vanavedessä, mutta viihdyttävässä kepeydessä on silti jotain puoleensavetävää. Leshoff orkestroi kevyesti ja osaa lisäksi antaa tilaa soolosoittimelle. Kitaristi Jason Vieaux tekee näyttävän ja perusvirtuoosisen teoksen kanssa laadukasta jälkeä.

Pääosaan nousee neljäs sinfonia. Sen ensimmäisessä osassa on paljon elokuvamusiikkimaisia piirteitä. Elokuvamusiikkimaiseksi katkelmalliseksi kokonaisuudeksi osa ei kuitenkaan latistu. Leshnoff rakentaa pitkiä musiikillisia jatkumoita ja vankkoja selkeitä kokonaisuuksia. Jälkimmäinen osa hiipii vaikuttavasti äänettömyydestä kohti vankkaa huipennustaan.

Säännöllisesti yhdysvaltalaisia säveltäjiä levyttävä Nashvillen sinfoniaorkesteri tekee Giancarlo Guerreron johdolla jälleen jämerää jälkeä. Neljännen sinfonian finaalin hiljalleen kasvava legatomaisema säväyttää. Jousiston massa soi muhevasti ja vaskikoraaleissa on lämmintä rouheutta. Rytminkäsittely on rentoa, mutta sähäkkää ja tarkkaa.

Leshnoff. Sinfonia nro 4, Kitarakonsertto, Starburst. Nashvillen sinfoniaorkesteri, joht. Giancarlo Guerrero. Naxos. (8.559809)

Kuuntele Uudet levyt 14.5.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.