Hyppää pääsisältöön

Lohi palaa kotiin hajun ja magneettiaistin avulla. Lisääntymisvietti saa sen vaeltamaan tuhansia kilometrejä

Suomeen palaavalla Itämeren lohella ei ole montaa jokea, johon kutea kallisarvoinen mäti. Jäljellä on enää neljä Itämereen laskevaa jokea, joissa lohen lisääntyminen onnistuu. Ennen kalojen häviäminen korvattiin istuttamalla jokiin ja meriin viljeltyjä lohen poikasia. Nykyään ymmärrämme joessa itse lisääntyvien kalojen arvon. Tällainen on lohen matka takaisin synnyinjokeen kutemaan.

Maailmassa, jossa lähes kaikelle löytyy tieteellinen selitys on olemassa ainakin yksi selvittämätön mysteeri. Se, miten lohet osaavat suunnistaa takaisin synnyinjokeen valtavalta mereltä.

Miten kala pystyy muistamaan tuhansien kilometrien päähän paikan, jossa se ensi kertaa maistoi joen maun suussaan?

Tämä tuntuu uskomattomalta meistä ihmisistä, jotka eksymme ilman navigointiohjelmaa.

Lohi ui satoja kilometrejä syömättä

Merellä lohi on kasvanut voimakkaaksi lihaskimpuksi. Sitten jotain muuttuu, sen on aika palata lisääntymään kotijokeen.

Tätä muutosta ohjaavat samat geenit kuin ihmisen murrosikää. Sama perimä tekee mahdolliseksi niin meidän kuin lohien lisääntymisen. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ihmisten ja kalojen samankaltaisuuksia. Aivan elämämme alkutaipaleelle meitä on vaikea erottaa ulkomuodon perusteella.

Lohen ulkonäkö muuttuu jälleen. Merellä se on ollut hopeanhohtoinen, virtaviivainen saalistaja.

Nyt sen kyljet muuttuvat tummemmiksi, jopa mustiksi ja täplikkäiksi. Koiraslohen, eli kojamon vatsa hehkuu komean punaisena, alaleukaan kasvaa voimakas koukku.

Se lähtee kenties viimeiselle matkalleen, kutemaan synnyinjokeensa. Sillä on vain yksi päämäärä, jota kohti se kamppailee.

Se ei enää kauaa syö. Häiritseekö syöminen lohen keskittymistä tehtävään? Onko tunne samanlainen kuin esimerkiksi vuorikiipeilijöillä, jotka keskittyvät pääsemään huipulle, jonka jälkeen vasta selviää onko paluu enää mahdollinen?

Lohi navigoi ihmeellisen magneettiaistin avulla

Aluksi lohi ottaa suunnan kutujokea kohti kylkiviivan magneettiaistin avulla. Tätä aistia voisi verrata vaikka älykenkiin, jotka ohjaavat kulkijaa värisemällä kartan osoittamaan suuntaan. Se tarkkailee auringon nousu- ja laskusuuntia, sekä sijaintia taivaan kannella.

Veden lämpötilaerot kertovat lohelle erilaisista virtauksista, jotka auttavat sitä löytämään reitin takaisin kotijoelle.

Magneettiaisti ja muisti ohjaavat lohta yhä lähemmäs synnyinjokea. Se muistaa useampi vuosi sitten tehdyn vaelluksen joesta mereen, nyt se ui reitin päinvastaiseen suuntaan.

Kun se viimein lähestyy joen suuta, tulee sen sieraimiin tuttu tuoksu. Jokaisella joella on ominaistuoksunsa. Se on niin erityinen, että lohi tunnistaa sen.

Se on tuoksu, jonka se kohtasi mätimunasta kuoriutuessaan ja jota se haisteli poikasvuotensa joessa.

Lohien vaellus on ollut tärkeä osa meidän ihmisten historiaa

Kalojen nousu on jopa määritellyt ihmisten asuinsijoja, muutimme suurten jokien varsille lohien perässä.

Lohien kalastus kukoisti jo kivikaudella, suomalaisten lohenpyynnistä on painettu kertomuksia jo 1300-luvulla.

Rasvaiset lohet saapuivat jokiin juuri, kun ruoka oli talven jäljiltä loppumassa, ne täyttivät nälkäisten ihmisten vatsat.

Kutumatka on monen lohen viimeinen matka

Kun oikea joki on viimein tunnistettu, alkaa matkan raskain vaihe, kamppailu voimakasta virtaa vastaan. Suuret vesimassat työntyvät päättäväisesti jokea pitkin mereen, mutta vielä päättäväisempi lohi ui niitä vastaan.

Se tekee uskomattomalta tuntuvia hyppyjä suurten kivien ylitse. Pysähtyä ei voi, tai virta vie mukanaan takaisin merelle.

Suurten kivien takaa voi löytyä kolo, johon virtaus ei osu. Siellä lohet keräävät hetkisen voimia, kunnes väsyttävä taistelu taas jatkuu.

Lohi valitsee noususuuntansa niin, että se lähtee suurinta virtausta vastaan. Tämä on ongelma, jos joki on padottu

Lohi saattaa siis hakata päätään patoon, vaikka vieressä virtaisi kalatie.

Lohi jättää mätimunansa kosken armoille

Viimein lohi tietää tulleensa perille. Aivojen rakenteesta johtuen haju on aisti, joka tuo meille ihmisille eniten muistoja mieleen.

Tunteeko lohi jotain samankaltaista saavuttaessaan kohdan, jossa sen elämä alkoi?

Jäljellä on tärkein urakka. Emokala on kantanut aarteitaan satojen kilometrien matkan. Sen vatsassa odottaa tuhansia mätimunia, tuhansia alkuja uudelle elämälle.

Nyt se odottaa syksyä, kun lämpötila laskee muutamaan asteeseen on aika toimia.

Naaras kaivaa pyrstöllään kuopan soraan. Sitten se jää odottamaan oikeaa koirasta. Sen ympärillä pyörii monenlaista yrittäjää, mutta naaras haluaa poikaselleen parhaat mahdolliset ominaisuudet.

Valittu koiras asettuu naaraan viereen ja ne aloittavat yhteisen tanssin, väristen yhdessä kyljet vierekkäin, suut ammollaan.

Luonnossa yhteisen rytmin löytäminen auttaa valitsemaan oikean kumppanin. Ei tarvitse kuin ihastella vesilintujen sulavaa tanssia, ensin toinen keikauttaa nokkaansa, sitten toinen, kaikki tapahtuu kuin eläimet ennakoisivat toistensa liikkeet. Onko tunne samanlainen kun satumme löytämään täydellisen tanssipartnerin?

Sitten naaras laskee mätimunansa kuoppaan, samalla hetkellä koiras hedelmöittää ne maidillaan. Tähän hetkeen on tähdännyt koko lohen elämä, selviytyminen pienenä poikasena joessa, vaellus merelle saalistamaan ja lopulta paluu virtaa vastaan taistellen kotijokeen. Naaras peittelee vielä mädin soran sekaan.

Sinne punaiset helmet jäävät odottamaan kevättä, elämä niiden sisällä kasvaa vähitellen.

Kaikkensa antaneet lohet ovat nyt täyttäneet tarkoituksensa. Ne makaavat liikkumattomina pohjalla jaksaen enää hengittää. Monet niistä kuolevat, mutta jotkut palavat takaisin merelle tehdäkseen saman uuvuttavan matkan uudelleen parin vuoden kuluttua.

Lue lisää lohen poikasen elämästä joessa.

Lue lisää lohen seikkailuista merellä.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen lohitutkijoiden kanssa.
Kuvat ja videot: Ville Vähä ja Panu Orell
Kiitokset Atso Romakkaniemi

Video merilohista: Olli Mustonen
Kuoriutumisvideo: Jari Salonen

Artikkelia muokattu 28.9.2019, lisätty video patoon törmäävästä lohesta, video: Miikka Pulliainen