Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua 29 vuotta: Onko tämä muka rockia?

Vinyylialbumin keskiö, käsitelty kuva
Vinyylialbumin keskiö, käsitelty kuva äänilevyt

Minulta on aina silloin tällöin kysytty mikä oli se, joka sai minut innostumaan kokeellisesta ja elektronisesta musiikista. Mikä johdatti minut tänne Avaruusromun äärelle?

Olen aina vastannut jotakuinkin samoin: kyllä se oli rock-musiikki.

Se oli kokeellinen rock-musiikki. Ne kaikki oudot äänet, joita äänilevyiltä alkoi kuulua joskus 1960-luvun puolivälin jälkeen.

Ja tässä nyt ollaan. Tällä kertaa palataan Avaruusromun 29-vuotispäivän kunniaksi noihin aikoihin ja siihen musiikkiin, joka aivan ensin vaikutti minuun ja edellä mainittuihin asioihin. Siihen musiikkiin, josta kaikki minun kohdallani alkoi.

Se oli joskus kymmenen vuoden kypsässä iässä, vuonna 1966, kun kuulin jotakin hyvin, hyvin kiinnostavaa. Se oli yhtye, joka vielä pari-kolme vuotta aiemmin oli laulanut She loves you, All my loving, Can't buy me love ja sitä rataa. Ja sitten kaiuttimista alkoi yhtäkkiä kuulua tällaista:

Yhtye oli kuin olikin The Beatles, lähes ensi kertaa kokeilemassa studiossa temppuja, joita ei keikoilla voinut tehdä. Itse asiassa vuonna 1966 The Beatles lopetti keikkailun, ja linnoittautui studioon, kuten tuolloin kerrottiin.

Mitä sitten tapahtui? Seuraavana vuonna ilmestyi Sergeant Pepper's Lonely Hearts Club Band, jota kuunneltiin suuresti ihaillen ja ihmetellen. Ja seuraavana vuonna, 1968, tuli tuplavinyyli The Beatles eli niin kutsuttu Valkoinen tupla.

Ykköskiekko kuulosti yhä kekseliäältä ja tutulta, samoin kakkoskiekon ykköspuoli. Kakkoskiekon kakkospuolikin sai pyöriä melkein loppuun asti, ennen kuin alkoi kuulua jotakin, joka hämmensi täysin.

Aluksi sitä odotti, että kappale todella alkaisi, niiden outojen ääniefektien jälkeen, mutta kun pari minuuttia oli kulunut, sitä alkoi ajatella, että ehkä tässä on kyse nyt jostakin aivan muusta.

Revolution 9 oli liki kahdeksan- ja puoliminuuttinen äänikollaasi, jota voi myös kutsua avantgardeksi, konkreettiseksi musiikiksi tai nauhamusiikiksi. Oudointa oli, että tuollaista musiikkia kuuli maailman ehkä kuuluisimman rock-yhtyeen levyllä.

Asia oli ikään kuin ilmassa, voisi sanoa. Vaikutteet kulkivat suuntaan jos toiseen, eikä Yhdysvalloissa oltu sen kummempia kuin Englannissakaan. Siellä oli mies nimeltä Frank Zappa ja hänen yhtyeensä The Mothers of Invention.

Me teemme tätä vain rahan takia. We're Only In It For The Money. Se oli vuonna 1968 Frank Zappan ja The Mothers of Inventionin albumin nimi. Tuon vinyylikiekon kakkospuoli alkoi ja päättyi melko omituiseen musiikkiin, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa äänitaiteeseen.

Kuten tuostakin saattoi kuulla, ilmiö nimeltä rock-musiikki oli vielä 1960-luvun lopulla melko laaja käsite.

Samaan aikaan Englannissa: yhtye nimeltä Pink Floyd oli saavuttanut mainetta kokeellisena ja perin psykedeelisenä ryhmänä. Se oli esiintynyt tajuntaa laajentavan valoshown ja muiden asiaan kuuluvien substanssien kera mitä kummallisimmissa tilaisuuksissa, eikä tuosta kaikesta oltu selvitty ilman dramaattista muutosta kokoonpanossa.

Yhtyeen perustajajäsenen Syd Barrettin jäätyä sivuun mukaan oli vastikään tullut uusi jäsen, kitaristi ja säveltäjä Dave Gilmour, joka joutui ensi töikseen studioon ja mukaan äänittämään yhtyeen uutta, tulevaa albumia A Saucerful of Secrets.

Kun levyn nimikappale oli työn alla, Dave Gilmour tunnusti, ettei ollut aivan selvillä siitä, mitä oltiin tekemässä. Yhtyeen basisti Roger Waters istui studion lattialla ja piirteli omituisia kaavioita pieniin paperilappuihin. Muu yhtye tuntui rakentelevan jotakin, joka ei vaikuttanut aivan normaalilta tuon aikaiselta popmusiikilta.

Elettiin kokeilun, uuden etsimisen ja laajentuneen tajunnan aikaa, eikä Pink Floyd turhia pelännyt. Seuraavana vuonna, 1969, ilmestyi tuplavinyyli, josta tuli eräs rock-musiikin kulmakivistä. Se oli Ummagumma. Se oli levy, joka viimeistään vakuutti ainakin minut siitä, että rock-musiikki oli nyt astunut alueelle, josta ei ollut paluuta. Rock ei olisi enää vain popmusiikkia. Rock ei olisi enää koskaan entisellään. Eikä se ollutkaan.

Tuon esityksen kuulin ensi kertaa legendaarisen Jorma Elovaaran legendaarisessa Vesimiehen aika -ohjelmassa, mitä ilmeisimmin vuonna 1969. Tai ehkä sittenkin vuonna 1970. Olin melko ihmeisssäni. Ennen pitkää selvisi, että se oli Pink Floydia albumilta Ummagumma ja nimeltään ytimekkäästi Several Species of Small Furry Animals Gathered Together In a Cave and Grooving with a Pict.

Itse asiassa esityksen oli tehnyt yhtyeen basisti ja säveltäjä Roger Waters aivan yksin. Ummagumma-tuplavinyylin toinen kiekko oli bändin livemusiikkia ja toiselle kiekolle oli jokainen yhtyeen neljästä jäsenestä tehnyt soolomusiikkia. Sillä kiekolla siis kuultiin yhtyeen jokaista jäsentä yksin, oman omituisen musiikkinsa parissa.

Ja kaikkein omituisinta musiikkia oli ainakin minun mielestäni tehnyt juuri Roger Waters. Tämän sävellyksensä hän oli tehnyt omien sanojensa mukaan täysin ilman instrumentteja, pelkästään omalla äänellään ja muutamilla nauhaefekteillä.

Seuraava puolestaan on tehty maailman suurimmalla syntesoijalla vuonna 1971. Valtaisan kokoisen laitteen nimi on Tonto ja sitä operoi kaksikko nimeltä Tonto's Expanding Head Band.

Tonto's Expanding Head Bandin Zero Time oli albumi, joka vakuutti jokaisen, joka sattui sitä kuulemaan 1970-luvun alussa.

Tuo levy oli täällä meillä päin harvinainen ilmestys. Se kun ei oikein ollut perinteistä rock- eikä popmusiikkia, eikä sitä esittänyt mikään tunnettu yhtye, kuten The Beatles, The Mothers of Invention tai Pink Floyd, vaan pari outoa studiovelhoa Amerikasta.

Mutta se oli musiikkia, jota ainakin jossakin määrin kaupiteltiin niin kutsutulle rockyleisölle, kenellekäs muulle. Sitähän tekivät pitkätukkaiset, hipin näköiset sällit, jotka soittivat rock-musiikissa jo tutuksi tulleita uusia soittimia, syntesoijia. Mutta eihän se rockilta kuulostanut.

Se oli ihmeellistä aikaa: 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa rock-musiikki saattoi kuulostaa muultakin kuin rockilta!

Englantilainen Hawkwind oli eräs niistä varhaisista vaikuttajista, jotka saivat ihmettelemään ja kuuntelemaan tarkemmin. Vuonna 1972 äänitettiin live-tuplavinyyli Space Ritual, joka vei ajatuksia entistä voimakkaammin avaruuteen.

Space Ritual oli kokonaistaideteos. Se oli kokeellinen ja runollinen matka avaruuteen. Se oli musiikillista science fictionia. Ja se oli Ihan aitoa avaruusrockia, space rockia.

Tähän aiheeseen ei ole vaikea löytää BONUKSIA:

Kunnianarvoisa tuottaja George Martin ja beatlet muistelevat Tomorrow Never Knows -raidan vaiheita:

Giles Martin ynnä muut kertovat lisää aiheesta:

Tomorrow Never Knowsin nauhalenkit. Suositellaan!:

John Lennon kertoo Revolution 9:n tekemisestä:

Pink Floyd Pompeijin raunioilla: A Saucerful of Secrets:

Pink Floyd Pariisissa tammikuussa 1969:

Mikä on TONTO? Nykyään se on Kanadassa. Näin se joutui sinne:

Ja tottakai asiaan liittyy pöllö:


AVARUUSROMUA 2.6.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:

THE BEATLES: Tomorrow Never Knows (Revolver, 1966)
THE BEATLES: Revolution 9 (The Beatles aka White Double, 1968)
THE MOTHERS OF INVENTION: Nasal Retentive Calliope Music (We're Only In It For The Money, 1968)
THE MOTHERS OF INVENTION: The Chrome Plated Megaphone of Destiny (We're Only In It For The Money, 1968)
PINK FLOYD: A Saucerful of Secrets (A Saucerful of Secrets, 1968)
PINK FLOYD: Several Species of Small Furry Animals Gathered Together in a Cave and Grooving with a Pict (Ummagumma, 1969)
TONTO'S EXPANDING HEAD BAND: Jetsex (Zero Time, 1971)
HAWKWIND: Electronic N:o 1 (Space Ritual, 1973)
HAWKWIND: The Awakening (Space Ritual, 1973)
HAWKWIND: Lord of Light (Space Ritual, 1973)

  • Avaruusromua: Tehtävä Itä-Berliinissä!

    He soittivat DDR:ssä jo 1980.

    David Bowie, Eurythmics ja Genesis esiintyivät läntisessä Berliinissä kesällä 1987. Samana syksynä Bob Dylan esiintyi Itä-Berliinin puolella. Vuonna 1988 itäpuolella esiintyi Bruce Springsteen. Seuraavana vuonna muuri murtui. Sen jälkeen pohdittiin, kuinka suurta ja tärkeää osaa popmuusikot olivat näytelleet Berliinin muurin murtumisessa. Myös itäisen Saksan punk-rockareiden ja muiden vaihtoehtokapinallisten tärkeä rooli on nostettu esiin. Nämä kaikki 1980-luvun lopulla tapahtuneet asiat olivat tärkeitä, mutta kuka muistaa, että ensimmäinen Itä-Berliinissä esiintynyt läntinen pitkätukkaorkesteri kävi siellä jo vuonna 1980? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Tehtävä Itä-Berliinissä!

    He soittivat DDR:ssä jo 1980.

    David Bowie, Eurythmics ja Genesis esiintyivät läntisessä Berliinissä kesällä 1987. Samana syksynä Bob Dylan esiintyi Itä-Berliinin puolella. Vuonna 1988 itäpuolella esiintyi Bruce Springsteen. Seuraavana vuonna muuri murtui. Sen jälkeen pohdittiin, kuinka suurta ja tärkeää osaa popmuusikot olivat näytelleet Berliinin muurin murtumisessa. Myös itäisen Saksan punk-rockareiden ja muiden vaihtoehtokapinallisten tärkeä rooli on nostettu esiin. Nämä kaikki 1980-luvun lopulla tapahtuneet asiat olivat tärkeitä, mutta kuka muistaa, että ensimmäinen Itä-Berliinissä esiintynyt läntinen pitkätukkaorkesteri kävi siellä jo vuonna 1980? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Taidepedagogi Marjatta Levanto: Taide on totta

    Lapset yllättivät Ateneumin ensimmäisen museolehtorin.

    Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseenkin. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle eli yleisötyölle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. 

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.