Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedesarja Kosmos – maailmankaikkeus viidessä minuutissa palkittiin Banff World Media Festivalilla Kanadassa

Kosmos
Kosmos Kuva: Olli Aittoniemi Kosmos (ohjelma)

Ylen tv-sarja Kosmos – maailmankaikkeus viidessä minuutissa palkittiin Kanadassa Rockie Awards -palkinnolla kategoriassa Best Web Non-Fiction Series. Kilpailuun osallistui toistasataa ohjelmaa 48 maasta.

Banff World Media Festival palkitsee parhaita kansainvälisiä television ja digitaalisia sisältöjä.

Kosmos on Suomen ensimmäinen joukkoistamalla syntynyt tiedesarja. Sarja koostuu viidestä lyhyestä, 5–7 minuutin mittaisesta jaksosta.

“Sarja syntyi suomalaisten meille lähettämistä avaruusaiheisista kysymyksistä. On upeaa, että avaruus puhuttelee yli kielirajojen ja Ylen sarja menestyi näin kovassa kisassa. Mukana oli BBC:n, HBO:n kaltaisia isoja yhtiöitä ja niiden huippusisältöjä, joten voimme olla todella iloisia ja ylpeitä menestyksestä!” sanoo sarjan tuottaja Tiina Torikka.

Kosmos – maailmankaikkeus viidessä minuutissa on katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi ja myös ulkomailla.

Avaruutta kuvataan sarjassa visuaalisesti kekseliäällä tavalla: Linnunrata on printattu vanhan tehtaan seinään ja näkymättömiä alkeishiukkasia kuvataan oluttuopin ja biljardipallojen avulla.

Kosmos sai suomalaiset innostumaan avaruuden tutkimuksesta. Yleisö keskusteli huipputieteilijöiden kanssa avaruudesta sarjan verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä Helsingin Yliopiston tiedekulmassa järjestetyssä Kosmisessa illassa. Katso tapahtuma Yle Areenassa.

Sarjan tekijätiimiin kuuluvat Ylen toimittaja Jussi Nygren, kuvaajat Jussi Meling, Antti Tuunanen ja Petri Krook, leikkaajat Teemu Kokkonen, Matti Heimonen ja Juho Virolainen, kuvausassistentti Nikolai Ladikainen, graafikko Olli Aittoniemi ja toimitussihteeri Tiia Nurmilaakso. Sarjan on tuottanut Tiina Torikka ja vastaavana tuottajana toimi Susa Hölttä.

Banff World Media Festival jakoi Rockie Awards -palkinnot 11.6.