Hyppää pääsisältöön

Jopparin jokilaakso - Oliko salakuljetus järjestäytynyttä rikollisuutta vai välttämätöntä kansanhuoltoa?

Vanhoja valokuvia mm sotilaspassista ja päähenkilöstä
Vanhoja valokuvia mm sotilaspassista ja päähenkilöstä Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu radio-ohjelmat

Järjestäytynyttä rikollisuutta vai välttämätöntä kansanhuoltoa? Toimittaja Juhani Kenttämaa tutustui salakuljetukseen sodanjälkeisessä Peräpohjolassa.

Joppaus on synonyymi salakuljetukselle. Sana on meänkieltä, jota puhutaan Tornionjokilaaksossa Ruotsin Norrbottenissa. Se viittaa ruotsin kielen sanaan jobba, eli tehdä työtä.

Sanan alkuperä kuvaa hyvin, kuinka tavallista ja luontevaa salakuljetus on ollut alueen historiassa. Sotien jälkeen joppaus oli Länsi-Lapin tärkein elinkeino. Mauno Kenttämaalle se oli ainoa vaihtoehto elättää itseään.

Joppaussanastoa

* Salakuljetusta kutsuttiin ensin lundreijaukseksi, joka oli liian vaikea sana suomalaiseen suuhun. Sen jälkeen puhuttiin jobbauksesta, ja lopulta astetta härmäläisemmin joppauksesta.

* Pislaaki tarkoitti takavarikkoa, mikä tulee ruotsin vastaavasta sanasta beslag.

* Vakoilija oli piuni, joka tiedusteli ja auttoi joppareita. He varoittivat tullivirkailijoiden liikkeistä ja kertoivat, milloin tavaraa kannatti tuoda rajan yli.

* Joppareiden keskuudessa tullivirkailijat olivat tullihurttia ja rajavartijat rajakyyliä. Rajavartijat ja poliisit valvoivat salakuljetetun tavaran liikennettä ja kauppaa raja-alueen ulkopuolella.

Sotien jälkeiset vuodet 1945-1952 olivat joppauksen kulta-aikaa. Yleisimmät Ruotsista tuodut hyödykkeet olivat kahvi, sakariini, mausteet ja muut ylellisyystuotteet. Ruotsiin Suomesta kelpasivat taas kotieläimet sekä metsäkanalinnut, oravannahat ja muu riista.

kahvipapuja, kahvimylly
Kahvi oli tärkein salakuljetustavara joppauksen kulta-aikana. kahvipapuja, kahvimylly Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Joppaus kiinnosti etenkin suomalaisia, jotka yrittivät selvitä saksalaisjoukkojen polttamalla kotiseudullaan. Lapin sodan jälkeen Suomessa kaikki kulutus oli tiukkaan säännösteltyä. Mitään ylellisyystuotteita ei ollut saatavilla, mutta kysyntä kaikelle oli suurta jälleenrakennuksen keskellä.

Sotilaasta salakuljettajaksi

Kulta-ajan joppari oli yleensä työikäinen noin parikymppinen mies. Heistä suurin osa oli juuri rintamalta palanneita sotaveteraaneja, kuten Ylitorniolla syntynyt Mauno Johannes Kenttämaa.

Kun tulin sodasta, minulla ei ollut mitään. Ei ollut kunnon vaatteita, ei ruokaa, eikä rahaa. Jotain sitä piti tehdä, millä elää.

Keminmaassa asuva, nyt yli satavuotias mies muistelee syitä, miksi joppaus oli 26-vuotiaalle rintamaveteraanille ainoa vaihtoehto elättää itseään.

- Kun tulin sodasta, minulla ei ollut mitään. Ei ollut kunnon vaatteita, ei ruokaa, eikä rahaa. Jotain sitä piti tehdä, millä elää. Olin aivan kykenemätön töihin, Kenttämaa muistelee.

Mauno Kenttämaa
Nyt yli satavuotias Mauno Johannes Kenttämaa joppasi useita vuosia sotien jälkeen. Mauno Kenttämaa Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Keuhkotaudin nujertama kouluttamaton nuorukainen ei pystynyt tekemään fyysistä työtä maatiloilla tai metsäsavotoilla. Maastossa liikkumaan tottuneelle veteraanille joppaus oli luonnollinen tapa ansaita elantoa. Salakuljetus oli kuin kevytversio sotimisesta.

Rikollinen toiminta loi kuitenkin omat jännitteensä. Joppaukseen liittyi jatkuva väkivallan uhka, kiinnijäämisen vaara sekä epäluulo, joka liittyi salakauppaan. Kenttämaa joutui kohtaamaan muun muassa järjestäytynyttä rikollisuutta, ryöstöyrityksiä, väkivaltaa, epäonnistuneita salakuljetuskeikkoja, takavarikkoja, virkavallalta pakoilua ja piileskelyä sekä muita salakuljetuksen lieveilmiöitä.

Salakuljetustavaran menetys, sakot sekä vankeus olivat todellisia uhkia, mutta joppaus oli harvoin hengenvaarallista. Haave äkkirikastumisesta motivoi Kenttämaata jatkamaan joppausta yli omien tarpeiden.

Näistä lähtökohdista ja kokemuksista syntyi myös radiodokumentti Jopparin jokilaakso.

potilaita sotasairaalassa jatkosodan loppuvaiheilla
26-vuotias Kenttämaa sairastui rintamalla keuhkotautiin ja vietti Jatkosodan loppuvaiheet sotasairaalassa. Kenttämaa seisoo keskellä takarivissä. potilaita sotasairaalassa jatkosodan loppuvaiheilla Kuva: Mauno Kenttämaan kotiarkisto radio-ohjelmat

Kansa hyväksyi, tullihurtat vainosivat

Joppaus oli elinehto monelle jokivarren perheelle. Tornionjokilaaksossa joppasivat käytännössä kaikki työväestä papistoon, lapsista vanhuksiin.

Tämän myöntävät myös pellolaispariskunta Kaija ja Paavo Peura, jotka ovat tutkineet sotien jälkeistä joppauskulttuuria. Tutkimuksen pohjalta syntyi vuonna 2001 julkaistu tietokirja Joppareita, tullihurttia ja rajakyyliä.

Kirjasta käy ilmi, että kansa suhtautui rajaseudulla joppaukseen hyväksyvästi. Jopa salakuljetusta julkisesti paheksuvat toivoivat saavansa ostaa jopattua tavaraa.

- Joppauksen tuomitsijoita oli hyvin vähän. Joppaus on kuulunut jokilaakson perinteeseen. Tavaraa on pitkin historiaa haettu sieltä, mistä sitä on saatu. Siinä ei ole ollut mitään väärää, jos se oli rahalla maksettu, lisää Paavo Peura.

Paavo ja Kaija Peura
Pellolaispariskunta Paavo ja Kaija Peura kirjoittivat tietokirjan, joka kertoo Länsi-Lapin salakuljetuskulttuurista sotien jälkeen. Paavo ja Kaija Peura Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Joppareiden vastavoima olivat tullivirkailijat, poliisi sekä rajavartiosto. Etenkin sotien jälkeen sekä Suomen että Ruotsin tulli pitivät rajaa tiukasti silmällä. Väylän yli kulkeva liikenne oli tarkassa syynissä.

Alueen asukkaille myönnettiin henkilökohtaiset rajapassit, joihin merkittiin naapurimaassa ostetut hyödykkeet, joita sai laillisesti tuoda rajattu määrä omaan käyttöön.

Luvattomuuksiin sorruttiin, kun rajapassiin merkittyjä määriä ylitettiin tai tavaraa tuotiin salaa myyntiin. Esimerkiksi kahvia sai tuoda Ruotsista Suomeen vain 250 grammaa per henkilö.

Yleisimmät rangaistukset olivat salakuljetetun tavaran sekä salakuljetukseen käytetyn välineistön takavarikointi, eli pislaaki. Lisäksi salakuljettaja joutui maksamaan sakot sekä Ruotsin että Suomen puolelle. Isommissa pislaakeissa syylliset tuomittiin myös vankeusrangaistuksiiin.

Valtio motivoi virkavaltaa puuttumaan tehokkaammin salakuljetukseen tulospalkkauksella. Sen myötä tullimiehet, poliisit sekä rajavartijat saivat puolet takavarikoidun tavaran huutokauppa-arvosta itselleen. Lisäksi valtio kannusti siviilejä ilmiantoihin, luvaten takavarikoidun tavaran myyntiarvosta kolmasosan pislaakiin johtavasta vinkistä.

Kannustimista huolimatta joppareita vasikoitiin verrattain harvoin.

Lappi nousuun salakuljetuksella

Jopparit itse kokivat tekevänsä tärkeää kansanhuoltotyötä sodan runtelemassa ja tiukkaan säännöstellyssä Suomessa.

Uudelleenrakennuksen keskellä painiva Rovaniemi oli yleisin kauppapaikka, mihin joppareiden saaliit päätyivät myyntiin.

Kaija ja Paavo Peura muistuttavat, että kontrasti Suomen ja Ruotsin välillä oli sodan jälkeen valtava. Ruotsi ei ollut mukana taisteluissa, vaan hyötyi sodasta taloudellisesti myydessään raaka-aineita ja tavaraa muun muassa saksalaisille sotajoukoille.

ruotsalaisia sakariinipurkkeja
Ruotsalainen sakariini oli arvokasta ja helposti piilotettavaa joppitavaraa. Sen kysyntä oli suurta jälleenrakennuksen keskellä. ruotsalaisia sakariinipurkkeja Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Ruotsissa kulutustavaroiden säännöstely oli paljon lievempää, ja se loppui heti, kun maailmankauppa alkoi elpyä. Suomi ja etenkin Lapin alue oli pitkään taloudellisesti heikossa tilassa.

Kun Ruotsissa säännöstelystä asteittain luovuttiin, rajan tuntumassa asuvat suomalaiset alkoivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kiivain salakuljetusaalto syntyi 50-luvun alussa, kun kahvin säännöstely päättyi Ruotsissa kokonaan. Suomessa jäi silloin myös ennätysmäärä joppareita tullin ja muiden viranomaisten haaviin.

Jokivartelainen YYA-sopimus

Jokilaakson asukkailla on ollut historiallisesti tiiviit suhteet rajan molemmin puolin. Se on auttanut luomaan puitteet molemminpuoliselle avunannolle.

Raja ei estänyt Ruotsissa asuvia tuttavia ja sukulaisia tekemästä kaikkensa, että Suomessa asuvat lähimmäiset saivat kaiken mahdollisen avun selvitäkseen sodan tuhoista.

Alueen asukkaat olivat usein joppareiden puolella ja halusivat estää salakuljettajia joutumasta tullivirkailijoiden kynsiin.

Tullimiehiin suhtauduttiin taas nuivasti. Kauppiaat eivät halunneet myydä tavaraa tullivirkailijoille, ja kyläläiset olivat avoimen vihamielisiä uusia tullihurttia kohtaan. Mutta poikkeuksiakin löytyi.

- Tullimiehiä kunnioitettiin siinä tapauksessa, jos viranomainen osasi olla inhimillinen ja tasapuolinen. Monet tullin työntekijät olivat tärkeä osa yhteisöä ja osallistuivat kylien yhteisiin rientoihin, Kaija ja Paavo Peura kertovat.

Pienessä yhteisössä tullihurtat ja jopparit oppivat tuntemaan toisensa ja monesti toimintaa katsottiin läpi sormien molemmin puolin hyvässä yhteisymmärryksessä.

saippuaa ja partateriä
Suomessa oli sotien jälkeen pula lähes kaikesta mahdollisesta. Joppitavaraksi kävi niin partaterät kuin saippuakin. saippuaa ja partateriä Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Historia tuntee tapauksia, joissa sekä joppareita että tullivirkailijoita on kuollut virantoimituksessa ja salakuljetuksen yhteydessä, mutta henkirikoksia tapahtui joppauksen yhteydessä verrattain vähän. Tullimiehet saivat käyttää aseellista väkivaltaa vain itsepuolustukseen.

Ruotsalaisten ja suomalaisten tullimiesten välillä oli paljon yhteistoimintaa. Tullimiesten lähtökohdat peilasivat hyvin kahden valtion eroja resurssien suhteen.

Ruotsalaiset virkailijat koulutettiin alalle armeijan aliupseerikoulutuksen kautta, kun taas Suomessa koulutus tapahtui seuraamalla vanhempien tullimiesten toimintaa. Suomalaisten varusteet olivat myös astetta vaatimattomampia. Suomalaisen tullivirkailijan tunnisti kokardista, ruotsalaisilla oli täydellinen uniformu ja varustus päällä.

Joppaus ruokki luovaa kekseliäisyyttä

Alueen asukkaat joppasivat sukupuoleen katsomatta. Naiset joppasivat enemmän taloushyödykkeitä perheen tarpeiden tyydyttämiseen.

Naisia ei myöskään saanut tutkia rajalla kuin samaa sukupuolta oleva tullivirkailija. Se auttoi naisia joppauksessa, ja lisäsi toisaalta naispuolisten tullivirkailijoiden määrää rajalla.

Tietyn värisen lakanan ripustaminen pyykkinarulle saattoi merkitä, että tullimiehiä oli lähellä eikä ostoksille ole asiaa.

Jopparilla piti olla hyvät hermot. Hän osasi löytää oikeat kulkureitit ja suhtautui virkavaltaan rauhallisesti. Tavaroiden piilottaminen sekä merkinantosysteemit piti hallita. Ruotsalaisella kauppiaalla ja suomalaisella talollisella saattoi olla sovittuja merkkejä, joita seurattiin molemmin puolin rajajokea.

- Tietyn värisen lakanan ripustaminen pyykkinarulle saattoi merkitä, että tullimiehiä oli lähellä eikä ostoksille ole asiaa, Paavo Peura muistelee.

Piunien eli siviilivakoojien palkkaaminen oli myös hyödyllistä. He seurasivat, missä tullimiehet liikkuivat ja kertoivat, mistä ja milloin kannatti ylittää rajajoki.

Tullivirkailijoiden harhautukset olivat yleisiä. Valeilmiantojen avulla tullimiehet huijattiin väärään paikkaan valvomaan rajaa. Samalla jopparit veivät laitonta tavaraa yli kohdasta, jossa tullimiehet eivät olleet partioimassa.

Joppaus yhdisti kansoja

Jokivarren asukkaat eivät olleet ainoita salakuljettajia. Joppareita tuli länsirajalle ympäri Suomen. Innokkaimmat ulkopaikkakuntalaiset jopparit olivat lähtöisin Oulun, Kajaanin ja Kuusamon seuduilta. Joppaus houkutteli yritteliäitä kansalaisia länsirajalle Helsinkiä myöten. Sen myötä koko Suomi hyötyi salakuljetuksesta.

Onnistuneet joppireissut loivat mahdollisuuden myös laillisen liiketoiminnan harjoittamiselle.

- Monet Pohjois-Suomen maineikkaat yrittäjät ja liikemiehet ovat saaneet ison osan alkupääomastaan salakaupasta ja salakuljettamisesta, Paavo Peura muistuttaa.

joppari-kahvila Pellossa
Pellossa sijaitseva Kahvila-ravintola Joppari kielii edelleen salakuljetuskulttuurista. Kahvilan yhteydessä löytyy vitriini, jossa on esillä vanhaa joppitavaraa. joppari-kahvila Pellossa Kuva: Juhani Kenttämaa radio-ohjelmat

Elinolojen erilaisuudesta huolimatta joppaus lähensi suomalaisia ja ruotsalaisia. Yhteinen tavoite ja solidaarisuus voitti kyräilyn.

- Suomalaiset eivät olleet ruotsalaisille kateellisia. Toisella puolella jokea oli aina tuettu suomalaisia esimerkiksi tarjoamalla suojaa ja evakkopaikkoja saksalaisten polttaessa koteja Lapin sodan aikana, Kaija ja Paavo Peura muistuttavat.

Joppausta on harrastettu länsirajalla niin pitkään, kuin valtionrajat ovat olleet olemassa. Ilmiö ei ole vieläkään kadonnut, vaikka raja on tällä hetkellä avoimempi kuin koskaan.

Nykyään nuuskan salakuljetusta voidaan monella tapaa verrata kahvin tai sakariinin joppaukseen. Harva alueen asukas tuomitsee toiminnan, mutta lain puitteissa nikotiinituotteen tuominen yli omien tarpeiden on edelleen rangaistava teko.

Hyödykkeet vaihtuvat, mutta joppaus jatkuu vielä tänäkin päivänä niin hyvässä kuin pahassakin.

Teksti: Juhani Kenttämaa

Jopparin jokilaakso sunnuntaina 9.6. klo 18 Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa klo 9.00.

Kuuntele myös Urotöistä rangaistuspoteroon, jossa Mauno Kenttämaa kertoo toisen maailmansodan vaietusta todellisuudesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua