Hyppää pääsisältöön

“Suhteessa maailman muutoksiin pitää olla jatkuvasti valpas” – Aulikki Oksasessa asuu edelleen epäkohtiin tarttuva feministi

Aulikki Oksanen pitelee kirjavaa huivia tuulessa.
Aulikki Oksanen pitelee kirjavaa huivia tuulessa. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen,KulttuuriCocktail

Kirjailija-runoilija Aulikki Oksanen on taistellut vääryyttä vastaan lapsesta asti. Kyseenalaistaminen ja kapina on elämäntapa, josta 74-vuotias taiteilija ei aio luopua.

– Teen luovaa työtä niin kauan kuin elän, en tunne muuta elämänmuotoa.

Aulikki Oksanen katsoo suoraan silmiin. Hänen sanojaan on mahdoton epäillä. Oksanen on taiteilija jokaiselta hengenvedoltaan.

Elämää pulppuava runoilija on suomalaisille tuttu muun muassa kappaleiden Sinua sinua rakastan, Hyvästi ja Puhu minulle rakkaudesta kirjoittajana.

Toisia yhtä kauan suomalaisia puhutelleita rakkauslauluja on vaikea nimetä.

Oksanen ei kuitenkaan ole rakkausrunoilija. Hänen taiteensa taustalla on kapina. Ja siitä hän puhuu mielellään.

Oksasta eteenpäin vievä voima on aina ollut asioiden kyseenalaistaminen. Oksasen lempikysymys "miksi?" saa silmät loistamaan edelleen.

Vääryyksien huomaaminen alkoi jo lapsena. Miksi poikien ei tarvitse tiskata toisin kuin tyttöjen? Miksi pojat tekevät eri töitä?

Tyttöjen ja poikien erilaiset roolit alkoivat ärsyttää vielä enemmän lukioaikoina ja edelleen nuorena opiskelijana Helsingissä.

– Kapina jatkui ja selkeytyi 60-luvulla, kun tutustuin Ylioppilasteatterissa samankaltaisiin dynaamisiin häiriköihin.

Jo teatterin pääsykoeraadissa istuivat Kalle Holmberg, Kaisa Korhonen ja Jukka Sipilä, joista tuli myöhemmin tärkeitä henkilöitä Oksasen uralla. Samaan porukkaan kuuluivat säveltäjä Kaj Chydenius sekä myöhemmin tunnetut näyttelijät Sinikka Sokka ja Kristiina Halkola.

Yhteentörmäys vanhemman sukupolven kanssa oli raju, mutta samalla välttämätön.

Aulikki Oksanen kasvot kohti valoa kirjahyllyn edessä.
Aulikki Oksanen kasvot kohti valoa kirjahyllyn edessä. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen

Ylioppilasteatterin piirissä syntyivät monet Oksasen kantaaottavat laulutekstit ja hän lauloi itsekin mukana teatterin Orvokki-kabareissa ja Lapualaisoopperassa. Kritiikin kohteina olivat muun muassa kirkko, koulu ja naisten asema.

Oksasta turhautti aluksi erityisesti sukupuolten välinen epätasa-arvo, joka näkyi vielä 60-luvulla selkeästi arkisessa elämässä. Esimerkiksi saadakseen juuri markkinoille tulleet e-pillerit piti naisen olla kihloissa ja näyttää lääkärille sormusta. Oksanen ratkaisi ongelman lainaamalla kihlasormusta ystävältään.

– En muista yhtään minkä niminen mun sulhanen oli, kun se oli päästä keksitty, nauraa Oksanen.

Oksanen muistaa myös, miten odotti Vanhan Ylioppilastalon portailla sopivan lojaalia miestä, jolla ei olisi “jälkivaatimuksia”. Nainen ei päässyt ravintolaan ilman miesseuraa. Kun portsarin ohi päästiin, sai sisällä ravintolassa olla ilman holhoajaa.

Pitkiä housuja ei naisella sallittu, mutta Oksanen on onneksi aina pitänyt hameista enemmän.

60-luvun muisteleminen herättää ennemmin hilpeyttä kuin raivoa. Oksanen hymyilee. Ne olivat “ohimenevän maailman” normeja. Taistelu oli koko ajan käynnissä, ja muutos tuntui jo luissa ja ytimissä.

Yhteiskunnassa toimi 60-luvulla monia yhden asian liikkeitä, joihin Oksanen hakeutui. Hän oli mukana muun muassa tasa-arvoa ajavan Yhdistys 9 -toiminnassa ja Marraskuun liikkeessä, joka pyrki parantamaan asunnottomien alkoholistien ja vankien asemaa. Näissä liikkeissä oli mukana naisia ja miehiä, jotka tajusivat että tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta on hyötyä ja iloa kaikille.

Aulikki Oksanen pitelee huivia siipien lailla merimaisemassa.
Aulikki Oksanen asuu nykyään Vuosaaren taiteilijatalossa ja nauttii merenrannasta. Aulikki Oksanen pitelee huivia siipien lailla merimaisemassa. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen

Tärkeä tuki oli myös Ylioppilasteatterilta löytynyt yhteisö.

Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa sovittiin, että jos kerran Oksanen esiteltiin toistuvasti naiskirjailijana, saisi hän esitellä Chydeniuksen miessäveltäjänä. Ja näin tehtiin.

Tekstiä alkoi syntyä laulujen lisäksi myös omiin kirjoihin.

Vuonna 1966 ilmestynyt ensimmäinen proosa-/runoteos Hevosen kuolema oli aiheiltaan ja muodoltaan poikkeuksellisen rohkea. Se sisältää esimerkiksi runosarjan Naisrunot, jonka teemat liittyvät muun muassa aborttiin ja naisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.

Osassa vanhempaa väestöä puhe tasa-arvosta ja sukupuolirooleista herätti paheksuntaa. Monen oli vaikea sulattaa nuorta naista, joka ei suostunut naisille tarkoitettuun muottiin.

Erään televisioesiintymisen jälkeen puhelinnumerokin piti muuttaa salaiseksi, kun solvausten määrä alkoi tuntua iholla. Oksasen mukaan haukkumiseen ja henkilökohtaiseen menevään kritiikkiin kouliintui. Nuoria 60-lukulaisia koulittiin kestämään monenlaista rapaa ja roisketta.

Se ei koskaan saanut epäilemään omaa tekemistä.

– On ollut pakko kulkea tätä polkua, kun se on ollut minun oma polkuni.

Oksanen puhuu rauhallisesti. Katkeruutta tai vihaa ei puheessa kuulu.

Ja on hänellä aina ollut taiteensa.

Aulikki Oksanen vuonna 1967
Aulikki Oksanen vuonna 1967. Aulikki Oksanen vuonna 1967 Kuva: Aulikki Oksasen arkisto Aulikki Oksanen

Turhautuminen purkautui luovuudeksi. Esimerkiksi ravintolasääntöihin kohdistuva raivo näkyy ja kuuluu “portsarilauluissa”. Ne olivat Oksasen ja Chydeniuksen ensimmäisiä yhteisiä kappaleita.

– “Sinä ovien ruhtinas, kynnysten kruunattu koira”, tulkitsee Oksanen yllättäen kuin olisi lausumassa runoja yleisölle.

Ahtaiden sukupuoliroolien lisäksi kyseenalaistaminen laajeni muihin yhteiskunnallisiin teemoihin. Oksanen pohti tarkasti myös omaa toimintaansa.

Hevosen kuolemassa on kertomus hevospäisestä miehestä, joka kokee hevosvainoa kadulla. Erilainen, poikkeavaa suomea puhuva hevoshahmo pyytää kirjailjaa, teoksen alter egoa, suojelemaan ja ottamaan hänet kotiinsa. Kirjailija ei kuitenkaan uskalla, ja pian hevospäinen hahmo surmataan kadulla.

Oksanen näkee kirjan teemat vieläkin surullisen ajankohtaisena. Vaikka kulttuurimme on muuttunut ja avartunut, on erilaisuutta vieläkin vaikea hyväksyä.

Aulikki Oksanen seisoo hymyillen aallonmurtajalla.
Aulikki Oksanen seisoo hymyillen aallonmurtajalla. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen

Aulikki Oksanen sanoo, että on yksi asia, josta tässä haastattelussa olisi puhuttava: Vietnamin sota.

Sen vaikutus taiteilijan uralle on ollut merkittävä.

– Kuulun sukupolveen, joka vastusti Vietnamin sotaa, Chilen fasistijunttaa ja Etelä-Afrikan apartheidia.

Oksanen muistaa, miten napalmin polttama tyttö ikään kuin käveli televisioruudun läpi. Se vaikutti niin kohahduttavasti, ettei sitä voinut työntää tajunnasta pois.

Vuonna 1969 syntyi kulttimaineen saanut laulu Kenen joukoissa seisot.

Se sai alkunsa Vietnamin sodan aiheuttamasta turhautumisesta.

Sanat kappaleeseen kumpusivat siitä ärsytyksestä, että ihmiset kulkivat sodan kärsimyksen ohi. Samalla se vastasi siihen haasteeseen, että vuotta aikaisemmin ilmestynyt Oksasen rakkausromaaniksi leimattu Tykkimiehen syli oli myynyt valtavat 30 000 kappaletta. Oli sosiaalinen tilaus tehdä lisää rakkaustekstejä, mutta se ei tuntunut omalta.

– Se oli minulle itselleni vastaus, että ei se mene näin, rakkaus on paljon suurempi käsite kuin kahden ihmisen välillä. Se koskee myöskin suurta joukkoa kärsiviä ihmisiä.

Rauha tuntui yhteiseltä voitolta.

Yksi asia Oksasta tekstin tulkinnassa harmittaa edelleen. “Puolueettomat humanistit” -käsite suututtaa humanisteja vielä tänäkin päivänä. Oksasen mielestä täysin turhaan. Hän tarkoitti ilmaisulla puolueetonta hurskastelijaa, joka ei tee mitään asioiden eteen, mutta on olevinaan tiedostava.

– Käsite on sarkastinen. Se loukkasi silti kauheen monia hyviä humanisteja.

Toisaalta keskustelu kertoo siitä, miten tarkasti Oksasen tekstejä luetaan.

Kun Vietnamin sota loppui, Oksanen koki ystäviensä kanssa globaalia iloa. Oli upeaa, että juuri heidän sukupolvensa pääsi kokemaan, miltä tuntuu olla mukana toiminnassa, jolla on aidosti merkitystä. Rauha tuntui yhteiseltä voitolta.

Samankaltaisen taistelutahdon aiheutti myöhemmin Chilen vallankaappaus. Oksanen muistaa, miten istui lattialla viikon ikäisen esikoisensa kanssa ja näki televisiosta kuinka fasistijuntta kaappasi vallan. Jälleen oli pakko toimia.

Oksanen oli aktiivisesti mukana Chilen kansainvälisessä solidaarisuusliikkeessä.

Chile-solidaarisuustilaisuus Valmetin Vuosaaren telakalla 28.8.1974
Aulikki Oksanen laulamassa Chile-solidaarisuustilaisuudessa Valmetin Vuosaaren telakalla 28.8.1974 Chile-solidaarisuustilaisuus Valmetin Vuosaaren telakalla 28.8.1974 Kuva: Aulikki Oksasen arkisto Aulikki Oksanen

Oksasen maailma hahmottui jo varhain piirtämisen ja tekstin avulla. Ensimmäiset kuvitetut runot syntyivät 5-vuotiaana.

Lapsena aihemaailmat olivat hyvin “topeliaanisia”. Luonto ja linnut olivat läsnä ihan pienestä lähtien. Omaelämänkertateoksessa Piispa Henrikin sormi esitellään alle kouluikäisen Oksasen kirjoittama runo Talven riemut. Ruskealla paperinpalalla on toisella puolella teksti, jossa kuvaillaan luistelua, kaunista hankea ja kirkasta jäätä. Toisella puolella on piirros lapsista, joilla on jaloissaan sukset ja luistimet.

Oksanen puhuu siitä, miten kuvitellusta tulee ikään kuin totta, kun siitä kirjoittaa. Runossa hän voi olla vaikka lintu. Ja onkin. Kun Aulikki Oksanen kertoo, miten lähtee lentoon ponnistamalla päkiällä, kuulostaa siltä, että hän olisi lentänyt useampia kertoja.

Taiteen avulla näkymättömästä voi tehdä todellista.

Rakkaus luontoon ja eläimiin näkyy tuotannossa edelleen. Oksasen uusimmassa runokirjassa, lapsille tarkoitetussa teoksessa Kuu ja Bää, seikkailee susi, kuu ja lammas.

Taiteilija haluaa esitellä myös “pahoina” koetut eläimet moniulotteisina. Erityisen ilahtunut Oksanen on siitä, miten 3-vuotias lapsenlapsi samaistui eniten juuri kirjan suteen.

Suhtautuminen eläimiin tulee konkreettiseksi kesken haastattelun, kun kahvilan sisälle juoksee eksynyt oravanpoikanen.

– Luontoon takasin, huutaa Oksanen ystävällisesti oravalle.

Aulikki Oksanen merimaisemassa.
Aulikki Oksanen merimaisemassa. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen

Oksasen aktivismi ei ole vuosien varrella laimentunut. Hän ei ole niitä, jotka muistelevat naureskellen nuoruuden paloa. Jyrkkyydet eivät tarkoita, ettei olisi samalla myös kuunnellut itseään.

– Ei minua ole houkuttanut lähteä johonkin ihan eri suuntaan. Olen tottunut luottamaan omiin vaistoihini ja omaan älyyni.

Toki Oksanen myöntää olevansa välillä väärässä. Itseään ja omia töitä pitää voida kritisoida ja arvioida myöhemmin uudelleen.

Taiteilija iloitsee siitä, miten ilmastonmuutoksen vastainen taistelu yhdistää nykyisiä nuoria. Tosin se, miten aktivismiin ja vaikka mielenosoituksiin on suhtauduttu ja suhtaudutaan edelleen, harmittaa.

– Jotkut pitävät yritystä parantaa maailmaa naiivina.

Vaikka ilmastonmuutoksen vastainen toiminta kerää paljon ihmisiä yhteen, niin maailmanlaajuisten voimien kokoamiseen on vielä matkaa.

Kaikkien tekojen arviointi ja kritisoiminen on ihmiselle elintärkeää.

Ainakin omiin lapsiinsa Oksanen on onnistunut kylvämään ajatuksen vaikuttamisesta. 80-luvulla tytär perusti liikkeen “Uuden kapinan koululaiset”, jossa vastustettiin kulutushysteriaa ja pakollista uskonnonopetusta. Se, että lapset joutuivat välillä vaikeuksiin, ei haitannut, kun tarkoitus oli hyvä.

Nuorten kanssa käydyistä keskusteluista Oksanen on kiitollinen. Hän haluaa pysyä ajassa kiinni.

Omaa toimintaa ohjanneen miksi-kysymyksen Oksanen haluaisi antaa kaikille nuorille ja vanhemmille ohjeeksi. Hänen mukaansa kaikkien tekojen arviointi ja kritisoiminen on ihmiselle elintärkeää.

– Suhteessa maailmaan ja maailman muutoksiin pitää olla jatkuvasti valpas.

Oma polku löytyy vain kyseenalaistamisen avulla.

Aulikki Oksanen seisoo kirjastossa kirjojen keskellä.
Aulikki Oksanen seisoo kirjastossa kirjojen keskellä. Kuva: Sari Casal/ Yle Aulikki Oksanen

Oksanen on loputtoman onnellinen siitä, että maailma on muuttunut hänen nuoruudestaan. Tasa-arvotaistelu ei ole ollut turhaa. Oksanen on seurannut myös #metoo-keskustelua ja ilahtunut siitä, miten paljon konkreettisia vaikutuksia toiminnalla on jo ollut.

Laaja ja ravisteleva kampanja on ollut tarpeellinen varsinkin kun naiset ovat maailmanlaajuisesti edelleen monessa paikassa sorretussa asemassa.

Toisaalta Oksanen pohtii, että välillä keskustelu saattaa mennä väärille raiteille. Hän toivoo, ettei liike synnytä vääränlaista raivoa.

– Ainakaan miehiä vihaamalla ei vanhoja asenteita ja rakenteita pystytä muuttamaan.

Oksanen sanoo, että hänelle on tärkeä myös omassa kirjallisessa työssä pitää yhtä lailla miesten kuin naistenkin puolia.

Valtava muutos on tapahtunut.

Yksi konkreettisimmista muutoksista on kirjailijan mukaan se, miten nuoret isät osallistuvat nykyään lastensa kasvatukseen. Haastattelua ennen Oksanen on seurannut lääkärin odotushuoneessa, miten pieni lapsi on nyyhkyttänyt korvakipuaan isänsä kainalossa.

Oksasen mukaan se, miten nuoret miehet hoitavat lapsia ja minkä vastuun he ottavat, on “suurimpia kumouksia, mitä meillä Suomessa on tapahtunut”.

Tasa-arvokehityksen lisäksi Oksanen iloitsee siitä, että ihmiset hyväksyvät nykyään paremmin erilaisuutta ja moninaisuutta. Sosiaalisen median keskustelua seuratessa ei välttämättä aina siltä tunnu. Silti Oksanen on optimistinen ja kiitollinen.

– Joka on nähnyt aikaisemman maailman, tietää, että valtava muutos on tapahtunut.

Tästä huolimatta Oksanen muistuttaa, että koko maailman ja ympäristön tila on kuitenkin surkea ja tulevaisuus uhanalainen. Ilmastonmuutos on kaikkien kansojen ja sukupolvien haaste.

Kommentit