Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

CD-levy, käsitelty kuva
CD-levy, käsitelty kuva CD-levyt

"Kuu ja aurinko ovat ikuisia matkalaisia. Matkamiehen tavoin tulevat ja menevät myös vuodet. Ken viettää elämänsä keinuvalla laivalla tai kulkee vanhuutta vastaan suitset käsissään, alati matkalla, on matkalla kotona."

Näin japanilainen haikurunoilija Bashoo kuvasi matkantekoa ja elämää, ihmisen toimia ja ajan kulumista. Suomennos on Kai Niemisen tekstiä kirjasta Alati matkalla.

Samaa tekstiä lainaa englantilainen kirjoittaja Sid Smith kun hän kuvaa ystävänsä Ian Boddyn monikymmenvuotista uraa elektronisen ja kokeellisen musiikin parissa. Ja eritoten niitä kahtakymmentä vuotta, jotka Ian Boddy on voitokkaasti luotsannut DiN-levymerkkiään tässä karikkoisessa ja tuulisessa maailmassa. Hän on alati matkalla ja silti kotonaan.

Syksyllä 1998 Ian Boddy istuskee pubissa Newcastlessa Iso-Britanniassa. Istuu ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Hänellä on ajatus. Se on jännittävä, mutta samalla vaarallinen ajatus. Ian Boddy aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Jo yli kymmenen vuoden ajan hän on julkaissut lähinnä omaa musiikkiaan omalla Something Else -merkillään, mutta nyt on mielessä jotakin muuta. Jotakin hieman suurempaa ja kokeellisempaa.

Arkistojen aarteita: Ian Boddyn julkaisu Elements of Change vuodelta 1981:

Hän haluaa julkaista uudella levymerkillään myös muiden musiikintekijöiden musiikkia. Monien muiden. Hän tietää, että elektronisen musiikin tekijöitä on paljon. Ei ehkä niin paljon kuin sähkökitaran ja rockin soittajia, mutta riittävästi kuitenkin, jotta hommaan ehkä kannattaa ryhtyä. Ehkä.

Ja jos Ian Boddy ryhtyy hommaan, hän haluaa tehdä sen tavallaan ja tyylillä. Hän haluaa olla levymerkin taiteellinen johtaja, tai pikemminkin kuin kuraattori, joka luotsaa taiteellisesti korkeatasoista merkkiään. Hän valitsee artistit ja musiikin. Levyjen kannet tehdään tyylikkäästi ja asiallisesti. Teknisesti korkeatasoiset levyt julkaistaan tuhannen kappaleen painoksina. Ne ovat taiteellisia kokonaisuuksia, ne ovat teoksia.

Näillä ajatuksilla lähti liikkeelle Ian Boddyn luotsaama DiN-levymerkki, huhtikuussa 1999. 20 vuotta sitten. Se on kunnioitettavan pitkä aika elektronisen, kokeellisen ja marginaalisen musiikin ollessa kyseessä. Se on kunnioitettavan pitkä aika tuhannen kappaleen painoksina julkaistuille CD-albumeille, joita on kahdessakymmenessä vuodessa julkaistu yli kuusikymmentä. Ja niiden lisäksi vielä yli 20 digitaalisessa muodossa julkaistua download-albumia.

Tämä on komea saavutus tällaiselle yhden miehen firmalle, ja mikä tärkeintä, DiN-merkin katalogi on vähintäänkin kunnioitusta herättävä, se on määrältään ja laadultaan ainutlaatuinen saavutus.

Kaksikymmenvuotiaan DiN-levymerkin ensimmäinen julkaisu oli Ian Boddyn sooloalbumi Box of Secrets.

Tämä ensimmäinen julkaisu jo antoi suuntaa sille kaikelle moninaiselle, mitä oli tulossa. Kukaan ei tosin voinut tietää, mikä olisi tilanne viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. Puhumattakaan kahdestakymmenestä vuodesta. Mutta se tiedettiin, että musiikkia tehdään ja kuunnellaan, melko varmasti.

DiN-merkin kolmas julkaisu vuonna 1999 oli Protogonos-kaksikon Strange Geographie:

Mitä sitten oli DiN-levymerkin musiikki, mitä se tulisi olemaan ja mitä sen oli tarkoitus olla? Sitä mitä Ian Boddy oli itsekin tehnyt ja mistä hän oli aina ollut kiinnostunut.

Hän alkoi työskennellä modulaarisen analogisen Serge-syntesoijan parissa 1970-luvun lopulla, ja oli siitä lähtien ollut kiinnostunut sekä vanhasta että uudesta musiikin tekemisen teknologiasta. Hän oli syntikkamiehiä.

Ja jos sitä jotenkin piti määritellä, hänen levymerkkinsä julkaisisi elektronista musiikkia: ambientia, electronicaa, retroa, avantgardea, abstraktia, kokeellista, modulaarista, analogista, digitaalista… Uutta ja luovaa musiikkia, aikarajoista ja tyylikausista välittämättä.

Kaksi vanhan koulun legendaa yhdessä: Mark Shreeve ja Ian Boddy eli Arc, DiN-levymerkin seitsemännellä julkaisulla, vuonna 2000 julkaistulla albumilla Radio Sputnik:

Ian Boddy on kerännyt levymerkilleen kunnioitettavan kattauksen elektronisen musiikin artisteja, eikä ainoastaan kotimaastaan Iso-Britanniasta, vaan myös esimerkiksi Yhdysvalloista, Japanista, Australiasta, Saksasta, Ranskasta ja Norjasta. Ja muutaman nimenkin voisi tässä mainita: Markus Reuter, Erik Wöllo, Chris Carter, Tetsu Inoue, Radio Massacre International, Robert Rich, Node, Dave Bessell, Bernhard Wöstheinrich ja Lyonel Bauchet.

Ranskalainen Lyonel Bauchet ja Introductory March to the Secret Society:

"Levymerkki on yhtä paljon mielikuvituksen kuin tahdonvoiman ja päämäärätietoisuuden tuotetta", kirjoittaa Sid Smith englantilaisesta DiN-levymerkistä, levymerkin 20-vuotisjuhlan yhteydessä. Hän korostaa, että levymerkin taiteellinen johtaja Ian Boddy luottaa artisti- ja musiikkivalinnoissa vain omiin korviinsa.

Ja vaikka ehkä kuulostaa kliseiseltä sanoa, että tässä on kyse taiteesta eikä rahasta, tässä tapauksessa näin voi kyllä hyvällä omalla tunnolla todeta. Nimittäin ei kukaan olisi julkaissut näitä yli kahdeksaakymmentä albumia kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana, jos tähtäimessä ja päämääränä olisi ollut vain taloudellinen voitto. Kyllä DiN-merkin katalogi on sen verran outoa tavaraa.

Japanilainen Tetsu Inoue DiN-levymerkin albumilla Yolo vuonna 2005.

Tetsu Inouen levystä muuten otettiin normaalista poiketen 2000 kappaleen painos, siis tuplapainos normaaliin verrattuna. Ja näin tapahtui myös muutaman muun albumin kohdalla, silloin kun levyllä oli mukana selkeästi kansainvälistä potentiaalia omaava alaln artisti, kuten esimerkiksi amerikkalainen Robert Rich.

Robert Rich ja Ian Boddy yhdessä albumilla Lithosphere vuonna 2005:



Ian Boddy
siis on julkaissut DiN-levymerkkinsä albumit pääsääntöisesti tuhannen kappaleen painoksina, ja käytännöllisesti kaikkien julkaisujen CD-painokset on myyty loppuun. Ainakin yhdestä viimeaikaisesta julkaisusta on myös luvassa vinyylipainos, mutta se on vielä toistaiseksi poikkeus yhtiön julkaisupolitiikassa.

DiN-merkin kaikki julkaisut ovat toki saatavilla myös download-muodossa, ja hyvällä onnella voi merkin artisteja myös bongata keikoilla. Ian Boddy ja norjalainen Erik Wøllo esiintyivät yhdessä Electronic Circus -tapahtumassa vuonna 2012:

Ian Boddy Gatherings-konsertissa vuonna 2018:

BONUS! Ian Boddy Live-to-Air at Star's End 2018:

AVARUUSROMUA 16.6.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:
IAN BODDY & MARKUS REUTER: Distant Rituals - osa - (iNDEX01, 2001, orig. Distant Rituals, DiN2, 1999)
IAN BODDY: Walking The Slow Path (iNDEX01, 2001, orig. Box Of Secrets, DiN1, 1999)
ARC: Octane (iNDEX01, 2001, orig. Radio Sputnik, DiN7, 2000)
LYONEL BAUCHET: Pavane K4816 (Submission 02, 2018, orig. The Secret Society, DiNDDL11, 2011)
TETSU INOUE: Particular Moments (iNDEX03, 2008, orig. Yolo, DiN22, 2005)
ROBERT RICH & IAN BODDY: Lithosphere (iNDEX03, 2008, orig. Lithosphere, DiN21, 2005)
IAN BODDY & ERIK WØLLO: Ascension (iNDEX04, 2012, orig. Frontiers, DiN39, 2012)
IAN BODDY: Crossing The Range - osa - (Submission 02, 2018, orig. Strange Attractors, DiNDDL12, 2012)
IAN BODDY: Remnants -osa - (Altair, DiN59, 2019)

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

    Laurie Anderson teki omituisen laulun.

    1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta. Eräs nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. 1980-luvun alussa hän teki erään omituisen laulun, joka elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri