Sakawa-dokumentti näyttää nigerialaiskirjeiden lähettäjät, jotka jäävät yleensä kasvottomiksi. Toimittaja Harri Römpötti tutustui dokumenttielokuvaan ennen sen TV-ensi-iltaa.
Kaikki ovat kuulleet nigerialaiskirjeistä, joissa länsimaiden vaurailta ja hyväuskoisilta ihmisiltä kalastellaan rahaa vetoamalla muun muassa ahneuteen, myötätuntoon tai rakkaudenjanoon. Huijausviestien historia alkoi jo 1700-luvulla.
Viestit eivät ole aina peräisin Nigeriasta eivätkä enää paperikirjeitä. Nykyään huijarit kalastavat tietoverkolla. Yleensä yritykset tulevat kehitysmaista ja kohdistuvat rikkaisiin teollisuusmaihin.
Juuri kukaan ei tunne yhtään internet-huijauksen uhria, vaikka heitä kyllä riittää. Useimmat uhrit kätkevät tappionsa häpeissään. Tarkkoja summia ei tiedetä, mutta arviot huijauksilla maailmassa saaduista rahoista liikkuvat yli kymmenessä miljardissa eurossa joka vuosi.
Huijareita tuntee vielä harvempi länsimainen. He haluavat esiin vielä vähemmän kuin uhrinsa. Ben Asamoah esittelee muutaman huijarin dokumentissaan Sakawa (Belgia/Hollanti 2018). Se näyttää tutun maailman uudesta näkökulmasta, mikä on dokumenttielokuvien suurimpia vahvuuksia.
Sakawa tarkoittaa ghanalaista alakulttuuria, jossa varsinkin nuoret työttömät ja varattomat miehet yrittävät hankkia rahaa esiintymällä naisina ja lupaamalla rakkautta. Sakawa-kulttuurissa on okkulttisia piirteitä. Työkaluna toimivia tietokoneita käytetään juju-papin siunattavina.
Asamoah (s. 1985) on itse kotoisin Ghanasta. Hän oli kolmevuotias, kun yksinhuoltajaäiti muutti hänen kanssa Alankomaihin. Parin vuoden jälkeen he saivat oleskeluluvan Belgiaan. Siellä Asamoah kävi koulunsa ja opiskeli elokuvaa. Sakawa on hänen ensimmäinen pitkä dokumenttinsa.
Dokumentin taustamateriaaleissa Asamoah sanoo suoraan, että olisi voinut itse päätyä helposti sakawa-pojaksi, jos olisi kasvanut Ghanassa. Hän päätti tehdä dokumentin, kun kävi synnyinmaassaan vuonna 2013 ja näki monet ikätoverinsa niissä puuhissa.
Kumma kyllä, Asamoah ei taustoita elokuvansa nimen merkitystä. Ehkä se unohtui, koska Ghanassa ilmiön tuntevat kaikki. BBC:n artikkelissa kerrotaan, että menestyneet sakawa-pojat ajelevat hienoilla autoilla. Sakawa-pojista on tehty Ghanassa elokuviakin.
Asamoahin dokumentti pysyttelee ruohonjuuritasolla. Se kuvaa alle kolmekymppisten kaveriporukkaa, joka ei ainakaan vielä ajele kaupunkimaastureilla, mutta pyrkii menetystä kohti. Asamoah ei selittele heidän toimiaan, ei puolustele tai tuomitse, seuraa vain.
Eivätkä kundit itse peittele bisneksensä tarkoitusta. He haluavat rahaa ja puhuvat uhreistaan vähän kuin metsästäjät saaliistaan, ehkä hieman vähemmän kunnioittavaan sävyyn.
Huijarit ovat rikollisia, mutta eivät laiskoja. Yksi heistä toteaakin, että huijaaminen on kovaa työtä. Se vaatii kärsivällisyyttä ja oveluutta. Sakawa-poikia ei ole vaikea ymmärtää. Heidän ei ole helppo löytää muuta työtä, josta saisi säädyllisen elannon.
Mitä suuremmat varallisuuserot ihmisten välillä on, sitä enemmän heidän suhteensa vääristyy. Esimerkiksi Suomen bruttokansantuote asukasta kohti on yli 22 kertaa isompi kuin Ghanan. Lienee väistämätöntä, että köyhemmät haluavat palan niin suunnattoman paljon rikkaampiem kakusta.
Dokumentissa on mukana yksi nainenkin. Hieman järjestetyltä vaikuttavassa alajuonessa kokenut huijari yrittää opettaa alalle yksinhuoltajaa, joka haaveilee omasta kampaamosta. Samalla opimme mekin.
Koko kuviossa on paljon globaalia ironiaa. Sakawa-pojat käyttävät huijauksissaan treffisivustoja mutta onkivat tietoja myös tietokoneiden kovalevyiltä, jotka ovat peräisin länsimaista laivatusta elektroniikkajätteestä.
Tavallaan sakawa-pojat tekevät samaa kuin Facebook ja muut internet-jätit: hyödyntävät meistä digitaalisessa avaruudessa ajelehtivaa dataa.
Internet yhdistää maailmaa ja Ghana on yksi Afrikan verkottuneimpia maita. Sen varassa sakawa-alakulttuuri on kasvanut varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Osittain vaikutelma internetin yhdistämästä maailmasta on harhaa. Google Earth näyttää Sakawa-huijareille kotikatusi ja jopa talosi, mutta silti uhrit jäävät heille yhtä etäisiksi kuin he meille. Yksi sakawa-poika uskoo, että kaikki Peter-nimiset ovat tyhmiä ja siksi helppoja.
Sakawa näyttää erikoistuneen juuri miesten kaipuun hyödyntämiseen
Useimmat uhrit näyttävät olevan miehiä kuten sakawatkin. Se ei ole verkossa ongelma, muttei enää puhelimessakaan. 15 eurolla saa Magic Voice -puhelimen, joka muuttaa sakawa-pojan puheen naisen ääneksi. Imelä lirkuttelu kuulostaa tragikoomiselta.
Mitä kertoo vauraista länsimaista, että niissä sakawa-pojille riittää uhreja, jotka kaipaavat rakkautta, seksiä tai edes mannertenvälistä läheisyyttä? Ja ovatko miehet naisia herkkäuskoisempia ja/tai yksinäisempiä?
Toki on monia muitakin puliveivauskonsteja, mutta sakawa näyttää erikoistuneen juuri miesten kaipuun hyödyntämiseen.
Tavallaan sakawa-poikien bisnes on kehitysmaihin suuntautuvan seksiturismin versio. Molemmissa myydään seksuaalisia palveluja yli valtavan elintasokuilun. Postimyynnissä vain on helppo huijata toisin kuin perinteisessä kivijalkakaupassa.
Huijarien esitteleminen ei tee heidän touhustaan yhtään hyväksyttävämpää, mutta ainakin heitä voi ymmärtää ja ehkä vaikka välttää lankeamisen.
Teksti: Harri Römpötti
Dokumenttiprojekti: Sakawa YLE TV1 to 13.6. klo 19.00 ja Yle Areena
