30 elokuvaa ohjanneen Mohsen Makhmalbafin elämäntarina on yksi elokuvahistorian vaiherikkaimmista. Aiemmin uskonnollisena radikaalina elänyt ohjaaja on nyt Iranin hallinnon kriitikko, joka elää maanpaossa.
Sodankylä. Vuosi oli 1972. 17-vuotias Mohsen Makhmalbaf yritti varastaa poliisilta aseen Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Makhmalbaf puukotti poliisia, joka ampui takaisin.
Makhmalbaf päätyi neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan. Ensin hänet tuomittiin kuolemaan, mutta sitten tuomio lievennettiin vankeudeksi nuoren iän takia, olihan hän alaikäinen.
Sodankylän elokuvajuhlilla elämäntarinaansa kertova Makhmalbaf on nyt 62-vuotias ja yksi Iranin tunnetuimmista ja palkituimmista elokuvaohjaajista. Hän on tehnyt 30 elokuvaa, ja kirjoittanut kymmeniä kirjoja.
Sodankylän aamukeskustelusta juuri tullut Makhmalbaf oli silmin nähden hämmentynyt pohjoissuomalaisesta elokuvainnosta. Aamuyhdeksältä parisataa ihmistä jonotti kuullakseen Makhmalbafin elämäntarinan Kitisenrannan koulussa.
– 8 000 ihmisen kunta, jonka elokuvafestivaalilla käy 30 000 ihmistä. Elokuva elää ja voi hyvin täällä.
Iranilaisen ohjaajan tarina on yksi elokuvahistorian eniten käänteitä sisältävistä. Makhmalbaf oli teini-ikäisenä militantti muslimiaktivisti, nyt maanpaossa asuva Iranin vallan arvosteija.
Esitimme teatteria ja juoksimme pakoon, kun poliisit tulivat.
Uskonnollisesta perheestä tullut Makhmalbaf perusti vain 15-vuotiaana vallankumousryhmän. Se teki esimerkiksi propagandamielessä tehtyjä teatteriesityksiä, joiden tarkoituksena oli houkutella ihmisiä vallankumoukseen. Meneillään oli Iranin viimeisen shaahin Reza Pahlavin valtakausi.
– Esitimme teatteria ja juoksimme pakoon kun poliisit tulivat.
Sitten hän puukotti poliisia. Makhmalbaf oli vankilassa neljä ja puoli vuotta. Hän kertoo kidutuksesta vankilan ajalta, mutta myös siitä, miten hän alkoi ahmimaan kirjoja vankeuden aikana.
– Opin, että kestin kipua toistamalla runoja päässäni.
Lopulta Makhmalbaf vapautui, kun ajatollah Khomeini pääsi valtaan Iranin vallankumouksessa 1979.
– Monet sellitovereistani päätyivät politiikkaan ja valtaapitävien asemaan Iranissa.
Makhmalbaf keskittyi taiteisiin: 80-luvun alussa hän ohjasi sarjan uskonnollisia elokuvia, joita esitettiin esimerkiksi moskeijoissa.
Haaveet rapisivat kuitenkin Makhmalbafin mukaan nopeasti. Makhmalbafin toivoman demokraattisen paratiisin sijaan tarjolla oli Khomeinin yksinvaltius.
– Uskoimme, että uskonto saattaa meidät vapaaksi. Mutta parin vuoden sisällä ymmärsimme, että aluillaan on uusi tragedia.
Hallinto teloitti opposition, määräsi naisille huntupakon ja asetti taiteen sensuuriin.
– Aloin elokuvissani kritisoimaan hallintoa. Ensin vähäisesti, sitten vuosi vuodelta voimakkaammin ja voimakkaammin.
80-luvun alussa uskonnollisia moraalitarinoita ohjannut Makhmalbaf alkoi tehdä jo 90-luvun alussa elokuvia, joita ei edelleenkään esitetä Iranissa. Syynä olivat elokuvien aiheet. Vuoden 1991 Time of Love esimerkiksi käsitteli naisen uskottomuutta, joka ei sopinut ja elokuvan esitys kiellettiin.
Sensuurin välttämisestä tuli oma taiteenlajinsa.
– Teimme erinomaiset juonitiivistelmät, käsikirjoitukset ja versiot elokuvista hallitusta varten. Sitten vaihdoimme filmikelat laatikoissa ja lähetimme toisenlaiset elokuvat festivaaleille.
Faktaa vai fiktiota
Iran on hämmästyttävän rikkaan elokuvakulttuurin omaava maa, jossa on kehittynyt esimerkiksi kansainvälisesti poikkeuksellinen tapa tehdä faktaa ja fiktiota sekoittavia elokuvia.
Miten itsevaltiuden alla on syntynyt näin rikas ja monipuolinen elokuvakulttuuri?
Makhmalbaf alkaa puhua, yllättävää kyllä, Tähtien sodasta. Se sai ensi-iltansa Iranissa heinäkuussa 1978.
– Juuri ennen vallankumousta Hollywood saapui Iraniin. Kuten vaikka Egyptissä, se tuhosi paikallisen elokuvakulttuurin.
Tähtien sodan ja Hollywoodin saapumisen myötä kotimaassa tuotettujen elokuvien määrä romahti.
Sitten tapahtui vallankumous ja Hollywood joutui kieltolistalle. Viihdetuotannolle oli silti kysyntää, joten ulkomaisten elokuvien sijaan sallittiin kotimainen tuotanto.
– Kiellettyjen aiheiden listalla olivat vaikkapa seksi ja väkivalta, joten keskityimme tavallisen elämän kuvaamiseen.
Vallankumouksen jälkeen syntyi niin kutsuttu Iranin elokuvan toinen uusi aalto, jonka vaikutukset näkyvät edelleen. Uuden aallon tienraivaajia olivat Makhmalbaf, Abbas Kiarostami ja Amir Naderi.
Elokuvissa tyypillistä on amatöörinäyttelijöiden käyttö ja luonnonvalossa sekä ilman lavasteita kuvaaminen.
Makhmalbafien suuri perhe
Jos puhutaan elokuvataiteen suurista perheistä, ensin mieleen tulevat Coppolat, mutta seuraavassa lauseessa olisi hyvä mainita Makhmalbafit.
Makhmalbaf perusti 80-luvulla Iraniin oman elokuvakoulunsa, Makhmalbaf Film Housen. Film Housessa opiskelivat Makhmalbahin lapset, joista Samira Makhmalbaf on esimerkiksi ollut Sodankylän elokuvafestivaaleilla vieraana.
– Opetin heitä kahdeksan vuotta, jonka aikana teimme kahdeksan elokuvaa.
Samira oli vain 18-vuotias kun hän pääsi Cannesin pääkilpasarjaan elokuvallaan Omena (1998). Sodankylässä on myös vierailemassa Makhmalbafin vaimo, elokuvaohjaaja Marzieh Meshkini.
Makhmalbaf on muuttanut Iranista 2005, jonka jälkeen hän on asunut Afganistanissa, Tadžikistanissa, Intiassa, Ranskassa ja Englannissa. Elokuvantekijöiden tilanne on vain pahentunut Iranissa: Esimerkiksi tärkeä uuden aallon nimi Jafar Panahi on kotiarestissa ja salakuljettaa elokuviaan kansainvälisille elokuvafestivaaleille.
Makhmalbaf on tukenut esimerkiksi Vihreää liikettä, joka vaati Mahmud Ahmadinejadin eroa.
Makhmalbaf sanoo, että ei voi tehdä elokuvia kotimaassaan, eikä julkaista kirjoja. Ranskassa hän kertoo asuneensa salamurhayrityksen jälkeen kuukausia lukittuna kotiinsa. Vuonna 2007 Afganistanissa mies räjäytti kranaatin Samira Makhmalbafin elokuvan kuvauksissa, joka oli Makhmalbafin mukaan Iranin järjestämä isku.
Aivan haastattelun lopuksi Makhmalbaf muistelee nuoruuttaan. Hän muutti 12-vuotiaana pois kotoa töihin – kotona elo oli uskonnollisen kasvatuksen määrittämää.
– Lapsena isoäitini oli suuri vaikuttaja. Rakastan häntä, mutta hän oli todella dogmaattinen uskossaan, Kuinka pystymme taistelemaan näiden perinteiden kanssa? Luomalla uutta kulttuuria sen tilalle.
Sodankylän elokuvafestivaalit jatkuvat sunnuntaihin 16. heinäkuuta saakka.
