"Pelottavinta oli se, että hän oli ihan tavallinen suomalainen mies."

Olen työskennellyt vuosia mediassa yleisövuorovaikutuksen parissa. Kaiken hyvän ohella olen kohdannut myös valtavasti vihapuhetta. Äskettäin poliisi tavoitti miehen, joka toivoi anonyymissä nettikeskustelussa, että turvapaikanhakija tappaisi perheeni. Tapasimme toisemme sovittelussa. Tällainen kokemus se meille oli.

Tämän artikkelin voi myös kuunnella:

Elokuussa 2017 Suomi elää Turun terroriteon pelokkaita jälkimaininkeja. Olen lähdössä töistä kotiin, mutta ennen sitä teen vielä tutun turvatoimenpiteen: googlaan itseni.

Vaikka itsensä googlaaminen saattaa kuulostaa narsistiselta, minun kohdallani tunne on aivan toinen. Tämä on työni pelottavin osa.

Tällä kertaa pelkoon on tavallista enemmän syytä. Olen aiemmin viikolla kirjoittanut Yle Uutisille näkökulman, jossa kerron, kuinka Turun tapahtumat ovat purkautuneet someen paitsi osanottoina ja asiallisina surun ilmauksina, myös huhuina, valheina ja vihana.

Kaikkien mieleen tekstini ei ole ollut. Ylilauta.org-foorumilta löytyy sitä ruotiva ketju, jonka kirjoituksissa sanoja ei säästellä: Koko Ylen toimitus pitäisi tappaa. Ketjun mukaan pyrin tuhoamaan suomalaisen perinteisen yhteiskunnan noudattamalla kulttuurimarxistista doktriinia. Minua kutsutaan juutalaisen maailmanvallan huoraksi ja maanpetturiksi, joka joutuu vielä maksamaan rikoksistaan.

Eräs Ylilaudan keskusteluun osallistuneista kertoo, että nauttisi, jos turvapaikanhakija tappaisi perheeni puukolla Turun torille. Viestiin on liitetty sarjakuvaruutu, jonka perusteella perheeni tapetuksi tulemista juhlistettaisiin kakkukahveilla.

Teen viesteistä ilmoituksen pomoille ja Ylen turvallisuusosastolle, joka auttaa tutkintapyynnön tekemisessä. Taas kerran. Edellisestä kerrasta on aikaa noin viikko.

Jos ei ole koskaan joutunut julkisen vihan kohteeksi, on helppo kysyä, eikö viestien voisi vain antaa olla. Ei voi, koska vihan takana olevaa todellisuutta ei voi tietää. Ja jos pienikin uhka kohdistuu perheeseeni, minun on pakko tehdä parhaani sen suojelemiseksi ja pyytää apua viranomaisilta.

Kaikesta kohtaamastani vihapuheesta en raportoi eteenpäin. Siihen ei ole aikaa – vihaa on niin paljon.

Heikolla ylläpidolla olevien keskustelualustojen olemassaoloa puolustetaan sananvapaudella, mutta vihapuheen sallimisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Päinvastoin – vihapuhe on nousemassa itseään ruokkivaksi kansalliseksi turvallisuusuhaksi, joka tukee eriarvoistumista ja radikalisoitumista sananvapauden ja tasa-arvon kustannuksella.

Vihapuheesta raportoiminen ei ylipäätään houkuttele: ilmiö jatkaa arkipäiväistymistään, eikä lainsäädäntömme tunne vihapuheen käsitettä. Toki edistystäkin on tapahtunut. Nykyään esimerkiksi poliisi suhtautuu vihapuheongelmaan usein asiantuntemuksella. Resurssit ovat kuitenkin yhä pienet.

Sovittelu on hyvä asia, mutta uskaltaako siihen suostua?

Pilvipoutaisena iltapäivänä kesäkuussa 2018 istun mietteliäänä Pasilan poliisitalossa. Vanhempi rikoskonstaapeli on juuri kysynyt, suostuisinko sovitteluun.

Lähtökohtaisesti sovittelu on hyvä asia – siitäkin huolimatta, että vastapuoli voi jäädä ilman rangaistusta. Rangaistuksia enemmän minua mietityttää poliisin tavoittaman henkilön tapaaminen. Hänen, joka kirjoitti viime kesänä, että nauttisi siitä, jos "turvis" eli turvapaikanhakija tappaisi perheeni puukolla Turun torille.

Sami Koiviston sitaatti: "Entä jos vastapuoli osoittautuu täydelliseksi sekopääksi?" Sami Koivisto,sovittelu,vihapuhe

Suostumistani jarruttavat myös tapaamisen mahdolliset seuraukset. Vaikka olisi kiinnostavaa selvittää, mikä saa ihmiset tuuttaamaan vihaa nettiin, minun on huolehdittava myös omasta jaksamisestani. Entä jos sovittelu epäonnistuu? Entä jos vastapuoli osoittautuu täydelliseksi sekopääksi?

Kotona tai kaveripiirissäni en ole kertonut viestistä mitään, koska en halua kuormittaa läheisiäni näillä asioilla enempää kuin on pakko. Olen vain hiljaa luottanut siihen, että poliisi, esimieheni ja Ylen turvallisuusasiantuntijat kantavat vastuunsa ja osaavat tarvittaessa auttaa minua ja perhettäni.

Asiaa mietittyäni vastaan rikoskonstaapelille, että suostun sovitteluun.

Kohtaaminen kadulla nostaa palan kurkkuun

On musta marraskuun päivä. Jouluvalot valaisevat Mannerheimintietä. Astun tavaratalon ovesta kadulle ja siinä hän on – matkalla kohti Helsingin kaupungin sovittelutoimistoa, kuten minäkin. Tunnistan hänet, koska minulle on kerrottu hänen nimensä ja olen googlannut hänen kuvansa.

Katseemme kohtaavat silmänräpäyksen. En ole varma, tunnistaako hän minut, mutta käännämme joka tapauksessa katseemme pois heti niiden kohdattua.

En ole koskaan pohtinut tarkemmin, miltä vihapuhuja voisi näyttää. Mutta ainakaan tuollaiseksi en olisi osannut häntä kuvitella. Hän näyttää ennemmin viattomalta hipsteriltä kuin natsilta. Hänen katseensa on terävä, olemuksensa lempeä ja pukeutumisensa rentoa.

Voiko tuon näköinen ihminen oikeasti olla vihaaja, rasisti tai uusnatsi? Entä jos hän onkin valesuvakki?! Hermostuksissani naurahdan ennakkoluuloilleni ja lähden kävelemään hänen peräänsä.

Miehen selän katsominen parinkymmenen metrin päästä saa minut kuitenkin voimaan pahoin. Vaihdan ensin kadun toiselle puolelle, sitten muutan reittini kokonaan toiseksi.

Alan harkita koko sovittelun perumista. Toisaalta se olisi tässä vaiheessa ajan ja resurssien haaskaamista. Hänen tekonsa selvittely on vaatinut jo niin monen ihmisen aikaa ja vaivaa. Ja miten paljon veronmaksajien rahaa olisi kulunutkaan, jos olisin kieltäytynyt sovittelusta ja vienyt tämän käräjille? Vihapuheesta maksamme me kaikki kalliin hinnan.

Sovittelutoimistolla pidän huolen, että emme satu yhtä aikaa ovelle tai hissiin. Aulassa joudumme kuitenkin odottamaan yhdessä useita minuutteja. Istumme kasvot visusti eri suuntiin.

Aivan tavallinen suomalainen mies?

"Ottaisitteko kahvia? Tässä on myös hieman makeisia, jos vaan maistuu", sovittelijat sanovat. Heidän äänenkäyttönsä on korostetun rauhallista ja empaattista.

Kaikki me neljä, sovittelun osapuolet ja kaksi sovittelijaa, istumme pitkän pöydän ääressä ja juomme kahvia. Katsomme miehen kanssa tiiviisti sovittelijoita, kahvikuppeja ja makeisia. Tunnelma on yhtä aikaa sekä rauhallinen että jännittynyt. Ristiriita tekee siitä myös hieman absurdin.

Me kaksi emme vieläkään pysty katsomaan toisiamme silmiin kuin korkeintaan Manskulta tutuilla puolen sekunnin vilkaisuilla. En muista koskaan ennen kokeneeni aivan vastaavaa.

Paitsi ehkä joskus nuorena, kun olen ollut ihastuksesta solmussa. Tämä on kuitenkin jotain ihan toista. Kuin käänteinen Tinder: poliisi on matchannut vihaajan ja uhrin, parin joka olisi mieluummin ollut tapaamatta.

Sami Koivisto kävi tapaamassa Helsingin sovittelutoiminnan sovittelijoita, Jaakko Ojannetta ja Pirjo Työrinojaa, tämän jutun tekemistä varten. Sami Koivisto ja sovittelijat keskustelevat pöydän ääressä Helsingin sovittelutoiminnan tiloissa. Sami Koivisto,vihapuhe,sovittelu

Sovittelijat ovat meitä vanhempia, nainen ja mies. He ylläpitävät juttelua lempeällä äänensävyllä ja rauhallisilla äänenpainoilla. Minä mutustelen suklaatoffeita ja kyselen sovittelijoiden koulutuksesta, taustoista ja alalle päätymisestä. Mitäpä muuta toimittajataustainen osaisi tehdä.

Vastapuoli on hiljaisempi. Makeiset eivät näytä maistuvan.

Sovittelijoiden pitkä, vankka kokemus perhe- ja katuväkivaltatilanteiden käsittelystä kuuluu heidän tavassaan puhua. Se saa minut ymmärtämään, että verkon vihapuhe on samaa väkivallan janaa tai jatkumoa kuin fyysinenkin väkivalta.

Aluksi kerromme sovittelijoiden pyynnöstä toisillemme lyhyesti siitä, mitä teemme. Vastapuoleni sanoo olevansa tavallinen, työssäkäyvä suomalainen perheenisä. Hänellä on alle kouluikäisiä lapsia.

Minä kerron kohtaavani työssäni paljon vihapuhetta. Kerron myös halustani nähdä, voisiko sovittelusta olla hyötyä vihapuheongelman käsittelemisessä.

Sitten sovittelijat pyytävät minua kertomaan, miten olen kokenut sen, että tällaista tekstiä on tullut luettavakseni netissä.

Sovittelun voima on kertomisessa, kuuntelemisessa ja tasapuolisuudessa

Hiljaa mielessäni hämmästelen sitä, että hän on pienten lasten isä. Miten ikimaailmassa ihan tavallinen, järjissään olevan tuntuinen perheenisä voi kirjoittaa nauttivansa siitä, että toisen ihmisen perhe tapettaisiin?

En kuitenkaan ryhdy puhumaan siitä. Katson miestä silmiin ja alan kertoa, millaista vihapuheen kohteena oleminen on.

Kerron työkavereideni sanoneen, että minulla on lehmän hermot ja paksu nahka. Mutta siinä ei ole mitään sankarillista, että joutuu sietämään jatkuvaa vihapuhetta. Kuten niin monet muutkin, haluan vain tehdä työni hyvin ja rauhassa.

Silti minäkään en ole immuuni kaikelle. Ja olen siitä tyytyväinen. Se, että minuun voi yhä sattua, tarkoittaa, että pystyn edelleen reagoimaan vihaan kuten normaalin ihmisen kuuluu.

Kerron, että jos aistin viestissä ripauksenkin konkreettista uhkaa, joka voisi kohdistua lähimmäisiini, silloin on pakko toimia. Muuten en voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos jotain tapahtuisi.

Sami Koiviston sitaatti: "Kerron, että olen hankkinut vihapuheen takia kotiini turvakamerat." Sami Koivisto,vihapuhe,sovittelu

Kerron, miltä tuntuu, kun kotiin töistä tullessa huomaa, että joku on käynyt pihalla rikkomassa kukkaruukkuja tai tekemässä muuta pientä ilkivaltaa – eikä voi tietää, onko syynä ilkivaltaan ollut työni, minuun kohdistettu vihapuhe, maalitus, vaiko pelkkä sattuma.

Kerron, miltä tuntuu, kun puhelin soi yömyöhään ja siellä on kiivastunut tuntematon, joka käyttäytyy kuin nauhoittaisi puhelua ja sanoo haluavansa keskustella, mutta oikeasti hän haluaa vain kiihtyä, huutaa, haukkua ja syyllistää minua asioista, joita en ole tehnyt.

Kerron, että olen hankkinut vihapuheen takia kotiini turvakamerat.

Kerron, miltä oman nimen googlaaminen tuntuu, kun hakutuloksista voi löytää hirveyksiä, jollaisia ei osaisi itse kuvitella.

Kerron, miltä tuntuu lukea viestejä, joissa minun käsketään menemään hirteen, toivotaan sairastumistani, tai toivotaan jotain pahaa perheelleni.

Vastapäätä istuva sovittelukumppanini selvästi kuuntelee. Se on minulle todella tärkeää.

Kun päätän kertomukseni, oloni on vapautunut ja voimaantunut. Olen kokenut tilanteessa jotain ripinomaista. On selvää, että sovitteluun tuleminen oli minulle oikea ratkaisu.

Sitten on hänen vuoronsa.

"Sinä voit murskata elämäni"

"Tiedän, että sinä voit murskata elämäni sekä taloudellisesti että henkisesti", hän aloittaa.

Mies on hyvin liikuttunut. Äänessä on katumusta ja pelkoa. Hän on selvästi miettinyt tekoaan ja tätä tilannetta kuukausia.

Silloin tunnen, että uhka on ohi. Voin päästää häneen liittyneestä huolestani irti.

"Minulla ei ole minkäänlaista halua tai tarkoitusta murskata ketään", sanon hänelle. "Haluan vain tietää, miksi kirjoitit mitä kirjoitit. Mikä sai sinut tekemään niin?"

Sami Koivisto ja toinen sovittelijoista Helsingin sovittelutoimistossa. Sami Koivisto,sovittelu,rikos- ja riita-asioiden sovittelu

Sen kuultuaan hän alkaa vapautua. Mies yrittää pitkään ja tosissaan löytää vastausta, mutta ei osaa antaa mitään järjellistä syytä teolleen.

Hän sanoo, että jos joku kirjoittaisi hänen perheestään niin kuin hän on minun perheestäni kirjoittanut, hän kokisi ja reagoisi samoin kuin minä.

Se, että hänkin pelkäisi, tuntuu minusta huojentavalta.

Sami Koiviston sitaatti: "Hänelle ajattelematon nettiin kirjoittelu on ollut höyryjen päästelyä." Sami Koivisto,sovittelu,vihapuhe

Hän tuntuu puhuvan sydämestään. Hän vaikuttaa aivan tavalliselta, terveellä tavalla empaattiselta mieheltä. Hän vakuuttaa, että ei ole mukana ääriliikkeissä, ei sympatiseeraa niitä, eikä ole ollut edes poliittisesti aktiivinen, koska on työssään huomannut, ettei se ole hänen alallaan hyvä asia.

Hän kertoo, että ei ollut kirjoitustilanteessa päihtynyt. Hänelle ajattelematon nettiin kirjoittelu on tavallisesti ollut höyryjen päästelyä, jossa yleinen keskusteluilmapiiri on temmannut mukaansa.

Hän kertoo katuvansa syvästi tekoaan ja pyytää sitä useaan otteeseen vilpittömän tuntuisesti anteeksi. Kerron antavani hänelle anteeksi. Tiedän, että tuo mies ei voi enää satuttaa minua, eikä hän koskaan tekisi pahaa perheelleni.

Tiedän myös, että kotiin mennessäni voisin viimeinkin kertoa kaikesta puolisolleni. Teen sen samana iltana.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi

Sovimme miehen kanssa, että hän auttaa minua anonyymisti tämän tekstin kirjoittamisessa. Sen hän myös tekee.

Palaamme hänen tekonsa syihin ensimmäisen kerran pari kuukautta ja toistamiseen viisi kuukautta sovittelun jälkeen. Hän on molemmilla kerroilla yhä pahoillaan sekä vihaviestistään että siitä, ettei edelleenkään pysty antamaan järjellistä selitystä teolleen.

"Olen Sami oikeasti pahoillani aiheuttamastani tapahtumasta ja pyydän anteeksi vielä kerran. Laitoin sinut silkkaa omaa typeryyttäni tilanteeseen, jota ei soisi kenellekään sattuvan."

Hän sanoo, että osa keskustelualustoista toimii "netin likaviemäreinä ja kaatopaikkoina". Niille kirjoittamista hän kutsuu vessanseinäkirjoitteluksi ja shitpostingiksi.

Esitän hänelle kysymyksiä, ja hän vastaa niihin.

Olisitko kirjoittanut viestiäsi, jos tällaisia keskustelualustoja ei olisi olemassa?

"En."

Et ole pystynyt antamaan järjellistä selitystä kirjoituksellesi. Onko sinusta totuudenmukaista sanoa, että tempauduit mukaan keskusteluun, jossa muutkin haukkuivat minua?

"Aika lailla kyllä. :("

Uskotko, että voisit päätyä uudelleen samanlaiseen tilanteeseen ja kirjoittaa esimerkiksi vastaavantyyppisen viestin?

"En _ikinä_."

Mitkä ovat tärkeimmät opit sinulle koko tästä keissistä?

"Tuollaisia kirjoituksia ei saisi edes ajatuksen tasolla syntyä. Olen tänä koko aikana miettinyt käytöstäni viestin kirjoittamisen osalta, kun luonteeltani olen oikeasti täysin päinvastaista. Toivon, että tiedät tämän. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tämä asia inhottaa minua vieläkin :( ."

Sovittelun piinaava odotus

Kysyn häneltä, millaista sovittelun odotus oli hänelle ollut.

Hän kertoo saaneensa tekstiviestillä poliisin soittopyynnön kymmenisen kuukautta kirjoituksensa jälkeen. Hän soitti poliisille seuraavana päivänä ja meni sitten poliisilaitokselle, jossa virkamies hoiti tilanteen hänen mielestään asiallisesti.

Useiden kuukausien odotus poliisikuulustelusta sovitteluun oli ollut hänelle erittäin raskasta aikaa. Piinaa pitkitti se, että minä olisin voinut keskeyttää sovitteluprosessin koska tahansa ja viedä asian oikeuteen.

Sami Koiviston sovittelukumppanin sitaatti: "Tässäköhän tää nyt oli, minun koko tulevaisuuteni määriteltynä." Sami Koivisto,sovittelu,vihapuhe

"Vielä kuukausien päästäkin, jos näin postilaatikosta vähänkään virallisemman kirjeen, sykkeeni ja tunteet nousivat ja ajattelin, että 'tässäköhän tää nyt oli', minun koko tulevaisuuteni määriteltynä. En voinut avata kirjeitä heti", hän kertoo.

"Samat tunteet tuli myöhemmin uudelleen, kun näin, että sinulta on tullut viesti. Tarkoitan sitä, että jos et olisikaan halunnut sovittelukäsittelyä, niin henkilökohtaisesti, taloudellisesti se olisi ollut loppuni."

Näkymä Helsingin sovittelutoiminnan toimiston aulaan lasioven takaa. sovittelu

Pitäisikö vihapuheesta sinun mielestäsi puhua Suomessa enemmän, vai onko ongelmaa sinusta liioiteltu?

"Kun vihapuheesta halutaan puhua, pitäisi ihan oikeasti paneutua sen syntyjuuriin ja siihen, että ketkä kategorisesti vihapuhetta edustavat ja miksi. Tällä tavalla voitaisiin asia hoitaa jo alusta alkaen, ennen kuin ennakkoluulot ehtivät kasvaa ja pahin vahinko ehtii syntyä."

Tulisiko poliisin resursseja netti- ja somekeskustelujen valvomiseksi lisätä?

"Jos sivujen moderointi on pätevää, asiat kyllä etenevät poliisille asti nopeasti, koska kyse on alustan toimivuudesta jatkossakin."

Pitäisikö esimerkiksi poliitikkojen, median, tutkijoiden ja muun yhteiskunnan ottaa tiukemmin kantaa vihapuheeseen?

"Ehkä mä kuulun iän ja sukupuolen perusteella siihen kuuluisaan tutkimuslokeroon, kun puhutaan "vihaisista nuorista miehistä". Mulla ei ole lukuja, mutta voisin mutuilla, että mun ikäryhmä/sukupuoli on korkeasti edustettuina vihapuheen kirjoittajissa. Siihen pitäisi paneutua. Edellä mainitut instituutiot eivät välttämättä ymmärrä asiaa "nuoren vihaisen miehen" näkökulmasta ja tekevät sitten lööppejä, "clickbaitteja" ja ympäripyöreitä juttuja."

"En edelleenkään halua puolustella omaa aikaisempaa käytöstäni, mutta tällaista vibaa vainuaa jatkuvasti."

Viha ruokkii lisää vihaa – onko meillä siihen varaa?

Sovittelukumppanini viesti on minun tulkitsemanani tämä: Vihapuheilmiötä ja sen merkitystä ei ymmärretä vielä alkuunkaan. Sitä ei ole tutkittu riittävästi, jotta ymmärrettäisiin, ketkä kaikki vihapuheesta hyötyvät. Media on kirjoittanut ilmiöstä aivan liian pintapuolisesti. Kun kukaan ei riittävän hyvin tiedä, ketkä vihapuhetta kirjoittavat ja miksi, ihmisten käsitykset koko ilmiöstä ovat vääristyneitä.

Kun vihapuhetta levittäviä sivustoja ei moderoida eikä keskusteluun puututa somessa, ilmiö saa jatkaa laajentumistaan rauhassa. Pelkkä laajamittainen voivottelu ei poista ongelmaa, vaan pahentaa sitä. On tekojen aika.

Sovittelukumppanini ei missään sovitteluprosessin vaiheessa halunnut sälyttää vastuuta omista tekemisistään muille. Juridisessa mielessä vastuu lakia rikkovasta viestistä onkin käytännössä useimmiten viestin kirjoittajalla.

Juridista ja eettistä vastuuta on, tilanteesta riippuen, myös keskustelun ylläpitäjillä ja keskustelualustoilla. Ne eivät kuitenkaan ole estäneet vihapuheilmiön kasvua. Periaatteessa ratkaisu on yksinkertainen: parempi valvonta.

Jos tarjoat julkiselle keskustelulle tilaa ja haluat sinne toimivaa dialogia, sinun tulisi huolehtia myös sen asianmukaisesta valvomisesta – olitpa sitten keskustelusivusto, media tai kansainvälinen somejätti. Toimivaan yhteistyöhön poliisin kanssa kannattaa ikäviä tilanteita ajatellen panostaa, mutta perustyötäsi – keskustelujen laadunvalvontaa – et voi ulkoistaa poliisille. Se kuuluu sinulle.

Sami Koiviston sitaatti: "Mitä hyötyä on laeista, jos poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä ja tuomari ei tuomitse?" Sami Koivisto,vihapuhe,sovittelu

Vihapuheeseen liittyvää lainsäädäntöä on välttämätöntä ajanmukaistaa, vaikka disinformaatiota ja vihaa ei voi koskaan saada kokonaan pois netistä. Siksi sananvapauden toteutumista on varjeltava fasismin, rasismin ja muun epätasa-arvoistamisen hengeltä.

Sananvapaus ja ihmisten tasavertaisuus ovat länsimaisen demokratian ytimessä. Myös lainsäädännön rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus kuuluu länsimaisen demokratian perusperiaatteisiin. Fasismi on käytännössä näiden vastavoima. Se on johtanut paitsi sananvapauden rajoituksiin, myös rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Muutettiinpa lakeja tai ei, tärkeintä on muistaa käytäntö ja ruohonjuuritason todellisuus. Mitä hyötyä on laeista, jos poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä ja tuomari ei tuomitse? Vihapuhetapausten käsittely on ollut Suomessa kirjavaa. Jos vihapuhetta halutaan oikeasti saada tässä yhteiskunnassa aisoihin, täytyy ammattilaisten resurssit, asenne ja vihapuheilmiötä koskeva koulutus laittaa kuntoon.

Viha ruokkii vihaa ja vetää pyörteeseensä yhä uusia ihmisiä. Anonyymissä keskustelussa on liian helppo unohtaa, että vaikka vihalla ei oikeasti tarkoittaisi mitään, vihan kohde ei voi sitä tietää.

Se, että summittaisesti roiskaistun vihan kohteena onkin toinen samanlainen, elävä, tunteva ihminen, ei edes käväise kaikilla mielessä. Ihan tavalliset perheenisät ja -äidit voivat tempautua mukaan vihaa tihkuviin keskusteluihin kuin viihteeseen.

He voivat tehdä niin, koska vihantäyteiset keskustelut saavat tänäkin päivänä olla päättäjiemme siunauksella olemassa. Sen unohtaminen voi tulla maailman onnellisimmalle kansalle lopulta häkellyttävän kalliiksi.

Tämän tekstin kirjoittaminen on ollut vaikein kirjoitusprosessini koskaan. Kirjoitin, koska mielestäni Suomen pitäisi kunnolla tiedostaa paitsi vihapuheen taloudelliset ja kansanterveydelliset vaikutukset, myös riskit koko yhteiskuntarauhan säilymiselle.

Sami Koivisto

Kirjoittaja on Yle-tyyppinäkin tunnettu Yleisradion yleisövuorovaikutuksen päällikkö, jonka tehtävänä on edistää Ylen ja journalismin läpinäkyvyyttä.

Koivisto kuuntelee Ylen asiakkaita, keskustelee heidän kanssaan median toimintatavoista ja vie asiakkaiden viestiä Ylen johdolle. Hän auttaa muita päälliköitä, toimittajia, asiakaspalvelua, juristeja, turvallisuushenkilöstöä ja muita asiantuntijoita yleisövuorovaikutuksessa. Hän myös kouluttaa Ylen toimittajia esimerkiksi vihapuheen kohtaamisessa.

Kuvat: Niklas Mäkinen, grafiikka: Mikko Lehtola, toimitussihteeri: Henna-Leena Kallio, äänisuunnittelu: Anders Johansson, audioeditointi: Eve Mantu, tuottaja: Anna-Leena Lappalainen

Kommentteja julkaistaan arkisin päiväaikaan. Kommenttipalsta on esimoderoitu. Kommentointi päättyy 30.6.2019.

Edit 30.5.2019: Lisätty artikkelin audioversio.