Hyppää pääsisältöön

Petterssonin viulukonsertto ei aivan kanna koko kestoaan

Kapellimestari Christian Lindbergin kunnianhimoinen Allan Pettersson -projekti jatkuu. Nyt Petterssonin kokonaisuudessaan tallennettua sinfoniasarjaa täydentävät monumentaalinen toinen viulukonsertto sekä seitsemännentoista sinfonian fragmentti.

pettersson äänitteen kansi
pettersson äänitteen kansi Allan Pettersson

Seitsemästoista sinfonia jäi Petterssonilta kesken. Vajaan kymmenen minuutin kestoinen soiva palanen ei tuo varsinaisesti mitään uutta Petterssonin säveltäjäkuvaan. Sävelistö myllää tutun tummasävyisesti, välillä rytmisempiä ulottuvuuksia tapaillen.

Petterssonin tuotannon viimeiseltä kolmeltakymmeneltä vuodelta löytyy vain kourallinen teoksia, jotka eivät ole sinfonioita. Niiden joukkoon kuuluu yli viidenkymmenen minuutin kestoinen Viulukonsertto nro 2, joka valmistui tekijänsä viimeisten teosten joukossa 1970-luvun lopulla. Viidennentoista sinfonian aikoihin valmistunut toinen viulukonsertto oli tosin Petterssonin ajatuksissa sekin sinfoninen teos viululle ja orkesterille.

Soolo-osuuden esittäjälle konsertto heittää aikamoisen haasteen, etenkin kun sooloviulu soi mukana lähes kokoajan. Viulisti Ulf Wallin on läsnä intensiivisesti, ehkä vähän liiankin. Wallin värittää tuimalla kestovibratolla silloinkin kun hillitymmät tulkinnalliset ratkaisut voisivat tuottaa hedelmällisemmän lopputuloksen. Tämä tekee etenkin konserton ensimmäisestä puolituntisesta hieman uuvuttavaa kuunneltavaa. Yllättäen konserton kolmannessa osiossa Pettersson tuo mukaan uudenlaisia soivuuksia, joissa sooloviulu saa rauhassa laulaa laveita surumielisiä melodioita. Niissä Wallinin vahva ote ja hehkutus toimii paremmin. Kokonaisuutena toinen viulukonsertto ei kuitenkaan jaksa pitää kuulijaa otteessaan aivan koko kestoaan.

Allan Pettersson. Viulukonsertto nro 2, 17. sinfonia (fragmentti). Ulf Wallin, viulu, Nörrköpingin sinfoniaorkesteri, joht. Christian Lindberg. BIS (BIS-2290)

Kuuntele Uudet levyt 14.5.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.