Hyppää pääsisältöön

”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

A O Väisänen ja itkuvirsien laulaja Maria Misukka radion studiossa.
Musiikkitieteilijä A. O. Väisänen ja itkijä Maria Misukka radion studiossa vuonna 1940. A O Väisänen ja itkuvirsien laulaja Maria Misukka radion studiossa. Kuva: Yle Kuvapalvelu A. O. Väisänen,runonlaulu,1940,Itkuvirsi

Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

Musiikkitieteilijä ja perinteenkerääjä Armas Otto Väisänen (1890–1969) aloitti 25.10.1933 uraauurtavan Puoli tuntia kansanmusiikkia -ohjelmasarjan, johon hän äänitti pikalevymenetelmällä aikansa kansanlaulajia ja pelimanneja. Yleisradiossa oli toki soitettu kansanmusiikkia aiemminkin, mutta nyt oli kyseessä ensimmäinen säännöllinen aiheelle omistettu lähetys.

Radio-ohjelman tekoa rajoittivat ikääntyneempien soittajien kunto ja tuolloiset liikenneolot. Vanhoja ja muitakin kauempana pääkaupungista asuvia muusikoita oli hankala järjestää Helsingin studioon. Kaukaisimpien artistien esitykset välitettiinkin Fabianinkadulle puhelinteitse.

Jotenkin Väisänen taikoi studioon tuon ajan kaikki merkittävimmät taitajat aikana, jolloin vielä perinteiset alueelliset ja yksilölliset tyylit vallitsivat kansanmusiikissa.― Hannu Lehtoranta

Vaikeuksista huolimatta Väisänen onnistui saamaan ohjelmaansa edustavan joukon aikansa tunnetuimpia ja myöhemmin ikoneiksi nousseita esiintyjiä, kuten Matti Haudanmaa, Friiti Ojala, Kustaa Järvinen ja Optatus Raatikainen, inkeriläisen paimensoiton viimeinen taitaja Teppo Repo, viimeiset itkijänaiset Oksenja Mäkiselkä ja Ogoi Määränen ja karjalaisen kanteletyylin viimeiset soittajat Vanja Tallas ja Antero Vornanen ovat esimerkkejä jo kadonneesta maailmasta, jota Väisänen tallensi sen loppumetreillä.

Aga-Baltic-malliinen äänilevyleikkuri (pikalevyjen äänityslaite) Yleisradion studiossa.
Pikalevyjen äänityslaite radion studiossa. vuonna 1935. Aga-Baltic-malliinen äänilevyleikkuri (pikalevyjen äänityslaite) Yleisradion studiossa. Kuva: Yle Kuvapalvelu 1935,Pikalevy
Pikalevyjä metallisine pakkauksineen.
Pikalevyjä metallisine pakkauksineen 1930-luvulla. Pikalevyjä metallisine pakkauksineen. Kuva: Yle Kuvapalvelu Pikalevy,1930-luku

Toimittaja Hannu Lehtorannan (1954–2012) kokoamassa Ylen kansanmusiikkipatinaa -sarjassa kuullut, ajan patinoimat äänitteet on pääosin tehty Väisäsen ohjelmia varten. Vuosina 1991–1992 radioidun sarjan teki mahdolliseksi ison tallennekokoelman löytyminen Ylen varastoista 1980-luvun lopulla. Kansanmusiikkiäänityksiä joukossa oli 149 kappaletta.

Äänitykset on tehty suorakaiverruksena sellakkakerroksella päällystetylle alumiinikiekolle. Lakka-, asetaatti-, sellakka- tai pikalevyiksi kutsuttuja tallenteita ei voinut monistaa. Äänityksen jälkeen ne olivat heti soittokelpoisia mutta eivät kestäneet monia soittokertoja, ja äänen kestokin oli rajoitettu muutamaan minuuttiin. Pikakaiverruslaite hankittiin Yleen vuonna 1934, ja teknologiaa käytettiin 1950-luvulle saakka. Musiikin lisäksi levyille tallennettiin kaikkea muutakin ohjelma-aineistoa.

Ylen kansanmusiikkipatinaa-sarjan aloitusjaksossa Hannu Lehtoranta toivottaa kuulijat tervetulleiksi rahisevien levyjen pariin, kertoo A. O. Väisäsestä ja esittelee pikalevystön makupaloja.

Teppo Repo – paimensoittaja ja mystikko

 Kansanmuusikko Teppo Repo soittaa torvea.
Teppo Repo soittaa pitkää tuohitorvea vuonna 1952. Kansanmuusikko Teppo Repo soittaa torvea. Kuva: Yle/Helenius kansansoittajat,1962,Teppo Repo


Inkeriläissyntyinen Teppo Repo eli Feodor Nikitin Safronov (1886–1962) oli muusikko ja mystikko, joka ehti toimia lammaspaimenena, sotilassoittajana, poliisina ja A. O. Väisäsen talonmiehenä. Suomeen hän asettui lopullisesti ensimmäisen maailmansodan aikana. Repo oli Puoli tuntia kansanmusiikkia -sarjan suosituimpia esiintyjiä, ja saksalaisetkin ihastuivat hänen musiikkiinsa vuonna 1936 tehdyllä esiintymismatkalla.

Väisänen kysyi nukuinko hyvin. "En saanut ollenkaan unta, laivan kone jyskytti ja mun täytyi ruveta säveltämään." "No minkälainen sävel se on?" "No jatsi." Sit kun se kuunteli sen, se sanoi: "Ei siin jatsia ollu ollenkaan. Se on scherzo."― Teppo Repo muistelee Saksan-matkaa Erkki Ala-Könnin haastattelussa

Revon hetkestä innoittunut ja leikittelevä musiikki on myöhemmin inspiroinut mm. Piirpauketta ja The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyettä. Toisessa Teppo Repo -jaksossa kuullaan näytteitä eri paimensoittimien soinnista – mukana myös yläsävelhuilu, jota hän kutsui "kävelykepiksi" sen toissijaisen käyttötarkoituksen mukaan. (Ks. myös Revon demonstraatio tuohihuilun valmistamisesta).

Maalarimestari Juho Kanerva ei tyytynyt rakentamaan perinteisiä soittimia vaan pellepelotonmaisena keksijänä kehitteli uusia ennenkuulumattomía ratkaisuja.― Hannu Lehtoranta

Teppo Repo on ”hevoshirnuntoineen” ja 1½-metrisine tuohitorvineen päässyt mukaan myös koosteeseen, jossa esitellään vanhojen pikalevyjen erikoislaatuisimpia äänityksiä. Jakson päätähtiä ovat kuitenkin "1930-luvun maailmanmusiikkia" edustava yakamaheimon päällikkö Os-Ko-Moon sekä vantaalainen Juho Kanerva, jonka moniin soitinkeksintöihin kuului mm. yksikielinen liukukitara.

Pelimannien kuningas ja muita viuluniekkoja

A. O. Väisänen radion studiossa mikrofonin ääressä. Vas.Matti Koskinen soittaa kanteletta ja Tapio Savioja viulua,
A. O. Väisäsen vieraina studiossa kanteleensoittaja Matti Koskinen ja viulisti Tapio Savioja vuonna 1944. A. O. Väisänen radion studiossa mikrofonin ääressä. Vas.Matti Koskinen soittaa kanteletta ja Tapio Savioja viulua, Kuva: Yle Kuvapalvelu musiikintutkijat,1944,A. O. Väisänen


A. O. Väisäsen äänittämistä viulisteista kuuluisin oli kortesjärveläinen Matti Haudanmaa (1858–1936), jota kutsuttiinkin "pelimannien kuninkaaksi". Hän oli kansanmusiikin ensimmäisiä ammattilaisia, voitti lukuisia viulukilpailuja ja kohosi poikkeuksellisesti myös valtakunnalliseen maineeseen. Musiikkitieteilijöidenkin ylistämä soittajalegenda pääsi Ylen studioon ensimmäisen ja ainoan kerran vasta hieman ennen kuolemaansa.


Keski-Pohjanmaan tunnetuimpia pelimanneja oli kaustislainen sähköasentaja Friiti Ojala (1892–1951), joka ehti vierailla Väisäsen radio-ohjelmissa useita kertoja parin vuosikymmenen aikana. Vuonna 1936 levytetyt sävelmät liittyvät pääosin kaustislaiseen hääperinteeseen. Monet sittemmin vakiintuneen aseman saaneet sävelmät, kuten Peltoniemen Hintrikin surumarssi, ovat jääneet elämään Ojalan sävelmuistin ansiosta.


Kymmenvuotiaana Optatus Raatikainen opetteli soittamaan Pietu-sedän sikarilaatikkoviululla.― Hannu Lehtoranta

Keiteleeltä kotoisin ollut viulisti ja laulaja Optatus Raatikainen (1874–1956) ehti työskennellä mitä moninaisimmissa ammateissa. Telakkatyöläisenä Helsingissä hän sai soitonopetusta, ihastui Johann Straussiin ja soitti kahviloissa salonkimusiikkia. Raatikaisen tuotantoa ovat myöhemmin esittäneet mm. Karelia, Piirpauke ja tyttärenpoika Ilpo Saastamoinen, joka pitää sen olennaisina piirteinä melodista rikkautta, runsaita korusäveliä, outoja triolikuvioita, nopeita ja hämmästyttäviäkin sävellaji- ja tahtilajivaihdoksia sekä syvällistä elämänmyönteisyyttä.

Muita viulisteja esitellään kavalkadissa, jossa ovat ovat mukana Emil Risku (1880–1970) Kauhajoelta, Aleksi Hautala (1885–1956) ja Iivari Hautala (1897–1959) Evijärveltä – kaikki kolme maineikkaista Etelä-Pohjanmaan pelimannisuvuista – sekä Jalmari Siiriäinen (1895–1970) Mäntyharjulta, Yrjö Saarikoski (1899–1954) Kauhajoelta ja Veikko Leino (1906–1971) Nurmijärveltä. Leino oli A. O. Väisäsen äänittämistä pelimanneista nuorimpia – ensisessiossaan "vasta" alun neljännelläkymmenellä.

Viulupelimanni Emil Risku ja säveltäjä Ahti Sonninen tv-ohjelmassa Pelimanni-ilta.
Viulupelimanni Emil Risku myöhemmillä päivillään säveltäjä Ahti Sonnisen seurassa tv-ohjelmassa Pelimanni-ilta vuonna 1959. Viulupelimanni Emil Risku ja säveltäjä Ahti Sonninen tv-ohjelmassa Pelimanni-ilta. Kuva: Yle/Mauno Kuusla viulistit,kansansoittajat,1959,Ahti Sonninen

Klaneetilla, kaksirivisellä ja okarinolla

Paljon viulisteja niukemmin on pikalevyillä kuultavissa muiden pelimannisoittimien pelaajia. Humppilalainen Väinö Aarnio (1877–1943) oli multi-instrumentalisti, joka soitti mm. viulua, kornettia ja harvinaista okarinoa mutta tunnettiin etenkin klarinetistina. Aarnion sisarukset oli aikanaan suosittu kansanmusiikkibändi.


Hänen kiljuvan riemukkaaseen soittoonsa sopivat hyvin sanat, joilla Aleksis Kivi kuvaa Nummisuutareissa kraatari Antreksen klaneetinsoittoa: "Ja nummi pauhaa kuin suden-ajossa."― Hannu Lehtoranta Sifferi Kivisillasta Entiset etniset -levyn oheisvihkossa 1993

Lukuisimmat ja samalla parhaat kansanomaisen klaneetti- eli klarinettilevytykset teki eurajokelainen Sifferi Kivisilta (1881–1965) vuonna 1937. Persoonallisesti soittava Kivisilta viihdytti etenkin 1910-luvulla lounaissuomalaista tanssikansaa vakiokumppaninaan euralainen mestaripelimanni Kustaa Järvinen (1897–1979).

Vähäiset säilyneet äänidokumentit 1930- ja 1940-lukujen haitarinsoitosta on koottu Kansanmusiikkipatinaa-sarjassa kuta kuinkin yhteen jaksoon. Enimmät näytteet ovat kaksirivisen "pirunkeuhkon" vankalta tukialueelta Etelä-Pohjanmaalta. Jakson pääosassa on legendaarinen Iisakki Myllymäki (1891–1963) eli tulisesti soittava "Hiskin-Iikoo" Kauhajoelta. Ohjelmassa kuullaan myös hanuristi Jalo Terhoa (1885–1951) Nurmijärveltä.

”Väinämöisen pikkuveljestä” taidekanteleeseen

Kansallispukuinen ja palmikkopäinen Ulla Katajavuori kanteleen kanssa.
Palmikkopäinen Ulla Katajavuori kanteleineen 1930-luvulla. Kansallispukuinen ja palmikkopäinen Ulla Katajavuori kanteleen kanssa. Kuva: Tenhovaara/Yle Kuvapalvelu kanteleensoittajat,Ulla Katajavuori,1930-luku

Kalevalaista perinnettä arvostavassa nuoressa tasavallassa kanteleensoitolla oli kansanmusiikissa ymmärrettävästi erikoisasema, ja radiossa sitä kuultiinkin paljon sekä perinteisessä että korkeakulttuurisemmassa muodossa. Haapavetinen marjatehtailija ja isäntä Antti Rantonen (1877–1961), jota A. O. Väisänen nimitti ”Väinämöisen nuorimmaksi veljeksi”, oli (ennen 1980-luvun kantelerenessanssia) ikivanhan viisikielisen kanteleen viimeinen taitaja. Hänen savutuvassa mustunut soittimensa oli peräisin 1700-luvulta. Rantosen tavoin kysytty vieras Ylessä oli hänen sisarentyttärensä Ilona Porma (1910–1991), josta kanteletyttöineen tuli soittimen uuden nousun keskushahmo.

Kun kanteleensoitto oli muualta jo hiipunut, se eli vielä pitkään kuuluisan Kreeta Haapasalon (1813–1893) kotiseuduilla. Halsualainen Eino Tulikari (1905–1977) teki päätyönsä koululaitoksen parissa, mutta oli myös tärkeimpiä niistä soittajista, jotka pitivät elossa Perhonjokilaakson omintakeista kanteletyyliä.

Olli Suolahti esiintyi jopa Etiopian keisarille ja Espanjan kuninkaalle.― Hannu Lehtoranta

Porilaissyntyinen muusikko, laulaja ja kirjailija Olli Isidor Suolahti (1885–1951) vei kanteleen Amerikkaan, Afrikkaan ja Lähi-itään. Hän kuului ensimmäisiin suomalaisiin levyartisteihin ja ylsi parhaimmillaan intensiivisiin ja ilmaisuvoimaisiin esityksiin. Raumalla syntynyt Ulla Katajavuori (1909–2001) oli vuosikymmenien ajan taidekanteleensoiton merkittävimpiä kehittäjiä, suoranainen kanteletähti, joka Suolahden tavoin saavutti mainetta ulkomaillakin.

Kalevalan riemuvuonna soivat itkuvirret ja runolaulu

Runonlaulajia ja kanteleensoittajia odottamassa vuoroaan Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Messuhallissa 28.2.1935. Vas. Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen, Onttoni Miihkali, Ogoi Määränen, Domna Huovinen, Oksenja Mäkiselkä.
Runonlaulajia ja kanteleensoittajia odottamassa vuoroaan Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Messuhallissa 28.2.1935. Vas. Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen, Onttoni Miihkali, Ogoi Määränen, Domna Huovinen, Oksenja Mäkiselkä. Runonlaulajia ja kanteleensoittajia odottamassa vuoroaan Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Messuhallissa 28.2.1935. Vas. Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen, Onttoni Miihkali, Ogoi Määränen, Domna Huovinen, Oksenja Mäkiselkä. Kuva: Museovirasto/Pietinen Kalevala,1935,runonlaulu,kanteleensoittajat,Helsingin messuhalli,Karelianismi,Antero Vornanen,Antti Rantonen,Domna Huovinen,Onttoni Miihkali

Kuva Museoviraston kokoelmissa


Viimeisiä jäljellä olevia runonlaulajia ja itkijänaisia tuotiin vuonna 1935 etelän ihmisten ja ulkomaalaisten ihmeteltäviksi Helsinkiin Kalevalan 100-vuotisriemujuhlan merkeissä. Kuten Hannu Lehtoranta toteaa, suistamolaisen Oksenja Mäkiselän (1878–1952) ja suojärveläisen Ogoi Määräsen (1858–1940) esitykset kuulostavat ”esihistoriallisilta”. Vaikuttavasti laulava Mäkiselkä muutti talvisodan jälkeen muutti evakkona Suomeen ja nauhoitti radiolle itkuvirren karjalaisten katkerasta kohtalosta.


Historia on vahvasti läsnä myös suojärveläisen tyttöduon laulussa, joka tallennettiin evakkomatkalla Helsingissä vuonna 1940. Vienalaisen naisryhmän itkuvirsi puolestaan on äänitetty Itä-Karjalassa Suomen miehitysaikana vuonna 1943. Karjalaista uus- ja muinaiskansanmusiikkia esittelevän ohjelmajakson pääroolissa on suojärveläinen kauppias Vanja Tallas (1876–1952), jota A. O. Väisänen piti parhaana koskaan tapaamistaan kanteleensoittajista. Hannu Lehtorannan mielestä karjalaiselle kanteletyylille ominainen pienten aiheiden muunteleva toisto on rinnastettavissa 1900-luvun jälkipuoliskon taidemusiikin minimalismiin.


Jotenkin kuokkavieraan asemaan jäivät viimeiset itkijänaiset, runonlaulajat, viimeiset kalevalaisen kanteleen taitajat, heidän osansa kun oli soittaa jonkunlaista taustamusiikkia Messuhallin näyttelyssä.― Hannu Lehtoranta

Helsingin Messuhallissa vuonna 1935 pidetyssä Kalevalan 100-vuotisjuhlanäyttelyssä sai näkyvän roolin korkeakulttuurinen uuskarelianismi, mutta yleisöä kiinnostivat myös "väärälle vuosisadalle joutuneet" kansanperinteen aidot edustajat, joihin kuuluivat mm. itkijät ja runonlaulajat Ogoi Määränen, Oksenja Mäkiselkä sekä kanteleensoittajat Antti Rantonen, Vanja Tallas ja taiturimainen Antero Vornanen (1890–1937). Kuulijoiden mielenkiintoa epäilemättä osaltaan kasvatti esiintyjien sonnustaminen Kansallismuseosta lainattuihin muinaispukuihin.

Vuonna 1948 tallennettiin pikalevylle kokonainen ohjelma karjalaisista laululeikeistä, joita oli leikitty vielä 1900-luvun alkuvuosina. Toteutus oli mahdollinen, kun käytössä oli edistyneempää tekniikkaa: useampia levytyslaitteita. Juho Ilonen kuvailee kivennapalaisia nuorten leikkejä, joihin liittyviä lauluja esittävät Anna Ilonen ja Anna Pirinen.

Radiojoikua Lapista ja käärmeloitsuja Inkeristä

Karjalaisen perinteen lisäksi 1930-luvun eksoottisimpaan pikalevyaineistoon kuuluvat harvalukuiset ja myös niukasti taustatietoa tarjoavat joikulevytykset. Esitykset välitettiin Pohjois-Suomesta puhelinlinjoja myöten Helsinkiin. Kaikkiin tallenteisiin ei ole liitetty mitään informaatiota sävelmistä tai esittäjistä. Ensimmäiselle ”etelänmatkalleen” Ouluun vuonna 1936 saapunut Briita Johanna Magga joikasi pikalevylle näkemiään ja kuulemiaan nykyajan asioita, joita olivat Sodankylän lääkäri, Oulun kaupunki, rautatie, radio ja presidentti P. E. Svinhufvud. (Ks. myös erillinen artikkeli Ylen vanhoista joikuäänityksistä.)

Varsinaiseksi runoksi jäävät joiun keskellä esiintyvät suomenkieliset sanat "korkea presidentti", "Ukko-Pekka" ja "ostokangastakki". Viimeinen nimitys luonnehtii herraa, jonka kannattaa pitää ostokankaasta valmistettua takkia.― Hannu Lehtoranta Briita Maggan joiusta

Kansanperinteentutkijat Lauri ja Aili Simonsuuri keräsivät vuonna 1937 perinneaineistoa läntisestä Inkeristä, joka oli Tarton rauhassa liitetty nuoreen Viron tasavaltaan. Tallinnan radiostudiossa joukko kylien perinteentaitajia esitti näitä paimen- ja kuorolauluja, karjankutsuja ja erilaisia loitsuja kuten verenpysäytys- ja käärmeenpuremasanoja. Mukana on mm. Värttinän sittemmin levyttämä Tupa täynnä tuppasuita. Esiintyjinä ovat Mari Vahter, Anna Kivisoo, Tatjana Jegorova ja Valpuri Vohta – lähes kaikki ortodoksisia inkerikkoja – sekä truban ja ruokopillin soittaja Peeter Liivandi.

Jalostettua kansanperinnettä

Laulaja Aulikki Rautawaara koirineen sekäötoimittaja Cay Idström ohjelmassa "Lähikuvassa Aulikki Rautawaara"
Sopraanolaulaja Aulikki Rautawaara, hänen koiransa sekä toimittaja Cay Idström. Laulaja Aulikki Rautawaara koirineen sekäötoimittaja Cay Idström ohjelmassa "Lähikuvassa Aulikki Rautawaara" Kuva: Yle/Mauno Kuusla Aulikki Rautawaara,laulajat,1960,Cay Idström

Ulla Katajavuoren kanteleäänitysten lisäksi pikalevyille on tallennettu muutakin taiteeksi jalostettua kansanmusiikkia. Kansainvälisesti tunnustettu ooppera- ja lied-laulaja Aulikki Rautawaara (1906–1990) lauloi radiolle vuonna 1955 sarjan suomalaisia kansanlauluja. Sotien jälkeisen ajan usein tuttujen ja turvallisten kansanlauluvalintojen ja -tulkintojen joukossa raikas poikkeus ovat ikaalislaisen emännän Ruusa Pynnösen hupaisat rallit kuten Vanhan rengin laulu, Kahvilaulu ja Rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan.

Levyn etiketissä lukee "Radion (?) pelimanniyhtye", ja kun vielä kappaleen nimi on Kustoksen polkka, on oletettava, että nämä miehet eivät ole soittaneet kovinkaan monia riihitansseja.― Hannu Lehtoranta

"Jalostettua kansanperinnettä" kuullaan myös Ylen kansanmusiikkipatinaa -sarjan päätösjaksossa sekä Radio-orkesterin että (luultavasti edellisen riveistä kootun) "Radion pelimanniyhtyeen" esittämänä. Esillä on myös joukko sarjassa muuten vähemmälle tai olemattomalle huomiolle jääneitä kansanmuusikoita, kuten Jalo Terho, Ruusa Pynnönen, viulistit Ville Paananen (1869–1991) Vihannista, Aatu Vähälä (1874–1965) Kälviältä ja Adrian Torppa (1895–1945) Vetelistä sekä tuntematon keskipohjalainen yhtye, joka soittaa kansanomaisen muunnoksen Porilaisten marssista.

Valikoima kansanmusiikkia Yleisradion pikalevyiltä on julkaistu Hannu Lehtorannan vuonna 1993 kokoamalla cd-levyllä Entiset etniset, Kansanmusiikki-instituutti KICD 29. Artikkelin lähteinä on käytetty mm. mainitun levyn oheisvihkoa sekä Anneli Asplungin ym. kirjaa Suomen musiikin historia: Kansanmusiikki, WSOY 2006.

Lisää ohjelmasta

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto