Rajanveto parempia elinoloja etsivien siirtolaisten ja turvapaikkaa tarvitsevien pakolaisten välillä hyvinkin vaikeaa. Eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen ruotii kirjoituksessaan maahanmuuton haasteita ja peräänkuuluttaa avointa keskustelua maahanmuuttopolitiikasta. Kuuntele myös Matti Kääriäisen haastattelu.
Maahanmuuttajat voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään; parempien elinolosuhteiden perässä muuttavat siirtolaiset, YK:n pakolaismääritelmän mukaiset pakolaiset sekä vierastyöläiset.
Ensimmäinen ryhmä on suurin ja kasvava.
Mielipidetiedustelujen mukaan jopa 40 % köyhien maiden asukkaista haluaisi muuttaa rikkaisiin maihin. Pakolaisia puolestaan on nyt eniten sitten vuoden 1945.
Varsinaisia pakolaisia (eli rajan yli siirtyneitä) on yli 21 miljoonaa ja lisäksi maiden sisäisiä pakolaisia enemmän kuin koskaan eli 65 miljoonaa. Tarkkaa määrää ei tiedetä, se vaihtelee jatkuvasti.
Nämä ryhmät yleisesti keskustelussa sotketaan ja on hyvä huomata esimerkiksi se, että kun ekonomistit puhuvat maahanmuuton positiivisista vaikutuksista, he usein tarkoittavat juuri vierastyöläisiä.
Dramaattisissa kuvissa hukkuvista “pakolaisista”, taas monet saattavat olla nimenomaan taloudellisia siirtolaisia eikä niinkään pakolaisia. Joskus rajan veto näiden välillä on hyvinkin vaikeaa.
Rikkaiden maiden pitkäaikainen talouskasvu loi tarpeen vierastyövoimalle.
Taloudellisen siirtolaisuuden syynä on pääasiassa maiden välisten tuloerojen kasvu toisen maailmansodan jälkeen.
1960-luvulle saakka ihmiset asuivat pääasiassa vielä omissa maissaan. Rikkaiden maiden pitkäaikainen talouskasvu loi tarpeen vierastyövoimalle talouskasvun ja palvelujen turvaamiseksi, ja siitä alkoi siirtolaisuus.
Suurempia ongelmia ei ollut ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta rikkaiden maiden talouskasvun hiipuessa ja työvoiman tarpeen pienentyessä tilanne muuttui ja siirtolaisuuden hillitsemisen paine kasvoi.
Rikkaiden maiden talouskasvun hiipuessa ja työvoiman tarpeen pienentyessä siirtolaisuuden hillitsemisen paine kasvoi.
Siirtolaiset pakenevat yhteiskunnista, joissa ei ole toimivaa “sosiaalista mallia” (toimivat instituutiot puuttuvat).
Päästessään yhteiskuntiin, joissa on toimiva malli, heidän tuottavuutensa yleensä moninkertaistuu. Siksi he ovat siirtolaisuuden suurimmat hyötyjät ja siksi myös siirtolaisuudelle sinänsä on nykymaailmassa vahva insentiivi.
Sanotaankin, että “ei ole köyhiä ihmisiä, on vain köyhiä alueita”. Siirtolaisuus on pyrkimistä pois noilta alueilta.
Pakolaiset puolestaan pakenevat useimmiten ns. hauraista valtioista, joita on n. 40-60 ja joista yleensä aina joissakin on menossa sotien, luonnonkatastrofien, nälänhätien tms. aikaansaama hätätila.
Viime vuosien suurimmat sotkut on aiheutettu länsimaiden toimesta, jotka päättivät lähteä “laittamaan raiteilleen” väärille teille lähteneitä yhteiskuntia Afganistaniin, Irakiin ja Syyriaan.
Viime vuosien suurimmat sotkut on aiheutettu länsimaiden toimesta, jotka päättivät lähteä “laittamaan raiteilleen” väärille teille lähteneitä yhteiskuntia Afganistaniin, Irakiin ja Syyriaan.
Tulevaisuudessa on ennustettu erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttavan laajaa siirtolaisuutta varsinkin kaikkein köyhimmistä maista.
Siirtolaisuus lisääntyy monista syistä; kylmä sota on loppunut eivätkä sen rajat enää pidättele ihmisten liikkumista.
Demokratiavaatimukset ovat levinneet maailmalla ja aiheuttavat liikehdintää (esimerkiksi arabikevät).
Internet helpottaa tiedon leviämistä ja massojen järjestäytymistä, luonnonvaroista käytävät taistelut Afrikassa ovat lisääntyneet ja islamin ekstremistimuotojen leviäminen monissa maissa vaikuttaa.
Onko siirtolaisuus hyvä vai huono asia?
Yleisluonnehdintana voi sanoa, että siirtolaisuus on hyvä asia, niin kauan kuin se “pysyy aisoissa” (kuten tapahtui viime vuosisadan loppuvuosikymmeninä).
Ilmankin sitä tulee kyllä toimeen (esimerkkinä Japani, jossa maahanmuuttoa ei juuri ole) eli pakkoa sille ei ole.
Kohtuullinen siirtolaisuus on tutkimusten mukaan talouden kannalta lievästi positiivinen asia.
Kohtuullinen siirtolaisuus on tutkimusten mukaan talouden kannalta lievästi positiivinen asia. Sosiaalisesti se voi myös lisätä monikulttuurisuutta, innovatiivisuutta ja kansainvälistymistä yleensä myönteisellä tavalla.
Kohtuullisella maahanmuutolla saattaa olla alimpiin palkkoihin pieni alentava vaikutus, mutta palkkahaitarissa ylempänä vaikutus on päinvastainen.
Siirtolaisten omissa maissa vaikutus voi olla joko positiivinen ( siirtolaiset lähettävät kotimaihinsa yhteensä 400 miljardia dollaria vuodessa) tai negatiivinen (esimerkiksi kaikkein köyhimpien maiden aivovuodon takia).
Suuret maat (Kiina, Intia tms.) hyötyvät, pienet maat usein kärsivät.
Ongelmaksi siirtolaisuus muuttuu myös vastaanottajamaissa, jos/kun sen määrä kasvaa.
Ongelmaksi siirtolaisuus muuttuu myös vastaanottajamaissa, jos/kun sen määrä kasvaa.
Asuntojen hintataso kaupungeissa saattaa nousta (esim. Lontoossa 10 %).
Myös kilpailu sosiaaliturvasta kiristyy, rikkaiden halu auttaa ja jakaa omistaan vähenee, sosiaalinen yhteenkuuluvuus heikkenee ja lopulta jopa kansallisvaltioiden identiteetti voi joutua uhanalaiseksi (tutkimustulos; “mitä suurempi on siirtolaisten osuus, sitä alhaisempi on luottamus heidän ja alkuperäisväestön välillä”).
Poliittisesti tilanne vaihtelee suuresti maittain eikä mitään yhteistä linjaa asiaan ole. Arvot, nationalismi ja rasismi jakavat ihmiset ryhmiin.
Siirtolaisuuden vastustaminen liitetään yleensä rasismiin ja siksi siitä on tullut poliittisesti tabu-aihe. Tämä on johtanut siihen, että poliittisilla puolueilla ei ole faktoihin perustuvaa yhteistä näkemystä siirtolaisuuteen ja populistiset näkemykset saavat lisääntyvää kannatusta.
EU:n tasolla on ajauduttu käytännössä katastrofiin, yhteiset sopimukset eivät pidä ja ratkaisuja tehdään selkä seinää vasten.
EU:n tasolla on ajauduttu käytännössä katastrofiin; yhteiset sopimukset eivät pidä ja ratkaisuja tehdään selkä seinää vasten (esimerkiksi 6 miljardin euron “lahjus” Turkille siirtolaisvirran pysäyttämiseksi).
Brexitin on sanottu johtuneen juuri EU:n kyvyttömyydestä pysäyttää siirtolaistulva. USA:ssa siirtolaisuuteen liittyvä Trumpin muuri on kansakuntaa jakava suuri poliittinen kysymys.
Maahanmuuton kontrolloimiseksi on ymmärrettävä sen sisäinen logiikka.
Maahanmuuton kontrolloimiseksi on ymmärrettävä sen sisäinen logiikka.
Suurin maahanmuuttoa kiihdyttävä tekijä on maassa olevan diasporan suuruus. Toisin sanoen mitä suurempi on diaspora, sen suurempaa on maahanmuutto.
Diaspora “imee” uusia tulijoita ihan käytännön syistä. Tieto kulkee paremmin, perheet yhdistyvät, syntyy paikallisia yhteisöjä, jopa kaupunginosia jne.
Taloudellista siirtolaisuutta hillitsee maahanmuuttajien integroituminen paikallisväestöön.
Toisaalta maahanmuuttoa hillitsee maahanmuuttajien integroituminen paikallisväestöön.
Balanssi asiassa voidaankin saavuttaa integroitumista (tai kotoutumista) kiihdyttämällä ja toisaalta maahantuloa rajoittamalla. Tämä koskee siis taloudellista siirtolaisuutta.
Kriteeri ns. sopivan maahanmuuton tasolle onkin “integroitumattoman diasporan” koko. Jos se on liian suuri, palkat laskevat ja keskinäinen luottamus kärsii. Lisätutkimusta tarvitaan tämän sopivan tason löytämiseksi.
Varsinaisten pakolaisten auttaminen on moraalinen velvollisuus.
Varsinaisten pakolaisten osalta tilanne on erilainen. Heidän auttamisensa on moraalinen velvollisuus ja asiaa on käsitelty toistaiseksi humanitaarisena kysymyksenä.
Kuitenkin pakolaisten määrän kasvaessa viime vuosikymmeninä rikkaat maat ovat käytännössä keskittäneet huomionsa vain niihin pakolaisiin, jotka onnistuvat jotenkin keplottelemaan itsensä niiden rajoille.
Tähän on kyennyt noin 10 % pakolaisista, loput ovat pakolaisleireillä tai niiden lähistöllä oleven kaupunkien slummeissa.
Rikkaat maat ovat keskittäneet huomionsa vain niihin pakolaisiin, jotka onnistuvat jotenkin keplottelemaan itsensä niiden rajoille.
Rikkaiden maiden reaktio on ollut hyvin kyyninen ja johtanut siihen, että tällä hetkellä noin 75 miljardia dollaria käytetään tämän 10 %:n auttamiseen ja vain 5 miljardia loppujen auttamiseen.
Rikkaisiin maihin päässeet pakolaiset saavat siis 135 kertaa enemmän tukea kuin leireihin jääneet!
Keniassa, Ugandassa, Etiopiassa, Jordaniassa, Turkissa ja Irakissa olevista pakolaisleireistä onkin tullut maailman ghettoja, kauheimpia paikkoja asua koko maailmassa ja samalla myös oivia terrorismin rekrytointialustoja.
Tässä toimii “poissa silmistä, poissa mielestä” periaate parhaimmillaan.
Tilanteen muuttaminen on tietysti täysin poliittinen kysymys ja siksi maailman nykyisessä vastakkaisasetteluja korostavassa poliittisessa tilanteessa on todennäköistä, että mitään helppoa ratkaisua ei asiaan ole löydettävissä.
Asiantuntijat ovat kuitenkin tuottaneet ajatuksia, joiden pohjalta ratkaisu voitaisiin etsiä.
Tärkeintä olisi muuttaa pakolaisten kohtelu humanitaarisesta kysymyksestä kehityshaasteeksi.
Tärkeintä olisi muuttaa pakolaisten kohtelu humanitaarisesta kysymyksestä kehityshaasteeksi; toisin sanoen leireistä tulisi tehdä avustuskohteiden sijaan taloudellisia toimijoita ja pakolaisille tulisi antaa lupa työntekoon.
Jos/kun leireistä saataisiin omillaan toimeentulevia, siedettäviä asuinpaikkoja, niin asukkaita poistyöntävä voima vähenisi ja myös asukkaiden kyky omien maidensa jälleenrakentamiseen paranisi.
Rikkaiden maiden intressissä olisi siis suunnata tukirahansa näille leireille sen sijaan, että pakolaisia pyritään elättämään rikkaissa maissa.
Myös YK:n puitteissa nykyinen järjestelmä on epäonnistunut täysin ja kaipaa uudistusta, joka tähtää pakolaisten hyödyntämiseen myös taloudellisena resurssina ja yhteistyöhön valtioiden, yksityissektorin ja kansalaisjärjestöjen välillä.
Tällaista uutta “businessmallia” kokeillaan jo parhaillaan useammassakin maassa.
Lopuksi vähän Suomestakin ja muita johtopäätöksiä
Suomi heräsi maahanmuutto-ongelmaan vuonna 2015, kun noin 32 000 turvapaikanhakijaa tulvi rajojemme yli. Nyt tämä tulva on lähes purettu ilman sen suurempia ongelmia.
Valtio reagoi kiristämällä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten asemaa monin tavoin Suomessa (maita luokiteltu turvallisiksi vaikka ne eivät sitä ole, humanitaarisen suojelun käsitteen poistaminen 2016).
Laillisia väyliä tulla Suomeen hakemaan turvaa ei nyt juuri ole. Kotouttaminen Suomessa on hoidettu tuoreen arvion mukaan huonosti ja paperittomia henkilöitä Suomeen arvellaan jääneen noin 3500.
Taloudellisten siirtolaisten ja pakolaisten erottaminen toisistaan on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.
Taloudellisten siirtolaisten ja pakolaisten erottaminen toisistaan on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.
Olisiko ehkä jopa niin, että koko pakolaiskäsite on aikansa elänyt?
Olemmeko tulleet tilanteeseen, jossa maailman jakautuminen rikkaisiin ja köyhiin on vienyt meidät tilanteeseen, jossa valtaosa maailman väestöstä voidaan hyväksyä “pakolaisiksi” - pakolaisiksi epäinhimillistä elinolosuhteista?
Onko maailman jakautuminen rikkaisiin ja köyhiin johtanut tilanteeseen, jossa valtaosa maailman väestöstä voidaan hyväksyä pakolaisiksi?
Varallisuuskuilu rikkaiden ja köyhimpien maiden välillä tulee kasvamaan vielä vuosikymmeniä ja kehitysmaiden talouskasvu vain helpottaa muuttoliikettä.
Siirtolaisuus loppuu vasta , kun tämä tulotasokuilu on kurottu umpeen. Muuttajat eivät ole omien maidensa köyhimpiä vaan yleensä keskiluokkaa, jolla on varaa maastamuuttoon. Tämä ryhmä kasvaa kovaa vauhtia ja kiihdyttää muuttoliikettä.
Johtopäätös: sen sijaan että siirretään ihmisiä paikasta toiseen eikö viisaampaa olisi siirtää tavaroita, pääomaa ja ideoita?
Mikäli maapallomme köyhillekin alueille saadaan aikaan työpaikkoja luovaa kestävää kehitystä, ei niiden asukkailla ole enää syytä hakeutua rikkaisiin maihin toimeentuloa etsimään.
Avainkysymys on pääomien virran kääntäminen. Tällä hetkellä ne kasaantuvat rikkaisiin maihin ja ihmiset seuraavat niiden perässä. Laittoman pääomapaon pysäyttäminen kehitysmaista voisi olla ensimmäinen askel tämän tilanteen muuttamiseksi.
Rehellinen, avoin keskustelu maahanmuuttopolitiikasta puuttuu tällä hetkellä. Sille on kiireellinen tarve, muuten Italian, Unkarin, Itävallan kohtalo tai Brexitin seuraaminen odottaa muitakin EU-maita. EU:n hajoaminen ei silloin ole kaukana.
Matti Kääriäinen, eläkkeellä oleva suurlähettiläs
Muokkaus 14.6.2019: Ulkoasun korjauksia
