Hyppää pääsisältöön

Kommentti: Parhaimmillaan Sanni oivaltaa ja tylsimmillään kangistuu kaavoihin

Sanni näyttää kieltä lavalla Hartwall Arena -keikallaan.
Sanni julkaisee neljännen albuminsa Trippi. Sanni näyttää kieltä lavalla Hartwall Arena -keikallaan. Kuva: Juuli Aschan, YleX Sanni

Sanni sanoo räjäyttävänsä kaiken tutun ja turvallisen, mutta sen voisi tehdä vielä reippaammin, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Markku Haavisto.

Mikä Sannissa on parasta?

Ainakin se, kun kappaleiden kertoja sanoittaa epävarmuutta, joka syntyy, kun jatkuvasti peilaa itseään ja tunteitaan muiden ihmisten kautta.

“Me ei olla enää me, sä et kuulu enää mulle”, “kun sä oot siinä, ei ole olemassa mörköjä, sulle mä riitän”, “mä en tarvii pornoo beibi, koska mul on sut” tai “on toukokuu, mul ei oo ketään”.

Teema lävistää suurimman osan Sannin tuotannosta ja erityisesti hänen hittinsä.

Hyvää on myöskin se, miten Sanni on lyhyessä ajassa löytänyt selkeän oman äänen. Ei, en tarkoita hänen nasaalista lauluääntään, vaan tapaa kirjoittaa lauluja. Teksteissä onnistutaan usein tavoittamaan oivaltavasti arkielämän perustuntemuksia oivaltavalla tavalla.

Lisäksi hänen kappaleensa ovat kuulostaneet omaleimaisilta. Se korostui selkeästi Sannin edellisellä albumilla, joka usein viittausten verkkoon hukkuvassa suomipopissa ei ollut ankkuroitu kiinni muilta lainattuihin tyylikikkoihin. Sanni-levy oli rajoja rikkovaa poppia, jonka kuuntelu on kuin herkuttelua.

No mikä Sannissa on sitten tylsintä?

Hänen taipumuksensa sortua omiin maneereihinsa. Liian helpot loppusoinnut ja löysät tuokiokuvaukset vilahtelevat hänen kappaleillaan jatkuvasti. Jos Paperi T:n lyriikoista on väännetty vitsejä, niin samoin voisi Sannista.

Sanni-generaattori voisi sylkeä tulokseksi vaikka seuraavanlaisen pätkän: “Sä keität kahvia, aamutakissa, Löfbergs maistuu karvaalta, kello kuudelta”. Mitä enemmän kaupanhyllyjä ja sisustuslehtiä teksteissä käydään läpi, sitä latteammalta se alkaa kuulostaa.

Sanni Hartwall Arena -keikallaan.
Sanni Hartwall Arena -keikallaan. Kuva: Juuli Aschan, YleX Sanni

Toinen tympeyden aihe on, kun musiikki on luopunut uudistumisvimmastaan ja moderniuden tavoittelusta. On kiinnostavaa, kun Sannin kappaleet tarttuvat hanakasti kiinni kiehtoviin sovituksiin, kuten kunnianhimoisella Sinkku-biisillä tai leikittelevällä Pojat-kappaleella.

On puolestaan harmistuttavaa, kun hän erikoisuuden tavoittelun sijaan päätyy toistamaan itseään.

Trippi-levyllä Sannin huonot ja hyvät puolet paiskautuvat yhteen. Entisen luottotuottajan Hank Solon tilalle on tullut toinen eturivin soundiseppä Jurek.

Yhteistä säveltä on haettu singleillä, joiden tyylikirjo on vaihdellut perinteikkäämmistä Sanni-biiseistä, kuten Kaunis koti ja Hei kevät, takapotkukompilla nykivään Jacuzziin, joka lainaa inspiraatiota pinnalle nousseista latinorytmeistä. Pornoo-single heitti kehiin puolestaan palasen Nirvanaa ja Justin Timberlakea.

Levyn kansilehdessä Sanni uhoaa, miten kaikki tuttu ja turvallinen on haluttu räjäyttää.

Vähän on, muttei ihan kunnolla kuitenkaan.

Uutta äänimaailmaa on haettu erityisesti rock-kitaroista, jotka eivät ole Sannin aiemmista levyistä niin tuttuja, mutta rock-henkisyyttään korostaneelle artistille sitäkin turvallisempia.

Teksteissä tavoitetaan kiinnostavasti maailmaan eksyneen millenniaalin huolia, mutta maneerit teksteissä alkavat turruttaa.

Sanni tuntuu kiertävän omaa kehäänsä, kun hän laulaa, miten lokit lentävät Suomeen, Helsinki-Vantaa jää taakse, mutta pitää muistaa ostaa Colgate-hammastahnaa ja kuunnella Spotify-soittolistalle lisättyä Nickelbackia.

Uhoon nähden kaiken tutun ja turvallisen räjäyttämiseen tarvittaisiin enemmän ruutia. Hyppy tuntemattomaan jää vielä puolitiehen, koska Sanni kuulostaa hyvin kotoisalta.