Hyppää pääsisältöön

Viisukaraoke - laula viisukäännöskukkasten tahdissa

Käännöskukkasia.
Käännöskukkasia. Kuva: Yle Eurovision laulukilpailu 2019

"...ja hyvät uutiseni sua piristää, sinä rokkaat muttet hurjana, elät ja pidät itsesi kuosissa..." sekä "...sano naa nana naa, pimeällä tielläkin se auttaa sinua, valo vielä odottaa..."

Euroviisut ovat viihdettä parhaimmillaan. Jo monena vuonna suomenkieliset tekstitykset ovat purskauttaneet viisusimat nenästä ja viihdyttäneet viisukansaa. Nyt voit laulaa suosikkilaulujasi suomenkielisillä käännöksillä ja nauttia parhaista käännöskielikukkasista.

Käännökset on perinteisesti tehnyt kääntäjä Kalle Niemi, joka työskennellyt 30 vuotta käännösalalla. Euroviisukappaleiden suomenkielisten tekstien tekemisen hän aloitti jo 1990-luvun alussa. Viisujen parissa Niemi on pysynyt usean vuosikymmenen ajan rakkaudesta Euroviisuihin. Pääasiassa Niemi tekee käännöksiä Yle Kääntäminen ja versiointi -osastolle kulttuuri-, viihde- ja urheiluohjelmiin. Tällä kertaa Kalle Niemi on saanut työparikseen Petter Pinolan, freelancer kääntäjän ja tekstittäjän, joka sekä englanninkielen kääntäjänä että livetekstittäjänä. Muutoin Petter Pinola tekee Ylelle mm. uutisten ohjelmatekstityksiä.

Muista myös pisteidenlaskulomakkeet kotikatsomoihin.

Voit myös ladata kaikki käännökset samasta tiedostosta: Finalistien käännöstekstit.
Inbox

Tulkitse illan biisejä kotikatsomossasi sosiaalisen median kanaviin suomeksi euroviisukilpailijoiden tahtiin! #euroviisut #viisukäännös

Finalistien käännöstekstit

1. Malta - Michela - Chameleon

2. Albania - Jonida Maliqi - Ktheju tokës

3. Tšekki - Lake Malawi - Friend of a Friend

4. Saksa - S!sters - Sister

5. Venäjä - Sergey Lazarev - Scream

6. Tanska - Leonora - Love Is Forever

7. San Marino - Serhat - Say Na Na Na

8. Pohjois-Makedonia - Tamara Todevska - Proud

9. Ruotsi - John Lundvik - Too Late For Love

10. Slovenia - Zala Kralj & Gašper Šantl - Sebi

11. Kypros - Tamta - Replay

12. Hollanti - Duncan Laurence - Arcade

13. Kreikka - Katerine Duska - Better Love

14. Israel - Kobi Marimi - Home

15. Norja - KEiiNO - Spirit in the Sky

16. Iso- Britannia - Michael Rice - Bigger Than Us

17. Islanti - Hatari - Hatrið mun sigra

18. Viro - Victor Crone - Storm

19. Valko-Venäjä - ZENA - Like It

20. Azerbaidžan - Chingiz - Truth

21. Ranska - Bilal Hassani - Roi

22. Italia - Tamara Todevska - Soldi

23.Serbia - Nevena Božović - Kruna

24. Sveitsi - Luca Hänni - She Got Me

25. Australia - Kate Miller-Heidke - Zero Gravity

26. Espanja - Miki - La Venda

Uusimmat sisällöt - Euroviisut 2019