Hyppää pääsisältöön

"Meillä on tällainen italialaistyyppinen perhe" – Outi Airolan elämän räsymatossa kirkkaat värit voittavat

Paljon lapsia, paljon eläimiä ja iso talo meren rannalla. Toimittaja Outi Airolan nuoruuden haave toteutui Kokkolan Ykspihlajassa ja kaupan päälle tuli vähän muutakin. Satamasta siirrettyjen vanhojen rakennusten kunnostamista, teatteria, musiikkia, kahvila Saha ja ajatus yhteisöstä, jossa ovet avataan kaikille ja jokaisella on arvonsa.


Outi Airolan kodin yli satavuotiaassa pihapiirissä juoksee koiria ja kesäteatterin nuoria näyttelijöitä. Kotipihan teatterissa valmistellaan kesän esitystä. Bändejä on tulossa musisoimaan Kahvila Sahaan, ja vanhaa saunaa kunnostetaan.

Outi Airola kertoo vanhan sahan rakennusten historiasta, vatkaa kakkutaikinaa ja pilkkoo tomaatteja pestopiirakkaan kahvilan kävijöille. Sitten Kokkola-lehden päätoimittajan on aika lähteä palkkatöihin. Myrsky puhaltaa Pohjanlahdelta ja polkuvene karkaa merelle.
Tavallinen päivä siis.

– Täällä sataman kupeessa Potinrannassa kuljeskelin lapsena silmät suurina katselemassa mustalaisleirien nuotioiden loimua ja sitä värikästä elämää. Halusin jo nuorena suuren talon meren rannalta, paljon lapsia ja eläimiä. Tässä se nyt sitten on,1800-luvun lopulla rakennettu sahan vanha konttori ja sen pihapiiri rakennuksineen.

Outi Airola perheineen asettui Huvikumpua muistuttavaan suureen keltaiseen puutaloon, ja pihapiiriin ilmestyi myös koiria, kanoja, lampaita, possuja ja hevosia. Eläinten määrä on sittemmin vähentynyt, ja hevosista luovuttiin lasten lähdettyä etelään opiskelemaan.

Tyhjäksi jääneeseen hevostalliin perustettiin puolivahingossa Kahvila Saha, kun musiikkiyhdistyksessä päätettiin, että oma kahvila tarvitaan. Vuosia kestäneen raskaan luparuljanssin jälkeen paikalla on nyt pysyvä lupa toimia kahvilana.

“Olisin halunnut jäädä sataman värikkääseen elämään – laivojen, merimiesten ja mustalaisleirien maailmaan. Työläisperhe kuitenkin paiskii töitä ja rakentaa 60-luvulla uuden talon. Lastulevyseinät ovat tökkineet siitä saakka.”

Ykspihlajan kaupunginosa on historiansa aikana tuonut työtä ihmisille sahan, Friisin konepajan tai Outokummun ja Kemiran tehtaiden kautta. Keskiössä on aina ollut satama.

Outi Airola syntyi vuonna 1959 Kalajoen Rautiossa, mutta pian nelilapsinen perhe muutti työn perässä Ykspihlajaan. Aluksi asuttiin kahden huoneen asunnossa varsin eläväisessä satamamiljöössä.

Alakerrassa povasi leskirouva, komennusmiehiä tuli ja meni, pihassa toimi yleinen sauna ja laivat merimiehineen toivat mukanaan suuren maailman tuulia. Kylän keskiössä olivat kirkko, koulu ja työväentalo. Satamakuppiloita ja kahviloita oli parhaimmillaan toistakymmentä.

Synkkä salaisuus ja siitä vapautuminen

Lapsuusvuosiin loi varjonsa seksuaalinen hyväksikäyttö. Hyväksikäyttäjä oli mies, jonka luona Outi kävi koulun jälkeen auttamassa ja siivoamassa.

Hyväksikäyttö loppui vasta miehen kuoltua. Outi painoi kaiken tapahtuneen pois mielestä, syvälle alitajuntaan. Tapahtumat vyöryivät kuitenkin mieleen aikuisena, kun Outilla oli jo omia lapsia. Silloin hän oivalsi, ettei lapsi voi olla vastuussa aikuisten teoista, ja sai myös apua mielenterveystoimistosta.

– Vapauduin kauheasta häpeästä ja syyllisyydestä. Tajusin, ettei se ole lapsen vika, mitä hänelle tehdään. On hirvittävän hyvä, että näistä asioista nykyään puhutaan niin, että lapset ja nuoret ymmärtävät, että se henkilö tuomitaan, joka tällaiseen syyllistyy.

Sitä oikein hommattiin rahaa, että saatiin se kirjahylly, tekonahkasohvat ja Moskvitsh Elite pihaan

Outin lapsuuden ja teinivuosien elämään johdattaa mustavalkoinen valokuva, joka on otettu 1960-luvulla valmistuneen omakotitalon pihamaalla. Isä ja äiti, sisarukset ja naapurin lapset ovat pihatöiden lomassa pysähtyneet kuvattavaksi.

– Tuossa ajassa näkyy työn eetos ja sen arvostaminen. Vanhemmat tekivät kahta tai kolmea työtä ja me lapset olimme paljon keskenämme. Äitikin oli päivät siivoamassa ja illat ravintolatöissä.

Outi arvelee itse ottaneensa kuvan ja kertoo, ettei oikein koskaan kotiutunut uuteen taloon vaan kaipasi sataman värikästä elämää.

– Sitä oikein hommattiin rahaa, että saatiin se kirjahylly, tekonahkasohvat ja Moskvitsh Elite pihaan. Kaikilla oli samanlainen kaava, että nyt ollaan päästy sieltä maaseudun ulkohuusseista ja lehmänlannan hajuista parempaan elämään.

Jotenkin me kaikki selvisimme

Lukioon lähtemiselle ei työläiskodissa hurrattu, mutta Outi piti päänsä. Opiskeleminen oli myös jonkinlaista kapinaa, halua laajentaa maailmankuvaa. Opiskeluvuodet kuluivat Turussa, mutta Ykspihlaja kutsui silti takaisin. Folkloristiikan opinnot auttoivat näkemään oman kotiseudun rikkaan kulttuuriperinnön arvon.

Unelma merenrantatalosta ja suuresta perheestä toteutui. Nuoren perheen vuosiin mahtuu myös raskaita menetyksiä, kun Outin isä, hyvä ystävä ja tyttären puoliso kuolivat kaikki yhden vuoden aikana. Isän ja ystävän vei syöpä muutamassa kuukaudessa. Nuori vävy, kaksiviikkoisen vauvan isä, menehtyi sairauskohtaukseen.

– Oli ollut valoa ja iloa tosi pitkään ja sitten alkoi pimeämpi jakso. Tytär jäi alle 18-vuotiaana leskeksi pienen vauvan kanssa. Jotenkin me siitä kuitenkin kaikki selvisimme, ehkä entistä tiiviimpänä perheenä. Meillä on ollut aina tällainen italialaistyyppinen perhe, olemme hyvin läheisiä ja sekaannumme toistemme aisoihin, ehkä se auttoi.

Outi Airolan kodin pihapiirin vanhat rakennukset tallentavat Ykspihlajan historiaa yli sadan vuoden takaa, ja niiden seinien sisällä puhalletaan myös uutta henkeä kulmakunnan kulttuuriin.

Outista tuli lopulta toimittaja ja samalla myös oman kotiseutunsa asukasaktivisti ja kulttuurityöläinen. Matkan varrella on syntynyt musiikkinäytelmiä, tallenteita ja kirjoja mm. Ykspihlajan kulttuurista ja historiasta. Outi on Kahvila Sahan toiminnan lisäksi pitkälti vastuussa myös jokakesäisestä Ykspihlajan kulttuuriviikosta.

Outi Airola puhaltaa siis henkeä Kokkolan Ykspihlajan työläis- ja satamakortteleihin pyörittämällä asukas- ja kulttuuriyhdistyksiä, pelastamalla satamasta siirrettyjä vanhoja rakennuksia ja avaamalla ovet ihan kaikille, taustasta riippumatta. Työhön ovat tarttuneet työttömät, erilaiset kuntoutujat tai vankilasta vapautuneet. Airolan mukaan Suomessa tarvitaan välityömarkkinoita.

Seppo Mattilan vaiheita kuvataan Juho Kuosmasen elokuvassa Romu-Mattila ja kaunis nainen, jossa Outi Airola myös näyttelee. Tämä Ykspihlajan erikoissielu avarsi Outin ymmärrystä ihmisyydestä ja ulkopuolisuudesta.

– Pidän hirveän holtittomana sellaista yhteiskuntaa, joka ei ota mukaan kaikkia ihmisiä. Heidät maksetaan hiljaisiksi jonnekin nurkkaan, piiloon tai pois silmistä sen sijaan, että he voisivat kantaa oman kortensa kekoon ja olla osana yhteisöä.

Kuva, joka on vielä ottamatta

Kaikki Outin viisi lasta ovat jo päätyneet tai opiskelevat taiteen ammatteihin. Oona ja Anna Airola ovat näyttelijöitä, Sara sirkuksen ammattilainen, Laura on toimittaja ja musiikintekijä ja nuorin Aarokin tekee musiikkia ja näyttelee.

Outi Airola nauttii lastenlapsien kasvusta ja sanoo ihmettelevänsä, kuinka käsittämättömän rikas elämä on osunut omalle kohdalle. Kun teatterikorkeakoululaiset esittävät omassa pihassa Ykspila – Hammerfest -näytelmää, Outi iloitsee nähdessään nuorten jatkavan sitä kaikkea hyvää, jota yhteisvoimin on kehitelty.

– Vielä tässä kesän aikana siirretään viimeinen vanha sataman rakennus tuohon viereiselle tontille. Yksi pitkä taistelu on päättynyt ja tämä nurkka jää nyt perinnekortteliksi, jossa ehkä vielä voisi Ykspihlajan historiaa tuoda esiin vaikka pienen museon muodossa.