Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

Trumpetin suukappale, lähikuva, käsitelty
Trumpetin suukappale, lähikuva, käsitelty trumpetti

1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Minimalismi oli juuri noussut maailmanmaineeseen Philip Glassin ja Steve Reichin sävellysten myötä.

Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta.

Manhattanin eteläosan eli downtownin taiteella oli oma lyhyt historiansa. Oli perinne, jota oli helppo jatkaa. 1960-luvun alussa muun muassa Yoko Ono, La Monte Young ja muut Fluxus-taiteilijat olivat alkaneet tehdä asioita, joita Manhattanin pohjoisosan eli uptownin taidepiirit eivät voineet kerta kaikkiaan ymmärtää.

Nämä nuoret ja tuoreet taiteilijat järjestivät performansseja ja happeningeja, käsitteellisiä taidenäyttelyitä ja outoja konsertteja, joissa soivat uudet äänet: improvisoitu ja kokeellinen, jopa sattumanvarainen, ja usein teknologiaa luovasti hyödyntävä musiikki. Eräs näistä nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. Hän oli tullut New Yorkiin 1970-luvun alussa.

Tuon vuosikymmenen lopulla hän alkoi koostaa suurisuuntaista multimediaesitystä nimeltä United States. Kokonaisuudesta tuli lopulta noin kahdeksan tuntia kestävä valtaisa spektaakkeli. Ja tuosta esityksestä on myös peräisin Laurie Andersonin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa listahitti.

Tuo omituinen laulu on nimeltään O Superman. Se julkaistiin vuonna 1981 ja nyt, lähes 40 vuotta myöhemmin se elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena.

Näin sen näkee ja kuulee Ilmiliekki-kvartetti eli Verneri Pohjola, Tuomo Prättälä, Antti Lötjönen ja Olavi Louhivuori. Esitys on Ilmiliekki-kvartetin albumilta Land of Real Men.

Ehkä hieman, mutta vain hieman maanläheisemmissä maisemissa ja jazzin reunamailla liikkuu kitaristi ja säveltäjä Matti Saarinen, joka julkaisi ensimmäisen levynsä Islannissa, ja nyt toisen levynsä Suomessa. Tässä ilmavaa musiikkia, albumin nimiraita Grímsey:

Sitten liikutaan elektroakustisen avantgarden ja improvisaation suuntaan, ja lahden toiselle puolen Viroon. Kitaristi Mart Soo ja amerikkalainen elektronimuusikko Scott L. Miller ovat yhdessä esiintyneet ja tehneet jo kaksi albumia nimellä Three Free Radicals, mutta vasta nyt kolmannella albumilla radikaaleja on oikeasti kolme, kun vierailijaksi mukaan on tullut harpisti Liis Viira.

Albumi on nimeltään Atlas of the Heavens, ja musiikki on elektroakustista, avantgardea ja improvisaatiota.

Ja tähän jatkoksi sopinee mitä mainioimmin toinen trio, niin ikään Virosta. Kyseessä on monikansallinen kolmikko: kitaristi Robert Jürjendal, venezuelalainen kosketinsoittaja Miguel Noya sekä amerikkalainen kosketinsoittaja ja vokalisti Paul Godwin. Ja yllätys, yllätys, tämänkin kolmikon musiikki on mitä suurimmassa määrin improvisoitua.

Ja jatkoksi kaunista, ilmavaa pianismia, lyyrisen sellon kera. Pianisti ja säveltäjä Mari Sainio ja uutta musiikkia: Still Here.

Ja lisää pianismia. Englantilainen Keith Tippett on alansa veteraani, pianisti ja säveltäjä, tätä nykyä 71-vuotias. Jotkut saattavat muistaa hänet King Crimsonin 1970-luvun alun levyjen pianistina.

Noiden aikojen jälkeen Keith on ollut mitä aktiivisin jazzhenkisen vapaan improvisaation lipunkantaja. Vuonna 1980 hän julkaisi ensimmäisen pianosooloalbuminsa The Unlonely Raindancer, joka häipyi ennen pitkää historian hämäriin ja keräilijöiden levyhyllyihin. Tuo tuplavinyyli oli äänitetty Tippetin Hollannin kiertueella vuonna 1979 ja sen masternauhat katosivat myös historian hämäriin.

Äskettäin englantilainen Martin Archer sai haltuunsa tuolla kiertueella äänitettyä materiaalia ja lähti uskaliaaseen urakkaan: rekonstruoimaan tuon hävinneen sooloalbumin. Ja hän onnistui: nyt meillä digitaalisesti julkaistu Keith Tippettin albumi The Unlonely Raindancer.

Frostlake on multi-intrumentalisti Jan Toddin kokoonpano, jonka ainoa jäsen on hän itse. Uudella albumilla Ice & Bone on mukana avustamassa myös basisti Terry Todd.

Nemesis-yhtyeestä tuttu Ashen Simian on viime vuosina ollut ahkera sooloartisti. Parin viime vuoden aikana on syntynyt albumitrilogia Shambala, Urania ja Phantasma, jonka viimeinen osa on nyt siis valmis. Ashen Simian kuvailee tätä trilogiaa musiikilliseksi päiväkirjakseen vuosilta 2018 ja 2019. Hän kertoo musiikin syntyneen hyvin vaivattomasti, ja siltähän musiikki jälleen kuulostaa. Tyylillisesti vaihtelevalta, mutta silti tunnistettavalta.

Englantilaisen Ian Boddyn luotsaama DiN-levymerkki täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 20 vuotta, ja toiminta on tyylikästä ja aktiivista edelleen. Merkin uusin julkaisu on Ian Boddyn tupla-albumi Altair, jonka materiaali on peräisin kahdesta esiintymisestä Yhdysvalloista: Chuck van Zylin isännöimässä Gatherings-konserttien sarjassa sekä niin ikään hänen toimittamassaan Star's End radio-ohjelmassa. Ja näin mentiin Philadelphiassa, Gatherings-konsertissa lokakuussa 2018:


AVARUUSROMUA 9.6.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:

ILMILIEKKI QUARTET: O Superman (Land Of Real Men)
TIMO LASSY & TEPPO MÄKYNEN: Aero (Timo Lassy & Teppo Mäkynen)
MATTI SAARINEN: Grímsey (Grímsey)
THREE FREE RADICALS X LIIS VIIRA: V505 (Atlas Of The Heavens)
NOYA-GODWIN -JÜRJENDAL: The Big Slow - Part 1 - Greenlands (Samliku)
MARI SAINIO: Still Here (singlejulkaisu)
KEITH TIPPETT: The Pool (The Unlonely Raindancer)
FROSTLAKE: Vargtimmen - Wolf Hour (Ice & Bone)
ASHEN SIMIAN: Waitoreke (Phantasma)
IAN BODDY: Altair - osa - (Altair)

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri