Hyppää pääsisältöön

Laura Frimanin kolumni: "Mieheni häpeilee hiusteni letitystä, koska heteromiehen muotti on yhä läkähdyttävän ahdas"

Toimittaja Laura Frimann
Toimittaja Laura Frimann Kuva: Joonas Josefsson KulttuuriCocktail,Laura Friman

Minulla on uusi poikaystävä. Hän on nokkela, seksikäs ja romanttinen. Herään aamuisin rahinaan, joka syntyy, kun hän jauhaa käsikäyttöisellä myllyllä papuja aamukahviini.

Kyseessä saattaa olla optinen tai hormonaalinen harha, mutta kun katselen häntä peiton alta lataamassa mutteripannua, olen melko varma, että hänen mehukkaat hauislihaksensa kimaltelevat auringonvalossa.

Elämäni on aika täydellistä. Hänen ei, koska hänen täytyy olla mies.

Eräänä aamuna uusi poikaystäväni nimittäin kysyy, saisiko letittää hiukseni. Keittiön pöydällä lepää Matti Airolan Isin ja tyttöjen letityskirja, jonka poikaystäväni on lainannut pikkuveljeltään.

Veljekset ovat treenanneet kilpaa tyttäriensä tukkien letittämistä. Päätä kruunumaisesti kiertävä ranskanletti sujuu jo, mutta kalanruotoversio on vielä kömpelö viritelmä.

Onko vieläkään ok letittää tyttöystävänsä hiuksia?

Isin ja tyttöjen letityskirja oli ilmestyessään muutama vuosi sitten pieni hitti. On liikuttavaa, miten jo sen mauton nimi viestii kömpelön yksiselitteisesti, kenelle kirja on tarkoitettu.

Samalla se tekee implisiittisesti aiemmin arveluttavasta touhusta hyväksyttävää: isät, te saatte letittää. Se ei ole sairasta tai pervoa, vaan ihan ok. Se, että tämä pitää erikseen kertoa 2010-luvulla, on tietysti yhtä aikaa naurettavaa ja itkettävää.

Ja onko vieläkään ok letittää tyttöystävänsä hiuksia?

Sitä poikaystäväni ilmeisesti miettii, kun jakaa tukkaani kolmeen osioon ja alkaa kuljettaa niitä toistensa yli ja ali. Sillä kun sitten lähden hienossa letissäni töihin, saan bussiin epävarman viestin: ”Mä aloin miettiä, oliko se letitysehdotus sun mielestä maailman vastenmielisin ja epämaskuliinisin idea. Mutta sitten mä ajattelin, että tällainen mä oon.”

Sellainen hän tosiaan on, ja siksi hän lähettää minulle eräänä iltana myös seuraavan viestin: ”Katoin uutta Sillä silmällä -kautta ja sillä Antonilla oli yhdessä jaksossa tosi hienot eyelinerit. Voisinkohan mä laittaa joskus joihinkin juhliin sellaiset? Mulla ei oo koskaan ollu meikkiä. Viimein, tässä iässä, mietin et miks ei oo ollu.”

Tosiasiassa tiedämme kumpikin, miksi. Siksi, että jos ei satu olemaan Ville Valo, meikkaava heteromies, on jotenkin hämmentävä. On helpompi jättää silmät rajaamatta.

Siksi Sillä silmällä -muuttumisleikin uusintaversiossa stailaava vetäjäviisikko koostuu viisitoista vuotta myöhemmin yhä homoista. Heteromiehen muotti on yhä läkähdyttävän ahdas.

Olen seurannut kamppailua maskuliinisuuden vaateiden kanssa jokaisen elämäni miehen kanssa.

Uusi poikaystäväni ei ole poikkeus. Olen seurannut kamppailua maskuliinisuuden vaateiden kanssa jokaisen elämäni miehen kanssa. He ovat olleet keskenään niin fyysisesti kuin henkisesti aivan erilaisia, mutta kukin on kipuillut miehisyytensä kanssa, koska on aina kokenut olevansa jostakin vinkkelistä riittämätön, epäsopiva tai viallinen.

Kukin on kokenut myös pelkoa ja inhoa vallitsevaa miehisyyden kulttuuria kohtaan. Miltei jokainen on kertonut, miten jatkuva väkivallan uhka on yksi teinipojan avainkokemuksista. Se pelko ei väisty kokonaan koskaan: nakkikioskijono on miehelle ja naiselle erilainen paikka iässä kuin iässä.

Jokaista on ahdistanut armeijan ällöttävä äijäkulttuuri, ja moni on avannut suunsa työyhteisössä seksististen juttujen johdosta. Yksi on ottanut avioliitossa minun sukunimeni osittain vain provosoidakseen konservatiivista sukuaan.

Jokainen on siis tehnyt rohkeasti asioita, joita miehen ei ”kuuluisi” tehdä, mutta jättänyt vastaavasti tekemättä pitkän listan asioita, joita olisi halunnut tehdä.

Minusta eläminen on ylipäätään on helvetinmoinen savotta.

Kun puhun ääneen miehenä olemisen vaikeudesta, ahdistun automaattisesti. Pelkään, että kokonaisuudesta irrotettu lause saatetaan liittää osaksi laasasiaanista evankeliumia.

Siinäs kuulitte, heteromiehenä olo on niin vaikeaa!

Vaikka olen miesasiamiesten kanssa yhtä mieltä miehenä olemisen vaikeudesta, olen prikulleen vastakkaista mieltä sen syistä ja ratkaisuista. (Vinkki: feminismi ratkaisisi kaiken.)

En myöskään tahdo verrata kokemuksia naisena ja miehenä elämisen haastavuudesta. Minusta eläminen on ylipäätään on helvetinmoinen savotta ja kumman tahansa kulttuurillisesti lukitun sukupuolen performoiminen raastava tehtävä.

Neutraalin letityksen ja epäpoliittisten eyeliner-tussien maailma on vielä masentavan kaukana.

Keskustelu sulkeutuu 5.7.2019.
Keskustele