Hyppää pääsisältöön

Lohi on sopeutunut täydellisesti synnyinjokeensa — hävinnyt lohikanta vie mukanaan tuhansien vuosien kehityksen

Lohen poikasen syntymä on Suomessa valitettavan harvinainen. Ennen lohet lisääntyivät 34:ssä joessamme. Jokien patoamisen myötä jäljellä on enää neljä jokea, johon lohet nousevat säännöllisesti kutemaan. Katso millainen on pikkuruisen lohen elämän alkutaival.

Miltä lohenpoikasesta mahtaa tuntua mätimunan sisällä?

Poikanen on kasvanut helmen kokoisessa mätimunassa syksystä asti. Se on pikkuhiljaa kehittynyt. Sydän on alkanut sykkiä ja selkäranka muodostunut.

Keväällä koittaa viimein vapaus. Valo ja lämpö kertovat, että muutoksen aika on käsillä. Poikanen kerää voimia ja rikkoo mätimunan kuoren.

Hetkessä se jättää ahtaaksi käyneen turvapaikan. Edessä aukeaa uusia makuja ja hajuja täynnä oleva ympäristö.

Mutta uusi maailma on sille vielä liikaa, aivan kuten ihminen syntyessään, lohenpoikanen on vielä avuton, liian hidas kohtaamaan uuden ympäristön vaarat. Niinpä se vajoaa hiekanjyvien sekaan, jossa se kasvaa, kuluttaen suuren ruskuaispussinsa energiaa. Piileskellen ja tarkkaillen uutta maailmaansa.

Pientä lohenpoikasta uhkaavat niin linnut kuin ihmisten toiminta

Kun ruskuaispussin sisältö on kulutettu, lohen poikasen ulkomuoto on muuttunut pullukasta ja kömpelöstä rääpäleestä virtaviivaiseksi saalistajaksi. Suu ja kidukset ovat kehittyneet valmiiksi.

Puolentoista senttimetrin mittainen poikanen havainnoi jokiluontoa niin pienessä mittakaavassa, että me ihmiset tarvitsemme siihen päästäksemme mikroskoopin.

Käsillä on sen elämän ratkaisevin hetki. Poikasen täytyy ponnistaa pois soran sisältä ja vallata itselleen reviiri.

Sen tulee oppia saalistamaan eläinplanktonia, vinhasti uivia vesikirppuja tai sykäyksittäin liikkuvia hankajalkaisia.

Lohen poikasen ensimmäiset kuukaudet ovat täynnä vaaroja. Kaikkein pienimmät ovat suurimman saalistuksen kohteena. Kalat ja linnut syövät varomattomia poikasia.

Ihmiset uhkaavat lohen poikasten selviytymistä likaamalla jokiluontoa. Päästöt tuhoavat puhdasta, hapekasta vettä vaativia poikasia. Ojitukset voimistavat tulvahuippuja ja kuivien kausien vaikutuksia. Näin lohen poikaset joutuvat alttiiksi veden pinnan voimakkaille vaihteluille.

Lohen perimä on sopeutunut tiettyyn jokeen tuhansien vuosien ajan.

Koska lohet lisääntyvät samassa joessa, jossa ne ovat syntyneet, on poikanen perimältään sopeutunut juuri tämän joen ympäristöön.

Sähkökalastamalla tutkittavaksi saadun yksilön perimä on hioutunut tähän koskeen sopivaksi lohisukupolvien ajan.

Siksi eri jokien lohikantoja pyritään pitämään elossa, vaikka vaellusyhteys joelle on katkennut. Hävinnyt joen lohikanta vie mukanaan tuhansien vuosien kehityksen.

Joki on lohen poikasen koti ennen kuin se vaeltaa merelle

Syömisen makuun päässyt poikanen kasvaa hurjaa vauhtia. Ensimmäisen kesän aikana se voi ponnahtaa 17 millin mittaisesta rääpäleestä vajaaksi kymmensenttiseksi sintiksi. Nopea kasvu auttaa siinä, että se mahtuu yhä harvemman eliön suuhun.

Poikasen väritys muuttuu, siitä tulee smaragdinvihreä, kylkeä koristavat mustat ja punaiset täplät. Kuin koru, moni sanoisi.

Lohet ovat vaelluskaloja. Ne viettävät joessa poikasvuotensa yleensä kahdesta neljään vuotta. Sen jälkeen ne suunnistavat merelle kasvamaan, kunnes tulee taas aika palata syntymäjokeen kutemaan.

Lohen poikaset ovat tärkeä osa joen elinympäristöä. Esimerkiksi erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan toukat kehittyvät lohen kiduksissa

Toukat ovat vaarattomia lohen jokipoikaselle, kuten pitääkin, koska jokihelmisimpukoiden selviytyminen riippuu yhteistyöstä lohikalojen kanssa.

Talvi on selviytysmistaistelua, sen jälkeen tulee kutsu merelle

Vesi alkaa pikkuhiljaa viilentyä ja pimeät hetket pidentyä. Kesä muuttuu syksyksi ja talveksi. Talvella ruokaa on vaikeampi löytää. Makoisat toukat ja selkärangattomat piilottelevat lepotilassa.

Ensimmäisestä talvesta selviävät ne, jotka ehtivät lihottaa itseään tarpeeksi kesän aikana.

Kylmimpinä ja pimeimpinä hetkinä lohet keskittyvät säästämään energiaa. Ne makoilevat pohjalla, liikuttaen mahdollisimman vähän eviään.

Viimein saapuu taas kevät ja vedenalainen elämä vilkastuu. Lohen poikanen polskii reviirillään koskessa, aivan rannan tuntumassa.

Jo näin pienenä sen täytyy oppia näyttämään voimansa ja tapella parhaasta reviiristä.

Mutta sitten jotain muuttuu. Toukat eivät enää täytäkään poikasen vatsaa ja sieraimiin kantautuu houkutteleva tuoksu, meren tuoksu.

Poikasen ulkomuoto muuttuu jälleen. Pilkulliset kyljet vaihtavat väriään hopeisen kiiltäviksi. Se ei enää halua pysytellä vastavirrassa vaan vaistot kehottavat lähtemään myötävirran matkassa kohti tuntematonta.

Nyt se odottaa enää oikeaa hetkeä. Kevättulvien virratessa hurjaa vauhtia merta kohti se tempautuu mukaan. Haluaisikohan se jossain vaiheessa vielä kääntyä takaisin, mutta suunta on enää merelle päin?

Padotuissa joissa, ongelmaksi muodostuu usein matka alavirtaan. Kalatiet on monesti suunniteltu vain kalan nousua ajatellen. Pahimmassa tapauksessa merelle muuttavat poikaset joutuvat vesilaitosten turbiinien silpomiksi. Voimalaitosten kohdalla asuvat myös usein valtavat hauet, jotka odottavat siellä vaeltavien lohien saapumista, kuin buffetpöydässä.

Onneksi monet poikasista onnistuvat välttämään vaarat ja muuttamaan merelle.

Merelle pääsy on yksi lohen elämän merkittävimpiä matkoja. Siellä siitä tulee meriemme hurja saalistaja, kuningaskala.

Lue lisää lohen merivaelluksesta.

Lue lisää lohen paluusta kutemaan

Artikkeli on tehty yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen lohitutkijoiden kanssa.
Kuvat ja videot: Ville Vähä ja Panu Orell
Kiitokset Atso Romakkaniemi

Poikasten kuoriutumisvideo: Jari Salonen