Hyppää pääsisältöön

Ihan kuin koko orkesteri olisi äänessä, kun Anneli Saaristo laulaa

Karismaattinen Anneli Saaristo osaa eläytyä ja mennä syvälle laulujen tulkinnassa. Ura on kestänyt tähän asti 50 vuotta, ja ääni toimii edelleen. Parhaita muistoja uran varrelta on osallistuminen Euroviisuihin ja vaikeuksien keskellä onnistuminen siellä.

– Ääneni on minulle identiteettini, ja siksi haluan laulaa ja konsertoida mahdollisimman pitkään vielä, toivoo Anneli.

Anneli Saaristo nauraa paljon ja kuuluvasti. Kun hän astuu estradille, kukaan ei epäile hänen lavakarismaansa. Annelin itseluottamus ei ole ollut aina yhtä vankka, vaan se on kasvanut kokemuksen ja iän myötä.

Pitkä pesti ammattilaisbändissä kasvatti laulajan rutiinia

Anneli Saaristo aloitti uransa Kalevi Rothbergin tanssiorkesterin laulajana vuonna 1969. Hän keikkaili ja toimi orkesterin solistina, mutta joutui myös raatamaan pitkiä päiviä.

– Saatoin laulaa jopa kuusi tuntia illassa, mutta opin tuon pitkän pestin aikana laulamisesta todella paljon. Opin stemmalaulua sekä artikuloimaan sanat selvästi. Sain laulaa myös vierailla kielillä sekä otin laulutunteja, kertaa Anneli.

– Inhottavaa oli se, että bändin johtaja heitti ensimmäisen puolen vuoden ajan edellisen keikan palkkiorahani lattialle, mistä sain poimia ne.

Nälkä omiin kuuntelijoihin

Vuonna 1979 Anneli Saaristo anoi Turun kaupungilta apurahaa omaa lauluiltaansa varten.

Tuhannen markan turvin hän vuokrasi Turun ruotsalaisen teatterin lavan ja järjesti oman konserttinsa.

Alkujaan ujo taiteilija rohkaistui myös puhumaan yleisölleen, sillä tanssibändin aikana hänet oli lannistettu ja naurettu uloskin, mikäli hän oli uskaltanut puhua.

Orkesterin kanssa kiertäminen sai jäädä, sillä Annelin oma konsertti oli huikea menestys. Tuolloin hän tajusi, että pärjää omillaan.

Annelin itseluottamus lavaesiintyjänä kasvoi, kun yhteys yleisöön syntyi, sillä puhe luisti ja välispiikit toimivat.

Valloittavaksi estraditaiteilijaksi

Anneli Saariston lauluissa on voimakkaiden tunteiden ja herkkyyden jännite – ihan kuin koko orkesteri olisi äänessä, kun hän laulaa. Annelin ääniala onkin poikkeuksellisen laaja.

– Olen ylpeä siitä, että voin tarjota yleisölle elävää musiikkia. Nykyään tehdään musiikkia siten, että taustalaulut tulevat tietokoneelta ja artisti laulaa yksin.

– Vaan minäpä työllistin 70-vuotiskiertueellani ison bändin, johon ei kuulu efektejä, eikä valoshow’ta eikä screeniä, vaan ainoastaan musiikkia, sanoo Anneli.

– Ihmiset kaipaavat sitä, että satsataan elävään musiikkiin!

Olen 40-vuotias, mutta näytän sellaiselta onnelliselta pikkutytöltä, joka on juuri esiintynyt koulun kevätjuhlassa. Ilmeeni sanoo ”äiti, mä onnistuin".

Vuoden 1989 Euroviisut on rakas muisto

Keväällä 2019 päättyi Anneli Saariston 70-vuotiskonserttikiertue, johon yleisö sai toivoa hänen vuosien varrella esittämiään kappaleita.

Yksi lauluista oli tietysti La dolce vita, jonka hän esitti 30 vuotta sitten Euroviisuissa. Täydellinen onnistuminen Euroviisuissa vuonna 1989 on Anneli Saariston yksi elämän onnellisimmista hetkistä.

Valokuvan ottohetkellä hän ei vielä tiennyt, että La dolce vita pärjäisi suomalaisittain erinomaisesti yltäen seitsemänteen sijaan.

Seurapiirirouva Françoise Vallet toimi Annelin apuna ja tukena Lausannessa koko Euroviisukilpailun ajan. Suojattiaan madame Vallet katsoo valokuvassa hellästi.

Lehdet arvostelivat Euroviisuihin valittua laulua sekä Annelin valintaa Suomen edustajaksi, mutta La dolce vita jäi kuitenkin elämään niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Vuosi 1989 oli myös surun vuosi

Euroviisuja edeltävä kevät oli rankka jakso, sillä Annelin pikkuveli Esa sekä Annelin ystävä, säveltäjä, sovittaja Upi Sorvali kuolivat muutaman kuukauden välein.

Ei mene päivääkään, etten ajattelisi pikkuveljeäni Esaa, joka kuoli keväällä 1989 vain vähän ennen Euroviisuja.

Sydän tunnistaa oikean laulun

Anneli Saaristo valitsee laulunsa täysin fiilispohjalta.

– Haluan myös, että ihmiset kuuntelevat mitä sanottavaa minulla on. Tykkään sellaisista lauluista, joissa nainen pärjää omillaan.

– Jos laulun sanat jättävät minut kylmäksi, en edes yritä laulaa sitä, koska lopputulos voi olla keinotekoinen, perustelee Anneli.

Kun Anneli Saaristo laulaa, hän eläytyy niin, että muuttuu laulukseen...

Musiikilliseksi esikuvakseen Anneli nimeää argentiinalaisen intiaanilaulaja Mercedes Sosan, joka on vaikuttanut siihen, miten hän käyttää ääntään.

Toinen esikuva, jolta hän on oppinut herkkyyden ja voiman, on 1960-kulttibändi Cream. Yhtyeeseen kuuluivat basisti-laulaja Jack Bruce, kitaristi-laulaja Eric Clapton sekä rumpali Ginger Baker.

– Jack Bruce laulaa raa’asti ja herkästi. Yritin jäljitellä häntä, kunnes löysin oman saundini, sanoo Anneli.

Yksinolo on välttämätöntä

Anneli Saaristo oli 6-vuotias, kun isä rakensi hänelle leikkimökin.

– Viisas isäni ymmärsin oman tilan kaipuuni, joten leikin leikkimökissäni paljon ja mieluiten yksin.

Oma tila ja sen yksityisyys on Anneli Saaristolle edelleenkin välttämätöntä, jotta hän jaksaa antaa itsestään niin paljon esiintyessään.

Elävä arkisto: Anneli Saaristo laulaa "La dolce vita"