TV1 tiistaina 5.5.2020 klo 23.00 - 00.00, Areenassa
Vuonna 2008 syntyi uusi kansakunta. Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta ja otti paikkansa valtioiden joukossa. Nuorta kansakuntaa ravisteli muutama vuosi myöhemmin korruptioskandaali.
EU:n perustama oikeusvaltio-operaatio EULEX aloitti oikeudenkäynnin, jossa pääsyytettynä oli kansanedustaja Fatmir Limaj, entinen liikenneministeri ja Kosovon vapautusarmeijan UÇK:n komentaja. Limajia syytetään valtion ja EU:n varojen väärinkäytöstä ja korruptiosta.
Poliittista painostusta
Tuomarina EULEX -korruptio-oikeudenkäynnissä toimii ruotsalainen Marie Tuma. Kansainvälisen oikeuden tuomarin tehtävänä on puolustaa oikeutta, kun yhteiskunta on sairastunut ahneuteen.
Yli 15 vuotta kansainvälisenä juristina toiminut Tuma on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Haagin sotarikostuomiostuimessa. Nyt hänella on edessään uransa suurin haaste.
Matkalla Kosovon kipupisteisiin Tumalle selviää, miten syvälle rakenteisiin hyvä veli -verkostojen voima ulottuu. Hän kohtaa oikeudenkäynnin aikana huonomuistisia todistajia, poliittista painostusta ja joutuu itsekin korruptiosyytösten kohteeksi. Käy yhä vaikeammaksi erottaa, mikä on totta ja mikä valhetta.
Oikeus, korruptio, uusi kansakunta
Ruotsalaisohjaaja Caroline Troedssonin dokumentti Patriotic Highway on kertomus oikeudesta, korruptiosta ja uuden kansakunnan rakentamisesta.
Minkälainen diplomaattinen voimapeli pyörii kansainvälisen oikeuden ympärillä? Kuinka pitkälle tuomari Marie Tuma on valmis menemään oikeuden ja demokraattisen yhteiskunnan puolesta? Hänen vastuullaan on, että oikeus voittaa.
Patriotic Highway. Tuotanto: Auto Images, Ruotsi, 2019. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2019.