Hyppää pääsisältöön

Verottaja peri yrityksiltä yli miljardin euron edestä jälkiveroja – nyt useat oikeustaistelut ovat päättyneet yritysten voittoon

Piirros verohallinnosta ja yrityksistä, jotka ovat veroriidoissa sen kanssa
Piirros verohallinnosta ja yrityksistä, jotka ovat veroriidoissa sen kanssa Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle MOT,verotus,Fortum,Nokian Renkaat,Paroc,hannu sokala

Verottaja on hävinnyt useita yritysten siirtohinnoittelua koskevia oikeusjuttua. Valtio on joutunut maksamaan yrityksille perittyjä veroja takaisin kymmenien miljoonien eurojen edestä. Joissakin tapauksissa verottaja on myös joutunut maksamaan yritysten oikeuskuluja.

Suomen verottaja on MOT:n tietojen mukaan hakenut ainakin kahdeltatoista yritykseltä yhteensä puolentoista miljardin euron jälkiveroja. MOT selvitti asiaa vuosi sitten.

Jälkiverot on määrätty siirtohinnoittelun perusteella. Siirtohinnoittelu tarkoittaa niitä hintoja, joita yritykset käyttävät siirtäessään tavaroita tai palveluita saman konsernin sisällä maasta toiseen. Kiistoissa on ollut kyse siitä, ettei verottaja ole hyväksynyt yritysten siirtohinnoittelua vaan tulkinnut, että sisäisten hintojen avulla on pienennetty yrityksen näyttämiä voittoja ja alunperin maksettu liian vähän veroja.

Yritykset eivät ole nielleet verottajan siirtohinnoittelupäätöksiä, vaan ne ovat vieneet tapaukset järjestään oikeuteen. Valitukset ovat tuottaneet tulosta: useat isot riidat ovat ratkenneet yrityksen voittoon ja verottajan tappioon.

Tätä siirtohinnoittelu tarkoittaa

  • Verohallinto ryhtyi vuodesta 2012 lähtien kiinnittämään erityistä huomiota siirtohinnoitteluun, josta on tullut merkittävä osa kansainvälistä taloutta
  • Siirtohinnoittelu tarkoittaa niitä hintoja, joita yritykset käyttävät siirtäessään tavaroita tai palveluita saman konsernin sisällä maasta toiseen
  • Jotkin yritykset kikkailevat näillä sisäisillä hinnoilla minimoidakseen verotustaan – joskus lainvastaisesti
  • Siirtohintojen avulla yritys voi yrittää näyttää alhaisen verotuksen maissa hyvää tulosta ja korkean verotuksen maissa alhaista tulosta

”Siirtohinnoitteluprojekti meni pieleen”

Tuorein yrityksen voittoon päättynyt veroriita koski Nokian Renkaita. Yritys tiedotti maaliskuussa Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta, jolla KHO asettui yrityksen puolelle.

Nokian Renkaat oli verottajan määräyksestä maksanut lisäveroa ja veronkorotuksia yhteensä 89 miljoonaa euroa. Verottaja joutui maksamaan rahat takaisin yhtiölle.

– Nokian Renkaiden päätös viimeistään vahvistaa sen, että käytännössä kaikki Verohallinnon vuodesta 2012 alkaen käynnistämät siirtohinnoittelua koskevat isot veroriidat tulevat ratkeamaan verovelvollisten eduksi, sanoo asianajotoimisto Boreniuksen veroryhmän johtaja ja osakas Janne Juusela.

Juusela on toiminut asiamiehenä useissa suurissa siirtohinnoitteluriidoissa, jotka ovat päättyneet yritysten voittoon.

Hänen mukaansa verohallinnon ”aggressiivinen toiminta” on heikentänyt oikeusvarmuutta.

– Nyt voidaan virallisestikin todeta, että Verohallinnon siirtohinnoitteluprojekti on mennyt pahasti pieleen. Verohallinnon lainvastaisista jälkiverotuspäätöksistä on aiheutunut yhtiöille vuosikausia kestäneitä merkittäviä kustannuksia ja mainehaittoja aiheuttaneita oikeusprosesseja, Juusela sanoo.

Verohallinto: Julkiset päätökset eivät kerro koko kuvaa

Nokian Renkaiden ohella verottaja on hävinnyt ainakin Fortumia (442 miljoonaa euroa) ja Parocia (18 miljoonaa euroa) koskeneet riidat. Rahassa mitattuna suurin, puolen miljardin luokkaa oleva verokiista, koskee Borealista, mutta asiaa ei ole vielä lopullisesti ratkaistu.

– Suomessa yhteisöverokanta on alhainen, ja tuntuisikin lähtökohtaisesti siltä, että Suomesta ei kannata hinnoittelun avulla siirtää voittoja muualle, Tampereen yliopiston vero-oikeuden emeritusprofessori Seppo Penttilä arvioi.

Se, että Verohallinto velvoitetaan maksamaan oikeudenkäyntikuluja, on yleensä osoitus siitä, että verotuspäätös on ollut varsin ilmeisellä tavalla virheellinen.― Seppo Penttilä

Joissakin siirtohinnoittelutapauksissa tuomioistuin on määrännyt Verohallinnon korvaamaan yritysten oikeudenkäyntikuluja. Esimerkiksi Nokian Renkaiden tapauksessa verottaja velvoitettiin korvaamaan niitä yritykselle 40 000 euroa.

– Tämä on poikkeuksellista verojutuissa varsinkin, jos verovelvollisena on iso pörssiyhtiö. Se, että Verohallinto velvoitetaan maksamaan oikeudenkäyntikuluja, on yleensä osoitus siitä, että verotuspäätös on ollut varsin ilmeisellä tavalla virheellinen. Kysymys ei siis ole ollut epäselvästä tulkinnallisesta asiasta, joissa oikeudenkäyntikuluja ei tuomita toisen osapuolen maksettaviksi, Penttilä sanoo.

Verohallinto korostaa, ettei ole hävinnyt kaikkia siirtohinnoittelukiistoja.

Verohallinnon siirtohinnoittelun johtava asiantuntija Päivi Viitanen sanoo, että osa tuomioistuimiin edenneistä jutuista on ratkennut joko kokonaan tai osittain Verohallinnon hyväksi.

– Pelkästään julkisuudessa käsitellyt päätökset eivät anna oikeaa kokonaiskuvaa Verohallinnon tekemien siirtohinnoitteluoikaisujen onnistumisesta, hän sanoo.

Osa riidoista on edelleen käsiteltävänä eri oikeusasteissa. Verottaja ei koskaan kerro julkisuuteen yksittäisiä verovelvollisia koskevia tietoja, joten kokonaiskuvaa siitä, miten Verohallinnon linja on menestynyt, ei ole mahdollista saada.

Verohallinnon Viitanen myöntää siirtohinnoitteluriitojen kuitenkin osoittaneen, että ”jälkikäteinen verovalvonta ei useinkaan ole tehokkain tapa varmistaa suomalaisten yritysten käyttämän hinnoittelun markkinaehtoisuus”.

Verottaja on siirtänyt voimavaroja ennakoivaan toimintaan, mikä tarkoittaa yritysten neuvomista ennen verotukseen vaikuttavien toimien tai verotuksen toteuttamista.

Professori: Tapauksissa lähdettiin soitellen sotaan

– Siirtohinnoitteluprojektin lopputulosta voi kuvata sanomalla, että monissa tapauksissa ehkä lähdettiin "soitellen sotaan", Tampereen yliopiston Seppo Penttilä sanoo.

– Tiedotusvälineiden uutisoinnista varmaan ihmisille on jäänyt mielikuva, että yritykset ovat yleisesti menetelleet siirtohinnoitteluasioissa virheellisesti ja vältelleet veroja, vaikka ne KHO:n päätösten mukaan ovat menetelleet lainmukaisesti, hän sanoo.

Helsingin yliopiston kansainvälisen vero-oikeuden professorin Marjaana Helmisen mielestä kyse ei ole verottajan epäonnistumisesta.

– Oikeustila oli epäselvä. Viime vuosina KHO:n käsiteltäväksi asti päätyi useita siirtohinnoittelua koskeneita tapauksia, joissa haettiin selvyyttä siihen, missä kulkevat siirtohinnoitteluoikaisua koskevan pykälän soveltamisen rajat, hän sanoo.

Penttilän mukaan voimassa olevan oikeuden sisältöä ei selvitetty riittävän hyvin ennen kuin Suomi alkoi muuttaa linjaansa uusien OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden pohjalta. OECD on teollisuusmaiden järjestö, joka päivitti ohjeensa siirtohinnoittelusta 2010.

Tapaukset "monitahoisia ja tulkinnanvaraisia"

Verottaja on tutkinut siirtohinnoittelussa sitä, millaisilla hinnoilla ja muilla ehdoilla esimerkiksi emoyhtiö ja tytäryhtiö ovat tehneet liiketoimia keskenään. Verottaja tutkii, ovatko samaan konserniin kuuluvat yritykset tehneet kauppaa erilaisilla ehdoilla kuin kaksi toisistaan riippumatonta yritystä olisivat tehneet.

– Kaikissa siirtohinnoitteluriidoissa on ollut viime kädessä kyse tästä: Verohallinto on ilman kunnollisia perusteita sivuuttanut yhtiön liiketoimintamallin ja siirtohinnoittelun ja tehnyt verotukseen oikaisuja, jotka perustuvat kuvitteellisiin liiketoimiin, mutta verottajan mielestä toteuttavat paremmin markkinaehtoperiaatetta, Janne Juusela sanoo.

Suomessa siirtohinnoittelua koskeva lakipykälä ei mahdollista vaihtoehtoisten mallien rakentamista, mutta yleinen veronkiertopykälä taas sallii verottajalle tällaisten mallien käytön.

– OECD:n ohjeista ja aiemmasta oikeuskäytännöstä huolimatta moni tapaus on ainutlaatuisuutensa vuoksi monitahoinen ja tulkinnanvarainen. Suomen laissa on vain yksi suoraan siirtohinnoittelua koskeva säännös, ja tulkinnalle jää paljon tilaa, Verohallinnon Päivi Viitanen sanoo.

Vaihtoehtoiset mallit ongelman ytimenä

OECD:n ohjeiden mukaan verottajalla on joissakin tapauksissa oikeus korvata yrityksen ilmoittama liiketoimintamalli rakentamalla vaihtoehtoinen näkemys siitä, miten liiketoimintaa myös voisi harjoittaa.

Verottaja voi rakentaa vaihtoehtoisen mallin osoittaakseen, että konsernina toimiva yritys ei ole käyttänyt sisäisissä liiketoimissaan sellaisia markkinaehtoja (esimerkiksi hintoja), joita se käyttäisi samanlaisissa liiketoimissa ulkopuolisen yrityksen kanssa.

KHO:n vuosikirjapäätös ohjaa verottajan toimintaa

Boreniuksen Janne Juusela tulkitsee KHO:n ”vahvistaneen sen perusperiaatteen, että verovelvollisella on oikeus valita oma liiketoimintamallinsa ja verotuksen pitää perustua verovelvollisen todellisuudessa tekemiin liiketoimiin”.

KHO teki – joskin yritystä nimeämättä – Parocia koskeneen ratkaisunsa niin kutsuttuna vuosikirjapäätöksenä, jolloin se löytyy KHO:n verkkosivuilta.

Paroc-päätöksen perusteella Verohallinnon on hyvin selkeästi osoitettava virheellinen toiminta, jos se haluaa rakentaa verotuspäätöksen jollain muulla perusteella kuin yrityksen esittämällä liiketoiminnan mallilla.

Vaasan yliopiston vero-oikeuden professori Juha Lindgren sanoo, että KHO:n ratkaisukäytäntö ohjaa tosiasiallisesti verottajan toimintaa:

– Verovelvolliselle myönteisen KHO:n vuosikirjaratkaisun antamisen jälkeen viranomainen ei tulkitse lakia vastaavassa asiassa toisin.

Lindgren on määräaikaisen professuurinsa ajan virkavapaalla Verohallinnon ylijohtajan tehtävästä.

Kommentit