11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.
Presidentti Salvador Allenden hallinnon aikana Chile oli ajautunut kiistämättömän sekasorron tilaan. Kansanrintaman politiikka ei toiminut: talous oli sekaisin, tuotanto liki pysähtynyt, valtion varat loppu.
Armeija yritti vallankaappausta ensimmäisen kerran kesäkuussa 1973, mutta yritys tukahdutettiin muutamassa tunnissa. Syyskuussa kaappaus toteutettiin Yhdysvaltojen tukemana massiivisena hyökkäyksenä. Presidentti Allende teki itsemurhan kaappauspäivänä.
Pitäis aina ajatella, että maailman voi parantaa jotenkin.
Vallankaappaus oli väkivaltainen. Tulevina kuukausina Chileen perustettiin keskitysleirejä, joissa kidutettiin kymmeniä tuhansia Allenden kannattajia. Osa vangeista surmattiin.
Yksi kidutetuista on Juan Carlos Pino, Chilen pakolainen -dokumenttielokuvan päähenkilö, jota pidettiin vangittuna neljän kuukauden ajan. Pino palaa tapahtumapaikalle ja muistelee mm. sitä, kuinka häntä kidutettiin “grilliksi” kutsutussa metallikehikossa. Vanki sidottiin kehikkoon, minkä jälkeen kehon läpi johdettiin sähkövirtaa.
Jaana Kannisen ja Luis Baudrandin vuonna 2001 toteuttamassa dokumentissa Pino ja Baudrand tapaavat toisensa kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Miehet kertovat heitä edelleen yhdistävän unelma paremmasta maailmasta.
Solidaarisuutta Chilen kansaa kohtaan osoittivat kaikki Suomen poliittiset puolueet laidasta laitaan.
Chilen tapahtumiin havahduttiin Suomessa nopeasti. Heti vallankaappauspäivänä perustettiin Suomi–Chile-seura, jonka tehtävänä oli vahvistaa suomalaisten solidaarisuutta Chilen opposition ja koko Latinalaisen Amerikan ”imperialismin vastaiselle taistelulle”.
Tiedot Chilen sotilasjuntan jatkamista väkivallanteoista järkyttivät suomalaisia. Halu auttaa sai aikaan sen, että ensimmäisen kerran historiansa aikana Suomi otti poliittisella päätöksellä vastaan ulkomaalaisia pakolaisia.
Luis Baudrandin ohjaamassa vuoden 2003 dokumentissa Minun syyskuun yhdestoista entinen pakolainen Luis Astorga kertoo vallankaappauksesta oman tarinansa. Astorga muistelee myös saamaansa vastaanottoa: “En ole kohdannut missään niin suurta solidaarisuutta, kuin Suomessa”, hän kiittelee.
Pakolaisen paluu Chileen on edelleenkin suuri riski.
Kun Pedro Jara löysi nimensä paluuluvan saaneiden chileläisten listalta, oli lähtöpäätös helppo – maanpakoa edeltäneestä neljän vuoden vankeudesta huolimatta. Uuden passin pätevyydestä ei kuitenkaan ole varmuutta, ja käännytys on yksi mahdollinen skenaario. Viranomaiset saattavat muuttaa mieltään, eikä paluumuuttajan turvallisuutta voida taata.
“Tästä syystä tämäkin filmi esitetään kaksi päivää lähdön jälkeen Pedron päästyä perille”, uutisissa todetaan.
Jos minulta kysytään, mihin pitäisi haudata, minä sanoisin Suomeen
Suurin osa Suomeen tulleista chileläisistä palasi kotimaahansa, mutta Alfonso Padilla jäi. Hän opiskeli, väitteli tohtoriksi ja päätyi yliopistoon töihin.
“Sekä että”, Padilla vastaa, kun häneltä kysytään, onko hän nykyään chileläinen vai suomalainen. “Mutta jos minulta kysytään, mihin pitäisi haudata, minä sanoisin Suomeen.”
Padilla kertoi vaiheistaan tarkemmin Tuuli Saksalalle toukokuussa 2019. Runsaasti musiikkia sisältävä radio-ohjelma antaa erinomaisen käsityksen siitä, millaisista lähtökohdista ja miten hän ponnisti musiikkitieteen keskiöön Suomessa. Kuulemme myös, miten hän suhtautuu keväällä 2019 valmistuneeseen Invisible Heroes -sarjaan, joka kertoo muunnellusti, mutta tunnistettavasti myös hänen tarinansa.
Lue lisää:
Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta
1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.
Lue lisää:
Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan
Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.
Lue lisää:
Invisible Heroes -draamasarja kertoo ainutlaatuisen suomalaisen sankaritarinan Chilessä
Tositapahtumiin pohjautuva draama Invisible Heroes kertoo uskomattoman suomalaisen sankaritarinan Tapani Brotheruksen (Pelle Heikkilä) ja Ilkka Jaamalan (Ilkka Villi) diplomaattityöstä Chilessä 1973 tapahtuneen Pinochetin juntan vallankaappauksen jälkeen. Diplomaatti ja ihmisoikeusaktivismin edelläkävijä Tapani Brotherus pelasti arviolta yli 2000 poliittista pakolaista vapauteen turvaan Pinochetin juntan hirmuhallinnolta. Ihmisten pelastaminen tehtiin Suomen virallisten ulkopoliittisten linjausten ulkopuolella, salassa ja ilman virallista lupaa.
